Alkupaloja kevääseen

Kasvimaa 12.1.2025

 
Kovin on lyhyt ja valikoiva tämän naisen muisti. Ei ole vierähtänyt vuottakaan edellisen kesän kastelukannushowsta ja vesiletkun kiskomisesta, kun jo olen ruukkukukkia suunnittelemassa. Jokavuotinen ilmiö, joten mitäpä tuota murehtimaan.

Ylhäällä Joyful Investment ja Cafe au Lait, alhaalla Arabian Night ja Sneezy

 
Viime kesänä minulla oli neljä erilaista daalia. Kolme vanhaa ja yksi uusi eli Arabian Night. Laitoin ne terassille isoihin ruukkuihin. Edellisenä kesänä daaliat kasvoivat alapihalla lavakauluksessa. 

Jotta arjesta ei työtä puuttuisi, mutta ei myöskään kauneutta, sorruin tilaamaan Mustilasta muutaman uuden daalian. Ylärivin vasemmalla olevaa pallodaalia 'Copper Boyta' kehui ainakin Saraheinä blogissaan Saran mökissä ja puutarhassa viime kesänä. Ylärivissä oikealla on koristedaalia 'Cafe au Lait Twist'. Alarivissä vasemmalla vuokkodaalia 'Totally Tangerine' ja oikealla matalakasvuinen koristedaalia 'Peaches & Vanilla'.

Daalia Edinburgh

Pohdin jotain uutta paikkaa kasvattaa daalioita kesällä. Sopivaa kukkamaata ei oikein ole tarjolla. Jaksaisiko Ukkokulta nikkaroida laatikon, jonka sisään mahtuisi kaksi tai kolme isoa muoviruukkua daalioita varten. Näin daalioiden nosto syksyllä olisi helpompaa, kun ruukun voi tarvittaessa kipata pressun päälle juurakon poistamiseksi. Muoviruukku ei myöskään kuivu yhtä helposti kuin saviruukku. Muoviruukku on kevyempikin jopa täydessä multalastissa. Isoa saviruukkua ei niin vain siirretä. Laatikossa ei välttämättä tarvitse olla pohjaa. Sen tarkoitus olisi naamioida ruukut ja toimia samalla esimerkiksi tilanrajaajana. Mietitään, mietitään.

 
Siemenvaraston inventaario on tehty. Samoin alustava kylvösuunnitelma. Siemenpussitkin on jo lajiteltu kylvöajan ja -paikan mukaan. Korissa näyttää olevan hurja määrä pussukoita. Kylvettävää ei sentään ihan mahdottomasti ole. Joitakin lajeja on kaksi tai kolmekin pussia. Osa pusseista viime kesänä avattuja ja siten vajaita. Loppupäässä on nippu suorakylvettäviä siemeniä.

Koitan hillitä itseäni, etten ryhtyisi liian aikaisin kylvämään. Kevään edistyminen määrää kuitenkin, milloin taimet voi siirtää ulos. Sehän taasen on aina yhtä suuri arvoitus.

Tarvikkeet on jo lämpimässä varastossa odottamassa lähtölaukausta. Vuosi sitten kylvin paprikat, keijunmekot ja kelloköynnökset 17.1. Kuluvan kuun kolmas viikonloppu saattaisi olla hyvä ajankohta.

Siemenvarastosta löytyy melko mukavasti kylvettävää. Impectalta tilasin puuttuvia hyötykasvien siemeniä ja joitakin kesäkukan siemeniä. Ne tulivatkin viime viikolla. Naapurikylän marketissa siemenhyllykkö oli jo pystyssä. Ostin vain pussillisen keijunmekkoa, tilliä ja punajuuria. Nyt on pidettävä pää kylmänä, etten rohmua siemeniä. Niihin saa yllättävän paljon rahaa uppoamaan.

Kahta lajia etsin, mutta niitä ei marketin hyllyssä ollut. En ole moneen vuoteen kylvänyt kurkkuyrttiä. Yksi tai kaksi kurkkuyrtin taimea nousee vuosittain mitä kummalllisimpiin paikkoihin. Nyt ajattelin laittaa sitä varta vasten. 

Sarin puutarhat -blogissa esiteltiin espanjanunikko ( Papaver rupifragum). Sitähän pitää tietenkin kokeilla. Siemenet löytyivät Korpikankaalta, jonne tein tilauksen. Samalla ostoskoriin tipahti pussilliset myös koreatörmäkukan, syyshodehkukan ja jaloritarinkannuksen siemeniä. 

Lempityövälineitä esitellessäni manasin niiden huoltamattomuutta. Asia korjaantui sunnuntaina. Vietin puolitoista tuntia kellarissa radiota kuunnellen ja leikkureita sun muita rassaten. Sotkuista puuhaa, mutta ei ollenkaan raskasta tai vaikeaa. 

Kaikki leikkurit isoista pienimpiin, kuokat ja möyhentimet on pesty ja putsattu lämmintä vettä, teräsvilla 00:aa ja CRC:tä (voitelee, suojaa ja puhdistaa) apuna käyttäen.

Lapiossakaan ei ole kurasta tietotakaan. Parit sekatöörit on varmaan vielä syytä teroittaa. Muuten kaikki on valmista kevään koitoksia varten.

Mustilanhortensia 1.1.2025

Italialainen pitkäkarvakissa

 
Sain kutsun kylään italialaisia pitkäkarvakissoja kasvattavan naisen luo. Hän oli vuosien mittaan kasvattanut jo useita pentueita. Kaikki olivat saaneet hyvän ja rakastavan kodin. 

Kasvattaja halusi näyttää, miten erikoisella tavalla näitä kauniita lemmikkejä kasvatetaan. Hänellä oli matalalla pöydällä isokokoinen muovilaatikko kukkuroillaan rantahiekkaa. Seuraavaksi hän teki hiekan pintaan kolmeen riviin rinnakkain muutamia kapeita koloja. Ensin hän aloitti itseään lähimmästä rivistä laittaen kuhunkin koloon palan luuta. Viimeisen luun hän laittoi rivin loppuun vasempaan reunaan. 

Vielä viimeisiä koloja luunpaloilla täyttäessään ensimmäisen rivin hiekka alkoi liukua sivuun. Keskikohdasta nousi esiin kissan selkä, sitten oikeasta reunasta pää ja lopulta häntäkin tupsahti vasemmasta reunasta esiin. Samalla jo ihan oikea, täydellinen kissa loikkasi rivistä laatikon reunalle ja siitä lattialle. Niin tapahtui myös kahden muun luurivin osalta. Kohta lattialla olikin sitten kolme pitkäkarvaista, aivan ihastuttavaa kissaa. Yksi oli selkeästi savun värinen, kahdessa muussa kissassa oli paljon ruskeaa. Siinä ne istuivat täydellisinä minua ja kasvattajaansa katsellen. 

Meidän oli tarkoitus keskustella, minkä juuri kasvatetuista kissoista haluaisin. Silloin muistin, että puutarhakierros on vielä tekemättä. Kasvattajarouva jäi silittelemään kissoja. Minä lähdin ulos.

 
Puutarhassa kävelin ensimmäisenä paljaan taivaan alla kasvavien tomaattien luo. Tomaatit oli istutettu portaittain laskevaan kasvimaahan. Kunkin tason reunassa kulki polku, josta käsin tomaatteja saattoi hoitaa ja poimia. Terassimainen istutustyyli mahdollisti tomaateille suuren määrän valoa. Aurinko paistoikin parhaillaan tomaatteja tutkiessani. Hedelmät olivat suuria, samettisen pehmeitä ja tuoksuvia. Silittelin tomaatteja hellästi kupertaen kämmeneni niiden pyöreää pintaa vasten. Näin aistin auringon lämmön tomaattien pinnalla.

 
Seuraavaksi kävelin kasvattajarouvan puutarhan toiseen laitaan. Muistin heittäneeni sinne syksyisellä vierailulla kourallisen kurpitsan siemeniä. Ne olivatkin itäneet hyvin. Kaiken kokoisia ja -muotoisia kurpitsoja oli kasapäin korkealle kurottavien runkojen tyvellä. Ajattelin, että heitän kurpitsan siemeniä tulevinakin syksyinä suoraan puutarhaan. Uudenlainen kasvutapa ylöspäin kasvavassa rungossa ei vaadi kovin paljon tilaa ja sato on kuitenkin huikean hyvä. 

 
Unihan tämä oli, minkä lukija nopeasti havaitsee. Näen paljon unia, mutta harvoin muistan niitä herätessäni kokonaan. Osan saatan muistaa pidempään, jos kerron siitä jolle kulle. Tällä kertaa jäin sänkyyni makaamaan ja pohtimaan unta. Näin se tallentui muutamia yksityiskohtia lukuunottamatta aika hyvin muistiin. Unen tunnelmaa on vaikea kuvata toiselle ihmiselle. Omaan mieleen se saattaa jäädä pitkäksikin aikaa. 

Näen edelleen ihanat kissat ja tunnen sormissani niiden turkin silkkisen pehmeyden. Unessa ei tuntunut lainkaan kummalliselta tapa, jolla kasvattajarouva kissojaan loi. En myöskään kyseenalaistanut tuollaisen rodun olemassaoloa: italialainen pitkäkarvakissa.

Tomaatit tuoksuvat varmasti koko päivän nenässäni. Samoin niiden pyöreä, lämmin pinta tuntuu sormenpäissä ja kämmenellä. Kurpitsan siemeniä en edelleenkään aio nakata syksyllä puutarhaan. En vaikka alkaisivatkin yllättäen kasvattaa tikkusuoraa runkoa ylöspäin.

Tämän unen kertomiseen kannusti Kristiina K:n Julkkiksen kanssa kahvilla -postaus 10.1.25. Kaikki unet eivät ole painajaisia. Joskus saa nauraa vatsansa pohjasta. Ja ihmetellä ihmismielen öistä luovuutta.

Lempityökalut

Osa multasäkeistä odottaa kellarissa kevättä, osa ulkona.

 

Päivänpesän elämää -blogin Katja ja Saaripalstan Saila laativat jutun lempityökaluista. Nyt myös moni muu on innostunut kertomaan omista työvälineistään. On kiinnostavaa nähdä, millaisia välineillä itse kukin puutarhaansa kuopsuttaa. Liityn siis tähän joukkoon.

Varoitan lukijoita kauhistumasta kuvissani esiintyvien työvälineiden huoltamattomuutta. Se on kyllä tehtävälistalla. Hävetti kuvata multaista lapiota. Puolustukseksi sanottakoon, että juuri ennen ensilumia kaivelin metsäruusun juurakoita, jolta työmaalta kiireissäni kiikutin lapionkin suoraan kellariin.

OKSASAKSET

Pienikokoisia, käteen sopivia sekatöörejä minulla on useampia. Osan voisi laittaa kiertoon, koska niitä ei tule edes käytettyä. Tämän kuvan saksista käytän eniten sinisiä Gardenan saksia. Enkä niitäkään kovin paljon, koska ovat hennommalle leikattavalle materiaalille tarkoitettu.

Myönnän - huollon tarpeessa

Ahkerimmassa käytössä ovat kuvan Gardenan leikkurit. Näitä minulla on kahdet kappaleet, jotta työn tiimellyksessä vaikkapa yläpihalla ei tarvitsisi juosta alapihalle saksia hakemaan. Yleensä kuskaan tärkeimpiä työvälineitä ämpärissä kulloiseenkin kohteeseen. Punainen ämpäri on siitä hyvä, että sen kyllä löytää.

Oksasaksia on hyvä olla monenlaisia eri tarpeisiin. Näistä alimmat ovat vanhimmat, enkä käytä niitä itse juuri ollenkaan. Ukkokulta käyttää niitä toisinaan oksien pienimiseen hakettaessaan risuja.

Keskimmäiset ovat käytetyimmät, koska niissä on katkaisuvoimaa. Lisäksi teleskooppiominaisuus lisää ulottuvuutta. Ruusupensaiden tyvellä työskennellessä on hyvä saada työväline ulottumaan pitkälle, jotta oma nahka säästyy piikeiltä.

Näistä pensassaksista käytän alempia. Ne on ostettu Rustasta (Honkkarista, joka Rusta oli aiemmin) tai sitten Liiteristä. En enää muista. Vaikka keltasomisteisten leikkurien terä on lyhyempi, se leikkaa tehokkaasti. Ja jälleen kerran teleskooppiominaisuus on minulle mieleinen lisäarvo.

Nämä pensasleikkurit ovat kumpikin vanhoja. Veikkaan niiden tulleen meille anopilta. Pienempiä en muista käyttäneeni vuosiin. Suuremmat sen sijaan toimivat hyvin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Käytän niitä aika paljon ylemmän kuvan keltasomisteisen teleskooppisaksien rinnalla.

Ukkokullan työkaluvarastoon kuuluu monenlaisia sahoja. On minullakin yksi tavallinen saha, mutta harvemmin sitä mihinkään käytän. Tämän taittoteräisen sahan olen ostanut jostain tusinamarketista edullisesti. Se on yllättävän hyvä. Terävä ja toimiva. Kahvasta saa hyvän otteen. Tällä sahasin viimeksi marraskuun lopulla lumikuorman tyveltä murtamat kaksi syreeninrunkoa poikki. Paksumpiin runkoihin käytetään moottorisahaa. Ohuempiin runkoihin ja oksiin saksia.

Fiskarsin pitkävartinen oksaleikkuri on kätevä silloin, kun pitää päästä korkealle - ilman tikkaita. Esimerkiksi omenapuista olen tällä leikannut vesiversoja korkeammalta. Tämä on jo toinen pitkävartinen oksaleikkuri huushollissamme. Edellisestä hajosi oranssi vetosysteemi.

 HARAVAT

Haraviakin talosta löytyy useampi. Mieluisin itselleni on rautaharava. Toisen sijoituspaikka on alapihan puuvajassa, toinen yläpihalla joko varaston seinustalla tai kellarissa. Jostain syystä tuntuu kumman työläältä lähteä parhaan työvireen iskiessä hakemaan tontin toiselta puolelta työvälinetta. Niinpä meillä on monia työvälineitä vähintään kaksin kappalein.

Kuvassa keskellä olevalla kapealla muoviharavalla saan talon puistopäädyn seinällä kasvavien köynnöshortensioiden alta ja lomasta kuivia lehtiä pois. Samoin olopihan vatukkapenkin ja pergolan seinän väliin jää kapea tila, jonne tavallinen harava ei mahdu.

Fiskarsin muoviharava on lähinnä hätävara. En ole oikein koskaan tykännyt käyttää sitä.

Näitä välineitä käyttäessäni mietin usein, mikä niiden oikea nimi onkaan? Kutsun niitä rautaharavaksi. Isompi on sekin jo toinen meidän pihassa. Rautaharavalle on riittänyt töitä, kun välillä sillä levitetään kivituhkaa, välillä multaa. Ennen lavakauluksia alapihalla oli iso kasvimaa, jossa rauhtaharavalla oli vakituinen työtehtävä. Pienempi on joko minun tai Ukkokullan vanhemmilta peritty. Hennompana se sopii paremmin hienosäätöön.

Tällaisia pikkuharavoita minulla on kaksi. Toinen on jo aika vanha, mutta toimii edelleen kiitettävästi. Pikkuharava kulkee yleensä mukanani siinä punaisessa työvälineämpärissä. Rikkaruohohommissa on välillä tarpeen rapsuttaa ahtaita paikkoja, joihin täysikokoinen harava ei mahdu.

 KUOKAT, MÖYHENTIMET

Heiluriharan voittanutta ei ole. Kivituhkakäytävien siivoaminen sujuu näppärästi heiluriharalla. Haraan on vaihdettu varsi ainakin kerran, ellei toisenkin. Ukkokulta on muutenkin sitä korjaillut.

Tämä kaksikko kuuluu niinikään punaisen työvälineämpärin vakiovarustuksiin. Ylempi vempain, mikälie möyhennyskuokka se onkaan, on suhteellisen tuore hankinta. Alemmalla on ikää varmaan 20 vuotta ellei enemmän. Kuten sen olomuodosta näkee, töitä sillä on riittänyt. Kahvaa on korjattu monen monta kertaa, viimeksi ilmastointiteipillä. Se vaan istuu niin hyvin käteen ja koukkujen muoto ja sijainti on täydellinen. 

Kellarissa on useita vastaavia yritelmiä, joista yksikään ei ole kokeilun jälkeen istunut pysyvästi hyppysiini. Kaikkein vähiten Fiskarsin muoviset möyhennyskuokat.

LAPIOT, TALIKOT

Kuvassa on talikko numero kakkonen ja lapio numero kakkonen myös. Vanha talikko oli todella hyvä. Sen neljä terävää piikkiä sujahtivat maahan kuin voihin vain. Kerran se sitten väsähti käytössäni. Toinen laitapiikeistä meni poikki. Uusi talikko on muutaman vuoden ikäinen. Se on Fiskarsin talikko, jonka piikit ovat tasapäiset. Eivät siis teräviä. Kyllä sillä hommat hoitaa, mutta ei se voita vanhaa.

Lapion puolesta pyydän syvästi anteeksi. Se ei ole ruosteessa, vaan yltä päältä mullassa loppusyksyn kuraisen metsäruusun juurakon kaivelun jäljiltä. Kunhan arki tässä kunnolla koittaa, hankin välineitä ja aineita, joiden kanssa linnottaudun vähäksi aikaa kellariin työvälineitä hoitamaan.

Meiltä löytyy useita lapioita eri käyttöön. On sementtilapiota, on pitkävartista, on painavaa. Tämä musta Fiskarsin lapio on minulle juuri sopivan kokoinen ja painoinen. Siksi sen ostinkin. No, toinen ostosyy oli edellisen lapion hajoaminen. Siinä oli nimittäin osittain ontto metallivarsi, joka kerran jotain raskasta kaivaessani taipui. Suoristusyritys sai taipuneen kohdan metallin murtumaan. Lapion rakenne ei mahdollistanut uuden varren laittamista. Se lähti metallikierrätykseen ja minä rautakauppaan.

Lapio on varmasti yksi tärkeimmistä työvälineistä puutarhassa. Kaikenlaisen kaivamisen lisäksi käytän lapiota kanttaamiseen. Ostin kerran kanttausraudankin, mutta lahjoitin sen turhana pois. Lapiolla homma hoituu yhtä hyvin.

Lapio ei mahdu punaiseen työvälineämpäriini, mutta se kulkeekin useimmiten kottikärryissä. Ellen ole jo erikseen kantanut sitä kulloisellekin työmaalle.

 VOIKUKKARAUTA

Fiskarsin voikukkarauta on vuosien takainen hitti. Yhtäkkiä sellainen ilmestyi joka kauppaan ja jokaiseen pihaan. Pitkään koitin vastustella hittivempainta sillä ajatuksella, että pärjäänhän minä ilmankin. Varmaan pärjäsinkin, mutta on se aika näppärä vempain. Voikukilla on kummallinen tapa kasvaa perennojen keskelle. Tai milloin mihinkin niinsanottuun väärään paikkaan. Eniten ehkä käytän tätä voikukkarautaa kitkemällä rönsyleinikkejä marjapensasalueelta. Rönsyleinikki lähettää rönsyjään valtaamaan lisää tilaa, mitä sen ei tule antaa tehdä. Voikukkarauta heti ensimmäisen rönsyleinikin kimppuun, niin ongelma on vältetty.

AKKU- JA SÄHKÖKÄYTTÖISET

Taloudessamme kolme vuotta kiitettävästi työskennellyt trimmeri on sähkökäyttöinen Ryobi. Se leikkaa siimalla. Leikkaavan yksikön saa säädettyä sopivasti pystyyn asentoon, jolloin voin siistiä kanttausurien nurmikon puoleisen reunan. Ainoa hankaluus on sähköjohdon kiskominen perässä. Etenkin alapihalle on vedettävä pitkääkin pidempi johtoviritelmä, jotta saan laitimmaisetkin alueet trimmeröityä. Tehtävää ei sentään kovin montaa kertaa kesässä tarvitse tehdä. Olemme projektin jälkeen yltä päältä pölyssä, minä ja trimmeri.

Vanhempi trimmeri on akkukäyttöinen Bosch. Sillä tulee siistittyä pienempiä alueita silloin, kun en millään jaksa virittää Ryobin sähköjohtoja pitkin pihaa. Boschissa on kaksi akkua, mikä vähän pidentää laitteen käyttöaikaa. Tosin yhdellä akulla ei kovin pitkään työskennellä. 

Laitteessa teränä on kapea muovinen läppä, joita on aina oltava taskussa useita varalla. Etenkin kiveen tai puunjuureen osuessa muoviläppä menee poikki tai lentää kokonaan jonnekin pusikkoon. 

Kaiketi Bosch on jo muutenkin elinkaarensa lopussa. Varren pituussäätö ei pysy paikallaan lukittuna. Samoin muoviterän kiinnitystappi on kulunut, mikä saa terän irtoamaan entistä helpommin. Muoviterät eivät ole kovin edullisia ja niiden löytämiseksi saa välillä kiertää useamman rautakaupan.

Meillä on myös kolmas trimmeri, polttomoottorikäyttöinen raivaussaha. Se on niin painava ja iso vempain, etten yrityksistä huolimatta jaksa sen kanssa työskennellä. Ukkokulta siistii joskus tonttimme puistorajaa, jonne nousee mm. haavan- ja vaahterantaimia ja villivadelmaa. Muuten se on liian järeä vekotin vaikkapa nurmikonreunojen siistimiseen. Enimmäkseen raivaussaha viettää lomapäiviä kellarissa.

Pari vuotta sitten ostin Liiteristä teleskooppivartisen pensasleikkurin, jossa terän asento on säädettävissä. Laite toimii akulla, joita minulla on kaksi. Yhdellä akulla työskentelee pitkän ajan. Tämä pensasleikkuri on aika isokokoinen, ei kuitenkaan kovin raskas. Mukana tulleet valjaat helpottavat käyttöä. 

Tällä pensasleikkurilla saan leikattua sekä pitkän tuija-aidan että yksittäiset tuijat. Suurimman osan tuija-aidasta leikkaan maasta käsin säädettävän terän ja teleskooppivarren ansiosta. Vain muutaman kinkkisemmän paikan siistimiseen tarvitsen tikkaita.

Havujen viimeistelysiistimiseen on myös pieni Bocshin ladattava leikkuri. Tulevaa kautta varten ajattelin hankkia ison oksaleikkurin ja pienen viimeistelylaitteen väliin sopivan laitteen.

Sähkökäyttöinen Einhellin pensasleikkuri on itse asiassa lainassa pikkuveljeltä. Hän ei sitä tarvinnut. Tällä pidän lähinnä pikkupuutarhan lumimarja-aidanteen matalana ja tasaisena. Samoin talon eteläpuolella, terassin kupeen norjanangervot. Uuden akkukäyttöisen laitteen hankittuani Einhellin käyttö on vähentynyt. Pikkuveli saa laitteensa takaisin, jos vain haluaa.

 

 KOTTIKÄRRYT

Kottikärryt kulkevat puutarhatöissä mukana likimain aina. Kuskaan niillä yhteen suuntaan työvälineita, kasviruukkuja ja multasäkkejä, toiseen suuntaan risuja ja rikkaruohoja. Nämä kottikärryt ovat rakennusaikaiset, vakaat ja tilavat. Näillä on kuljetettu kuutiotolkulla multaa, kivituhkaa, klapeja, autonrenkaita ja milloin mitäkin. Rengas on kertaalleen vaihdettu. Toisinaan näistä kottareista tulee Ukkokullan kanssa vähän kinaa, kun kumpikin saattaa tarvita niitä samanaikaisesti. Emme ole nähneet tarpeelliseksi hankkia toisia samanlaisia, sillä ristiriitatilanteet ovat aina ratkenneet.

On meillä toisetkin kottikärryt, mutta minusta ne ovat turhan rimpulat. Liian pienet minun käyttööni ja keikahtavatkin helposti. Toisinaan niillekin löytyy tarvetta. 

Yleensä viemme kottikärryt talveksi kellariin. Nyt oli niin leuto ja pitkä syksy, että kottikärryille riitti hommia ensilumiin saakka. Voi ne vieläkin kuskata kellariin, mutta hyvin ne pärjäävät yhden talven alapihan puuvajassakin.

Puuvaja ei tässä kuvassa ole parhaimmillaan. Vajan takaosassa klapit ovat olleet kuivumassa niin pitkään, että pian ne pitäisi kuskata kellariin. Vajan vasemmalla puolella on Ukkokullan vanhasta tiskipöydästä tekemä työpöytä kesäkäyttöön. Pöydän taaemmassa osassa on kaksi lavuaaria. Vajan seinään, pöydän yläpuolelle ripustan kesällä käytetyimpiä työvälineitä; sekatöörit, möyhennyskuokka, pikkuharava ym. Ei ehkä kaikkein tyylikkäin työskentelypiste, mutta sitäkin oivallisempi. Tuolla on jokunen taimi tullut ruukutettua. Kesäiltana vajassa on kiva touhuta mullan ja ruukkujen kanssa, vaikka sataisi.

Syksyllä jäi tuo säkki metsäruusun juurakoineen odottamaan kevättä ja pois kuskausta. Todennäköisesti se saa kevään tullen monta muuta säkkiä kaverikseen.

Meillä on iso ikkunaton kellari. Sinne on vuosien varrella kertynyt tavaraa, hyödyllistä ja täysin turhaa. Pari kesää sitten siivosimme kellarista useamman peräkärryllisen roinaa kaatopaikalle ja kierrätykseen. Työtä pitäisi jatkaa.

Ripustettavia työvälineitä varten on koukkusarja ollut hankittuna jo pidemmän aikaa. Keskustelu niiden sijoituspaikasta on edelleen kunnolla käymättä. Ukkokullan mielestä kellari on hänen valtakuntaansa. Meillä on pieniä näkemyseroja järjestyksestä. Toistaiseksi en ole saanut lupaa itsenäiseen siivoukseen ja järjestelyyn. Vaikka mielestäni olen tehokas järjestelijä. Kenties juuri siksi lupa on saamatta.

Minulla on ovensuussa hyllykkö puutarhatarvikkeille. Kuvassa se näyttää sotkuiselta, mitä se jossain määrin onkin. Jokainen laatikko sisältää tiettyjä tavaroita eli kovin kauaa ei hakemaansa tarvitse etsiä. 

Puutarhavälineyksikkö on itse asiassa levinnyt muuallekin. Kuvaajasta vasemmalla olevaan hyllykköön tuon talveksi mm. isokokoisia ruukkuja ja amppelit. Myös keväällä ikivihreille tarvittavien varjostusverkkojen säilytyspaikka on siellä.

 
Pienemmille työvälineille on oikeassa reunassa lipasto isoine laatikoineen. Aiemmin samaa virkaa hoiti pieni lasten käytössä ollut lipasto, joka hajosi. Torista ostin 30 eurolla nykyisen lipaston. Myyjä oli niin ylpeä lipaston hyvästä kunnosta. En kehdannut sanoa hänelle, että se pääsee kellariin oksasaksien ja kaikenmaailman kuopsuttimien säilyttimeksi.

 Kastelukannuja on vuosien myötä kerääntynyt 8 kpl. Osa niistä viettää kesän alapihalla.

Taimet kellarikasvattamossa huhtikuun lopulla 2024

Kellarissa on myös huone, jonka katossa on tehokas kasvivalaisin. Tässä huoneessa kasvatan mm. tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita kasvihuoneeseen sekä kelloköynnöksiä pihalle. Toinen kasvivalaisin on kellarin yleistilassa. Sen huomaan siirrän tomaatit ja kurkut siinä vaiheessa, kun olen istuttanut ne isompiin astioihin. Niihin, joissa ne viettävät kesän kasvihuoneessa.

Tiistain lumimaisema on vaihtunut keskiviikon plussavesikeliin.

Jutusta tuli pitkä. Jokainen saa ihan itse päättää, lukeeko kaiken vai jättääkö kokonaan lukematta. Näistä työvälineistä oli mielenkiintoista tehdä postausta. Huomasin, kuinka monta turhaa vekotinta kellarissamme lojuu. Mikä tärkeintä, työvälineiden huoltamisen tärkeys korostuu, kun niitä katselee kuvissa likaisina.

 

Haaste: Kotini vanhin esine

 
Tämän haasteen on laittanut alulle Kristiina K. Kiitos hänelle. Jutun lopussa lisää haasteesta.

Meidän kodissa ei kovin montaa vanhaa esinettä ole. Niin minun kuin Ukkokullankin vanhemmat ovat ponnistaneet vaatimattomista maaseudun oloista työn perässä pääkaupunkiseudulle muuttaen. He ovat rakentaneet perheensä elämää alkaen 40-50 -luvun taitteesta. Huonekalut, astiat, lähes kaikki tavarat he ovat hankkineet arjen tarpeisiin. Käytössä ne ovat kuluneet ja rikkoutuneetkin. Jaettavaa on ollut vähän ja jakajia useita. Emme myöskään ole harrastaneet systemaattisesti vanhojen tavaroiden keräilyä. 

Valtaosa kotini vanhimmista esineistä sijoittuu iältään 40-luvun loppuun, 50-luvun alkuun. Mietin, minkä niistä valitsen. Kiinnostavin ei ole oikeastaan esine, vaan leikekirja. Sen on koonnut Ukkokullan isä. Myöhemmin myös anoppi on osallistunut leikekirjan kokoamiseen. Leikekirjassa on apen omia runoja, kirja-arvosteluja sekä hänen muita artikkeleitaan, joita on julkaistu kahdessa eri maakuntalehdessä. 

Appiukko (1926-2006) oli ammatiltaan toimittaja. Nuorena hän kirjoitti runoja ja kirja-arvosteluja parillakin eri nimimerkilllä. Paikallinen maakuntalehti julkaisi parikymppisen appiukon tekstejä. Myöhemmin lehti palkkasi hänet uutiskirjenvaihtajaksi. Kirja-arvosteluja hän jatkoi tämän jälkeenkin. Lehdet toivoivat näitä tekstejä, mutta palkkioksi arvosteluista riitti arvosteltava kirja.

Pääkaupunkiseudulle muutettuaan appi työskenteli toimittajana parissa eri lehdessä, kunnes hän siirtyi Helsingin Sanomiin. Sieltä appi jäi eläkkeelle.

 
Appiukon kuoltua kannoimme hänen kellaristaan laatikkotolkulla vanhoja arvostelukappaleita. Useimmat niistä olivat aikakaudelleen tyypillisesti pehmeäkantisia. Myyntiin teokset painettiin kovakantisina, paitsi monet runokirjat. Vuosikausia kellarissa lojuessaan moni niistä oli rispaantunut ja kellastunut. Kirjat olivat vuosia meidän hyllyssä, kunnes kannoin ne kellarin varastohyllyyn. Kolme vuotta sitten teimme suursiivouksen kellarissa. Poika otti muutamia mieluisia kirjoja, minä enimmäkseen tuttuja runoilijoita. Muut lähtivät kierrätykseen.

Suurin osa kirjoista oli sekä ulkomaista että kotimaista proosaa. Ernest Hemingway, Hermann Hesse, Graham Greene, William Faulkner, Oiva Paloheimo, Veikko Huovinen, Väinö Linna jne. Yllättävän paljon myös runokirjoja, kuten Einari Vuorela, Aale Tynni, Aaro Hellaakoski, Helvi Juvonen. 

Leikekirjan välissä on nippu appiukon todistuksia, mm. työtodistuksia. Liikuttavin niistä on kuitenkin kotipaikan kaupan 17-vuotiaalle varastomiehelle kirjoittama työtodistus. Irtisanoutumisen syynä on sotapalvelukseen astuminen. Appiukko ehti olla koulutettavana, mutta juuri ennen rintamalle siirtymistä syntyi rauha. Ehkä minäkään en tätä kirjoittaisi, jos rauhaa ei olisi solmittu ja apen tie olisi vienyt rintamalle.

Haastan seuraavat blogit:

Selätön puutarhuri

Tuplasti terapiaa

 

Krisiina K:n tämän vuoden haaste on seuraavanlainen:

Kerron joka kuukauden 1. päivä ko. kuukauden kuvan AIHEEN ja julkaisen oman postaukseni aiheesta. Teillä lukijoilla on sitten koko kuukausi aikaa julkaista oma kuvanne aiheesta.

 

Kun julkaiset haastepostauksen, niin laitathan otsikoksi aina ko. kuukauden kuvan aiheen, kuten tässä kuussa KOTINI VANHIN ESINE, näin löydän postauksesi helpommin ja voin laittaa linkin blogiisi.

 

Tämän tammikuun kuvan aiheena on KOTINI VANHIN ESINE.