Pian, aika pian kuitenkin...

Valkoinen kerrottu amaryllis jäi tänä jouluna hankkimatta, mutta tämä ihana Rozetta tuo kyllä aikalailla lohtua siihen puutteeseen. Kaksi ensimmäistä vanaa kukkivat jo hyvissä ajoin ennen joulua ja nyt kolmas vana on avautunut kahden kukan voimin. Toiset kaksi kukkaa ovat vielä hieman nupulla.

On se vaan niin kaunis, että voisin istua sitä ihastelemassa pidemmänkin tovin.

Punaisiakin amarylliksiä on vielä nupulla. Nämä nuppuvaiheet ovat minusta niin kiehtovia ja kuvauksellisia.

Seuraavaksi on muutama sana talvetettavista pelaguista ja pari kuvaakin niistä. Tässä vaiheessa herkkähermoiset voivat sulkea silmänsä tai peräti koko postauksen ja keskittyä odottamaan kevään korvilla kauppoihin ilmestyviä ihastuttavia, täydessä kukassa loistavia pelaguita. Jos ette kuitenkaan noudata varoitustani, voin lohduttaa, että näistäkin tulee upeita, jos onni suo ja kasvattaja jaksaa odottaa.

Monet ovat julkaisseet kuvia hyvinvoivista pelaguista, jotka eivät ole uupuneet talven koitoksissa. Vastapainoksi laitan kuvan omista pelaguistani, jotka viettävät talvea kellarissa. Aika raaskuja ovat, mutta edelleen hengissä, mistä tässä vaiheessa suuresti iloitsen. 

Kerrottakoon, että tällaisia pelaguuni ovat joka kevättalvi ja osin vielä muuttuvat surkeammiksi, kun tuon ne sisälle. Jonkin aikaa ovat sen näköisiä, että aina ohi kulkiessani mietin niiden nakkaamista kompostiin. Valon voimalla osa alkaa työntää uutta versoa ja joka vuosi osa lannistuu ja luovuttaa.

Meidän kellarissa on ihan liian lämmin ja suurimman osan vuorokaudesta pimeää. Siksi multa kuivuu herkemmin ja näitä talvetettavia täytyy kastella hieman enemmän, kuin jos olisivat viileässä. Tämä taitaa olla neljäs talvi, kun talvetan pelaguitani. Yleensä osa selviää ja takuuvarmasti joku aina heittää henkensä.

Siirsin syksyllä kellariin myös pari purkkihortensiaa.Kolme tavallista purkkihortensiaa on talvehtinut maassa kaksi talvea, mutta katsotaan, selvisivätkö tästä talvesta. Yksi niistä kolmesta maahan kaivetusta on myös kukkinut. Sisällä en saa purkkihortensioita talven yli menestymään, enkä ole ajatellut jokaista kesäkukaksi saatua tai hankittua hortensiaa maahan kaivaakaan. 

Vaikka hortensia on nyt hyvin rupsahtaneen tai suorastaan puolikuolleen näköinen, on siihen ilmestynyt tuoreita lehtiä. Kellarissa on tilaa talvettamiselle, joten ainakin kannattaa yrittää. Jokainen selvinnyt kasvi on myönteinen kokemus. 

Talvetusaiheesta postasi hiljan myös Kati 100%outdoor -blogissaan.

Meidän chilinpoikanen kasvaa anopin ikkunalla.

Seuraava haaste talvetettaville on siirto sisälle ja valoon. Kysyy hiukan luonnetta sietää ruskeita lehtiä pudottelevia, eikä todellakaan ulkonäöltään niitä fiineimpiä rankoja muutaman viikon ajan ihan silmiensä alla. Mutta joka kevät on yhtä ihastuttavaa nähdä noiden onnettoman oloisten raaskujen hissukseen virkistyvän ja aloittavan uuden kasvun kohti kesää. Ja pian ne jo tunkevat pikkuruisia karvaisia nuppujaan ilmoille. Silloin voi jo sanoa onnistuneensa. Jälleen yksi talvi ylitetty. No, nyt kiirehdin asioiden edelle, sillä ihan vielä ei olla tuossa vaiheessa. Mutta pian, aika pian kuitenkin.
 

Karvakavereita

Tyttären Nemo joulukuussa 2016

Meidän perhe on kissoihin hurahtanutta porukkaa. Eikä vain perhe, vaan lähisuku. Lapsuudenkodissani oli kissa, joka oli minulle hyvin rakas. Muuttaessani pois kotoa, kissa jäi lapsuudenkotiin ja aika pian se sairastui ja jouduttiin nukuttamaan pois. Se oli hyvin surullinen episodi. 

Meillä on tietenkin oma Juusomme, joka itse asiassa on tyttären aikanaan tänne tuoma. Minulle syntymäpäivälahjaksi, vaikka tänäkin päivänä olen vakuuttunut hänellä olleen niinsanotusti oma kissa ojassa. Eli tahto saada kissa lemmikiksi naamioitui ideaan hankkia sellainen äidille.

Tyttären Loki joulukuussa 2016

Jostain kumman syystä en sitä lupaa antanut, vaan kissapa tuli silti. Tuli ja jäi. Pahvilaatikosta kurkistavaa pikkuruista kissanpentua oli täysin mahdotonta vastustaa. Myöhemmin olen monta kertaa miettinyt, että kissa olisi pitänyt ottaa jo useita vuosia aikaisemmin. Lemmikistä on niin paljon iloa. Olen myös sitä mieltä, että lemmikki omalla tavallaan kasvattaa lasta ja nuorta vastuuseen toisesta elollisesta olennosta, synnyttää empatiaa ja auttaa käsittelemään erilaisia tunteita. 

Uudet tutkimukset myös kertovat, että varhain hankittu lemmikki saattaa hoitaa allergiasiedätyksen. (Lemmikkieläin tuo tavallisesti heti mieleen pelätyn allergian. Mutta uusin tieto kertoo, että lemmikki voikin ehkäistä allergiaa! Moni lääkäri uskoo, että varhaisiällä tapahtuva altistuminen lemmikkieläimille saattaa itse asiassa auttaa elimistöämme rakentamaan puolustuskeinoja allergioita ja astmaa vastaan, jolloin ne suojaavat lasta allergialta sen sijaan, että ne vanhan ajattelutavan mukaan vain laukaisisivat oireita. Lähde: Terveyskirjasto-Duodecim).

Loki

Olihan meillä akvaariokaloja, mutta ei niitä voi ottaa syliin ja paijata ja hellitellä. Tyttären eläinrakkaus laajeni aika varhaisessa vaiheessa hevosiin ja nyttemmin hän on löytänyt siltä saralta itselleen harrastuksen lisäksi myös ammatin. Muutaman kerran tytär kaverinsa kanssa toi lähitallilta pari hoitohevosta omaan pihaan. Tai pikemminkin kunnan maalle syömään pitkäksi kasvanutta heinää. 

Sitten tytär muutti pois kotoa, vaan Juuso jäi. Vaikea olisi ollut tänne kotiutunutta Juusoa toisaalle muuttaa ja vaikea olisi myös meidän ollut siitä luopua. Pitkään tytär ei ilman kissaa pystynyt olemaan ja niin hänen kotiinsa muuttivat mustavalkoiset maatiaiskissaveljekset Nemo ja Loki. Tyttären ollessa välillä reissussa, käymme ruokkimassa ja rapsuttamassa poikia.

Vanhimman veljeni Roope

Kolmesta veljestäni kahdella on niinikään kissa; vanhimmalla veljellä mustavalkoinen Roope ja nuoremmalla hopeanharmaa Missi. Nuorimmallakin veljellä oli kissa, joka yhden hoitokeikan jälkeen jäi vanhemmilleni asumaan. Meetu kun ei oikein tykännyt veljen talouteen muuttaneesta mäyräkoira Nunosta. Meetu eli kohtalaisen pitkän ja hyvän elämän ja lähti vajaa kaksi vuotta sitten paremmille hiirestysmaille. 

Vallu

Monissa perheissä käy niin, että lasten muuttaessa pois kotoa, ei enää oteta uutta lemmikkiäkään, koska matkustaminen ja muu vapaudenkaipuu istuu huonosti yhteen lemmikkielämän kanssa. Ystävistäni suurin osa taitaa olla tällä hetkellä lemmikittömiä. Yhdellä ystävällä on kaksi perhoskoiraa Joy ja Ramona, toisella taasen yhteishuoltajuuskoira, kun hänen tyttärensä pomeranian nimeltään Kaapo viettää paljon aikaa "mummilassa". Yksi todellinen koiraihminen siirtyi yllättäen kissoihin ja nyt heillä on tallikissan jälkeläiset Vallu ja Vilma. Tämä pariskunta matkustaa aika paljon ja parhaillaankin Vallu ja Vilma viettävät kolmeviikkoista jaksoaan kissahoitolassa.

Juuso odottaa iltapäiväkahvia

Pojalla on pari kaveria, joilla on kissoja. Nyt hän on jonkun kerran sanonut, että jospa hänkin ottaisi itselleen kissan. Olemme estelleet Poikaa, sillä sinkkuna hän matkustaa mielellään ja parhaillaan opiskelee pitkiä päiviä toisella paikkakunnalla. Eläimen kannalta ei ehkä ole paras elämäntilanne ja olisihan se Pojallekin alituinen pohtimisen paikka, kun kissalle pitäisi reissuajoiksi hoitajia hommata.

Juusolla on tapana viettää kahvihetket villasukkaterapiassa pöydän alla.

Emme voi ottaa hoitokissoja meille, sillä Juuso ei näytä tottuvan toisiin kissoihin. Olemme toki kokeilleet ja hankaluuksista huolimatta tyttären kissat ovat olleet meillä hoidossa. Loki ja Nemo seurustelisivat mielellään Juuson kanssa, mutta tuloksena on hirvittävää sähinää, murinaa ja paljastuneiden kynsien vilahduksia. Sanotaan, ettei vanha koira enää uusille tavoille opi ja sama näyttää pätevän myös kissoihin. Juusolla on ollut lokoisat oltavat talouden ainoana kuninkaallisena ja siitä asemasta se ei hevillä luovu.  

Juuso täyttää keväällä jo 16 vuotta. Tiedämme, että se on kissalle korkea ikä ja yhteisiä vuosia on edessä luultavasti melko vähän.  Luin juuri, että 15 vuotiaista ja sitä vanhemmilla kissoilla jopa joka toisella tavataan dementiatyyppisiä muutoksia. 20 vuotta kissanelämää vastaa ihmisen elämässä noin 96 v. Huhuja 30-vuotiaista kissoista liikkuu maailmalla, mutta meillä todistetusti vanhimmat kissat ovat 20-vuotiaita ja jotkut muutaman vuoden ylikin.

Lemmikinomistajat tietävät, miten eläimeen kiintyy. Ihmissuhdetta eläin ei täysin korvaa, mutta hyvänä kakkosena lemmikki kyllä taatusti tulee. Uudenvuoden ilotulituksen aiheuttaman pelon jälkeen Juuso on ollut tavallista hellyydenkipeämpi. Illalla se tulee sohvalle aivan minuun kiinni. Välillä syliin ja sitten samalle sohvatyynylle ahtautuen. Siirrän kutimet syrjään ja upotan sormeni sen pehmoiseen karvaan ja kissaa rapsuttaessani tunnen sormenpäissäni sen rauhallisen hengityksen ja lämmön. Mieleni valtaa mukavan arkinen tyyneys ja onnen läikähdys sisimmässä. Se on pientä tässä suuressa maailmassa, mutta riittää minulle mainiosti. 

PS. Kuvat eivät ole parasta A-luokkaa, mutta ei maailma siihen kaadu.
 

Muistin tukena

Kasvihormoni -blogin Sini K:n laittama haaste (johon vastasin ti 3.1.17) oli monessakin mielessä oivallinen. Vuoden mittaan tulee monen monta kertaa etsittyä omasta ja joskus toistenkin blogeista jotain tiettyä asiaa. Varsin usein melko huonoin tuloksin. Miten sen tietyn asian tai esineen löytäminen aina onkin niin epätoivoisen hankalaa.

Sini toteutti haasteen omassa blogissaan upealla tavalla. Jotain samaa tavoittelin, mutta annoin vallan laiskuudelle ja lopputulos ei ollut läheskään sitä, mikä alkuperäinen suunnitelmani oli. Huomasin myös, että vaikka aika paljon asioita kirjaan vuoden mittaan ylös, niiden tulkitseminen myöhemmin on hieman työlästä.

Jonkinlaista puutarhapäiväkirjaa olen pitänyt vuosien ajan. Blogi on osittain korvannut puutarhapäiväkirjan siksi, että tänne voi liittää kuvia kertomaan ja selittämään monia asioita, joita on vaikea sanoiksi pukea. Jossain vaiheessa löysin OmaPiha -lehden Pihakalenterin ja tänä vuonna on sitten kuudes sellainen käytössä. 

Kännykkäkalenterin myötä olen jo luopunut ns. taskuallakasta. Tärkeimmät menot kirjautuvat helposti kännykän kalenteriin, koska se kulkee yleensä kaikkialle mukana. Sinne on myös helppo laittaa muistutuksia, jotka tarvittaessa äänekkäästi kilauttamalla saavat meikäläisen liikenteeseen. 

Pihakalenteri on joko keittiön sivupöydällä tai sohvan vieressä pikkupöydällä. Sen pitää olla lähellä ja helposti saatavilla, jotta muistan sinne asiat kirjata. Pihakalenteriin kirjaan päivittäiset säätiedot ja lyhyesti erilaisia tärkeitä menoja, tapahtumia ja muistiinpainettavia asioita. Pihakalenterin väliin kertyy vuoden mittaan monia lippusia, lappusia, käyntikortteja ja osoite- sun muita tietoja. Pihakalenterista on tullut sähkötön googleni, tabletin rinnakkaisolento. Sieltä kaivan esiin monia lähiajan tietoja, joita harvinaisen usein kaivataan. Ja nyttemmin aiempien vuosien Pihakalentereista on tullut muistivarastoni, joista löytyy yllättävän paljon tärkeää, mutta päivittäisestä muistista kadottunna tietoa.

Työhuoneen seinällä on myös kalenteri, josta näen kuluvan kuukauden tiedot. En yleensä kiikuta kännykkää työhuoneeseen, ellen sitten ole jonnekin soittamassa. Ja vaikka kännykkä olisikin mukana, on helpompi puhelun lomassa vilkaista päivämääriä seinältä, kuin avata puhelimen kalenteri. Kännyn kalenterissa ei myöskään ole nimipäiviä ja moni muukin asia on selkeämmin esillä paperisessa versiossa.

Seinäkalenterinani toimii oivallinen Satokausikalenteri. Valitettavasti se on niin painava, ettei se pysynyt magneettien varassa ilmoitustaululla ja niinpä joudun irroittamaan aina käsillä olevan kuukauden kiinnitettäväksi magneettitauluun.

Joissain kalentereissa on myös kuun vaiheet, mutta tällä hetkellä minulla ei sellaista kalenteria ole. Tulostin netistä kuluvan vuoden kuukalenterin ja laitoin sen ilmoitustaululle.

Lienen isältäni perinyt kiinnostuksen sään seuraamiseen. Vaikka isän näkö on mennyt todella huonoksi, hän edelleen kirjaa joka päivä monta säähän liittyvää tietoa sääpäiväkirjaan, jollaisen olen jo useamman vuoden ajan antanut hänelle isänpäivälahjaksi. Sää taitaa olla yksi yleisimpiä ja myös helpoimpia puheenaiheita suomalaisten keskuudessa. Siitä myös väitellään runsaasti. Ihmisten muistitieto on aika lyhytaikaista ja valikoivaa ja siksikin on kiva päästä tarkastamaan tietoja vanhoista muistiinpanoista. 

Poikani jakaa ja jatkaa sääkiinnostuksen perinnettä. Hänen kanssaan saatamme pitkäänkin pohtia monia säähän liittyviä asioita. On todella mukava jutella Pojan kanssa, sillä hän on pohjattoman kiinnostunut monista asioista, hän lukee paljon ja hänellä on kerrassaan uskomattoman tarkka nippelitietomuisti. 

Taisin poiketa alkuperäisestä ajatuksesta, joka oli se, että yritän tänä vuonna kirjata asioita vähän tarkemmin. Ja selkeämmin, sillä yksittäinen, huonosti tai epäselvästi kirjattu sana ei välttämättä paljon kerro muutaman kuukauden kuluttua. Tavoite on, että vuoden vaihteessa voisin laatia tästä puutarhavuodesta yhteenvedon, joka sisältäisi muutakin kuin yksittäisiä sääpäivityksiä ja jota olisi kaikin tavoin mukava lukea. Tämä myös edellyttää kuvapankin laajentamista siten, että kertovaa materiaalia olisi entistä enemmän.

Köynnöshortensia tammikuun pakkasessa

Lopuksi sanottakoon, että en tehnyt uutena vuotena ainuttakaan lupausta, koska ne aiheuttavat vain turhia paineita ja tuppaavat kuitenkin rikkoutumaan. Olkoon tämäkin ideanpoikanen vaikka tavoite, jota kohti kulkea ilman sen kummempia odotuksia. 

Ja mainittakoon myös, ettei tähän postaukseen sisälly minkäänlaista mainontaa. Kerronpahan vain, minkä olen itselleni hyväksi havainnut. Ilmaiset vinkit ovat aina tervetulleita.
 

Vähän lunta ja enemmän pakkasta

Varjoyrtit lumen kätköissä

Enpä muista, koska viimeksi olisin iloinnut lumesta yhtä paljon, kuin tiistaiaamuna nähdessäni pihan valkoisena. Ei sitä valkoista talvensuojaa kovin paljoa ole, mutta parempi vähä kuin ei laisinkaan. 

Pupujussien kulkureititkin on nyt helposti nähtävissä. Rinteen sulkaneilikat ja maksaruohot on kaivettu esiin ja varsia tasattu ja lyhennetty talttahampailla. Näin tapahtuu joka talvi, eivätkä kasvit siitä ole olleet moksiskaan. Juuret säilyvät, vaikka maanpäällisiä osia vähän verotettaisiinkin.

Jos on luonto kaunis kesällä, on se sitä välillä talvellakin. Kevyen pakkaslumen kuoruttamat oksat ovat kuin japanilaisia puupiirroksia taustanaan kevyesti vesivärisiveltimellä laveerattu taivas.

Untuvaisessa lumessa kevyesti taipuvat syreenit taasen tuovat mieleen Tuulen viemää -elokuvan puuvillapellon, jossa valkoiset hahtuvat keinuvat ruskeiden varsien lomassa. En sentään heittänyt talvipalttoota pois ja ryhtynyt puuvillaa keräämään kuvitellessani itseni etelävaltioiden auringonpaahteisille puuvillapelloille.

12 asteen pakkanen ja kova tuuli tekee ilmasta todella kylmän tuntuista. Paksun takin sisällä ei kroppa palellut, mutta kasvot olivat tuulta vasten kulkiessa koetuksella. Välillä pilvet peittivät auringon ja välillä se hohti hurjaa vauhtia ohi kiitävien pilvien lomasta. Tuuli pöllytti ohutta lunta korkealle ilmaan.

Talviuintipaikka

Tänään huomasin ensimmäisen kerran, että päivä on jo pidentynyt. Aamulla ero viikon takaiseen on neljä minuuttia ja illalla jo 11 minuuttia. Kamera oli ulkosalla kanssani valon määrästä eri mieltä ja varjopaikoissa tuli ihan kinaa siitä, riittääkö valo vai ei. Taivuttava oli taistossa kameran kanssa. Ei riiittänyt ja piti väännellä vipstaakeja ahkerasti.

Tuuli pudotti lunta puista hangelle ja siihen muodostui hauska kraaterikuvio. Kuun kraatereita ei vielä pääse näkemään, sillä toistaiseksi se paistaa taivaalla ohuena sirppinä. Täysikuuta pääsemme ihailemaan ensi viikon torstaina.

Ihan hetki sitten oli joulu ja nyt jo mennään vauhdilla kohti kevättä. Harmi, ettei aikaa voi pysäyttää. Minun aikani kiitää sellaista vauhtia, etten ehdi puoliakaan tehdä siitä, mitä haluaisin. Vaan en ala asiaa sen enempää murehtimaan. Teen sen, minkä katson tarpeelliseksi. Loput jääköön tekemättä. Ajalla on taipumus hoitaa asiat joka tapauksessa. Epäoleelliset vaipuvat unholaan ja tärkeät kyllä löytää edestään, jos niistä tavalla tai toisella on jossain vaiheessa lipsunut.

Semmoista täällä tällä kertaa. Älkää palelluttako itseänne.

Kaksitoista kuvaa puutarhavuodesta 2016

Sini K Kasvihormoni -blogista haastoi minut osallistumaan vuoden 2016 puutarhavuoden kertaamiseen kahdentoista kuvan avulla ennen seuraavan puutarhavuoden alkua. Kiitos Sinille tästä mukavasta haasteesta. Postaus pikkuisen myöhästyi vuoden alusta, mutta varsinaisen puutarhavuoden aloitukseen se ehtii hyvin.

Tammikuun alussa ei kovin paljon lunta pihassa ollut.

 

Talvi 2016 ei ollut mikään erityisen kylmä ja luntakin oli varsin maltillisesti. Näin jälkikäteen katsoen talvi oli täällä etelärannikolla aika lyhyt. Tammikuun kolme ensimmäistä viikkoa olivat kylmiä. Pari kertaa pakkanen kipusi lähelle kolmeakymppiä.

Tammi-helmikuun vaihde oli hyvin vetistä.

Tammi-helmikuun vaihteessa sää muuttui vetiseksi. Lumipinta hupeni vesisateissa ja plussakeleissä. Pihamaa muuttui luistinkentäksi ja muutaman asteen pakkaset etenkin öisin huolehtivat siitä, että kukkapenkkeihinkin muodostui jäinen kalvo.

Pelaguut ovat päässeet kellarista valoon ja uuteen multaan.

Helmikuussa jokunen siemen jo pääsi kylvömultaan, mutta maaliskuussa keväthulluus yltyi totaalisesti valloilleen. Pelaguut pääsivät kellarista valoon ja saivat uutta multaa. Ripustin innolla linnunpönttöjä pihapuihin ja osallistuin siten Ylen miljoona linnunpönttöä -talkoisiin. Ihan tavoitteeseen ei taidettu noissa talkoissa päästä, sillä viimeisimmän tiedon mukaan pönttöjä on rekisteröity 859.447 kpl. Aika hyvä sekin.

Maaliskuun viimeisenä päivänä laitoin ulkoterassille kukka-asetelman, jossa oli Double Ellen -jouluruusuja ja kerrottuja kevätesikoita. Kukat istutin myöhemmin maahan. Jouluruusut pikkupuutarhaan, jossa ne ainakin vielä ovat hengissä. Kevätesikoiden suhteen epäilen pahinta, mutta kevään myötä näen, kuinka niiden on käynyt.

Sinivuokko se aina sykähdyttää lämpimästi.

  

Huhtikuu alkoi lämpimänä ja aurinkoisena. Kalenterin mukaan ensimmäiset sinivuokon nuput olen nähnyt 2.4., punatulkun, peipposia ja keltaisen perhosen sekä hämähäkin lumessa 6.4. ja raparperikin on jo huhtikuun alussa kurkistellut mullasta.

Huhtikuun alussa lunta on usein vielä siellä täällä ja varjoisat paikatkin pitkään jäässä. Säästä riippuen kevään eteneminen huhtikuussa on kuitenkin hurjaa ja pihassa voi jo haravoida, rapsuttaa ja puolenvälin jälkeen kaivaa ja istuttaa. Valoa riittää pitkälle iltaan. Ja kukapa voisi vastustaa lisääntyvää lintujen konsertointia ja ihania kevään tuoksuja.

Helsingin puutarhamessuilla kävin 7.4. Joka vuosi olen pikkuisen pettynyt niihin, mutta aina sinne silti menen. Luultavasti niin tulee käymään nytkin. Onhan se kuitenkin omanlaisensa puutarhakauden avaus ja aina siellä jotain mielenkiintoista näkee. 
 

Unikon avautuminen

Toukokuu 2016 oli upean lämmin ja aurinkoinen. Elämä siirtyi konkreettisesti pihalle. Ukkokulta rakensi pergolaa ja minä lapioin ja kärräsin. Taimet kulkivat tasaiseen tahtiin ulos ja sisään. Tomaatit siirtyivät toukokuun ensimmäisellä viikolla kokonaan kasvariin, jossa alkuvaiheessa pidin öisin öljylämmitintä. Toukokuun toisella viikolla oli muutama ankara hallayö, joihin varauduin harsottamalla jopa marjapensaita. Mitään vahinkoa hallasta ei meillä kuitenkaan ollut.

Kohensin kasvimaan käytäviä kivituhkalla, istutin kukkia maahan ja ruukkuihin, kitkin rikkaruohoja, leikkasin nurmikkoa, täytin vesitynnyreitä, pesin terasseja, kanttasin kukkapenkkejä. Ja kiertelin kerta toisensa jälkeen pitkin poikin puutarhaa nyppimässä, kurkkimassa, kuvaamassa ja ihan vain ihmettelemässä. Voi, sitä pihaihmisen onnea!

21.5. kävin 1003 puutarhaa -blogin (blogi parhaillaan remontissa) Sirpan kanssa Türin kukkamarkkinoilla Virossa. 

28.5. oli Espoon Marketanpuistossa bloggaajatapaaminen, jonne iloisena saamastani kutsusta tietenkin menin ja sain tavata monia jo tutuiksi käyneitä puutarhabloggaajia ja tietenkin myös joitakin uusia tuttavuuksia.Voi, sitä iloisen rupattelun sorinaa, joka ajanpuutteen vuoksi aina loppuu liian aikaisin.

Coral Charm

Pitkiä hellejaksoja kesän aikana ei ollut, mutta sopivan lämmintä kuitenkin. Kesäkuussa tein raparperistä piirakkaa ja mehua, käänsin biokompostin ja lehtikompostit, typistin vuorimännyt, kärräsin multaa ja kivituhkaa. Edelleen leikkasin nurmikkoa, kanttasin kukkapenkkejä, kitkin rikkaruohoja ja kastelin kukkia. 

11.6. oli yksi kesän huipputapahtumista eli Bloggaajatapaaminen Raumalla. Kävimme tutustumassa Vakka-Taimeen ja Vuorelan puutarhaan ja lopuksi vietimme mukavaa iltaa Suvikummun Marjan ihastuttavassa pihapiirissä. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle ja Kivipellon Sailalle hienosti järjestetystä tapaamisesta.  

Juhannus oli kohtalaisen lämmin, mutta meidän kylällä satoi. Onneksi pergola oli ehtinyt jo saada katon, joten saatoimme sateesta huolimatta istua pihalla syömässä ja grillaamassa.

Minun kesääni on jo vuosien ajan yhtä poikkeusta lukuunottamatta kuulunut retki Suomenlinnan kesäteatteriin veljentytön kanssa. Vuorossa oli Shakespearen Kesäyön uni, jonka Ryhmäteatteri oli jälleen kerran toteuttanut hienosti.

Kesämalvikki - uusi ihastukseni

Heinäkuussa kitkettiin ja harattiin kesäkuun malliin, mutta myös tuettiin pitkäksi venähtäneitä kasveja. Loppukuusta alkoi herukoiden poimiminen ja mehustaminen. Matot ja päiväpeitotkin tuli pestyä. Pergola sai rännit ja valaistusta varten sähkövetoja. Pergolan edustalle valoin betonilaattoja ja betoniaskartelua tuli muutenkin harrastettua.

2.7. kävimme naapurin Maritin kanssa tutustumassa Loviisan puutarhoihin. 8.7. oli Ruusuretki eli Saaripalstan Sailan järjestämä tutustuminen Nummelan Päivölässä sijaitsevalle ruusukoetilalle. 11.7. tein Pojan kanssa perinteisen kesäretken, joka tällä kertaa suuntautui Turun seudulle.

Juusostakin nappasin heinäkuussa pois yhden punkin.

Tigerella kasvarissa

Elokuussa riitti sateita. Kovin kylmää ei onneksi ollut, mutta kun satoi, satoikin sitten kaatamalla. Moni kasvi on vaihtanut pihamaalla paikkaa ja uusiakin on kesän mittaan tullut runsaasti.

7.8. kiersimme naapurin Maritin kanssa lohjalaisia puutarhoja Avointen puutarhojen merkeissä. Näimme ihania paikkoja, joista päällimmäiseksi muistoksi taisi jäädä Arboretum Magnolia Lohjan Karkalissa.

Elokuun lopulla tein Pojan kanssa viiden päivän matkan Berliiniin. Poika huristeli omilla teillään ja minä kiertelin jalat muussina +35 asteen helteessä toinen toistaan upeampia puutarhoja (postaukset 1.9.-5.9.2016).
 

Osa maahan kätketyistä

Syyskuu oli aurinkoinen ja lämmin. Niin ihanaa valoa täynnä, että elokuiset sateet unohtuivat. Jättimäinen omenasato alkoi kypsyä ja omenia syötiin urakalla monin eri tavoin valmistettuna. 

8.8. oli uusi retki Nummelaan, Päivölän ruusukoetilalle. Tällä kertaa siellä oli myynnissä iriksiä ja aika monta uutta tulokasta löysi tiensä omaan puutarhaan. 

Loppukuusta alkoi sipulihulluus eli posti toi nettitilauksia, joita sitten vähitellen oli piilotettava puutarhan multaan. Kurpitsasatokin alkoi kypsyä ja ensimmäiset kurpitsat valmistuivat keitoksi. 

Kasvihuoneen sato jäi aika vaatimattomaksi. Osittain syytän siitä itseäni, sillä panostukseni olisi voinut olla aktiivisempikin. Toisaalta kesä ei ollut niitä aurinkoisimpia ja meidän pihalla kunnan isot puut varjostavat sen vähäisenkin auringonvalon.

Kriikunapolku joutui remonttiin ja uusin sen hiekkakäytävät ja tulihan niitä istutusalueitakin hiukan myllättyä.

Kastepisarat hämähäkinverkossa

Lokakuukin oli valoisa ja aurinkoinen. Pihalla oli mukava haravoida ja touhuta. Haketin oksia ja perennanvarsia monena päivänä .

26.10. satoi yöllä ensilumi, joka kyllä hävisi äkkiä pois.  29.10. olen ajanut nurmikonleikkurilla alapihan lehtiä silpuksi.

Lunta tupruttaa

Marraskuun alkupuolella päästiin kunnon lumitöihin eli 8. ja 9.11. lunta tuli kerralla niin paljon, että meidän pihalla hangen paksuudeksi mitattiin 33 cm. Talvisia olosuhteita riittii runsaaksi viikoksi. Puolen kuun jälkeen satoi vettä ja lämpötila pysyi monen asteen verran plussalla. Se siitä lumesta.

Pajut joulukuisessa sumussa

Joulukuussa ei paljon puutarhatöitä tehty. Sää vaihteli muutamasta plusasteesta pikkupakkasiin. Joulukuun toisen viikon lopulla oli muutama ihan kunnon pakkaspäivä, kun miinusasteita oli kylmimmillään -12. Sen jälkeen siirryttiin taas muutaman plusasteen ja hienoisen miinuksen vaihteluun. Jouluviikko vietettiin kokonaisuudessaan plussalla ilman lumen hiventäkään. Jouluaattona satoi ihan reilusti vettä, välillä kaatamalla. 

Uutena vuotena tehtiin lämpöennätys, meidän mittarissa +7.4 ja Maarianhaminassa +8.9. Harvoin sitä vuodenvaihteessa pihaa haravoidaan, mutta liikuntaa ja raitista ilmaa saadakseni haravoin yläpihan hiekkakäytävät ja levitin suojaturvetta arimmille kasveille, sillä alkavalle vuodelle oli luvattu pakkasia. Lumettomassa puutarhassa värjöttelevät kasvit kaipasivat hieman apua.

Mamman karvakasa

Vuoden mittaan Juuso aina välillä seikkailee postauksissani. Ihana karvakasani valvoo tarkasti puutarhatöitäni ja ilmaisee kaipuunsa äänekkäästi naukuen, jos liian pitkälle pihamaalla hänen näköpiiristään menen. Niinpä yksi kuva piti hänestäkin tähän loppuun laittaa. 
   

Taas mennään

Taas on vuosi vaihtunut ja ollaan ikäänkuin alussa jälleen. Monin osin jatketaan samaan vanhaan malliin, mutta paljon varmaan vuosi tuo tullessaan uutta, josta vielä ei tiedä mitään. Mietitään niitä sitten, kun kohdalle osuvat. 

Ulkona on asteen verran pakkasta. Oli mukava tehdä pitkä kävelylenkki kylän hiljaisilla raiteilla. Sen verran ahkerasti täällä raketteja ammuttiin, että väki lienee nyt juhlinnasta väsynyttä ja keräilee voimia edelleen sängyn pohjalla.

Harvoin uutta vuotta niin lämpimässä säässä vietetään, kuin mitä eilen saimme kokea. Meidän mittari näytti +7.4. Ahvenanmaalla oli mitattu lämpöennätys +8.9 astetta. Sen sijaan, että olisin uuden vuoden aattona lähtenyt lenkille, hainkin haravan kellarista ja haravoin yläpihan hiekkakäytävät.

Laitoin myös säkillisen talvisuojaa joillekin ruusuille ja kärhöille sekä koristekirsikalle. Yhdestä säkistä ei tietenkään kaikille riittänyt, mutta jos nyt edes jokusen kasvin saisin selviämään. Luvassa on -15 asteen pakkasia, mikä tulee kyllä laittamaan kasvit koville. Meillä ei maassa ole lumen hiventäkään.

Lumikärhö sai talvisuojaa

Alapihalla maa on aika märkää ja joidenkin kukkapenkkien reunoilla oli eilen jopa vesilätäköitä. Marraskuun lumi- ja pakkasjakson jälkeen on satanut muutaman kerran todella rankasti. Ilmeisesti sateet eivät kuitenkaan ole sulattaneet alapihalta maata ihan täysin ja osa vedestä on jäänyt kohmeisen maan pinnalle.

Havuja en mistään tähän hätään saa, kun ei ole omaa metsää, eikä kunnan tai kenenkään muunkaan metsästä tietenkään voi mennä kuusia harventamaan. Nyt on vain toivottava, että pian tulisi edes jonkinmoinen lumipeite. Kaikenkaikkiaan taitaa olla jälleen kerran mielenkiintoinen kevät tiedossa. Taas sitä kuljetaan pitkin puutarhaa rapsuttamassa jokaista vähänkin vihertävää versoa siinä toivossa, että edes osa kasveista elossa talvesta olisivat selvinneet.

Toinen mahonia meni viime talven kurimuksessa ja tämä kuvassa olevakin oli pitkään henkitoreissaan, mutta lähti sitten uuteen kasvuun. Enpä olisi uskonut näin paljon lunta kaipaavani, mutta tämän mahonian ja kaikkien muidenkin kasvien vuoksi tulkoon nyt ihan kunnon lumimyräkkä tai vaikka kaksikin.

Lunta odotellessa leppoisaa pyhäpäivää ja kukkaisaa alkanutta vuotta kaikille!