torstai 4. tammikuuta 2018

Vinkkilistan purkua

Pisarat pyykkinarulla

Olen vuosien ajan kirjannut työpöydältä löytyvään "vinkkivihkoon" mieluisten kasvien nimiä, joihin törmään lukiessani blogejanne ja ylipäätään netissä seikkaillessani. Alkuun laitoin vain kasvin nimen, mutta sitten lisäsin myös lähdetiedot, jotta myöhemmin olisi helppo käydä lukemassa lisätietoa vinkkilistaan kirjatusta kasvista. Joulun välipäivinä sain vihdoin aikaiseksi kahlata vihko läpi ja tehdä niistä luettelo tietokoneelle. Etsin kasvien latinankieliset nimet ja aakkostin luettelon niiden mukaan.

Aika moni kasvi on blogienne kautta löytänyt tiensä puutarhaani ja niiden nimet poistin vinkkilistalta. Aika moni on edelleen vuoroaan odottamassa ja moni unelmakasvi on ajan kanssa osoittautunut tavalla tai toisella sopimattomaksi omaan pihaan. Listan läpikäyminen selkeytti taas kerran ajatuksia. Jokaista haluamaansa kasvia tuskin yhden elämän puitteissa on mahdollista hankkia, eikä kaikkien unelmien ole tarkoituskaan toteutua. Unelmat sinällään jo ovat tarpeellisia ja eteenpäin kantavia.

Loistokärhö - Clematis 'First Love' (Kuva lainattu Flörin sivuilta)

Kirjasin ylös niitä kasveja, joille voisin tarjota mahdollisuuden kotiutua puutarhaamme tulevana kasvukautena. En sano kesänä, koska annan itselleni luvan kasvien hankintaan ja istuttamiseen keväästä syksyyn. Ilman suurempia paineita.

Päällimmäisenä mielessä on Versoja Vaahteramäeltä -blogista 24.8.2017 bongaamani loistokärhö First Love. Kun nyt vuosien harjoittelun jälkeen alan vihdoin tulla tutuksi kärhöjen kanssa, enkä niitä heti ensimmäisen kasvukauden aikana saa tapetuksi (ainakaan kaikkia), uskaltaudun metsästämään tuota valkoista kaunotarta omaan puutarhaan. Ihan tarkkaan en vielä sen sijoituspaikkaa tiedä, mutta pientä ajatuksenpoikasta takaraivossa kyllä on. 

Rusokirsikka - Prunus sargentii (kuva netistä)

Pikkuinen puutarhani Sametti Hortensia kirjoitti 27.12.2017 Kirsikankukkasia postauksessaan upean ylistyksen kirsikkapuille. En tiedä, kuinka suuri neliöiltään Sametti Hortensian puutarha kokonaisuudessaan on, mutta sen tiedän, ettei kuitenkaan kovin suuri. Siinä mielessä jaksan kerta toisensa jälkeen ihmetellä ja ihastella, miten valtavan määrän kasveja ja usein vielä varsin harvinaisia kasveja hän on puutarhaansa saanut mahtumaan. Sametti Hortensian objektiivinen ja sinnikäs asenne erikoisuuksien kasvattamisessa pienellä pihallaan luo minuun uskoa, että moni asia on omassakin puutarhassa mahdollista, jos vain rohkeasti lähden kokeilemaan. 

Unelma vehreästä ja monikerroksellista puutarhasta toteutuu istuttamalla puita, pensaita, köynnöksia ja perennoja toinen toistensa lomaan. Sametti Hortensian postaus innosti minua hankkimaan puutarhaani koristekirsikka Accoladen kaveriksi rusokirsikan. Tämä hankinta olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutta mitäpä tekemättömiä töitä jälkikäteen suremaan. Olkoon uuden kirsikan aika tänä vuonna. 

Pallohortensia - Hydrangea arborescens 'Pink Annabelle' (Kuva netistä)

Pienen pihan suuria unelmia -blogissa (8.8.2016) Kurjenkello kertoi äitinsä puutarhasta ja siellä sudenporkkanan seurassa kasvoi vaaleanpunainen unelma eli pallohortensia Pink Annabelle'. Hortensioista tykkään valtavasti. Kolme syyshortensiaa sai toissa kesänä seurakseen Mustilanhortensian ja ajattelin, että tässähän nyt on riittävästi hortensioita minun pihaani. Mitä vielä, aina on tilaa yhdelle hortensialle, kun laittaa mahtumaan. Onpa mainiota pyörtää omia päätöksiään ja mahduttaa uusia kasveja vanhojen lomaan.
 
Punaluppio - Sanquisorba officinalis 'Red Thunder' (Kuva netistä)

Punaluppioon olen törmännyt useammankin kerran, mutta vinkkivihkosta on jäänyt lähdetieto kirjaamatta. Punaluppio on vanha rohdoskasvi ja se on myös erinomainen leikko- ja kuivakukka. Alku- ja keskikesällä kukkijoita puutarhassa riittää, mutta loppukesän kukkijoiden joukkoon sopii hyvin uusia tulokkaita.

Punaluppiosta sanotaan netissä: "Huomiota herättävä, pitkään loppukesällä kukkiva ryhmäperenna. Tuuhea kasvusto. Pienet, tummanpunaiset kukat. Kaunis lehdistö. Korkeus 60-100 cm. Aurinkoinen – puolivarjoisa kasvupaikka. Niukka-keskiravinteinen, kostea, läpäisevä multa. Istutusetäisyys 50-60 cm."

Syyskimikki - Actaea simplec 'Brunette' (Kuva netistä)

Syyskimikki 'Brunette' on jo pitkään ollut hankintalistalla. Viime kesänä sellainen melkein jo pääsi ostokoskoriin ison puutarhaketjun pihamyynnistä. Toisen asiakkaan kanssa pyörittelimme kympin maksavia taimia ja siinä ohessa myös päitämme. Kaikki Brunetet, kuten muutkin kasvit, tuolla pihamaalla suorastaan huusivat vettä. Viime kesä oli varsin märkä, joten olisiko henkilökunta laskenut taivaallisen kastelun varaan ja keinokastelu oli sitten jäänyt tekemättä. 

Kovasti minun kävi sääli Brunettea, mutta on riski ostaa kenties pitkäänkin rutikuivana ollut kasvi ja katsoin kympin siitä riskistä olevan minulle liikaa. Tiedän kyseisen firman kantavan myymättä jääneitä kasveja jätelavalle. Sopivalla alennuksella voisin ostaa vähän huonokuntoisemmankin kasvin ja koittaa sen pelastustoimia kotipuutarhassa. Miksiköhän yritykset mieluummin heittävät tuotteita jätelavalle, kuin myyvät alennetulla hinnalla? Minusta se on hirvittävää tuhlausta, mutta ehkä siihen jokin pätevä syy löytyy. 

Minulla on ennestään syyskimikki 'White pearl', joka ei ole koskaan ehtinyt avata nuppujaan. Olen istuttanut sen ohjeiden mukaan puolivarjoisaan paikkaan. Jossain blogissa Brunette oli istutettu kohtalaisen aurinkoiseen ja lämpimään paikkaan ja se viihtyi siinä hyvin. Ajattelin kokeilla Bruneten suhteen valoisaa istutusta, jotta se ehtisi kukkia. Kunhan nyt ensin sellaisen saan hankittua.

Sinivuokon lehdet jouluna.

No, niin. Nyt on kesän suunnittelu aloitettu ihan konkreettisesti. Seuraavaksi ohjelmassa olisi kylvösuunnitelman teko, kesäkukkasuunnitelma ja kasvarissakin tulee keväällä muutoksia. Sisältä on joulukoristeet jo riisuttu. Keittiössä on vielä joulunpunaiset verhot ja liina, mutta punaisesta väristä tykkäävänä ne saavat toistaiseksi olla piristyksenä. Pihamaalta lähtevät jouluvalot tulevana viikonloppuna. Ostin alennusmyynnistä hehkulamppuja muistuttavan valosarjan, jonka aion ripustaa pergolaan. Pimeyttä vastaan täytyy vielä jonkin aikaa taistella, joten ihan kaikista valoista ei tarvitse luopua.