Ikävä karvaista kaveriani

Kauan kestää tottua lemmikittömään kotiin. Monet äänet, asennot ja paikat nostavat muistoja ja välillä on ihan pakko ravistella itseään tajutessaan, ettei kissa ole enää äänien aiheuttajana.

Lusikan kilahdus posliiniastian pintaan muistuttaa siitä, kuinka Juusolle laitettiin joka päivä useaan kertaan annos ruokaa sen kuppiin. Yhä väistelen aamulla keittiöön tullessani kissan ruokapaikan vesikuppia, jota ei ole. 

Pieni tömähdys jossain päin kotia saa pohtimaan, mihin tai mistä se kissa nyt hyppäsi. Keittiön pöydän ääressä ruokaillessa tuntuu usein elävästi jaloissa kissan kiehnäys ja jalkaterien päällä paino, kun Juuso kellahti mamman varpaita lämmittämään. 

Illalla sohvalla kutoessa tuntuu oudolta, kun yksi karvakorva ei ole tunkemassa itseään puikkojen välistä syliin rapsutuksia ja hellyyttä saadakseen. Ei avaudu makuuhuoneen ovi äänettömästi raolleen, eikä valtaosaa patjasta ole kehräävää otusta valloittamassa.

Miten monta kuukautta ihminen voikaan palata kotiinsa ihmettelemättä, kun naukuva ja kehräävä vastaanottokomitea puuttuu oven takaa. Kuinka monet lakanat on vaihdettava tottuakseen siihen, ettei kissa ole siinä ohessa piilosta leikkimässä.

17 vuodessa syntyy ihan huomaamatta paljon rutiineja, joista pois tottuminen vaatii näköjään runsaasti aikaa. Toki on kissattomuudessa hyviäkin puolia. Tuulettaminen sujuu, kun ei tarvitse miettiä, mahtuuko kissa avoimesta ikkunasta ulos. Kesäaikaan raja sisä- ja ulkotilojen välillä hämärtyy, kun pihaovea voi surutta pitää auki. Eipä ole kissaa karkaamassa omille retkilleen. 

Siivoaminen on helpompaa, sillä ei ole karvakertymiä kodinhoitohuoneen lattialla, eikä sohvaakaan tarvitse alituiseen jynssätä irtokarvoista. Kukaan ei makaa näppäimistön päällä, eikä peitä olemuksellaan tietokoneen näyttöä. Kylästä ei ole kiirettä kotiin ruokkimaan kissaa ja aamuisin herätykset riippuvat ihan omasta aikataulusta. Eivät nälkäisenä naukuvan kissan vaatimuksista. Kauppalistaltakin on voinut pyyhkiä pois kissanruoan ja -hiekan. Elämä on monta huolta ja murhetta kevyempää.

Lemmikki tuo elämään niin paljon iloa ja rikkautta, että kaikki negatiiviset puolet tuntuvat pieniltä ja ratkaistavilta. Sellaisilta, joiden kanssa voi hyvin olla ja elää ja joita ei arjessa edes ajattele. Lemmikki on lahjomaton ystävä niin ilossa kuin surussa. Lemmikin kanssa elettyään tuntee ihminenkin olevansa monta kokemusta ja unohtumatonta elämystä rikkaampi.

Seitsemän kuukautta on nyt takana Juusotonta elämää. Uutta lemmikkiä emme aio ottaa. Kissaan on oltava valmis sitoutumaan jopa 20 vuodeksi. Kissa, kuten mikä tahansa lemmikki merkitsee myös taloudellista panostusta. En voisi kuvitella laiminlyöväni eläimen ravintoa, terveyden- ja sairaudenhoitoa. Kun on nähnyt, miten syvästi lemmikki kiintyy sitä hoitaviin ihmisiin, en  milloinkaan voisi suhtautua yliolkaisesti kodissani asuvaan eläimeen.

17 vuoden kissaelämän jälkeen nyt on vuoro kissattomuudelle. Näin olemme päättäneet. Kissarakkaus ei lähde ihmisestä, vaikka kissa lähteekin. Hamaan kuolemaani saakka ryhdyn kissoja nähdessäni lepertelemään ja tunnen sormissani niiden turkin silkkisen pehmeyden. Aistin viiksikarvojen kutituksen kasvoillani ja tassun kynnettömän ojennuksen kehoani vasten. Ikävöin kovasti Juusoani. Se on jättänyt unohtumattoman tassunjälkensä sydämeeni.

Onneksi lähipiirissä on runsaasti kissoja, joihin voin purkaa lemmikkihellyyttäni ja saada niiltä kissaterapiaa. Parasta ehkä, että tarpeeksi kissaterapialla itseäni kyllästettyäni, voin kissan palauttaa omaan kotiinsa ja jatkaa totuttelua kissattomuuden hyötyihin.

Kummituksia pihassa

Taivastellaan nyt tätä yletöntä lumimäärää niin kauan, kuin sitä ympärillä on. Ykskaks aurinko kiipeää taivaalle ja helmikuu vaihtuu maaliskuuksi. Pian räystäiltä kuuluu taukoamaton lorina ja hanki vajoaa silmissä.

Edellinen runsasluminen talvi oli täällä etelässä noin kymmenen vuotta sitten. Muistan kyllä, miten valtavasti lunta oli pihassa. Varsinkin sen jälkeen, kun pudotimme sitä katolta. Sen sijaan olen täysin unohtanut, harmittiko jatkuvat kolausurakat. Ehkä harmittivat, mutta äkkiä se harmitus haihtuu, kun talvi kääntyy kevääksi.

Alapihan kurjen olisi kannattanut lentää etelään.

Viime aikoina ei ole ollut vapaa-ajanongelmia, eikä myöskään ole tarvinnut lähteä raitista ilmaa saadakseen kylänraitteja kiertämään. Joka ikinen aamu on tasantarkkaan tiennyt, mitä seuraavaksi on tehtävä. Ulos vain ja kolaamaan. Parhaina päivinä kolauskertoja on ollut kaksi tai kolmekin riippuen siitä, onko aura jo ehtinyt käydä, vai tuleeko se sen jälkeen, kun piha on työnnetty avoimeksi. Sitä auran sisäänkäyntiin junttaamaa tiukkaa tavaraa vasta onkin työlästä kolata.

Mahoniasta näkyy latvus.

Kaikki tähän mennessä satanut lumi on pakkaslunta. Mielenkiintoista nähdä, kuinka pinta vajoaa plusasteiden tai vesisateiden tullessa. Yhtä jännittävää on seurata, millä vauhdilla kaikki lumi sulaa. Tuleeko pihalle jäätiköitä, joihin hakkaan aikani kuluksi ja kevättä edistääkseni uomia puroja varten? Onko vielä vappuna tasangot niillä paikoilla, joihin lunta on pihasta kolattu?

Kompostorien uusi hattulook

Biolanin kompostorin päältä olen lumet putsannut, jotta kannen saa auki. Jälkikompostori sen sijaan on saanut kerätä lumihattua päänsä päälle. Kompostorin suhteen toimin marraskuussa tyhmästi tyhjentämällä sen liian tyhjäksi. Sinne ei jäänyt massaa auttamaan uuden tavaran kypsymisessä ja niinpä sisältö on jäässä. Kyllä se sieltä aikanaan sulaa ja onneksi on tilaa biojätteille. Jossain vaiheessa laitan kompostoriin kuumavesikanisterin avittamaan käyntiinlähtöä.

 
Tavallisesti piha on talvisin ollut täynnä jänisten jälkiä. Oikein kunnon valtatie on kulkenut alapihalla ristiin rastiin. Nyt alapihan aitojen vuoksi pupujen reitit on vähissä. Ainoastaan naapurin kulmauksesta ja rinteen kautta alapihalle pääsee. Niinpä jänöjussit ovat tyytyneet tepastelemaan lähinnä yläpihalla. Kaikki syötäväksi kelpaava taitaa olla liian syvällä hangessa.

Herukan tuki näyttää väsyneeltä

Lumi tekee taidettaan pitkin puutarhaa. Pelkästään auringossa kimaltavan hangen katseleminen miellyttää silmää. Terävät kulmat ja kovat pinnat pehmenevät ja loivenevat. Kaikkialla on kumpuja, joiden alla voi olla mitä tahansa. Mielikuvituksella on nyt tilaa lentää.

Jäljet lumessa kaksi viikkoa sitten. Nyt uppoaa syvemmälle.

Kasvarin katolta olen käynyt säännöllisesti pudottamassa lumet. Kennokasvari ei kovin painavaa taakkaa kestä. Samalla on tullut kahlattua alapihalla ihmettelemässä näkymiä. Oma piha on aivan erilainen talvisen valkeuden keskellä.

Niin oma piha kuin ympäristökin on täynnä lumisia kummituksia. Niitä katsellessa naurattaa ajatus talventörröttäjistä. Niitä jätin voidakseni kuvata huurteisia ja lumen koristelemia oksia. Ei tarvitse tänä talvena kuvata talventörröttäjiä, siellä uinuvat lumimassan alla nekin. 

Monta kertaa olen sanonut, että olen enemmän kevät ja kesäihminen. En kuitenkaan jaksa manailla tätä lumista talvea, vaikka kieltämättä jatkuvat lulmityöt alkavat jo hieman tympiä. Suhtaudun hankiin ja alati lisääntyvään lumeen runsaasti jutunjuurta herättävänä asiana ja omanlaisena ihmetyksen aiheena. Sää on, mitä on. Koska sille ei ihminen mitään mahda, parempi etsiä siitä myönteiset puolet. Pian tämä on taas ohi. Vaikka kesäkuussa koleaa olisikin, tuskin sentään lunta. Ainakaan näin paljon. Luulisin.

 Hyvää viikonloppua kaikille!
 

Kylvö- ja muita suunnitelmia

Puutarhan metallikurki talviunilla

Puutarhan uinuessa vielä talviuniaan on hyvä ajankohta järjestää ajatuksiaan ja laittaa tulevan kesän suunnitelmia paperille.

Kylvökset olen jo aloittanut piilottamalla multaan valkoisen ja sinisen kelloköynnöksen siemeniä sekä kahta laatua paprikaa ja chilipaprikaa. Hungarian Black -paprikoista kolme on versonut mullan pintaan. Muista ei näy vilaustakaan. Odotellaan.

 
Laatikoiden kylvöjärjestys vaatii vielä hienosäätöä, mutta alustavan suunnitelman sain vihdoin kirjattua. Seitsemästä laatikosta kaksi on jo osittain varattu, sillä VI-laatikossa kasvaa parsaa ja VII-laatikossa talvivalkosipulia. Parsa ei vie koko laatikon tilaa ja siksi ajattelin kylvää parsalle kaveriksi kehäkukkaa. Tai sitten laitan sinne samettikukkaa.

Kierrätän laatikoiden sisältöä, jotta kullekin kasville ominaiset tuholaiset eivät pääsisi helposti valtaamaan tilaa. Herne on myös hyvä maanparantaja, joskin parhaan hyödyn siitä saisi kylvämällä koko laatikon hernettä täyteen.

Suorakylvönä laitan yhteen laatikkoon kosmoskukkaa ja kesämalvikkia. Kosmosta ajattelin ostaa vielä tummempia sävyjä, kunhan sopivan siemenhyllyn äärelle pääsen. Kehäkukka ja krassi kuuluvat jokakesäiseen valikoimaan. Krassin paikka on vielä päättämättä.

Samettikukkia saatan ostaa valmiina taimina, mutta kermanväristä Vanillaa olen tavannut kylvää itse. Parina vuotena olen kasvattanut myös kaksiväristä Jolly Jesteriä, joka on hauskan näköinen kukkiessaan. 

Samettikukka Jolly Jester

Maurinmalva kuuluu ehdottomiin kesäsuosikeihin. Eräässä tekstissä väitettiin sen olevan monivuotinen, mutta minulla se ei ole koskaan talvehtinut. Hyasinttipapua kasvatin viime kesänä ensimmäisen kerran. Ainuttakaan kukkaa se ei tehnyt, mikä lienee kuivuuden syytä. Taisi jäädä kastelu liian vähäiseksi pavun asustaessa puutarhan uloimmassa ja paahteisimmassa nurkassa. Kesäpäivänhattua en ole aiemmin kasvattanut, joten taidanpa kokeilla.

Kuten jo totesin, kelloköynnöksen ensimmäiset siemenet on mullassa. Tiedän sen olevan hidas itämään, mutta varmuuden vuoksi varastossa on kaksi pussillista siemeniä. Valkoista ei kyllä enää ainuttakaan siementä.

Itse siemenestä kasvatettu keijunmekko

Keijunmekkoa kasvatin viime kesänä ensimmäisen kerran. Taimi oli pitkään pikkuruinen ja vähän onnettoman näköinen. Kesän kuluessa siitä kasvoi hieno puska ja se kukki ahkerasti. Keijunmekko on nyt autotallissa harson alla talvehtimassa. Ihan kokeeksi. Selvisi tai ei, ajattelin piakkoin laittaa muutaman siemenen multaan varmistaakseni keijunmekon omaan pihaan myös tulevana kesänä.

Punahattua, punapäivänkakkaraa ja salkoruusua minulla on jo ennestään, mutta lisä ei ole pahitteeksi. Punahattuja ostin ja istutin pari kappaletta syksyllä. Saattaa olla, etten tilanpuutteen vuoksi perennoja kylvä sisätiloihin, vaan kasvatan niitä kesän aikana ulkona. Toimii hyvin ja vähemmällä vaivalla. Pihamaalla on helppo touhuta mullan ja purkkien kanssa.

Siemenvarastot on inventoitu. Tarkoitus on ollut käyttää ensisijaisesti olemassa olevat siemenet ja välttää uusien ostamista. Hyvä tarkoitus, mutta ei näköjään toimi käytännössä. Muutaman siemenpussin tilasin netistä ja kaksi kertaa olen jo kauppareissulla eksynyt siemenhyllyn ääreen sillä tuloksella, että jokunen pussi on mukaan tarttunut. Joitakin siemeniä olen ajatellut ostaa ja sitä varten olen tehnyt listan, jotta ei tulisi liikaa niitä extempore-ostoksia. Muisti näkyy tekevän siementen suhteen tepposia alituiseen ja varastot vaan kasvavat. No, parempi pussillinen siemeniä, kuin turhaa kamaa kaappien nurkkiin.

Siemenvarastoa listattuna

Seuraavaksi on tarkoitus pureutua kasvihuoneen viljelysuunnitelmaan. Tomaatin- ja kurkunsiemeniä on tilattu, ostettu ja jäljellä viime vuodesta. Kaikkia ei tietenkään kannata multaan kylvää, vaan suunnitelma on hyvä laatia. Siltikin taimia tulee liikaa ja niitä sitten lahjoitetaan ystäville ja kylänmiehille. Sekä kasvatetaan kasvarin lisäksi talon seinustalla, kuten viime kesänä. 

Tuurenpihlaja - Sorbus 'Dodong

Vuosi sitten (Vinkkilistan purkua 4.1.2018) koostin itselleni listan hankittavista kasveista. Ainoastaan yksi listan kasveista löysi tiensä puutarhaani eli syyskimikki Brunette. Toivottavasti kimikki selviää talvesta ja ryhtyy tuottamaan iloa tulevina vuosina. Ruska-aikaan näin kylällä oranssinpunaisena loistavan tuurenpihlajan (kuvassa) ja sain sinnikkään päähänpinttymän hankkia sellaisen omaan pihaan. Syksyllä en tuurenpihlajaa enää kaupoista löytänyt. Taisin olla turhan myöhässä liikkeellä. Nyt tuurenpihlaja on kevään hankintalistalla ykkösenä. Paikka on sille jo katsottuna. Vain lumi ja routainen maa estää, etten menisi kuoppaa heti valmiiksi kaivamaan.

Bermudankolmio 21.6.2018

Yksi tärkeimmistä kesän kohennuskohteista on sisääntulon Bermudankolmio. On ollut jo vuosia, mutta viime kesän kuivuus nosti paikan ongelmallisuuden voimakkaasti esille. Kuunliljat ovat kaivanneet jakamista pitkään. Muuten ne ovat viihtyneet aika aurinkoisessa paikassa yllättävän hyvin. Sen sijaan kuunliljojen takana kasvavat jaloangervot ja syysleimut kärsivät viime kesän kuivuudesta sydäntäsärkevästi. 

Kerään siis tarmoa ja innostusta suunnitella istutusalue kokonaan uudelleen. Kasvit on kaivettava pois ja ainakin kuunliljat on jaettava. Reunuskiveys menee uusiksi, vähintäänkin korkeammaksi ja multatilaa on syvennettävä.

Bermudankolmio 26.1.2019 - nyt lyhty on jo vaarassa hukkua lumeen.

Vaikka talvi saakin puutarhasuunnitelmat paisumaan ja rönsyilemään yli oman puutarhan neliöiden, on hyvä sallia niistä poikkeaminen ja vaikka kokonaan unohtaminen. Annan siis itselleni luvan lipsua lupauksista ja suunnitelmista. Ikinä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten takaporttien jättäminen on terveellistä. Suunnitteleminen on hauskaa ja haaveiden siivillä kulkeminen tuo elämään iloa ja väriä. Älkää upotko hankeen.

Talven tuisku tuittupää,
nietoksissa temmeltää.
Kiireen vilkkaa maalaa mannut,
puitten kylkiin valkorannut.
Vasta sitten levähtää,
kun on valmis talven sää.

Kylätien varrelta

Vuorineuvos Arthur Lagerlöfin 1910 rakennuttama huvila Weikkola

Ensimmäisten kylvösten itämistä odotellessa on aikaa kierrellä kylän raitteja. Kevään ja kesän saapuessa on välillä vaikeaa ja haikeaa irrottaa itsensä pihapiiristä.

Kylällämme sijaitsee kaksi kaunista rakennusta, joista toinen on 1910 vuorineuvos Arthur Lagerlöfin rakennuttama huvila ja toinen 1800-luvun lopulla rakennettu Sigurdsbergin tilan päärakennus. Veikkolan parantolan maa-alueen rakennuksineen omistaa Suomen Mielenterveysseura.

Sigurdsbergin tilan päärakennus, rakennettu 1800-luvun lopulla, Siskola

Toukokuussa 1929 Sielunterveysseuran hallituksen tutustumiskäynnin seurauksena Weikkolan tila ostettiin lepokodiksi "väsyneille ja lievähköjä hermosairauksia poteville naisille". Toiminta laajentui 1935 viereisen Sigurdsbergin tilan Siskolaksi nimettyyn rakennukseen. Alueella oli myös muita pienempiä rakennuksia. 1961 tien toisella puolella sijainnut Solhälla liitettiin kolmanneksi osastoksi. Solhälla toimi aiemmin ylihoitajan kotina. Lisäksi 1969 Siskolaa vastapäätä rakennettiin työklinikka. Sekä Solhälla että työklinikan rakennus on purettu vuosia sitten.

Sielunterveysseura tunnetaan nykyisin Suomen Mielenterveysseurana (nimi muuttui 1952). Veikkolan parantola toimi yksityisenä psykiatrisena sairaalana vuoteen 1975 saakka ja sen jälkeen Tammiharjun sairaalan osastoryhmänä ja Jorvin sairaalan psykiatrisena yksikkönä vuoteen 1995 asti. 

Sairaalatoiminnan päätyttyä rakennuksissa on toiminut yksityisiä ja kunnallisia päiväkoteja. Tällä hetkellä ainakin toinen rakennuksista on tyhjänä. Alueelle on valmistunut uusi kaava, joka mahdollistaa lisärakentamisen. Parantolan rakennukset ovat suojeltuja rakennuksia, mutta ne on uudessa kaavassa mahdollisuus muuttaa asuinkäyttöön. Rakennukset ovat kauniita ja hyvä, jos joku ryhtyy niitä pitämään kunnossa.

Kylämme väkimäärä on lisääntynyt melkoisesti, vaikka rakentamisen tahti onkin viime vuosina vähän hiipunut. Pienellä alueella on kolme järveä, joiden rannat ovat olleet täynnä mm. helsinkiläisten kesämökkejä. Nykyisin yhä useampi vanha kesämökkitontti on pilkottu ja tilalle rakennettu omakoti- ja rivitaloja. Kerrostaloja kylällä ei toistaiseksi ole yhtään. Helsinki-Turku -radan eli ns. tunnin junan rakentaminen todennäköisesti aikanaan muuttaa tilanteen.

Kylän raitteja kävellessäni on mielenkiintoista seurata muutoksia. Seuraan toki myös kunnan suunnitelmia ja päätöksiä. Kuvissa näkyvä lato on seisonut iät ja ajat yhden keskeisen reitin varrella. Olen nähnyt sen hiljaisen rapistumisen. Nyt kyseiselle paikalle on suunnitteilla omakotitaloja, joten pian lato varmasti katoaa lopullisesti.

Ladon takana on yksi järvistä. Onneksi kunta on kaavoittanut rantaan raitin julkiseen käyttöön. Myös toisen järven kylän puoleiselle rannalle on jätetty varaus rantaraittia varten, mutta sitä tuskin koskaan tulee. Niinpä rantaa reunustavien omakotitalojen asukkaat ovat omineet rannat käyttöönsä ja muilla asukkailla on mahdollisuus päästä järvelle lähinnä parista kunnan virallisesta uimapaikasta.

Kartiovalkokuusi

Sitten kylätieltä kotinurkkiin. Postauksen alussa mainitsemistani kylvöksistä vasta pari paprikaa on versonut näkyviin. Kelloköynnöksistä ei ole vielä mitään näkyvissä. Pari päivää olen pohtinut uuden kelloköynnössatsin kylvämistä. Ihan vaan varmuudeksi.

Aika ei ole käynyt pitkäksi, sillä lumitöitä on riittänyt. Parhaana päivänä piha on pitänyt kolata kolmesti. Kolmas kerta yleensä sitten, kun aura on lykännyt tieltä vallin pihaportille. Sunnuntaiksi on luvassa jälleen kunnon lumimyräkkä, joten kuntourheilu jatkuu.

Juuson kotikivi. Lyhtykin on lähes lumen peitossa.

Alapihan lumen syvyyttä ei ole vielä "ehditty" mitata, mutta mennessäni pudottamaan lunta kasvarin päältä upposin reilusti yli polvien hankeen. Yläpihalla on lunta 50-60 cm. Pergolan katolta pudotimme lumen pois, sillä pelkäsimme valokatteen hajoavan. Kartiovalkokuusi (josta kuva kotikivikuvan yläpuolella) oli lumen painosta taipunut kumaraiseksi herrasmieheksi. Toivon mukaan se jaksaa kevään tullen ryhdistää hartioitaan ja nostaa päätään.

Joka latuja hiihtää

ladun on vanki.

Vapautta vain on umpihanki.

- Lauri Viita -

Tällaisia horinoita talvisen lauantai-illan hämyssä. Valoisaa helmikuuta ja sunnuntaita kaikille!

 

Aika kuluu kuluttamattakin - talvellakin

Tämä talvi on tarjonnut postikorttimaisemia tänne etelärannikollekin. Tammikuun viimeiselle sunnuntaille ennustettiin hurjia pakkasia. Mittari näytti -18 astetta lähtiessäni ulkolenkille, mutta kylmyys tuntui ainoastaan kasvoissa ja sekin helpotti matkan taittuessa.

Lunta on luvassa lisää, joten tästä tulikin lumikolakuntoilukausi. Koska penkat alkavat kotipihassa olla jo melko korkeita, on lunta kuskattava yhä pidemmälle. Jotta lumityöt eivät alkaisi kiristämään hermoja, on parempi etsiä runsaasta lumesta kaikki myönteiset puolet.

• Ykköseksi nousee reipas kuntourheilu raittiissa ilmassa. Kropasta löytyy ihan uusia lihaksia ja askeleitakin tulee otettua yllättävän paljon huomioiden, kuinka pienellä alueella lumityöt lopulta tapahtuvat.

• Hyvänä kakkosena on luonnon kauneus. Puutarha ja kaikki ympärillä on kuorrutettu valkealla lumella ja pakkasen huurtamilla oksilla. Lumi pehmentää ääniä, joka lisää sadunomaista tunnelmaa.

• Puutarhaihmisiä ilahduttaa erityisesti lumen tuoma suoja kasveille. Eikä sitäkään voi väheksyä, kuinka keväällä sulava lumi kartuttaa pitkän kuivan kauden vuoksi vajaiksi jääneitä pohjavesivarantoja.

• Lapsille, lapsenmielisille ja talviurheilun harrastajille lumi tuo elämään leikki- ja liikuntamahdollisuuksia, jotka eivät ainakaan täällä etelässä enää ole olleet itsestäänselvyyksiä. 

Voi tietenkin käydä niin, että jossain vaiheessa talvea lumi alkaa ahdistaa ja silloin käy, kuten seuraavassa tekstissä (joka ei siis ole minun kirjoittamani, vaan olen löytänyt sen jostain).

Eräs kuvitteellinen tarina lumen vaikutuksista

Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä katsomassa hiutaleiden kevyttä leijumista maahan, lumi peitti hiljalleen puun oksia.

Kävin laittamassa pihalle tuikku-kynttilälyhdyn ja lisäsin lintulaudalle jyviä. Todella kaunista ja tunnelmallista.

Joulukuun 2.

Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen kaapu.

Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta.

Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin edustan taas auki.

 
Joulukuun 3.

Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta lisää, pakkasta on pari astetta.

Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata. En ole varma mutta minusta näytti siltä että kuljettaja virnisti kun vilkutti minulle.

Joulukuun 15.

Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen taas kiristyi. Kaaduin takamukselleni jalkakäytävälle hiekoittaessani pihaa, teloin käteni (40 € poliklinikkamaksua), mutta onneksi mitään ei ollut poikki, vain pieni murtuma. En halunnut kipsiä käteen enkä sairauslomaa. Sääennustus lupasi lisää lunta.

 
Joulukuun 20.

Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin automaattivaihdemaasturin, jotta hän pääsisi töihin.

Auto liukui kuitenkin päin kaidetta kun en oikein vielä hallinnut maasturin vaihteita, oikea etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä satoi 15 cm lisää lunta. Vaimolle on tiedossa tänään lumitöitä.

Se aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa, näytin kuljettajalle kansainvälisiä käsimerkkejä. Toisesta autosta hajosi pakoputki portin edustan lumivalliin kun vaimo ei jaksanut kolata sitä auki.

 
Joulukuun 29.

10 astetta pakkasta. Ja taas lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut. Sähköt olivat poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpimänä tuikku-kynttilöillä ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskahti hiukan yli, syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon. Olohuoneesta tuli aika surkean näköinen kun sain vihdoinkin sammutettua liekit vaahtosammuttimella. Sain toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat.

Matkalla poliklinikalle auto karkasi lähes tunnottomista käsistäni ja hajosi lunastuskuntoon. Eikä vakuutus korvaa vahinkoja talossa, kun taisin ohimennen mainita siitä bensiinilämmittimestä.

Tammikuun 1.

Tuota valkoista moskaa tulee koko ajan lisää. Kaikki vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan käsiini sen joka ajaa sitä aura-autoa, niin sanon pari valittua sanaa.

Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa, kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt ovat yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa. Olen itse väsynyt ja ruhjeilla, vaimo ei suostu poistamaan lunta katolta eikä pihasta, tosin ei sillä ole niin väliäkään kun auto ei lähde enää käyntiin ja töihin ei kai tarvitse mennä enää edes sairausloman jälkeen.

 
Tammikuun 8.

Perhana! 12 senttiä uutta lunta ja räntää ja jäätä, ja herra yksin tietää mitä ihmettä sieltä taivaasta viime yönä tuli.

Yritin osua aura-auton kuljettajaan lintulaudalla ja kaikella mikä käteeni tarttui, mutta se pentele pääsi pakoon.

 
Tammikuun 20.

Aura-autoa ei näkynyt koko päivänä vaikka kuinka kyttäsin. Vaimo jätti minut. Luulen että minusta on tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa viikkoihin.

Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman purevaksi.

Tammikuu.. en tiedä mikä päivä..

Päivät tuntuvat kuukaudelta.
Muuttaisin Espanjaan, mutta millä rahalla.

Mutta on tää talvi kumminkin hienoo aikaa.

Kasvimaa talviunessa

Tammikuu on lopuillaan. Nopeasti hurahti tämäkin kuukausi ja niin taitavat hurahtaa seuraavatkin. Aika kuluu kuluttamattakin. Nautitaan.

Talvella murheita muisteta ei,

talvella paljon on lunta,

muistoja kauniita katsellaan,

riemuja vanhoja riemuitaan,

nähdähän kesästä unta.

- Eino Leino -