perjantai 8. heinäkuuta 2022

Liljat, liljat, ihanat marhanliljat ja varjoliljat!

Lilium martagon Claude Shride
 
Moni kasvi jätti keväällä heräämättä, myös osa vuosia pihassani viihtyneistä liljoista. Marhanliljat eivät onneksi kuulu tähän porukkaan, mistä iloitsen. Heistä pidän valtavasti. 

Pahoittelen jo etukäteen sitä, että nimet saattavat olla kuvien alla väärin. Kaikki nimetyt olen tilannut ja istuttanut, mutta nimitikut ovat neljässä-viidessä vuodessa kadonneet.

Lilium martagon Manitoba Morning


Varjo- ja marhanliljojen kuvaaminen on minusta vaikeaa. Ovat kuin meikäläisen pihan Eiffel-torneja; joko saat kuvan latvasta, keskikohdasta tai tyvestä, mutta koko kasvin kuvaan saadakseen pitää peruuttaa turhan kauas. Tänä vuonna varsinkin näistä liljoista on kasvanut korkeita ja jokainen varsi on ollut pullollaan nuppuja.

Lilium martagon Guinea Gold


Guinea Gold kukkii vasta toista kertaa, vaikka olen istuttanut sen samanaikaisesti Manitoba Morningin ja Claude Shriden kanssa kesällä 2018. Toissa vuonna olin tilaamassa lisää marhanliljoja, mutta valitettavasti kiinnostava sipulikauppa joutui perhesyistä lopettamaan. Eurooppalaisia verkkokauppoja olen silmäillyt, vaan en ole saanut tilattua.

Lilium martagon var. Cattaniae


Tästä tummasta marhanliljasta pidän kaikkein eniten. Sen tumma sävy on hyvin kaunis kaikissa valaistuksissa. Tämän värin olen hankkinut ensimmäisenä ja sitä on puutarhassani useammassa paikassa.

Lilium martagon var. Cattaniae

Minulla kesti jonkin aikaa sisäistää varjoliljojen ja marhanliljojen ero. Kutsuin pitkään kaikkia varjoliljoiksi. Ei  kai se niin vaarallista ole, eivätkä nämä liljat ainakaan ole ottaneet nokkiinsa. Innostun joskus yksittäisistä asioista turhankin intensiivisesti. Kunnes tulee seuraava innostuksen kohde, jolloin edelliset ikäänkuin sulautuvat omille paikoilleen aivopoimuissani.


Pörriäiset näyttävät tykkäävän marhanliljojen annista. Niillä ei ilmeisesti mene pää pyörälle, vaikka joutuvat riippumaan omituisissa asennoissa.

Lilium martagon - Varjolilja


Varjoliljat aloittivat kukintansa paljon ennen marhanliljoja. Tämä vuosi tuntuu olevan otollinen niillekin. Näitä punasävyisiä varjoliljoja on putkahtanut puutarhassani mitä omituisimmista paikoista. Syksyisin ripottelen siemeniä takaisin penkkehin, uusiinkin paikkoihin. Minua ei haittaa, vaikka ne kokonsa tai värinsä puolesta eivät niin sointuisi muihin kasveihin. Kasveille, jotka ovat vieneet sydämeni, on erityisoikeuksia. Kuten näillä turbaanihatuilla.

Viime kesänä istutettu valkoinen varjolilja ei sitten enää tänä kesänä noussut. En luovuta. Uusi valkoinen varjolilja on hakusessa.

Lilium pumilum - Pellavalilja


Vuosi sitten ostin muutaman pellavaliljan. Se kukki pienimuotoisesti heti istutusvuotenaan ja nyt vielä runsaammin. Siromuotoinen, varjoliljojen kaltainen muoto kukassa. Ehkä siksi siihen tykästyinkin.

Lilium pumilum - Pellavalilja


Äkkipäätä ajattelematta istutin sen tyhmään paikkaan. Liian aurinkoiseen, liian lähelle käytävää, jolloin se kallistuu kulkuväylälle. Enkä tullut ajatelleeksi, että lilat jalopähkämöt kukkivat samaan aikaan. Yhdistelmä ei hivele silmiäni. Koko penkki kaipaa uudistusta, joten haitta on mitätön. Ajattelen asiaa joskus myöhemmin.

Rosa gallica Mundi - Kirjoapteekkarinruusu


Toissa kesänä Pikkupuutarhaan siirretty kirjoapteekkarinruusu alkaa vihdoin osoittaa kotiutumisen merkkejä. Nyt siinä on lukuisia nuppuja ja avautuneita kukkia. Kovin iso puska ei vieläkään ole, mutta eipä siitä korkeudeltaan suurta koskaan tulekaan. Olen edelleen sitä mieltä, että pitkään paikallaan kasvaneiden pensasruusujen ylös kaivaminen ja muutto yläpihalle kannatti. Ilman muuta menee tovi siihen, että kasvit siirron jälkeen ovat parhaimmillaan.

Rosa centifolia Muscosa - Sammalruusu


Alapihan Kaivoruusupenkissä vuosia asustanut sammalruusu ei kukoista mutta eipä tuo kuolekaan. Jälleen kerran se teki yhden ainokaisen kukan, josta olen iloinen. Oksa, johon kukka avautui on maksimissaan maasta mitattuna 20-senttinen. Jotta sain otettua kukasta kukan jotakuinkin järkevästi, viritin männynoksasta tuen. Kuiva karahka ei siis ole alkanut kukkimaan. Pientä tuunausta vain.

Papaver Amazing Grey


Kaikki siemenestä kasvattamani Amazing Grey -silkkiunikot kehittivät monta nuppua, joista osa on jo kukkinut. Muutamia siemeniä jäi vielä pussiin ja toki aion kerätä kukkineista mahdolliset siemenet. Jospa tästä tulee samanlainen joka paikkaan vaeltava kukka, kuten lilakukkaisesti pioniunikosta.

Papaver somniferum - Pioniunikko


Tätä lilakukkaista pioniunikkoa löytyy alapihalta vähän sieltä sun täältä. Muuten kiva kukka, mutta sillä on liian villi kasvutapa. Harvemmin se asettuu istutusalueella keskelle tai taakse, mihin se kokonsa puolesta sopisi paremmin. Ei, aina  pitää ryhtyä kasvamaan kaikkien muiden edessä. Mielellään kanttausurassa tai jossain muussa oudossa paikassa. Varsinkin Ruusupenkki (josta tämäkin kuva on) on parhaillaan kuin räjähdyksen jäljiltä. Kiitos pioniunikoiden. Osan annan kasvaa, osan kitken jo pikkuisina pois. 

Minulla on muutenkin outo suhde pioniunikoihin. Tai pioniunikoilla minuun. Tämä lilakukkainen on oikeastaan ainoa, joka viihtyy meillä vuodesta toiseen. Olen ostanut pussitolkulla niin kerrottuja kuin yksinkertaisiakin, kaiken värisiä pioniunikoita. Olen esikasvattanut, suorakylvänyt ja ripotellut siemeniä niin keväällä kuin syksylläkin. Aina yhtä surkein tuloksin. Joskus joku yksittäinen ryhtyy kasvamaan. Ei koskaan mitään rohkeaa värien leiskuntaa tai romanttista hörhelönäkymää. 

Paeonia l. Coral Charm


Pionien kukinta alkaa vähitellen laantua. Sarahin ja Karlin terälehdet varisevat penkkiin. Parina päivänä on satanut mukavasti auringonpaisteen lomassa. Ei siis tänä kesänä massiivista kaatosadetta juuri pionien kukinnan aikaan. Pionipostauksessani mainitsin, että Coral Charm kukkii vain yhdellä nupulla. Niin vain vihreiden versojen lomasta kasvoi toinenkin varsi, jonka kukka on parhaimmillaan luultavasti perjantaina. Tosin nuppuvaihekin on kiehtovan kaunis.

Paeonia l. Bartzella


Edellisen postauksen oudon näköinen nuppu on kuin onkin Bartzella. Tässä hempeä kaunotar takaa...

Paeonia l. Bartzella

...ja tässä edestä.
Juuri nyt en ole menossa taimikauppaan, mutta vastaisuuden varalle laitan "korvan taakse" ajatuksen, että näitä keltaisia voisi olla yhdessä ryhmässä useampi. Pionit ovat usein aika tyyriitä, jolloin niitä ei raaski kerralla ostaa monta. Keltainen ei monen muun tavoin ole puutarhassa lempivärini. Paitsi syysruskaan se sopii erinomaisesti. Vaan tällainen hento keltaisuus kyllä kelpaa.

Edellisen kerran ostin marketista pussillisen näitä "kesäiriksiä" pari vuotta sitten. Istutin ne syksyllä maahan ja kukkivatkin keväällä. Sen jälkeen niistä ei sitten ole näkynyt edes lehtiä. Nyt ostin samanlaisen pussukan keväällä istuttaen ne ruukkuihin. Aluksi kasvoi lehtiä, kuin sipulinvarsia ikään. Hyvin nuo kukkivatkin. Ensin ilmestyi valkoisia ja niiden kuihduttua liloja ja sinisiä. Yritän talvettaa sipulit kellarissa. Jos vaikka saisin ne taas ensi kesänä kukkimaan.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Töyhtöangervoista osa kukkii parhaillaan. Aurinkoisena päivänä näissä surisee ja pörisee joukko lentäviä. Töyhtöangervo toimii meillä erinomaisena kasvina paikassa, johon talvella kolataan lunta. Se nousee uskollisesti joka kevät ja kasvaa nopeasti kohtuullisen korkeaksi toimien näköesteenä. Ainoa huono puoli on sen leviävyys, mikä taasen johtuu siitä, että meillä on molempia sukupuolia. Pienenä töyhtöangervo on helppo kitkeä, mutta suuremmaksi kasvettuaan sillä on iso juurakko.

Kuvan keskellä vaalean vihreänä näkyvä haavantaimi.


Keväällä manaan miljoonia vaahteravauvoja, joita saa käydä nyppimässä mennen tullen ja siinä välissäkin. Nyt kesän myötä haapoja putkahtelee tuhkatiheään mitä ärsyttävimmistä paikoista. Puiston tieltä kaadetussa metsikössä kasvoi runsaasti haapoja, eikä niitä tietenkään kaulattu pariksi vuodeksi vaan metsäkone kaatoi ne kertaheitolla. Viime kesänä ehdin jo huokaista helpotuksesta, että voima haavanjuurista alkaa vihdoin ehtyä. Hui-hai, voimaa löytyy edelleen. Parista paikasta olen kaivaessani löytänyt paksua juurta. Suurin osa näyttää olevan kuitenkin kohtalaisen laihaa juurta, josta taimi lähtee nyppäisemällä. Tarkkana kuitenkin pitää olla, etteivät taimet ehdi kasvaa pituutta ja paksuutta. Silloin lapio on tarpeen.

Kuva on syreenien tyveltä, jonne kielo on levittäytynyt. Ennen siellä kasvoi enimmäkseen varjoyrttiä, mutta valaistusolosuhteiden muuttuessa valoisemmiksi valtaosa varjoyrteistä otti ja lähti. Näkyypä tuolla myös villiviiniä, jota olen lisännyt seinustalla kasvavasta säleikkövilliviinistä. Kuvasta oikealla on puuvajan muuri, johon olen villiviiniä istuttanut. Hyvin kasvaa ja levittäytyy, kun jo kiemurtelee taloakin kohden.

Krassi


Krassia pitää aina kesäkukkana olla. Laitan niitä yleensä pergolan kaiteen laatikkoon suorakylvönä. Ensin tuntuu, ettei kukkia ala millään ilmestymään. Sitten ykskaks nousee punaista ja keltaista väriä. Monena kesänä krasseihin on tullut pientä toukkaa, joka popsii lehdet nopealla vauhdilla. Saapa nähdä, käykö nyt niin?

Tuoksuherne

Myös tuoksuherneet ovat aloittaneet kukintansa. Tavallisesti istutan niitä isoon ruukkuun. Nyt laitoin kasvarin vierelle uuden lavakauluksen niin daalioita kuin tuoksuherneitäkin varten. Toimii paljon paremmin, kuin yksittäinen ruukku. Isompien istutusryhmien kastelu on helpompaa ja suurempi multatila kukkien kannalta kiitollisempi. Ehkä tänä kesänä raaskin poimia tuoksuherneitä myös maljakkoon, kun niitä on nyt enemmän ja varsiltaan paljon entistä vahvempia.

Tuoksuherne

Helteellä ikkunankarmien kunnostus oli tauolla. Maali jähmettyi pensseliin. Maalaajakin tuppasi jähmettymään pensselin toiseen päähän. Tämän viikon aikana projekti nytkähti taas liikkeelle. Tuuletusikkunat jäävät seuraavaan viikkoon, koska ne on otettava kokonaan irti maalausta varten. Hoitokissojen vuoksi talossa ei voi olla pihalle johtavia avoimia aukkoja.

Puutarhassa niin rikkaruohojen kitkeminen, kanttausurien huolto kuin kaikenlaiset istutustoimet ovat olleet niinikään tauolla. Maa on kuivuudesta koppuraista, eikä rikkaruohot suostu irrottamaan otettaan kokonaisina. Nyt huippuhelteinen sää on muuttunut tavalliseksi kesäsääksi, jolloin välillä ripsii vettä, välillä paistaa. Puutarhahörhö pääsee taas jatkamaan toimiaan käristymättä koppuraiseksi itsekin.


 Mukavaa viikonloppua kaikille!


maanantai 4. heinäkuuta 2022

Tehtyjä ja tekemättömiä

Thalictrum delavayi - Jaloängelmä


Kummallista tämä ihmiselämä. Toivot jotain ja sen saatuasi ruikutat liiallisuudesta. Kevään koleudessa oli niin helppoa jankuttaa olevansa valon ja lämmön ihminen. Niin olenkin, mutta olen myös tekevä ihminen. Kun aurinko paahtaa päivä toisensa jälkeen korkeissa lukemissa, sammuu tekemisen ilo sitkeimmänkin puutarhaihmisen sielusta. Ei vaan jaksa, vaikka tarvetta ja halua olisi.

Sydäntä särkee katsella puutarhan kuivuutta. Joka aamu katson 10 päivän sääennusteen ja iloitsen yhdestäkin sadepisarasta. Harmikseni ne kuivuvat ennusteista yhtä nopeasti, kuin kuivuisivat matkalla pilvestä janoiseen maahan. Tätäkö meidän kesämme ovat jatkossa? Äärimmäistä kuivuutta tai sitten päivätolkulla jatkuvia rankkasateita? Kaipaan kultaista keskitietä.


Aivan toimettomana en ole ollut. Toki on tullut pyykättyä vuodevaatteita, mattoja ja muita pitkän kuivumisajan vaativia tamineita. Mikä ilo onkaan ripustaa narulle tyynyjä tai paksun sängynpeitteen, kun kaiken saa kuivana ennen iltaa sisälle.

Talon ympäri kulkevat kivituhkakäytävät ovat suorastaan huutaneet kohennusta. Jotenkin katse aina karkaa istutusalueille, joissa tulee nypittyä ylimääräisiä helpommin pois ihan ohikulkiessa. Sen sijaan käytävät vaativat omat työkalunsa ja rupeamansa tullakseen siistityiksi. 

Huoltopiha eli talon autotallipääty on onneksi iltapäivällä suurimmaksi osaksi varjoinen, joten sieltä oli hyvä aloittaa käytäväkunnostus. Heilurihara on tärkein työväline. Sillä saa möyhennettyä kivituhkapintaa, jolloin myös suurin osa rikoista irtoaa. Seuraavaksi kerään irronneita rikkaruohoja rautaharavalla ja aivan viimeiseksi tasoitan pinnan lehtiharavalla. Paikotellen heiluriharaa saa liikutella useaan kertaan parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

Huoltopiha putsattuna


Sain huoltopihan putsattua ja siirsin työvälineet jo nurkan taakse seuraavaan kohteeseen. Sielläkin pieni pätkä on jo siistiytynyt, mutta helteessä eteneminen olkoon luvalla hitaampaa.

Yleensä kärrään rikkaruohot alapihan lehtikompostiin. Kivituhkakäytäviltä irtoaa rikkojen mukana runsaasti myös kiviainesta. Siksi keräsin syntyneen moskan tyhjentyneisiin multasäkkeihin, jotka vien myöhemmin kaatopaikan puutarhajätekeräykseen. Muuten lehtikomposti täyttyisi tiiviistä aineksesta, jonka muhiminen vie turhan kauan.

Tänä kesänä oli tarkoitus tilata kuorma kivituhkaa, koska haravoinnin ja lumenkolauksen myötä kivituhkapinta hupenee ajan mittaan. Edellisestä pinnan uudistuksesta on jo ties kuinka pitkä aika. Näyttää kuitenkin siltä, että homma siirtyy joko syksyyn tai peräti ensi kevääseen. Katsotaan.

Lemmikit odottavat kitkentää herukoiden kupeessa


En ymmärrä, mihin kaikki aikani hupenee. Monen monta kertaa olen aloittanut rikkaruoho-operaation, mutta edelleen se jumittaa pahasti. Lemmikkien kukinta on ollut ja mennyt, mutta niiden kuivuneita varsia on siellä täällä runsaasti. Herukkapensaissa oli oikein kunnon lemmikkikeskittymä, jonka sinistä kukintaa jaksoin ihailla. Nyt pitäisi käydä nyppimässä lakastuneet varret pois. Tiedän, että tuo paikka on hetkessä siistitty. Kunhan pääsisin sinne saakka. Toisaalta olen ajatellut, että ehkä kuivuneet lemmikitkin tuovat edes vähän varjoa omilla sijaintipaikoillaan. Vaikka mitäpä hyötyä muutaman lemmikin varjosta on herukkapensaille?

Pioniunikoiden porukka kriikunan alla


Kriikunan alle nousee pioniunikoiden armeija. Osa noista kasvaa komeiksi kukiksi, mutta osa jää minikokoisiksi taimiksi. Joukossa näkyy kasvavan myös rikkaruohoja ja punalehtistä pihakäenkaalia. Paikoin jätän pihakäenkaalin kitkemättä, koska toisinaan se sopii hyvin muiden kasvien seuraksi. Tässä kriikunan alla pikkuiset taimet eivät aiheuta ihastuksen väristyksiä.

Suikeroalpi seikkailee


Hortensiapenkin päädyssä suikeroalpi aikoo tehdä Kriikunapolusta keltaisena kukkivan vihermaton. Ja näyttääpä se vyöryvän myös nurmikolle, mistä ei sinänsä ole harmia. En kuitenkaan halua suikeroalpimattoa Kriikunapolulle, koska alkuun päästyään kasvi juurtuu tehokkaasti, jonka jälkeen avioero siitä on turhan vaikeaa. Tämä työmaa odottaa vielä sopivaa hetkeä, joka ei liene kaukana.

Mehitähdet kurkottelevat

Siirsin toissakesänä Oikearinteestä muutaman mehitähden pikkuisen palluran Kotikiven tyveen. Paikka on kuiva ja paahteinen eli sopiva mehikasville. Hyvin ovat kasvaneet ja aikovat nyt kukkia. Sielläkin näkyy joukossa kaikenlaista pientä rikkaa, joka ei sinne  kuulu. Kiven vasemmalla puolella sijaitsevaan Syyspenkkiin kylvin muutama kesä sitten pallerokiurunkukkaa. Kiva pikkuinen kasvi, joka kukkii sinisenä. Ja siementää niin valtavasti, että taimia nousee jopa toiselta puolelta puutarhaa. Onneksi ne on helppo kitkeä pois luvattomista paikoista.

Janoinen tähtiputki

Voi tätä kuivuuden kurimusta. Pikkupuutarhan tähtiputki Sunningdale Variegated roikottaa surullisen janoisena päätään. Annnoin sen ja Kivipenkin muidenkin kasvien nauttia sunnuntaina sadettimen tarjoamasta kosteudesta. Koko Kivipenkki kaipaa kohennusta ja talveen menehtyneiden jouluruusujen aukkopaikat täydennystä. Apua on tulossa, älkää hätäilkö. Taimia on helpompi kastella purkeissa, kuin maahan istutettuina. Malttia siis.

Makkaripenkin kasveja

Syyskuinen kattoremontti vaati rakennustelineet talon ympärille. Istutuksia on keittiön ja makkarien ikkunoiden alla talon tienpuoleisella sivulla. Leikkasin rakennustelineiden alta kaikki kasvit maan tasalle ja joitakin kaivoin kokonaan pois, koska näiden alueiden uusiminen on ollut pitkään mielessä. Keittiön ikkunan alla oli vuosikausia kasvanut kotkansiivet, jotka kaipasivat uusiutumista nekin. Kaivoin juurakot pois.

Kumpikin alue on varjossa suurimman osan päivästä. Puuvartiset kasvit eivät sovellu, koska katolta tulee talvella lunta ja sitä on myös näille alueille kasattava kulkuväyliltä. Alueille istutetut köynnöshortensiat olin ohjannut penkin keskelle laittamaani pitkittäiseen tukeen ja pidin köynnökset matalina leikkaamalla. Nyt on tarkoitus käyttää köynnöshortensiaa lähinnä maanpeitekasvina.

Lisää makkaripenkin kasveja


Istutin näille alueille varjossa viihtyviä kasveja. Aiemmin olin jo istuttanut kuunliljaa, varjohiippaa, karhunlaukkaa, suikeroesikkoa ja rönsytiarellaa. Kotkansiipi on löytänyt tiensä Makkaripenkkiin ihan itsestään vähän liikaakin. Siitä aion kaivaa osan pois, jotta matalammat kasvit saavat enemmän tilaa. Uusina istutin sormivaleangervoa, valkotäpläimikkää, valkoista pikkusydäntä (jonka taidan sittenkin siirtää vielä pois), kääpiojaloangervoa ja tarhakalliokieloa. Sekä särkyneensydämen, joka sekin viihtyy myös varjossa. 

Seinustalla kasvaa vanha piippuköynnös, jonka leikkasin syksyllä aivan alas. Sieltä se nousee reippaana. Piippuköynnös tarvitsee tuen, se ei omin avuin kiipeile. Nämä seinustan istutusalueet eivät ulotu aivan kiinni seinään. Penkin ja seinän välissä on kapea kivituhka-alue, jota aion ehtiessäni hieman leventää.

Salaatti kukkii

Kasvimaata olen kastellut kesäkukkien ohessa eniten. Vähintään joka toinen päivä, vaikka joka päivä olisi parempi. Salaattia taisin tapani mukaan kylvää liikaa, sillä osa siitä on jo alkanut kukkimaan. Laitoin lavakaulukseen myös kaksi kaupan salaattijuurakkoa syötyämme suurimman osan lehdistä pois. Teen lähes joka aterialle salaatin. Usein isona annoksena, jotta salaattia voi popsia vaikka iltapalaksi. Silti pärjäisimme vähemmälläkin salaattikylvöksellä, mikä pitää varmaan kirjata muistiin tarkemmin ensi vuotta ajatellen.

Kurpitsa matkalla


Kurpitsat ovat lähteneet vaellukselleen. Tämä karkulainen taitaa olla Tom Fox. Kesäkurpitsat pysyvät paremmin laatikossa. Loppukesästä saammekin harrastaa kasvimaalla kurpitsaesteiden yli hyppelyä. Suosin lavakauluksissa kierrätystä eli sama kasvi ei kahta kesää pidempään kasva samassa laatikossa. Kurpitsojen osalta on joka kevät mietittävä, mihin ne sijoittaa, jotta niillä on tilaa luikerrella häiriintymättä ja häiritsemättä.

Ehdin jo murehtia, kukkivatko kurpitsat ollenkaan. Kyllä kukkivat. Ensimmäistä kesäkurpitsaa ei enää pitkään tarvitse odottaa. Hiukan ne ovat tänä kesänä myöhässä, sillä yleensä juhannuspöytään voi jo hakea kesäkurpitsaa omalta kasvimaalta. Nyt niin ei käynyt. 

Clematis Aljonushka

 
Tarhakellokärhö Ajonushka kasvaa alapihan Ruusupenkissä. Viime kesänä päätin siirtää sen, koska kärhö joutui oikealla puolella kasvavan pensasruusu Sävelen pahasti ahdistamaksi. Ison kasvin siirtämisessä on aina riskinsä, mutta joskus on parempi ottaa riski kuin voivotella jotain epämieluisaa juttua päivästä toiseen. Leikkasin kärhön matalaksi, kaivoin isoksi kasvaneen juurakon ylös ja istutin sen saman penkin oikeaan laitaan valmiiksi kaivamaani kuoppaan.

Keväällä jännitin, kuinka kärhö on suhtautunut uuteen istutuspaikkaan. Sieltä se versoi ja nyt siinä on jo muutama nuppu. Aljonushkalta menee vielä aikaa kasvaa entisiin mittoihin, mutta pääasia on sen selviytyminen.

Clematis Aljonushkan irtiotto, penkin takaosa yhä siivoamatta.


Jokunen päivä sitten kävin taivastelemassa Ruusupenkin resuista olomuotoa. Kitkin rikkaruohoja, leikkasin kukkineita tulppaaneja ja napsin pois kuivia lemmikkejä. Yllättäen löysin Aljonushkan entisestä asuinpaikasta tuoreen taimen. Siis  kärhöstä jäi kuitenkin juurenpaloja multaan ja nyt se sitten meinaa jatkossakin kasvaa Sävelen kainalossa.

Laitoin vanhan paikan Aljonushkalle tuen, jotta sen on mukavampi kasvaa maanmyötäisyyden sijasta ylöspäin. Käyn siivoamassa penkin takaosan ja trimmaamassa aidan alustan, kunhan helle vähän hellittää.

Oudon näköinen pionin nuppu


Pionien poksahtelusta jo raportoinkin. Coral Charm on helteen vuoksi kukkimisessaan loppusuoralla. Ehdin jo mainita, että vain toinen Coral Charm kukkii. Vaan löysinpä eilen sen toisenkin Coralin nupun. Samassa penkissä kasvaa myös keltainen pioni Bartzella. Se kukki viime kesänä ensimmäisen kerran. Kuvassa näkyvän nupun pitäisi kuulua Bartzellalle. Kovin on oudon näköinen, mutta ehkä sieltä vielä keltainen kukka kuoriutuu.

Paeonia l. Mme Emile Debatene


Viime vuoden toukokuussa istutin kaksi Shirley Templen juurakkoa, jotka kumpikin ovat nousseet, mutta eivät tänä kesänä kuki. Syksyllä istutin Liiteristä ostetut ja purkissa kesän viettäneet Alexander Flemmingin ja Mme Emile Debatenen. Kuvan pionin pitäisi olla jälkimmäinen eli Madame Emile Debatene. Netin kuvahaun perusteella istuttamani pioni on jokin muu kuin mainittu rouva. Hän on kaunis ja oikea nimikin ehkä joskus löytyy.

Kultakuoriainen - kamera tarkensi huonosti tuulessa


Puutarhassa touhuaa jos jonkinlaisia ötököitä. Harmillisimpia ovat omenankääriäiset, joita on ensimmäistä kertaa ompuissani oikein kunnolla. Koitin antaa niille lähtökyydin suihkuttamalla letkulla vettä, mutta huonoin tuloksin. Samanlaisia toukkaseittipusseja on myös koristeomena Makamikissa ja Aamuruskossa. Ruusupensaissa on paljon kirvoja, mutta niistä en jaksa kantaa huolta. Kukkivat kuitenkin ja leppäkerttuja näkyy nuppurykelmissä ruokailemassa.

Ötököiden lempeä


Sudenkorentoja näkee iltaisin lentelemässä, jos istumme pergolassa. Ennen juhannusta noustessani autosta oman kylän kaupan parkkiksella, näin pääskysen jahtaavan ilmassa taitavasti surenkorennon näköistä lentävää hyönteistä. Tekivät kaikenlaisia silmukoita ja jyrkkiä käännöksiä, kunnes jahti etääntyi minusta niin kauas, etten enää nähnyt lopputulosta.

Nokkosperhonen jättiverbenassa


Nokkosia kasvaa tontin laidalla ja muutamassa muussakin paikassa vähäisemmässä määrin. Olen suonut nokkosille oman paikan, jotta edesauttaisin mm. nokkosperhosten toukille alun elämään. Ehkä olen onnistunut, kun nokkosperhoset pysähtyvät ruokailemaan jättiverbenan kukalle harva se päivä.

Loki-vanhus pohtii

Sisällä on näillä helteillä muutenkin aika tukalaa, kun lämpö varastoituu talon kiviseiniin. Tytär lähti Islantiin ponivaellukselle ja hänen kissansa ovat meillä hoidossa. Siksi emme voi pitää ovia ja ikkunoita auki. Näin tiiviisti asutulla alueella kissojen vapaana pitäminen ei ole toivottua, emmekä myöskään halua päästää hoitokissoja karkuun. 17-vuotiaista kissaveljeksistä Loki liikkuu vähemmän ja se myös nukkuu enemmän. Sillä on ilmeisesti nivelrikkoa, eikä se koskaan ole ollut veljensä tavoin vilkas.

Nemon kyttäyshetki


Nemo sen sijaan on ollut pienestä pitäen varsinainen adhd-katti. Siinä riittää virtaa, uteliaisuutta ja menoa vähintään kolmen kissan verran. Nemo ymmärtää hyvin, kun sitä kielletään menemästä ruokapöydälle. Se ei vain muista kieltoja viittä sekuntia pidempään. Lokin puolesta ikkunoita voisi hyvin pitää raollaan. Nemo taasen räpsyttää tassullaan pientäkin rakoa niin kauan, että se saa päänsä mahtumaan ulos. Ei siis ikkunoita edes raolleen. Nemo on ollut entisessä elämässään jonkinlainen Houdini, sillä se taikoo itsensä vapaaksi kummallisistakin paikoista. Se on mestari avaamaan ovia päästäkseen haluamiinsa paikkoihin. 

Karvoja kummastakin lähtee tajuttomat määrät. Ne tykkäävät harjaamisesta, joten jokapäiväiseen ohjelmaan kuuluu kunnon kisssankarvasessiot. Karvaa riittää harjaan, kissaan ja kissanhoitajan silmiin ja suuhun.

"Onko viikset hyvin?"


Uusi viikko on alkamassa. Säähän on luvassa viilennystä, joten kenties voimme jatkaa ikkunanpuitteiden maalausurakkaa. Tuuletusikkunat ja ulkopuolen muutamat listat ovat sutimatta. Ihminen ei vaan selviydy +30 asteen paisteessa selvin päin maalaushommissa. Ja maalikin jämähti noissa lukemissa pensseliin.

Täällä toivotaan ja odotetaan puutarhaa kastelevaa ja elvyttävää sadetta.
Mukavaa heinäkuun alkua kaikille!


lauantai 2. heinäkuuta 2022

Pionien poksahtelua

Varjoliljoja on joka paikassa, myös pionien välissä.
 

Helteiden vuoksi pioninuppujen auki poksahtaminen on ollut vain ajan kysymys. Kuolanpionit ja ruusupionit kukkivat jo ennen juhannusta. Samoin Red Charm aloitti juhannusviikolla ja onkin jo loppusuoralla. Kuluneen viikon aikana kaikki muut ovat avautuneet, Sarahit torstaina.

Sarah Bernhardt


Vaaleanpunaiset Sarah Bernhardtit, kirkkaanpunaiset Kar Rosenfeldtit ja valkoiset Maxima Festivat ovat olleet pihassani jo vuosikausia. Ne kukkivat yltäkylläisen runsaana. Vihdoin viime vuosina olen voinut toteuttaa unelmani poimia omia pioneja myös maljakkoon. Ruokakaupassa oli houkutteleva kimppu leikkopioneja, mutta ohitin ne rauhallisin mielin. Aion lauantaiaamuna käydä poimimassa muutaman nuppuisimman pionin sisälle ihasteltavaksi.

Festiva Maxima

Festiva Maxima ehti vanhoista pioneista kukkaan ensimmäisenä. +30 asteen paisteessa nuput aukesivat lähes silmissä. Pelkäsin jo, etten ehdi niitä edes kuvaamaan, kun on ollut niin paljon kaikenlaista hässäkkää. Ehdinpä kuitenkin.

Duchesse de Nemours


Kurgaanissa asustaa kahdenlaisia valkoisia pioneja. Ne olen ostanut Pionien kodista, Taivassalosta. Toisesta olen varma, mutta tästä kuvan pionista en aivan sataprosenttisesti. Mielestäni se on Duchesse de Nemours, mutta voi olla jokin muukin. Jostain syystä nimien kirjaus jäi ostohetkellä vaillinaiseksi, eikä myyntitaimissa kaikissa ollut nimilappuja.

Coral Charm


Coral Charm kuuluu lempipioneihini. Sen väri vaihtuu korallisesta vaaleanpunaisen kautta lähes valkoiseksi kukinnan edistyessä. Allaspenkissä näitä kasvaa kaksi, mutta vain toinen kukkii tänä vuonna. Eikä mitenkään vain vaan onneksi toinen kukkii.

Jan van Leeuwen

Jan van Leeuwen on toinen Pionien kodista ostettu valkoinen pioni. Tämäkin asuu Kurgaanissa. Janin kukasta minulle tulee aina mieleen paistettu kananmuna. Siinä se keltuainen köllöttelee valkuaisen keskellä. Yhtään väheksymättä tämän pionin kauneutta. Kultakuoriaisilla on tapana torkkua Janin keltuaisessa. Nyt ei näkynyt, vaan ehtiipä ne vielä.

Karl Rosenfield

Karl Rosenfield on Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan kera vanhimpia pionejani. Määrällisesti sitä on vähemmän kuin kahta muuta.

Bowl of Beuty


Bowl of Beuty asusti aiemmin yläpihan Allaspenkissä, jossa se ei näyttänyt viihtyvän. Pari vuotta sitten siirsin sen alapihan Ruusupenkkiin. Se osoittautui oikeaksi toimeksi. Tänä kesänä kukkia on runsaasti ja niiden koko on ruokalautasen mittaluokkaa.

Coral Charm


Pikkupuutarhan Kivipenkissä on kasvanut kuolanpionia. Viime helmikuun vesisateissa Kivipenkkiin muodostunut järkyttävä jääkansi tappoi monta kasvia. Ilahduin keväällä nähdessäni pionin nousevan, vaikka siihen ei nuppua tuntunut tulevankaan. 

Pari päivää sitten koin melkoisen yllätyksen huomatessani Kivipenkin pionin kukkivan. Eikä se todellakaan ole kuolanpioni - jotka ovat jo muuallakin kukintansa lopettaneet. Se on Coral Charm, mikä on kerrassaan kummallista. Mylläsin Kivipenkkiä vuosi sitten, mutta kirjanpidostani ei löydy uusien pionien istuttamista Kivipenkkiin. Pengon vanhemmat muistiinpanot jossain välissä. Selitys varmasti löytyy. Sinänsä Coral Charmin kukkiminen Kivipenkissä on iloinen asia.

Hikisten helteiden ja muun hässäkän vuoksi pihatyöt eivät ole edistyneet juuri mihinkään suuntaan. Tärkein eli kasteleminen on tietenkin hoidettu. Perjantai-iltana lämpömittari painui runsaan viikon +30 kummankin puolin keikkuneista lukemista ensi kerran alle +25. Illan suussa taivas vetäytyi pilveen ja muutama tippa vettäkin putosi iholle. Maan kastelemisen kannalta sillä ei ole mitään merkitystä, mutta viileneminen mahdollistaa muunkin kuin reporankana oleilun.

Ai niin, olemme siirtyneet heinäkuuhun. Kukkaisia kesäpäiviä ja mukavaa viikonloppua kaikille!