torstai 25. maaliskuuta 2021

Lumikelloja havaittu

 
Bongasin lumen alta paljastuneet lumikellot jo maanantaina. Vasta keskiviikkona ehdin tutustua niihin tarkemmin ja silloin lumikin oli entisestään sulanut. Istutin Huvitus-omenapuun alle syksyllä tähtilumikelloa, turkinlumikelloa ja Flore Plenoa siellä jo entuudestaan olevien lisäksi. Kyllä kannatti, kun niitä noin suurella joukolla on jo noussut.

Myös syyshortensia Vanille Fraisen tyveen istutetut lumikellot ovat heräämässä. Syyshortenisat ovat verkkojen ympäröimät, eikä niiden tyvi ole vielä lumesta vapautunut, joten toivon mukaan lisää lumikelloja on luvassa.

Huvituksen ympärillä on lunta vielä sielläkin. Osa lumikelloista ponnistaa suoraan hangen sylistä. Pienillä prinsessoilla on melkoinen tahdonvoima päästä valoon ja kevääseen.


Jänisten jälkiä on puutarhassa riittämiin. Niinpä laitoin kuvaamisen jälkeen omenapuun alla oleville lumikelloille verkon takaisiin suojakseen. On sieltä muitakin sipulikasveja aikanaan tulossa, joten verkoilla on käyttöä pidemmäksi aikaa.


Vasenrinteestä lumi on sulanut hyvin. Kiitos parin aurinkoisen plussapäivän. Lumirajalla tallustellessani huomasin krookuspiippoja näkyvissä.

Krookusten värikin on jo selvästi esillä. Nyt täytyy olla erityisen tarkka puutarhassa kulkiessaan, ettei vahingossa tallo sulavan lumen alta paljastuvia piippoja.


Rinteen krookukset hävisivät vuosi sitten joko jänisten tai peurojen suihin. Harmitti todella paljon. Kaikkia puutarhan piippoja en millään pysty suojaamaan, mutta näille krookuksille laitoin verkon. Tästä peurat ovat oikaisseet alapihalta ulospääsyä etsiessään. Kunhan lumikasat vielä vähän madaltuvat, viritän talon molempiin päihin väliaikaiset verkot peurojen kulkua estämään.

Jouluruusuja olen istuttanut moneen paikkaan, mutta valtaosa niistä on edelleen hangen peittämiä. Alapihan Ovaalipenkissä vaaleajouluruusu on paljastunut lumen alta. Äkkiä ne nupunkin saavat aikaan.

Kevätkaihonkukka on takuuvarma kevätvirkku. Vasenrinteessä sekin jo nostaa päätään. Muutama lämmin päivä ja hyvässä lykyssä saatan löytää jo ensimmäiset nuputkin.


Jotta totuus ei hämärtyisi, laitetaan tähän loppuun kuva todellisuudesta. Muutamista iloa tuottavista piippoesiintymistä huolimatta pihapiirissä on lunta edelleen vaikka toisille jakaa.

Sää 24.3.-2.4.21 (Kuva kaapattu Ilmatieteen laitoksen sivulta)

Edellisvuosien kevätkuvia selatessani voin todeta, että aika normikeväässä nyt mennään. Mikäli ennusteet pitävät paikkansa, hanki saa kyytiä ja piippojen esiintymistiheys kasvaa. Puutarhahörhön mieli on levoton ja kämmeniä kutiaa jo päästä lapion varteen. Multahommia odotellessa voi vaikka hajottaa pihan isompia lumikasoja ja siirtää jäisimpiä paakkuja aurinkoisiin kohtiin sulamaan.

Mummo lumessa kävelyreitin varrelle osuvan talon pihassa.

 
"Eteenpäin, sanoi mummo lumessa...". En ole mummo, enkä lumessakaan kahlaa. Sanonta sopii kuitenkin erinomaisesti tsemppaamaan meitä kohti lämpimämpiä säitä. Eli ilolla eteenpäin!


maanantai 22. maaliskuuta 2021

Perunanarskujen kukintahoppu

Perunanarsissi Bridal Crown
 

Pääsiäiskukiksi ajattelemani perunanarsissit avasivat nuppunsa parin päivän sisällä huoneenlämpöön päästyään. Se oli arvattavaakin, vaan ei haittaa. Pääsiäisen odottaminen on paljon hauskempaa kauniiden kukkien kera. Eivätkä nämä kevään ensimmäiset sipulikukat ole edes kovin kalliita, joten niitä raaskii ostaa toisen jos kolmannenkin kerran. Pääsevät sitten aikanaan puutarhaan kukkiakseen siellä seuraavana keväänä. Jos kukkivat.


Perunanarskujen ohella ostin myös ruukulliset sinistä ja valkoista helmililjaa. Valkoiset ovat vikkelämpiä avaamaan nuppujaan. Pian siniset ottavat valkoiset kaverit kiinni.

Pioni Shirley Temple

Tokmannilta ostoskoriin pompanneet Shirley Temple -pionit ovat kumpikin alkaneet kasvunsa purkeissaan. Ehkä olisi kannattanut odottaa hiukan pidempään juurakoiden istuttamisessa, kun ulos pääsyssä menee vielä aikansa. Koitan hoitaa pioneja huolella, jotta kasvattavat kunnon juuret jaksaakseen sitten puutarhamultaan istutettuina kukoistaa.


Kellarin pottimäärä senkun lisääntyy. Toinen mokoma on näiden purkkien oikealla puolella. Siirsin kelloköynnökset kauemmas kasvilampusta, sillä niiden kasvu on muutenkin varsin rivakkaa. Kohta joutuisin irroittamaan niiden kärhiä lampusta. Tosin nostin kasvilamppua korkeammalle, koska taimipottien multa kuivui liian nopeasti. 

Pian "romuhuoneen" jo jatkettukin pöytätila on käytetty, jolloin täytyy ottaa kellarin yleistilassa sijaitseva kasvattamonurkkaus käyttöön. Yleensä olen siirtänyt jo hyvässä kasvussa olevat taimet yleistilan puolelle. Siellä on pari-kolme astetta viileämpää, mikä on saanut taimet kasvamaan hillitymmin. Esimerkiksi tomaateista on tullut viileämmässä tanakoita yksilöitä.

Kurkku Sherpa


Kurkuista teen toisen kylvöksen, sillä ensimmäinen satsi on itänyt tosi huonosti. Kaksi Sherpaa olen jo koulinut kellarikasvattamoon. Pari vihertävää Cordoba-kurkun koukkua ikkunalaudan purkeissa näkyy, joten odottelen vielä pari päivää ennen uusintakylvöön ryhtymistä. Kurkut tapaavat kasvaa nopeasti, joten niiden suhteen ei vielä ole kiirettä. 

Viime keväänä sekä kurkut että tomaatit ehtivät kasvaa kellarissa turhankin suuriksi. Siksi siirsin ne valmiiksi istutusastioihinsa, jotka sitten Ukkokullan kanssa kannettiin varovasti kasvihuoneeseen.

Pitääkin muistaa kantaa multasäkki alapihan puuvajasta kellariin sulamaan. Yllättävän paljon tarvitaan multaa koulimisessa sekä juurakoiden istuttamisessa. Muutaman daalianjuurakon jo laitoin purkkeihin aloittamaan tulevan kesän kasvutaivaltaan.

Räjähtänyt tulppaani


Kävin runsas viikko sitten viemässä perunkirjoituspapereita lakitoimistoon. Kukkakaupan ohi kulkiessani näin nipun kerrottuja tulppaaneja. Pakkohan sellainen oli kotiin ostaa. Tulppaanit laitan yleensä kotiin päästyäni ohjeiden mukaan noin tunniksi käärepapereineen maljakkoon, kun olen ensin leikannut tyvestä pari senttiä pois. Niin tein näidenkin suhteen. Silti tulppaanien varret läsähtivät oitis kääreen pois otettuani pitkin maljakon reunoja. Leikkasin varsia lyhyemmiksi, jotta kukat olisivat siedettävämmän näköisiä, eivätkä roikkuisi surullisina kasvot kohti pöytäpintaa. Yllättävän pitkään nämä laiskanpulskeat tulppaanit kotiamme kaunistivat. Vielä viime hetkellä ennen kompostoriin kiikuttamista niiden räjähtänyt olomuoto viehätti.

Mustarastaiden "varpaanjälkiä"


Aina meidän pihalla on ollut mustarastaita, mutta tänä vuonna ne ovat kutsuneet koko sukunsa siemenkekkereille. Keittiössä meinaa aamupuuro mennä meikäläisiltä väärään kurkkuun, kun pää kierossa katselemme mustarastaiden hyppelyä ja koiraiden kinastelua. Enimmillään samanaikaisesti kahdeksan mustarastasta on tepastellut marjakuusen ruokintapisteen alla. Välillä joukkoon liittyy viherpeippojen porukka, muutama keltasirkku ja se yksi varhainen peippo, tali- ja sinitiaisista puhumattakaan. Kunnes käpytikka lehahtaa jostain talipötköön karkottaen mustarastaat hetkeksi tuijien alle tilannetta tarkkailemaan.

Mustarastas 7.3.

Perjantain auringonpaisteessa mustarastaat virittelivät huilujaan jo niin aktiivisesti, että kohta tienoo täytyy niiden kevätsävelistä. Olisi kiva saada linnuista parempia kuvia, mutta valitettavasti objektiivini ei ulotu kovin pitkälle. Onneksi täältä blogimaailmasta löytyy taitavia kuvaajia (esimerkiksi Tillariinan fotobox), joiden otoksia on mukava käydä katselemassa.


Blogeissa on jo kovasti keskusteltu ja suunniteltu tuoksuherneiden kylvöä. Edellisessä postauksessa minäkin aiheeseen osallistuin. Liitin postaukseen myös linkin Suvikumpu -blogin viimekesäiseen postaukseen, jossa oli Cecilia Wingårdin ohje tuoksuherneiden kylvämiselle. 

Suvikumpu -blogissa vierailuun ette pety, mutta helpottaakseni innostuneiden tuoksuhernekylvöjä liitän Suvikummun Marjan tiivistelmän tähän. Näillä ohjeilla sain viime kesänä elämäni onnistuneimmat tuoksuherneet.

"Cecilia Wingårdin mukaan siemeniä ei kannata liottaa mädäntymisriskin vuoksi.
Siemenet kylvetään 9 cm muoviruukkuun, ruukku täytetään istutusmullalla lähes yläreunaan asti ja multa painellaan tiiviisti ruukkuun, tämän jälkeen multa kastellaan ja tiivistetään uudellen.

Tiivistetyn mullan pinnalle laitetaan siemenet (n. 20 kpl) ja päälle laitetaan 2-3 cm multakerros,

Kastellaan varovasti. Ruukku laitetaan tavalliseen muovipussiin ja pussin suu jätetään avonaiseksi.

Ruukku laitetaan valoisaan paikkaan huoneen lämpöön.
Siemenet itävät n. 10 päivässä.

Kun taimet ovat 10 cm mittaisia, siirrä ruukku muovipusseineen ulos, saat vahvoja ja tanakoita taimia. Hajuherne kestää 8 astetta pakkasta hyvin, jos kuitenkin tulee vielä kylmempää, pitää taimet ottaa sisälle tai suojata muuten.

Jonkin ajan kuluttua taimet koulitaan kukin omaan ruukkuunsa ja istutetaan myöhemmin
10-15 cm istutusväleillä lopulliseen kasvupaikkaansa.

Hajuherneet tarvitsevat hyvämultaisen, hyvin lannoitetun kasvualustan ja aurinkoisen kasvupaikan.                   

Lähde: Suvikumpu -blogi 27.3.2020


Kommentointiongelmani ovat jatkuneet, mikä ärsyttää suunnattomasti. Epäilen Bloggerin kyllästyneen jorinoihini ja päättäneen rajoittaa kommentointiani. Lauantaina sain vääntämisen jälkeen vastattua omaan blogiin tulleisiin kommentteihin. Lisäksi onnistuin kommentoimaan muutamia blogeja, jonka jälkeen tulikin taas stoppi. Sunnuntaina läpi meni ainoastaan kommentti yhteen blogiin, muista tuli jälleen HUPS-ilmoitus. 

Käytän selaimena Firefoxia, koneessani pyörii virustarkastus säännöllisesti ja tarvittaessa myös ylimääräisenä. Päivityksistäkin huolehdin, mistä Mikrosoft kyllä muistuttaa. Kuvat tallennan kahteen eri paikkaan ja blogista otan varmistuksen tasavälein, joilla seikoilla ei tosin taida olla merkitystä kommentointiongelman kannalta. 

Sunnuntai-iltapäivällä ongelma riepoi sen verran runsaasti, että paneuduin tiiviisti tietokoneen äärelle tutkimaan asetuksia. Ukkokullan avustuksella otettiin viimeisimmän päivityksen yhteydessä tulleesta elementistä ruksi pois ja voilá - kommentointi alkoi sujumaan. Nyt vain toivotaan, että sujuu jatkossakin.

Ehkä elämä kävisi turhan yksitoikkoiseksi, ellei välillä joutuisi painimaan erilaisten ongelmatilanteiden kanssa. Minulle kyllä riittäisi mainiosti ihan arkipäivän pulmat, joten haihtukoon kaikki tietotekniikkaongelmat sinne kuuluisaan bittiavaruuteen.

Harjaneilikat heräävät


Sunnuntailenkillä tuuli kylmästi ja pilvet seilasivat tummina taivaalla. Silti ilmassa oli selvää kevään tuoksua ja tunnetta. Pihassa rakkaudennälkäiset käpytikat jahtaavat toisiaan ja harjaneilikat kurkistavat kotikiven tyvellä rakeisesta lumesta. Oi, tätä valon ja odotuksen upeaa aikaa.


perjantai 19. maaliskuuta 2021

Joko kylvän tuoksuherneet?

Tuoksuherneet 7.7.2020
 

Kevätikävä on kova, eikä ikkunasta ulos katsominen paljon oloa helpota. Lunta on satanut vaihteeksi vähän lisää ja yöpakkanenkin kipuaa öisin lähelle -10.  Vuosi sitten kevät alkoi varhain, kun talvea ei oikeastaan edes ollut. Se oli poikkeuksellista. Ehkä on parempi todeta kukin sää ja vuodenaika omasta ikkunasta ulos katsomalla ja lopettaa vuosien vertailu.

Vasemmalla olopiha 14.3.21 ja oikealla 24.3.2020


Keskiviikkoillan säätiedotuksen mukaan elämme edelleen talvea. Terminen kevät alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvämmin 0 asteen yläpuolelle. Etelä-Suomessa näin tapahtuu maaliskuun lopulla, mutta vaihteluväli voi olla kaksikin viikkoa.

Vuosi sitten murehdin näihin aikoihin peurojen napostelemia tulppaanejani. Nyt tulppaaneista ei ole tietoakaan. Siellä nukkuvat hangen alla, vaan eivätpä nyt tule syödyiksi. Ainakaan ihan heti.

Tuoksuherneet 7.7.2020

Navettapiian puuhamaa -blogia kommentoidessani jäin pohtimaan, milloin viime vuonna kylvin tuoksuherneet. Jälleen kerran saatoin todeta tilastojeni puutteellisuuden. Lopulta löysin tiedon puutarhakalenterista. Ensimmäisen satsin kylvin 3.3. Sitten luin Suvikumpu -blogista Cecilia Wingårdin ohjeet tuoksuherneiden kylvämiseen ja kasvattamiseen. Ohjeita noudattaen tein tuoksuherneiden uusintakylvön 4.4. ja onnistui heti nappiin. Kalenterini mukaan olen siirtänyt tuoksuherneet kasvihuoneeseen 18.4.

Tuoksuherneet kasvarissa 24.4.2020


Aluksi tuoksuherneet olivat kasvarissa pienemmissä poteissa, joista sitten siirsin taimet isompiin purkkeihin. Kovin kylmiä öitä ei viime vuonna ollut edes huhtikuussa. Siitä huolimatta varmistin tuoksuherneiden paleltumattomuuden lämmittämättömässä kasvarissa pitämällä niitä jonkin aikaa muovisissa laatikoissa. Olivat ikäänkuin kasvihuoneessa kasvihuoneen sisällä.

Tuoksuherneitä 5.7.2020


Viime vuotisen tuoksuherneiden kylvöhomman selvitettyäni aion toimia niiden kanssa pitkälti samoin. Riippuen tietenkin olosuhteista eli kevään etenemisen aikataulusta. Siirrän vielä kylvämistä ainakin viikon eteenpäin. Ehkä kaksikin.


Alkuviikosta kävin hoivakodissa vaihtamassa isän kuulolaitteisiin uudet patterit. Olen käynyt kaupoissa tekemässä vain välttämättömät ostokset. Itse asiassa niidenkin suhteen siirryimme tilaamaan ruoat kotiin toimitettuina. Hoivakodista lähtiessäni uhmasin periaatteitani ja poikkesin Plantageniin katsomaan tarjolla olevia juurakoita. 

Kaupassa oli onneksi hyvin vähän ihmisiä, joten ostosten tekeminen tuntui turvalliselta. Itse asiassa mukaan lähti kuitenkin vain kahden kappaleen tiikerililjapussi ja viisi verenpisarapistokasta. Kunhan ehdin, istutan verenpisarat tilavampiin purkkeihin.

Perunanarsissi Bridal Crown

Ai niin, ostinhan minä muutakin Plantsusta. Koriin sujahti kaksi helmililjaruukkua ja yksi perunanarsissi. Sipulikukat ovat vielä tiukasti nupulla, mikä on ihan hyvä. Huonelämmössä ne kasvavat kuitenkin vauhdilla ja avautuvatkin nopeasti. Ajatuksena oli hankkia kaunistusta pääsiäiseksi, mutta taitavat parhaimman kukintansa siihen mennessä jo ohittaa.

Euron punttihintaan ostetut ruusut ovat ilahduttaneet moninkertaisesti.

Lauantaina on kevätpäiväntasaus, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle. Yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla osapuilleen yhtä pitkät, kumpikin 12 tuntia.

Korkeat koronatartunaluvut ja yhä vain jatkuva talvi kysyvät kestävyyttä. Yritän etsiä elämästä positiivisia seikkoja vaikka tikulla tonkimalla. Ei se helppoa ole, mutta koitetaan parhaamme. Ihan jokainen.

Mukavaa kevätpäiväntasausta ja alkavaa viikonloppua kaikille!

Parempi yksi toteutus kuin tuhat haavetta.

- Kiinalainen sananlasku -

 

maanantai 15. maaliskuuta 2021

Maaliskuista maanantaita

 

Kaipa tämä elo menee jo sekopäisyyden puolelle, kun parasta ajan kuluttamista on siemenien kanssa touhuaminen. Keväisiä puutarhatöitä odotellessa täytyy ottaa tuntumaa kasveihin piilottamalla siemeniä multaan. Kaivoin siis esille pussillisen villiporkkana Daran siemeniä ja kylvin niitä.


Viime kesänä kylvin villiporkkanaa, joka oli jotain muuta kuin Daraa. Se kasvoi ja kukki suorakylvettynä. Daran suhteen mielikuvissani on sen pitsimäinen kukinto yhdistettynä johonkin tummaan kukkaan. Suklaakosmos olisi värinsä ja olemuksensa puolesta aika kiva Daran kaveri, mutta taitaa olla liian matala. Daran pitäisi kasvaa noin 90-senttiseksi, kun taas suklaakosmoksen korkeus on siinä 60 cm. Vielä tässä ehtii asiaa pohtia.

Samettikukista osa on itänyt.

Kaipa sitä voisi aikaansa paremminkin käyttää, kuin seisoa vahtimassa kylvettyjen siementen itämistä ja itäneiden taimien kasvua. Ehkä voisi kantaa enemmän huolta jostain globaalista ongelmasta sen sijaan, että murehdin tomaattien tilannetta. Tigerellasta tai Yellow Pearshapedista ei ole vielä eloa kummassakaan. Sungoldista iti heti kaikki neljä, Supersweetistä puolet eli kaksi. Muista neljästä lajista yksi kustakin. Päätin laskea varman päälle tekemällä uusintakylvön muista paitsi Sungoldista. 

Tähän(kin) tilanteeseen sopii Tommy Tabermannin runo:

Ihmeitä ei pidä odotella.
Ihmeitä pitää tehdä.


Sunnuntain ratoksi tehtiin Ukkokullan kanssa pitkä kävelylenkki. Plussakelistä huolimatta nastakengät olivat tarpeen, sillä öisin vallitsevan pakkasen vuoksi kulkuväylillä on vetisen sohjon alla liukasta jäätä. Järkevintä on turvata pystyssä pysyminen, jos siihen suinkin voi itse vaikuttaa. Veljenvaimo oli kaatunut hiihtoreissullaan selälleen jäiselle ladulle ja sen seurauksena hän parantelee särkylääkkeillä erittäin kipeää selkäänsä seuraavat 2-3 viikkoa. Onneksi ei kopauttanut päätään latupohjaan. 

Pergolan edustan kiveys näkyvissä.

Meteorologien mukaan kovimmat pakkaset tältä talvelta lienevät ohi. Harmautta ja räntää riittää tulevillekin päiville, mutta se ei harmita yhtä paljon, kuin menneen viikon lumityöt. Kerttu Kotakorpi sanoi jossain säätiedotuksessa, että räntä ja veisade sulattavat lunta yhtä tehokkaasti kuin auringonpaiste.

Anopin 102-vuotiaaksi elänyt Alma-äiti tapasi sanoa lapsikatraalleen, että näin kevättalvesta pilvien pitää antaa rauhassa sataa kaikki lumi alas, jotta se ei sitten sataisi vaikkapa kesäkuussa. 

Leikkimökin syreeninoksat notkuvat pisaroista.
 
Räntäsadetta ikkunasta katsellessa huonoa säätä on huomattavasti helpompi sietää ja uskoa kevääseen, kun ajattelee meteorologin ja Alma-muorin sanomisia. Tyhjentykööt nyt kaikki pilvet kertaheitolla, jotta auringolle on taas tilaa.


Ei oo enää sormet jäässä,
ei palellu varpaat talvisäässä.
Ei kohta enää lunta ja jäätä,
aurinko lämmittää nenänpäätä.
Vielä en luovu villasukista,
vaikka haaveilenkin kesäkukista.

 

Mukavia maalliskuun päiviä kaikille!

 

torstai 11. maaliskuuta 2021

Se siitä keväästä - ainakin tältä erää


Kevät tuli ja meni. Tilalle saatiin kunnon lumimyräkkä pakkasineen. Tiistain ajokeli oli vähintäänkin vuosikymmenen surkein. Järkevintä olisi ollut jättää autoilu väliin, mutta pakollinen asiointireissu oli kelistä huolimatta hoidettava. Minulla oli sentään mahdollisuus välttää isompia ja ruuhkaisimpia teitä. Onneksi niin, sillä pääkaupunkiseudun tienpientareet olivat täynnä hinausta odottavia ajokkeja. Enkä kyllä ihmettele rytättyjen autojen määrää. Pääkallokelistä huolimatta monella riitti vauhtia ja uskoa omiin talviajotaitoihin.

Valosarjakin on vielä tuijassa odottamassa kevättä.


Reissusta kotiin saavuttuani liityin Ukkokullan seuraan katselemaan mustarastaiden touhuja keittiön ikkunan edustalla kasvavassa tuijassa. Linnut hakivat tuulelta ja lumituiskulta suojaa havunpuun uumenista. Samanaikaisesti puussa oli neljäkin mustarastasta, kukin omalla oksallaan. Enimmäkseen näytti olevan herroja, mutta joukkoon mahtui välillä myös muutama rouva.

Kuvassa oikealla näkyy mustarastaan  nokka ja siinä siemen.

Mustarastaat syövät pääasiassa maasta. Aika taitavasti ne oppivat syöksymään tuijasta käsin ruokinta-automaatille ja nappaamaan sieltä siemenen tai pähkinän. Välillä joku linnuista räpiköi lintulaudan reunalla niin tarmokkaasti, että sai samalla pudotettua siemeniä maassa odottaville kavereille. 


Pitänee miettiä, saisiko mökin malliseen lintulautaan liitettyä toiselle sivulle jonkinlaisen tasanteen, josta käsin mustarastaiden olisi helpompi käydä nappaamassa siemeniä. Hengästyin melkein itsekin katsellessani niiden ahkeraa räpistelyä ja tasapainottelua napatakseen syötävää lintulaudan pienestä aukosta. Seuraavana päivänä kävinkin ripottelemassa muutamia siemeniä ja pähkinöitä hangelle, jotta mustarastaiden syöminen helpottuisi. Jakoon tulivat heti myös joukko keltasirkkuja.

Viikonloppuna kuulin muuten ensimmäiset mustarastaan luritukset. Toivottavasti ressukka ei saanut varhaisesta lauluinnostaan kurkkukipuja.


Surkea kuva, mutta kyllä tuo peippo on. Linnun ilmestymistä ihmetellessäni tuumasin, ettei sanonta "puolikuuta peipposesta" ainakaan tässä vaiheessa kesää merkitse. Netti sitten sivisti minua kertomalla, että joitakin peippoja talvehtii ja ensimmäiset paluumuuttajat saapuvat maalis-huhtikuussa. Ehkä tuo hangella värjötellyt kaveri oli pakannut länsi-eurooppalaiset kimpsunsa muita aiemmin päästäkseen nauttimaan suomalaisen kevään ensi hetkistä.

Kevään ensimmäiset peuratuhotkin on sitten bongattu. Viikonloppuna peura oli kiertänyt koko puutarhan ja rouhaissut hampaillaan aidan vieressä kasvavan jalosyreeni Ludwig Späthin oksia. Olen ympäröinyt vielä pienikokoisen syreenin verkolla, mutta enpä ollut suojannut sitä yläkautta tulevilta uhilta. Kunhan pihasta hanget sulavat, on taas viritettävä ainakin vähäksi aikaa verkkoaitoja estämään peurojen pääsy alapihalle. Tällä hetkellä alapihaa eivät suojaa siellä olevat aidatkaan, sillä peura loikkaa vaivatta runsaan lumimäärän vuoksi aidankin yli. Kukaan ei ole tainnut kehittää teleskooppiaitoja, joita voisi talvella nostaa hangen korkeuden mukaan.


Jos on murheita pihamaalla, on myös iloja sisällä. Purppurarevonhännät itivät ennätysnopeasti. Ehdin sentään siemenet multaan piilottaa, kun jo kömpivät ilmoja haistelemaan.
Perjantaina kylvin ja sunnuntaina huomasin pesuhuoneen kaapin alla pieniä ituja. Nostin itäneiden taimien potit takkahuuoneen pöydälle jatkamaan vahvistumista. Hennon hoikat varret kaipaavat ehdottomasti "lihaa luittensa" ympärille.

 
Samettikukatkaan eivät kauaa jaksaneet mullassa muhia. Tomaateista on itänyt kaksi Sungoldia ja yksi Bumble Bee. Kurkuista kaksi Sherbaa on itänyt. Kylväessäni sanoin siemenille, että joudutte kompostiin, jollei itämistä ala tapahtua. En sentään tarkoittanut, että heti pitäisi herätä. Vielä on aikaa osoittaa kasvun merkkejä ennen uusintakylvöjen tekemistä.


Hain kaupasta isälle lisää kuulolaitteen paristoja. Kassan vieressä oli rullakollinen ämpäreitä pullollaan reilun kaupan ruusuja. Eurolla puntti eli 10 kappaletta. Eivät olleet ylikukkineita ressukoita, vaan nuppuisia ja pirteän näköisiä. Ostin neljä punttia, joista kaksi vein hoivakotiin isän ja muiden asukkaiden ihasteltavaksi.

Lähijärven tilanne ma 8.3.
 
Kommentointiongelmat jatkuvat. Tiistaina takkusi jopa omaan postaukseen tulleisiin kommentteihin vastaaminen. Teidän blogeissanne kommentointi onnistuu välillä vaivatta ja sitten taas ei ollenkaan. Onneksi ongelma siirtyy satunnaisesti blogista toiseen, joten jollain aikavälillä pääsen taas kommentoimaan kutakin.

Ongelma on pakottanut lisäämään kommentointirituaaliin yhden elementin eli kommentin kirjoitettuani kopioin sen kaiken varalta. Jos kommentti haihtuu bittiavaruuteen, toisella kokeilulla se voi jo onnistuakin. Tällöin on sentään kommentti tallessa, eikä tarvitse miettiä, mitä halusin tähän kohtaan sanoa. Suosittelen kopiointielementin käyttämistä teillekin.


maanantai 8. maaliskuuta 2021

Kohti kasvihuonetta ja Hyvää Naistenpäivää!

 

Viikonloppuna aloitin tomaattien kanssa matkan kohti kasvihuonetta. Kylvin 8 eri tomaattilajiketta. Enkä uskaltanut laskea kahden siemenen varaan, vaan kylvin jokaista neljä siementä. Panostan tänäkin kesänä etupäässä kirsikkatomaatteihin, jotka ehtivät kypsyä kennokasvarissa ja satoakin ovat tähän saakka tuottaneet mukavasti.

Kirsikkatomaateista kylvin siis

  • Sungold
  • Golden Bumble Bee
  • Gardener´s Delight
  • Supersweet

sekä herkulliseksi todettua Golden Sunrisea

ja ulkonäöltäänkin kaunista Tigerellaa

Rosella tuotti viime kesänä vaatimattoman sadon, mutta annoin sille toisen mahdollisuuden. Yellow Pearshaped on myös hyvän makuinen ja kauniin muotoinen. Tuli kylvetyksi sitäkin.


Kurkkujen kylvö oli tarkoitus aloittaa vasta viikkoa myöhemmin, mutta samaan putkeen sekin pääsi multaan. Kylveteyiksi valikoituivat entuudestaan hyviksi havaitut Cordoba ja Sherpa sekä uutena F1 Baby.


Samettikukkia lupasin jo aiemmassa postauksessa hankkia lisää. Viikonloppuna multaan pääsivät Alumia Vanilla Cream, Strawberry Blond ja Favourite Red. Viime kesänä suorakylvin kääpiosammareita ja tyhjensin myös muutamia vanhoja pussinpohjia pariin penkkiin. Hyvin itivät ja ehtivät kukkia.


Purppurarevonhäntää ajattelin pariin isoon kesäkukkaruukkuun. Laatikosta löytyi myös vanha siemenpussi kirsikkaista kesäpäivänhattua, joten testataan nyt niiden itämiskyky.


Laitoinpa multaan myös muutaman koreatörmä- ja kaukasiantörmäkukan siemenen. Jälkimmäistä sain viime kesänä itämään pinkkinä. Kukkikin parilla kukalla aivan loppukesästä. Saapa nähdä, onko selvinnyt talven yli.
 

Jostain syystä olen aina kylvänyt siemenet turhan suuriin purkkeihin, jolloin kylvömultaa kuluu melko paljon. Yhtä tai kahta siementä varten riittää pienempikin purkki ja multamäärä. Harva taimi kasvattaa niin suuria juuria, että se ehtii kärsiä liian ahtaassa purkissa. Yleensä pyrin koulimaan taimet aika pian. Tällä kertaa täytin pienemmät lokerot kylvömullalla ja laitoin kuhunkin maksimissaan kaksi siementä. Yleensä vain yhden. Osan kylvöksistä peitin vermikuliitilla. Kaikkiin sitä ei enää riittänyt.
 
Kylvökset ovat nyt muutaman päivän pesuhuoneen lattialla, josta siirrän ne takkahuoneen pienelle pöydälle, kasvilampun alle. Koulimisen jälkeen taimet jatkavat kasvua kellarin "kasvattamossa".
 

Ruokakaupassa käydessäni katsoin, josko löytäisin kruunuvuokon mukuloita. Ei ollut. Sen sijaan ostin pussillisen ruostekukkaa ja toisen Arabian Night-daalia. Hyllyssä oli myös muutamia pionin juurakoita. Shirley Temple -pioneissa oli pirteät alut, joten niitä otin kokeeksi kaksi kappaletta. Istutin kaikki purkkimultaan kellarin kasvattamoon kehittymään.
 

Kruunuvuokko kertoi blogissaan lehtikaktusten aloittaneen toisen kukinnan. Huomasin nuppuja ja kukkia myös omassani. Olin suunnitellut laittaa kaktuksille vähän uutta multaa, mutta nyt saavat odottaa. Sen sijaan keltaisesta kliiviasta erotin poikasen omaan purkkiinsa ja siirsin samalla emon altakasteluruukkuun, jossa se saa rauhassa kasvaa.


Kevät on ottanut vähän takapakkia. Ulkona on pakkasta ja välillä luntakin pyryttää navakan tuulen säestämänä. Ulkoilu on pukeutumiskysymys, enkä minä ole sokerista valmistettu, joten kylmälläkin sopii käydä tekemässä happihyppelyjä. Äidin perunkirjoitukseen liittyvä paperisota nielee kyllä aikaa ja aiheuttaa välillä tulikivenkatkuisia sanoja. Olen tottunut pyörittelemään papereita ja hoitamaan asioita niin puhelimella kuin netissäkin. Vaan kuinka selviytyvät vastaavassa tilanteessa ihmiset, joilta tottumusta ja osaamista puuttuu? Sitä tässä ohessa tulee ihmeteltyä.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja eriyisen hienoa päivää kaikille Naisille!

Nauti jokaisesta päivästä,hetkestä,
iloista elämäsi retkessä.
Tuot elämän lämpöä maailmaan,
sitä kaikkea paljon tarvitaan.