perjantai 15. huhtikuuta 2022

Koska kukkii? -haaste

Paju kukkii
 
Sain Koska kukkii? -haasteen sekä Tutkimusmetsän puutarha -blogista että Vaaleanvihreää -blogista. Haasteen on laittanut alulle Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna.  

Kiitos haastajille ja Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnalle mielenkiintoisesta ideasta!

Joka kevät piippojen ilmestymistä tulee vahdittua intensiivisesti. Tänä vuonna varmasti tavallista enemmän lumisen talven ja hitaasti etenevän kevään vuoksi. Moni sipulikasvi oli vuosi sitten tähän aikaan täydessä kukassa, nyt muutamaa poikkeusta lukuunottamatta umpihangessa. 

Olen surkea ennustaja. Nyt on arvaus kaivettava syvältä aivopoimujen sokkeloista. Kukaan ei minua tai sinua kivitä, vaikka arvaus menisi pieleen. Parhaimmillaan kasvit yltyvät kukkimaan ennustettua aiemmin.

Crocus Fuscotinctus alapihan kriikunan alla 13.4.2022
 
Heti ensikättelyssä karsin haasteen ulkopuolelle lumikellot, jotka ovat jo kukassa omenapuun alla. On niitä muuallakin puutarhassani, mutta jätetään suosiolla laji pois. Samoin crocus Fuscotinctus jääköön kisan ulkopuolelle, koska se on kriikunan alla jo pitkällä ja pikkupuutarhassa yksi jo availee nuppuaankin. 

Crocus Fuscotinctus 13.4.2022 Pikkupuutarhan Kriikunapenkissä
 
Jouluruusuissa saattaa olla jo syksyllä ilmestyneitä nuppuja, joten heitäkään ei nyt kelpuuta kisaan. Ei, vaikka niistäkin useimmat ovat joko lumen peittämiä tai talven ankarasti kurittamia.

Jouluruusu 21.4.2021.

Kevään ja kesän 2021 jouluruusujen kukinta oli runsasta, pitkäikäistä ja niin kaunista. Saapa nähdä, millaista on tämän vuoden kukinta. En aseta heille liian suuria paineita. Iloitsen siitäkin, että ovat hengissä.

Alapihan Ovaalipenkin talven kurittama jouluruusu on hengissä, hurraa! (Kuva 13.4.2022).


Kuka sitten pääsee arvauskisaan? Viime kevään kukkakuvia olisi kovin mukava laittaa vaikka tämä postaus pullolleen. Pidetään maltti mielessä eli tässä ehdokkaat:

Primula juliaea 'Wanda' - Suikeroesikko 6.5.2022
Eranthis cilicica - Talventähti 1.5.2022
Fritillaria imp. Rubra' - Keisarinpikarililja 20.5.2022
Iris retigulata "Katharine Hodgkin" 28.4.2022

Primula juliaea 'Wanda' - Suikeroesikko 28.4.2021
 
Suikeroesikko on nopea käänteisään. Sään lämmetessä sen lehtisykeröt ilmestyvät huomaamatta mullan pintaan ja nuput seuraavat pian perässä.

...ja samainen Wanda 10.5.2021


Olipas hyödyllistä kaivaa tämäkin kuva esille, sillä nyt huomaan, että tästä voisi siirtää alkuja muihinkin paikkoihin. Kunpa muistaisin asian sen ollessa ajankohtainen.

Suikeroesikko asustaa leikkimökistä oikealle, toistaiseksi jäisen lumen alla (kuva 13.4.22).

Muutaman päivän aurinkoiset plussakelit ovat pehmentäneet lunta ja jäätä. Vielä on paikkoja, joissa rautalapion iskulla ei ole mitään vaikutusta. Pala palalta jään osuus vähenee. Torstain koko päivän kestänyt sade edistää jään sulamista merkittävästi.

Eranthis cilicia - Talventähti syysomenapuun alla 31.3.2021.


Vuosi sitten talventähti laittoi parastaan. Se kukki runsaana ja kauniina ja pitkään. Olen systemaattisesti joka syksy lisännyt pikkusipuleiden istuttamista. Ne jaksavat ponnistaa ensimmäisten joukossa itsensä mullan pinnalle. Ne myös runsastuvat itsestäänkin mukavasti.

Talventähtien yksi paikka on lumikärhön takana pilkottavan omenapuun alla (kuva 13.4.22)

Parhaiten talventähti on viihtynyt kahdessa paikassa. Yläpihalla, sisäänkäynnin vastapäisessä Bermudassa pikkuaurinkoja on jo kivasti. Alapihalla, syysomenan alla on toinen keskittymä, jossa talventähti tykkää asua.

Jaha, tämäkin kuva herättää toimenpideajatuksia. Viime vuonna leikkasin jonkin verran lumikärhöä. Se vihertyy myös vanhoista versoista. Leikkasin kuitenkin sen verran maltillisesti, että alle jäi turhan paljon kuivuneita oksia. Moni kommentoi leikanneensa lumikärhöä alppikärhöjen tapaan eli aika matalalta. Aion nyt toimia samoin nuorentaakseni kasvustoa. Lumikärhön kasvuvoima on runsasta ja nopeaa. Äkkiä se kiipeää yläilmoihin.

Järkevintä on käydä suorittamassa lumikärhön leikkaus nyt, kun sen alla on vielä lunta. Eipä tarvitse jatkuvasti varoa, mihin astuu. Laitan lankun ylittämään sulan kohdan, jotta mahdolliset piipot eivät kärsi.

Keisarinpikarililja nupulla 1.5.2021


En löytänyt muistiinpanoistani tietoa, lannoitinko, milloin ja miten keisarinpikarililjojani? Lannoittamisen pitäisi parantaa kukkimista. Aikoinaan istutin  keltaisia keisarinpikarililjoja. Ilo niistä jäi yhteen ainokaiseen kevääseen. Nousevat yhä uskollisesti joka kevät, vaan eivät kuki. Paitsi yllättäen viime keväänä. Annoin niille edellisenä syksynä hevonkakkaa. Siinäkö kukinnan salaisuus?

Keisarinpikarililjan nuput valmiina levähtämään auki 14.5.2021

Punainen Rubra on kukkinut istuttamisvuodesta 2017 lähtien joka vuosi. Todennäköisesti istutuspaikallakin on merkitystä, mutta olen heitä myös lahjonut hevonkakalla.

Keisarinpikarililjat lepäävät parhaillaan jääkannen alla tuijista vähän käytälle päin (kuva 13.4.22)


Kävin kuva-arkistojani läpi useammalta edelliseltä keväältä. Lähivuosista kevät 2018 vastaa hitaudessaan ehkä eniten tätä meneillään olevaa. Ei kuitenkaan näin jäistä ja lumista ollut silloinkaan. Muutama vuosi taaksepäin eli keväinä 2012 ja 2013 pihallamme on ollut huomattavasti lumisempaa tässä vaiheessa. 

Vuodet eivät ole täysin vertailukelpoisia, sillä ennen vuotta 2018 tonttiamme reunusti kahdelta sivulta sankka metsikkö. Se varjosti  ja viilensi pihaa voimakkaasti. Nyt päivä paistaa täydeltä taivaalta aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Toki tuuleekin enemmän, mutta tuulella on myös haihduttava ja kuivattava vaikutus.

Katharine Hodgkinit alapihan Kurgaanissa 12.4.2021.

Muitakin kevätkurjenmiekkoja puutarhastani löytyy. Osa niistä nousi viime keväänä Katharinea aiemmin. Valitsin seurannan kohteeksi Katharinen, koska se on pitkäaikaisin kevätkurjenmiekkani ja sen asuinpaikka, Kurgaani muita korkeampana penkkinä on säästynyt massiiviselta jääkannelta.

Kurgaani on oikealla näkyvä pyöreä kohopenkki, josta vasta laki on paljastunut (kuva 13.4.22).


Haasteen myötä on jälleen yksi mielenkiintoinen seurattava lisää. Tein taulukon, johon kirjaan valitsemistani kasveista päivämääriä, jolloin ne osoittavat heräämisen merkkejä.

Haaste aiheuttaa lisäksi tarvetta tarkentaa tallennettavien kuvien nimeämistä. Helpottaa etsimistä, mitä tarkemmin olen kuvia tallentanut. Myös kansioita voisi luoda yksilöllisemmin. Jo jonkun aikaa olen merkinnyt ainakin joihinkin kukkakuviin päivämäärän ja nimen lisäksi sijaintipaikan. Samaa kasviahan on usein monessa paikassa, joissa olosuhteet eivät kuitenkaan ole samanlaiset. 

Leskenlehtiä kirjastoreissulla 13.4.2022

Haastan seuraavat blogit:

Kottikärryn kääntöpiiri
Kukkia & Haaveita

Raparperi on aina kevätvirkku, kuva 13.4.2022.
 

Haasteen säännöt ovat seuraavat: 

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. 

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Innokasta piipposeurantaa meille kaikille!

 

torstai 14. huhtikuuta 2022

Hyvää Pääsiäistä!

 

Auringonsäde kultainen
pajun herättää.
Lämpimästi poskea sen
hiljaa silittää.
– Kevät on tullut, herää jo!
kuiskaa korvaan tuon.
– Katso ympärillesi,
kevään sulle suon.
Aika on silmut avata
pajut pehmentää.
Silkkinukalla kaunistaa
kevätelämää.
 

Hyvää Pääsiäistä!


maanantai 11. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen lähestyy

Mustarastas keittiön sälekaihdinten välistä kuvattuna
 
Kuluneella talvikaudella pihapiirin lintujen seurannasta on ollut paljon iloa. Tali- ja sinitiaisten jälkeen runsaslukuisin vierailija lienee mustarastas. Niitä näkee parhaimmillaan yhdellä silmäyksellä 6-7. Vielä helmikuussa mustarastailla oli seuranaan keltasirkkuja. Nyt niitä ei ole  näkynyt. Muutama viherpeippo käy napsimassa marjakuusen automaatilla siemeniä. Harmaapäätikkaa ei ole helmikuun jälkeen näkynyt. Sen sijaan käpytikoilla taitaa olla jo kevättä mielessä, kun niitä pyrähtelee vaahterassa kolmekin kerralla.


Tiistaina 5.4. saapunut lumimyräkkä toi meidän pihalle mukanaan joukoittain peipposia. Vanha kesän saapumista ennustava sanonta "kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään" taitaa mennä kohta uusiksi. Runsaan viikon kuluttua pitäisi sanonnan mukaan olla kesä, eikä edes kevät näytä kovin lupaavalta.

Viime päivinä sää on vaihdellut kirkkaasta auringonpaisteesta vesi- ja lumisateeseen nopeammin, kuin ehtii kissan sanomaan. Koko perjantaipäivän kestänyt sateen ropina oli musiikkia korville - ainakin minun korvilleni. Hangen pinta madaltui silmissä ja jäätiköt pehmenivät vauhdilla. Vesi.fi:n karttapalvelun mukaan meidän nurkilla routaa on vielä 25 cm. Sen kyllä huomaa siitä, ettei sen enempää sadevesi kuin ränneistäkään tuleva vesi katoa mihinkään.

Kävin tsekkaamassa alapihan tilannetta sateen vähän tauotessa. Kasvihuoneen edustalta lumi oli jo edellisellä viikolla sulanut ja kiveykset olivat osin näkyvissä. Nyt tilalle on muodostumassa ikioma pihalampi. Ehkäpä kasvarista tulee lampeen saari, ellei sitten koko kennomökki purjehdi kuivemmille seuduille.

Sunnuntaina ikkunasta katsoessani lammikko on kadonnut ja kiveykset jälleen näkyvissä. Lauantain kova tuuliko lammikon on kuivattanut? Tykkäisin kyllä pihalammesta, mutta en todellakaan kasvarin edessä ja ympärillä.

Kotitien asfaltti on jo jonkun aikaa ollut paljaana. Jopa tiistain lumikaaoksen jäljet alkavat hissukseen kadota. Jalkakäytävän alppimaisema pysyy sitkeästi meidän ja ohikulkijoiden ihailtavana.

Tonttimme sisäänkäynnin kohdalla maa laskee jalkakäytävältä pihalle. Niinpä sulavettä tulee sekä oman pihan että kadun kolatuista lumista. Lätäköstä vesi ei kulje minnekään ennen jään sulamisen edistymistä. Mustarastaat käyvät kylpemässä lätäkössä. Vierailijoita on muistutettava, että jättävät auton vähän taaemmaksi tai ajavat keskemmälle. Muuten autosta ei pääse ulos kuivin jaloin.

Sisäänkäyntiä vastapäätä hangen korkeus on runsas 50 cm. Tuohon lunta ei ole edes kolattu, vaan ihan on itse taivaalta sataen kinostunut. Juhannusruusuressukka yrittää epätoivoisesti päästä hangen ikeestä. Pensas on ennenkin jäänyt lumen painamaksi ja noussut sulamisen myötä pystypäisenä.

Viime keväänä oli keskustelua, kuinka ruusupensaiden oksia taivuttamalla voi tehostaa niiden kukkimista. Mm. Navettapiian puuhamaa -blogissa oli tästä juttua. Nyt törmäsin samaa aihetta koskevaan keskusteluun. Siinä uumoiltiin lumimassan panamien ruusupensaiden yltyvän kesällä runsaaseen kukintaan. Pitääpä muistaa seurata omien ruusupensaiden kukinta-aktiivisuutta tulevana kesänä.

Alapihan Ruusupuskan pensasruusujen oksat ovat jo nousseet ylös. Oli päiviä, jolloin hangen keskellä pilkotti vain muutamia kaarelle taipuneita oksia. Sammakko se siellä pensaiden tyvellä odottaa kuivempia aikoja hänkin.


Latvoin pelaguut maaliskuun lopulla, vaikka eivät välttämättä sitä toimenpidettä tarvinneet. Kerrankin työhuoneen ikkunalaudalla talvehtineet pelaguut ovat pärjänneet oikein hyvin. Latvomisella sain monta uutta tainta, joita en ole vielä ehtinyt laittaa multaan. Odottavat vesilasissa. Emokasvit työntävät kivasti uutta kasvua.


30.3. kylvetyt tuoksuherneet ovat ottaneet kasvuspurtin. Franciscus Cupani oli hitain, mutta nyt sekin on saavuttanut muiden kasvuvauhtia. Siirsin kylvöksen pesuhuoneen lattialta takkahuoneen ikkunalaudalle, kun versoja alkoi putkahdella mullasta. Nyt taimipotit ovat kellarikasvattamossa. 

Cecilia Wingårdin oppien mukaan taimet kestävät kylmyyttä ja pian ne voi viedä jatkamaan eloaan kasvihuoneeseen. Odotan vielä jokusen päivän, josko yötkin lämpenisivät. Minulla ei ole kasvihuoneessa lämmitystä. Viime vuonna laitoin tuoksuhernepotit korkealaitaiseen muovilaatikkoon, jonka ympäri ja päälle viritin tuplaharson. Hyvin pärjäsivät, mutta viime kevät olikin ihan toisenlainen.

Pihalla ei pahemmin piippoja näy. Joitakin ehdin jo ennen viimeistä myräkkää bongata, mutta nyt ne ovat kääriytyneet lumipeittoon. Aivan sokkelin vieressä huomasin scillan työntävän nuppujaan.

Huvituksen alla yhä useampi lumikello on aikeissa kukkia. Nyt vain paljon aurinkoa ja keveitä kevättuulia, niin kaunottaret jaksavat nousta katselemaan maailmaa.

Muscari Magic White

Lapset ovat käyneet palmusunnuntaisin ahkerasti virpomassa. Niin myös tänä vuonna. Olin varautunut antamaan virpojille kindermunia, koska niistä muksut tykkäävät. Salmonellaepäilyjen vuoksi ko. munia ei voikaan jakaa. Aion palauttaa ostamani kinderit kauppaan alkuviikosta. Lähikaupan pääsiäismunavalikoima on muutenkin varsin kapea. Nyt jäljellä ei ollut sitäkään vähää, mutta onneksi löysin muutaman pussin virvonvarvon-karkkeja. Toivottavasti vanhemmat ovat kertoneet tilanteesta lapsilleen.


Isän hoivakodissa on vaihteeksi korona-altistuksia, joten vierailut on toistaiseksi kielletty. Isän muisti on heikentynyt entisestään. Minut hän vielä tunnistaa, mutta keskustelut ovat viime aikoina olleet aikamoista samojen asioiden toistamista. Pelkäänpä, että koronatauot vierailuissa edistävät unohtamista. Ymmärrettävää kuitenkin, että virus on saatava vanhusten keskuudessa talttumaan. Tehostetun hoivan yksikössä tavallinen flunssakin voi olla kohtalokas.

Narcissus Iwona


Kevättä odotellessa aika hurahtaa vauhdilla eteenpäin. Käsillä on kohta huhtikuun puoliväli ja pääsiäisviikko eli mämmi, pasha ja muut mielessäin...

Mukavaa viikkoa kaikille!


lauantai 9. huhtikuuta 2022

Riina Hifumi: Valkoisten kukkien lumo - klassikkoainesta

 

Monet puutarhabloggarit ovat jo oppineet tietämään, että keskuudessamme on yksi vankkumaton valkoisten kukkien rakastaja. Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina on postauksissaan esitellyt kaunista puutarhaansa, jossa toinen toistaan hienommat kasvit ihastuttavat. Nyt Riina Hifumilta ilmestyi upea teos "Valkoisten kukkien lumo", johon hän on koonnut runsaasti tietoa valkoisena kukkivista kasveista niin ulos kuin kodin sisätiloihin. Kirjassa ei myöskään unohdeta kasveja, joiden lehdissä on valkoista väriä.

Kirjan sisältö on jaettu selkeästi valkokukkaisten kasvien lisäksi myös valkoiseen kevääseen, syksyyn ja jouluun. Kuutamopuutarhakin kiinnostaa varmasti monia.

Kirjan kuvat ovat henkeäsalpaavan kauniita. Kolme kuvaa on tyttären Anna Hifumin ottamia, muut Riinan itsensä.  

Uunituoretta kirjaa tutkiessani on esitettävä kiitos myös Kati Oravalle, joka vastaa Riinan kirjan graafisesta suunnittelusta ja taitosta. Katin luovuutta olemme niinikään päässeet ihailemaan Oravankesäpesä -blogissa.

Valkoisten kukkien lumo -kirja on Riinan pitkäaikaisen haaveen toteutuma. Uskon, että tämä kirja löytää tiensä puutarhakirjojen aatelistoon. Se on heti ilmestyessään klassikko, jota katselee ja lukee mielellään kerta toisensa jälkeen.

Tämä kirja täynnä tietoa ja kaunista katseltavaa, on ihana lahja niin itselle kuin toisellekin.


Riina Hifumi: Valkoisten kukkien lumo, Readme 2022
ISBN 978-952-373-219-3


tiistai 5. huhtikuuta 2022

Takatalvi totisesti

 
Tämän tiistain sää ei ilahduta piirun vertaa. Lunta on satanut melkoisesti ja valkoista möhnää tulee tauotta lisää. Mieluummin olisin toivonut entistenkin lumien hävinneen yön aikana. Eipä siinä muu auttanut, kun lähteä aamulla kaivamaan autoa ja pihaa lumesta.


Ilmeisesti aurakuskitkin on jo passitettu kesälomalle, sillä ainuttakaan ei kotitiellä ole näkynyt. Odotettavissa on siis melkoisen massan siivoaminen sisäänkäynnistä, mikäli aura jossain vaiheessa meidän nurkille eksyy putsaamaan tien lumesta ja loskasta.


Lunta kolatessa saatoin todeta sanonnan "uusi lumi on vanhan surma" paikkansa pitäväksi. Nimittäin painavaa lunta kolatessa mukaan lähti myös alla oleva jää, joka oli tämän viimeisen lumisateen myötä muuttunut huokoiseksi ja helposti lohkeavaksi. Samoin kävi istutusalueiden hangille, jotka huomasin viikonloppuna lähes asfalttimaisen koviksi ja tiiviiksi. Ei siis mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Kyllä se tästä!


 

10 vuorokauden sääennustekin antaa viitteitä kevään edistymisestä. Yöpakkasia on edelleen luvassa, mutta päivisin mennään pian jo selvästi plussalle. 

Lumitöiden tekeminen ei raskaudesta huolimatta tunnu näin huhtikuun alussa lainkaan niin epätoivoiselta, kuin tammikuun lopussa. Ei, vaikka meteorologit uhkaavat koko huhtikuun olevan kylmä ja kaipuu vihreisiin näkymiin on huipussaan.

"Kylmyyden taustalla on Forecan mukaan polaaripyörteen keväinen hajoaminen.

Pohjoisen napa-alueen ja eteläisempien leveysasteiden välinen suuri lämpötilaero synnyttää pyörteen ja pitää sitä yllä. Kun auringonsäteilyä lankeaa kevätkuukausina pohjoisen napajäätikön ylle ja alue lämpenee, eri leveysasteiden väliset lämpötilaerot kutistuvat. Silloin pyörre lakkaa pyörimästä, Forecan blogissa kerrotaan.

– Kun polaaripyörre hajoaa, se mahdollistaa itäisimpien ilmavirtausten valumisen Suomen päälle. Maanpinnan tasolla se tuntuu viileänä säänä, Juha Tuomala toteaa.

Forecan mukaan yleensä toukokuuhun mennessä auringonsäteily on tasoittanut napa-alueen ja eteläisempien leveysasteiden välisiä lämpötilaeroja niin tehokkaasti, että polaaripyörteestä tulee merkityksetön seuraavaksi liki puoleksi vuodeksi. Kesällä polaaripyörre ei enää vaikuta Suomen säähän.

Syynä koleaan huhtikuun säähän voivat olla myös poikkeuksellisen heikot länsivirtaukset ylemmässä ilmakehässä.

Eurooppalaisen keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n mukaan länsivirtausten keskimääräinen voimakkuus keskileveysasteilla ylemmässä ilmakehässä on laskemassa huhtikuun ensimmäisellä viikolla poikkeuksellisen alhaiseksi, kerrotaan Forecan blogissa.

Tuomolan mukaan huhtikuu on tavallista viileämpi, sillä lämmintä ilmaa ei pääse nousemaan Keski-Euroopan tasalta pohjoisemmaksi matalapaineen vuoksi.

– Huhtikuun kahdella viimeisellä viikolla sää on puolestaan korkeapainetyyppinen, minkä vuoksi kylmää ilmaa purkautuu pohjoisesta tai koillisesta, lähinnä Jäämeren suunnasta, Tuomola kertoo."

Lähde: Ilta-Sanomat 2.4.2022 


Lumimyräkkä toi pihaan myös suuren joukon peipposia. Olin jo ajatellut, etten enää täytä siemenautomaatteja. Peipposten ja mustarastaiden hyppelyä hangella katsellessani lähdin samantien laittamaan automaatteihin siemeniä. Säkin pohjalla oli vielä runsas ämpärillinen kuorittuja auringonkukansiemeniä eli ehkä ei enää tarvitse lisää käydä ostamassa. Mustarastaat ovat jo tottuneet talvioloihin. Peipposet muuttolintuina saattavat olla pulassa näin paksun lumikerroksen kanssa.


Lauantaina oli sentään aurinkoista. Kävimme kukittamassa 91-vuotispäiviään viettävän anopin. Korkea ikä on tehnyt hänestä hauraan, mutta pää toimii edelleen kirkkaana. Hän halusi ehdottomasti käydä itse kaupassa hakemassa kakun kahvipöytään. 

Oli mukava jutella anopin kanssa, kun ei tarvinnut jokaista sanaa ja lausetta huutaa hänen korvaansa. Eikä toistaa samoja asioita kymmeniä kertoja vartin aikana, kuten muistisairaan, 94-vuotiaan isäni kanssa. Ehkä ryhdyn taas tekemään sanaristikoita, jotta aivoni pysyvät virkeinä. Jossain vaiheessa sanaristikkolehdet täyttyivät hyppysissäni hetkessä. Nyt sukkapuikot ovat vieneet paikan kynältä.

Columpa palumbus - Sepelkyyhky


Synttärikahveilta kotiin palatessamme pysähdyin talon kulmalle nähdessäni kyyhkysen leikkimökin katolla. Siinä se tuumasi, kurkottaako siemenautomaatista syötävää itselleen. Hiivin askel kerrallaan lähemmäksi saadakseni kuvan linnusta. Onneksi oli kamera laukussa nopeasti ja helposti esille otettavaksi.


Tuijotimme kyyhkysen kanssa toisiamme hetken, jonka jälkeen se lähti varmoin askelin kohti leikkimökin harjaa. Vilkaisi minua vielä kertaalleen ja lensi sitten kauempana olevaan vaahteraan. 

Muscari White Magic

Suunnittelin laittavani tete-narskuja sisäänkäynnin kukkalaatikkoon. Toistaiseksi en ole suunnitelmaani toteuttanut, kun öisin on ollut kunnon pakkasia. Pari miinusastetta tuskin haittaisi, mutta edellisinä päivinä keittiön mittari on näyttänyt -7℃ tai jopa -9℃ astetta vielä aamuseitsemältä. Yhtenä keväänä laitoin tetet ulos pääsiäiseksi, enkä muistanut niitä illalla nostaa autotalliin. Olivatkin sitten aamulla lorpallaan joka suuntaan, eivätkä siitä enää nousseet.

Toinenkin syy, miksi olen siirtänyt narskujen laittamista ulos. Nimittäin kukkalaatikko, johon niitä aion laittaa, on umpijäässä. Kanervineen.  Pääsiäiseksi yöt näyttäisivät lämpenevän, joten ensi viikolla saattaakin olla sopiva hetki laittaa tetet piristämään sisäänkäyntiä.

Narcissus Double Beauty

Bauhausista ostettu kolmen sipulin Narcissus Double Beauty on avannut nuppunsa. Nimilapun kuvassa keltaisen joukossa on enemmän oranssia. Nämä ovat olleet koko ajan huoneenlämmössä, joten ehtivät varmaan jo kukintansa lopettaakin ennen pääsiäistä. 

Narcissus Iwona
 

Kolmen ruukun satsi narcissus Iwonaa sen sijaan on vasta aluillaan, joten niiden kukista saan nauttia pääsiäisenä.


Kolmatta viikkoa kestäneiden keltaisten neilikoiden myötä toivotan mukavaa viikon jatkoa. Aura kävi juuri tukkimassa sisäänkäyntimme, joten lähdenpä tästä taas lumitöihin.


lauantai 2. huhtikuuta 2022

Huvila ja huussi tinteille

 
Törmäsin kylän fb:ssa mieheen, joka ahkeroi tinteille uusia koteja. Sattuikin sopivasti, sillä kaksi vanhinta linnunpönttöämme ei enää kelpaa edes museoviraston suojelukohteiksi. Ostin kaksi uutta pönttöä. Niissä katto on tehty filmivanerista, jotta tikat eivät saa naputettua ylimääräistä tuuletusaukkoa pönttöön. Etuosan saa näppärästi auki siivoamista varten.

Raahasimme Ukkokullan kanssa tikkaat alapihalle ja kiinnitimme uudet huvilat ja huussit tinteille. Männystä otimme vanhan pöntön samantien pois, sillä sen takaseinässä oli iso aukko. Ei vain näkynyt pöntön ollessa paikoillaan. Vaahterasta emme ottaneet vanhaa pönttöä pois, sillä siellä saattaa jo olla jonkun tintin pesä rakenteilla.

En ehtinyt laittaa vuokrattavana ilmoitusta mihinkään. En edes kavuta takaisin yläpihalle, kun jo ensimmäinen tintti tuli tututusmaan mahdolliseen uuteen kotiinsa. Toivottavasti uudenuutukainen huvila kelpaa.


Keskiviikkona sää oli oikein viehättävän keväinen. Kuten useimpina muinakin päivinä. Aurinko paistoi hetken kauniisti ja kas, kun selkäsi käänsit, tupruttikin lunta taivaan täydeltä. Mustarastas-ressukka värjötteli puutarhaportin päällä. Tai sitten se oli tuulettamassa höyheniään. Ovat nimittäin penkoneet porukalla rinteeseen syksyllä laittamani hakkeen alta sanomalehdet pieneksi silpuksi pitkin alapihan hankea. Niitä sitten kiireemmiten kahmin kouriini roskikseen vietäväksi.

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus


Pihan piippopaikat ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Kevään edistyminen on niin hidasta, että hämäläinenkin ehtii tahtiin mukaan. Harmi, etten ole hämäläinen. Näin malttamattomalle ihmiselle tuottaa vaikeuksia moinen hidastelu.

Osa pionipolun reunasta on sentään kuoriutunut hangen sisältä. Nämä mantelin näköiset otukset ovat pystykiurunkannus Beth Evanseja. Pitääkin käydä ruikuttamassa niiden ylle Trico Gardenia. Muuten peurat napsivat nämä suihinsa ennenkuin ehdin nähdä niitä kukkivina.

Sorbus 'Dodong' - Tuurenpihlaja


Koleudesta huolimatta monet puut ja pensaat ovat selvästi heräämässä. Kotipihani palmu eli tuurenpihlaja pullistelee punaisia silmujaan terhakkaana. Alapihan tuuren unohdin käydä tarkastamassa. Se saattaa seurata vähän hitaammin tätä varastopihan kaveria tuulisemman ja viileämmän asuinpaikkansa vuoksi.

Papaver - Unikko


Unikot eivät villatakkia kaipaa. Pilkistävät esiin vihreine versoineen kevään ensimmäisten joukossa. Toki menee viikko poikineen ennenkuin nämä kaksi yltyvät kukkimaan.

Lumikelloille ei ole viikossa liiemmin mittaa tullut. Siitä en heitä moiti. Jos itse seisoisin yötä päivää hyytävässä kevätsäässä, saattaisin kaivautua takaisin mullan sisään. Kiitos siis näille rohkeille, että jaksavat tyynenä odottaa lämpimämpiä ilmoja.

Aurinko pilkistää pilvien takaa lähes joka päivä. Kovin paljon sen säteet eivät pihalla lunta ja jäätä sulata. Rännitkään eivät ole viime päivinä lorisseet, vaikka talon tien puoleisella katolla on vielä jonkun verran lunta. Kenties kiihkeä kevään odotukseni maalaa silmieni eteen olemattomia näkymiä, mutta minusta hanget ovat madaltuneet ja jääkin hieman paennut valloittamiltaan alueilta.


Meidän pihalla ei talon seinustalla ole sipuli-istutuksia. Kävin viikolla vierailulla kerrostalokodissa. Sisääntulon molemmin puolin lumi oli sulanut seinustoilta ja krookukset kukkivat värikkäinä. Lukuisat lumikellomättäät olivat niin kauniita, että meinasin juuttua niitä ihastelemaan pidemmäksi aikaa.

Ystävän kotipihassa nämäkin kaunottaret

 
Maaliskuukin vaihtui ihan huomaamatta huhtikuuksi.
Voikaa hyvin ja nauttikaa viikonlopusta!