Nyt näitä ilmestyy!

Jihuu, nyt näitä hartaasti odotettuja piippoja ilmestyy kirjaimellisesti kuin sieniä sateella. Toistuvilla takatalvilla kiusattu puutarhaihminen suorastaan repeää liitoksistaan ahmiessaan kauneutta. Huiman hienot säät herättävät luonnon kasvamaan ja kukkimaan. Joku saattaa nyt sanoa, että "älä nuolaise ennen kuin tipahtaa". Taatusti nielaisen eli riemuitsen täysillä. Tulkoon huomenna taivaalta vaikka ukkoja ja akkoja, otan kaiken ilon irti näistä upeista kevätpäivistä.

Iris reticulata 'Rejoice' tai 'Pauline'

Olen joskus ajatellut, että krookukset edustavat sipulikukkien varhaisimpia herääjiä. Istutuspaikalla on tietenkin iso merkitys, mutta kevätkurjenmiekkoihin tutustuttuani olen todennut niiden heräävät kilpaa krookusten kanssa. Siksi pyrinkin istuttamaan iriksiä syksyisin lisää.

Viime syksynä istutin alapihan Kurgaaniin useampia erilaisia kevätkurjenmiekkoja. Tärkeä älynväläys jäi uupumaan, kun en merkannut, mitä istutin mihinkin. Nyt niitä sitten pulpahtelee pintaan, enkä ole varma, mikä on mikin.

Iris reticulata 'Harmony' tai 'Alida' Clairette

Meidän puutarhabloggareiden ikioma lady Attenborough eli Saaripalstan Saila luultavasti osaa ensivilkaisulla nimetä yläkuvan tumman lilan ja tämän alemman kuvan taivaansinisen. Onneksi istutuskirjanpitoni sentään kertoo vaihtoehdot, ettei ihan aakkosten alusta tarvitse lähteä nimiä miettimään.

Iris reticulata 'Katharine Hodgkin'

Oikearinteen Katharinet ovat kukkineet jo jonkin aikaa. Nyt myös Kurgaanin Katharinet aloittavat. Nämä olen istuttanut 2019, kun taas Oikearinteen Katharinet 2021. En tiedä, miten nopeasti ja tehokkaasti kevätkurjenmiekat lisääntyvät. Kurgaani ei taida olla iriksille mieluisin paikka, koska nämä näyttävät lisääntymisen sijasta taantuvan. Ja nyt menin samaiseen paikkaan jopa istuttamaan iriksiä lisää. Pitääpä syksyllä miettiä asiaa uudemman kerran.

Pörriäinen krookuksessa.

Maanantaina ja tiistaina aurinkoinen ja lämmin sää on hellinyt ihmisiä ja eläimiä. Lämpömittarin lukemat kipusivat +15 asteeseen. Ainakin meidän etelän puolen mittarissa. Ulkona ilma on täynnä lintujen ääriä. Joutsenia ja kurkia kulkee taivaalla kohti mieluisia kesälomapaikkoja. Sepelkyyhkyt huhuilevat kuin viimeistä päivää. Ne tykkäävät myös tallustellal meikäläisen kukkapenkeissä, mikä ei haittaa minua ollenkaan.

Pörriäiset ja perhosetkin ovat heränneet. Puutarhassa leijaili keltaisia perhosia, joista en onnistunut saamaan kuvaa. Ohi lensi myös tummasävyinen perhonen. Se saattoi olla nokkosperhonen, mutta perhosen vikkelyyden vuoksi tunnistus jäi tekemättä.

Poistin viikonloppuna suurimman osan jänisverkoista. Ei ehkä vielä kovin turvallista jänisten vierailujen kannalta, mutta tässä vaiheessa verkkoja poistaessa ei tarvitse kovin paljon varoa maasta nousevien piippojen tallomista ja puiden ja pensaiden silmujen vahingoittamista.

Piippojen päällä on edelleen verkkoja, enkä niitä kaikkia kuvaamisen hetkeksi jaksa aina pois edes ottaa. Jänisten lisäksi kukkivia sipulikasveja on suojattava myös peuroilta. Pari iltaa sitten häädin taas yhden sorkkajalan pois pikkupuutarhasta. Olen suihkuttanut Tricogardenia ympäri puutarhaa. Sateen jälkeen suihkutuskierros on tehtävä uudelleen. Tricogardenin hinta on noussut huomattavan paljon. Viime syksynä purkki maksoi 19,90 €. Nyt 29 €.

Sipulikasvien lisäksi moni muukin kasvi heräilee. Yllätyin löytäessäni Kiemurapenkin pionien punaiset piipot. Tämän pionin nimittäin siirsin loppukesästä, joten arvelin sen miettivän heräämistään muita pioneja kauemmin. 

Corydalis solida 'Beth Evans' - Pystykiurunkannus

Ihanat Bethit eivät turhia kursaile. Lehtiryppäiden ohella nuputkin avautuvat. Eikä vain nämä olopihan Allaspenkin lämpimässä paikassa asuvat, vaan monessa muussakin paikassa. Sitä lilakukkaista luonnonkantaa puutarhassani on kasvanut vuosia. Ihan uuden pystykiurunkannuskuumeen sain OmaPiha-lehden tilaajalahjan, pinkin Beth Evansin myötä muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen ostanut uusia pystykiurunkannuksia, jos vain olen niitä jossain nähnyt. Olen myös jakanut olemassa olevia kasvustoja onnistuneesti.

Fritillaria imp. Rubra - Keisarinpikarililja

Keisarinpikarililjatkin ovat hyvässä kasvussa. Tosin tätä kuvaa katsoessani täytyy todeta, että unohdin tsekata yläpihan Syreenipenkin keltaiset keisarit. Olen istuttanut ne ikuisuuksia sitten. Joka kevät ne ovat uskollisesti nousseet. Viimeistään voimakas haju paljastaa niiden heränneen. No, nykyisin en mitään haista, joten keisarien löytämiseen on käytettävä muita aisteja. Toivon siis keltaistenkin vielä nousevan. Ne kun ovat kukkineet kahtena keväänä. Saivat varmaan tarpeeseen kukattomista ruususenunistaan.

Maksaruohojen pikkuiset ruususuut punertavat innokkaasti niin Hortensiapenkissä kuin kummassakin rinteessä. Myös isomaksaruohojen ruusukkeet tunkevat itseään mullasta.

Euphorbia dulcis 'Chameleon'  - Metsätyräkki

Metsätyräkin punaisia versoja ei voi olla huomaamatta. Nämä ovat vuosien myötä lisääntyneet paljon, mutta ei laisinkaan liikaa. Olen jo jonkun verran metsätyräkkejä jakanut uusiin paikkoihin ja projekti jatkuu.

Puschkinia scilloides - Posliinihyasintti

Posliinihyasintista olen aina tykännyt. Olen toivonut omalle pihalle samanlaista näkymää, johon törmään keväisin naapurikunnan keskustassa. Siellä posliinihyasintteja kasvaa yhdessä paikassa tiheänä mattona. Vastaavan pehkon saaminen omaan pihaan ei ole edistynyt kovinkaan hyvin. Keväällä on helppo tehdä päätöksiä, jotka tuppaavat syksyyn mennessä unohtumaan.

Eniten posliinihyasintteja kasvaa alapihan ruusukolmiossa. Mitään hyasinttimattoa ne eivät ole muodostaneet. Viime syksynä muistin posliinihyasintit ja istutin niitä etupihan Bermudaan. Siellä penkki on vasta vapautunut lumesta ja jäästä, joten piippojen nousu tapahtuu siellä jälkijunassa. Aika näyttää, kuinka käy.

Pulsatilla vulgaris - Tarhakylmänkukka

Alapihan portaiden vierellä kasvava tarhakylmänkukka se vasta yllätyksen järjestikin. Maanantaina se oli vielä täysin lumen alla. Levitin portaille kolattua lunta viime päivinä aktiivisesti ja sainkin portaat kulkukuntoon. Sivuilla lumi piti pintansa, vaikka paikka on hyvin aurinkoinen. Tiistaina nostin tarhakylmänkukan päältä ison lumipaakun. Ja kas, siellä ne versot ovat valmiina ponnistamaan ylös. Nyt vain päivittäin katsomaan, miten tarhakylmänkukan taival kehittyy.

Scilla forbesii - Kevätkirjotähti

Kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja meillä on joka paikassa. Niitä nousee istutusalueiden lisäksi poluilta ja kivilaattojen välistä. Nurmikosta puhumattakaan. Ensimmäiset kevätkirjotähdet avautuivat Vasenrinteen lämmössä ja valossa. Sinistä väriä näkyy jo runsaasti monissa paikoissa, joten kukkameri on pian läsnä.

Prunus padus - Tuomi

Tonttimme rajalla, kunnan puolella kasvaa isokokoinen tuomi. Siinä on jo isot silmut.

Mahonia

Mahoniat ovat saaneet tänä talvena siipeensä, vähän enemmänkin. Suojasin ne kevätauringolta jokavuotiseen tapaan. Ahavoitumista on runsaasti. Kokemuksesta tiedän, ettei ole aihetta suureen murheeseen. Näin on käynyt ainakin kerran aiemminkin. Kunhan ehdin, leikkaan kokonaan kuivuneita osia pois. Mahonia toipuu yleensä hyvin.

Vapaa-aika on kulunut pihamaalla. Siivoamista riittää, kun koivun- ja männynoksia ja kaikenlaista sälää on talven aikana tullut puutarhaan paljon. Istutusalueita ei haravoi, mutta napsin isompia roskia, kuivuneita korsia ja meillä joka paikassa lenteleviä vaahteranlehtiä pois. Muutamaan penkkiin olen ripotellut multaa naamioimaan maatuvia lehtiä. 

Enemmän aikaa on mennyt käytävien siivoamiseen, talvitavaroiden kellariin kantamiseen ja vastaavasti kesäkamppeiden esille tuomiseen. Kropasta löytyy taas uusia lihaksia. Illalla uni tulee kutsumatta. 

Tekemistä on vaikka kuinka paljon. Tiedän asioiden etenevän, vaikka kaikkea ei yhtenä päivänä valmiiksi saisikaan. On vain niin kiva touhuta puutarhassa ja pihalla, aistia kevään ääniä ja pysähtyä nauttimaan.

Eranthis cicilica - Talventähti

 Nautinnollisia kevätpäiviä ihan kaikille!

 

Porkkalanniemi palmusunnuntaina

Olimme suunnitelleet menevämme palmusunnuntaina Porkkalanniemeen päiväretkelle. Edellisestä kerrasta ehti jo vierähtää pidempi aika. Päivä ei ollut kovin lämmin, mutta säähän on vain pukeutumiskysymys. Porkkalanniemi on meren ympäröimä, joten siellä tuulee aina jonkin verran. Siksi pukeuduimme sopivan lämpimästi.

Kantatie 51:ltä (Helsinki-Hanko) on melko pitkä matka (19 km) Porkkalanniemeen. Tie on mutkainen ja  kapea, mutta hyväkuntoinen ja asfalttikin uusittu hiljattain. Palmusunnuntaina liikennettä oli vähän ja keli oikein hyvä. Ainoastaan päällystämätön loppupätkä oli kuoppainen ja paikoin jäinen.

Asutusta Porkkalanniemessä on vähemmän. Muutamia suuria maatiloja, joitakin useamman talon keskittymiä ja lukuisia yksityistieliittymiä. Porkkalanniemessä on syytä varautua hirviin ja peuroihin. Yhtään hirveä emme nähneet, mutta valtavan peuralauman mm. yhdellä peltoaukealla.

Pihojen istutuksia katsellessani huomasin, kuinka kaikkialla tuijat ja marjakuuset oli peurojen syömiä.  

Porkkalanniemessä on useampi pysäköintialue. Me jätimme auton Porkkalanportin pysäköintialueelle. Siitä lähtee kokemustemme mukaan mukavin reitti kohti Telegrafbergetiä ja Pamskatania, jotka kuuluvat vakiopaikkoihimme näillä retkillä.

Pysäköintialueelta lähtiessä alkumatka kulkee aika sankan metsän lävitse. Niinpä siellä lukuisten askeleiden talloma polku oli luminen ja jäinen. Hetken harmittelimme, ettei tullut laitettua nastakenkiä jalkaan. Pian puusto harveni, kun nousimme kallioisempaan paikkaan. Lumi ja jää oli sulanut. Maasto oli muutamia poikkeuksia lukuunottamatta kuivaa, joten hyvin olisi pärjännyt vaikka tavallisilla lenkkareilla.

Porkkalanniemi on luonnonsuojelualuetta ja luontoahan sinne kannattaa ehdottomasti mennä ihailemaan. Upeita kallioita ja käkkärämäntyjä, joiden välistä vihdoin pilkottaa myös meri. Kallion muodot ja puiden juurakoiden muodostamat kuviot vetävät katseen puoleensa toistuvasti.

Jo autolla Porkkalanniemeen ajaessamme huomio kiinnittyi runsaaseen määrään kaatuneita puita. Osin niitä oli romahtanut jopa tien yli, mutta kaikki oli raivattu kiitettävästi pois. Porkkalanniemen luonnonsuojelualueella puunrungot ovat osa luontoa, eikä niitä ole tarpeenkaan sieltä mihinkään pois kuskata.

Reitti pysäköintipaikalta on helppo, joskin huonojalkaiselle kulkeminen voi asettaa hankaluuksia. Korkeuserot ovat paikoin suuret, liukkaita juuria halki polun on paljon ja näin keväällä sulavesiä lorisee polkujen halki ja keskellä. Jalkineisiin siis kannattaa kiinnittää huomiota. 

Suuntasimme Telebergetin lenkin kautta kohti Pampskatania, jossa on huikean hienot näkymät merelle.

Merikotka-keittokatoksen luona on mahdollisuus ruokailla ihan sateen suojassa. Viereisessä puuvajassa ei ollut ainuttkaan klapia, mutta tiilisen tulisijan luona klapeja oli pieni kasa. Kirveskin löytyy pilkkomista varten. Luonnosta tällaisella luonnonsuojelualueella ei mitään saa ottaa.

Metikotka-kettokatoksen läheisyydessä on vessa, eikä muutkaan puuceet kaukana ole. Kurkkasin toiseen vessaan ja huomasin siellä jopa vessapaperia, mikä ei liene itsestäänselvyys tällaisessa paikassa.

Näkymä merelle Telegrafbergetin kalliolta on upea. Sää tosin oli sumuinen, joten kovin pitkälle ei käyntimme aikana voinut nähdä. Laskeuduimme rantaan katsomaan ja kuuntelemaan jäiden kilkatusta. Kauempana vedessä keinahteli samanlaisia pienten jäälauttojen muodostamia keskittymiä, kuin rannassa.

Vesi näytti hyisen kylmältä, mitä se todennäköisesti myös oli. Ei totisesti tehnyt mieli kastautua, eikä lähteä purjehtimaan jäälautalla yhtään mihinkään. Jotenkin pysäyttävän kaunista tuo meressä kelluva jäämassa oli.

Vuosisatojen ajan veden hiomia kallioita ei vain jaksa olla ihmettelemättä ja ihastelematta. Niin sileää ja moniväristä. Kesällä on kiva istua tai loikoa noilla kallioilla. Maaliskuisessa sumusäässä edes istahtaminen ei houkutellut.

Aikamme jäiden keinahtelua katseltuamme suuntasimme askeleet kohti Pamskatania. Se on kuin niemi niemessä. Alkuosuus on kohtalaisen tasaista, jonka jälkeen on melko jyrkkä nousu kallioille.

Metsässä seisoo toinen toistaan käkkyrämpiä mäntyjä. Maassa taasen lojuu jo aikoja sitten kaatuneita puita, joiden rungot ja juuret muodostavat omia taideteoksiaan.

Vihdoin saavumme Pamskatanin kärkeen, korkealle näköalapaikalle. Mereltä kuului erilaisten lintujen ääniä, mutta sumun vuoksi niitä ei kiikarillakaan nähnyt.

Voileivät ja kahvi maistuivat lintujen ääniä kuunnellessa. Eväshetken venymisen esti sään koleus. Kulkiessa oli mukavan lämmin, mutta istuessa vilu alkoi värisyttää kroppaa. Siinä ei kuuma kahvikaan kauaa lämmittänyt.

Palasimme Pamskatanilta kohti Telegrafbergetiä osittain samaa reittiä, osittain toisen rannan kautta. Eräässä notkelmassa on rakennusten kivijalkoja ja vanhoja syreenejä. Siinä on joskus ollut asumus, jonka luonto on vuosien myötä ottanut haltuunsa.

Pamskatanin rannassa näin joutsenia. Pääsin kuvaamaan yksittäistä joutsenta myös paluumatkalla rannassa ennen kuin lähdimme nousemaan takaisin Telegrafbergetille.

Joutsenten lisäksi näimme vain yhden yli lentävän harmaahaikaran. Erään lintubongaripariskunnan kanssa keskustellessamme he olivat havainneet mm. alleja ja erilaisia hanhia. Sää ei todellakaan ollut paras mahdollinen lintuhavaintojen kannalta.

Paluumatka tapahtui aika lailla samoja jalanjälkiä, kuin tullessamme. Saavuimme alueelle aamulla. Paluumatkalla huomasimme muidenkin heränneen ja vastaantulijoita oli runsaasti. Sinne he sulautuivat luontoon, eikä missään vaiheessa tuntunut samalla tavoin ruuhkaiselta, kuin Nuuksiossa kiertäessämme. Syynä on varmasti se, että Porkkalanniemeen oma auto on lähestulkoon ainoa mahdollisuus päästä. Bussi (HSL-linja 902) sinne kulkee, mutta arkisin vain muutama vuoro. Bussipysäkkikin on melko kaukana itse kohteesta. Sinänsä ihan kiva nauttia luonnon äänistä ilman ihmisten aiheuttamaa hälinää.

Joka kerran Porkkalanniemessä käydessä päätän, että tänne on tultava pian uudelleen. Miten se meneminen sitten aina unohtuukaan. Paikka on hieno niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Jollei olisi omaa pihaa, luontokohteissa tulisi todennäköisesti käytyä useammin.