sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kuusi kuvaa kesään ja vähän enemmän pienennettävänä


Picasawebin ilmaiseksi ilmoitettu 1 gigan tallennustila täyttyi, eikä ohjelma sallinnut uusien kuvien loudaamista blogiin. Ensin pohdin lisätilan ostamista, mutta sain paljon hyviä vinkkejä mm. kuvan pienentämisestä, että päätin ryhtyä hommaan. Aika urakka on ollut etsiä ja korvata vanhojen blogikirjoitusten kuvat pienemmillä versioilla, vaan se näyttää kannattavan. Edelleen on runsas puolet päivittämättä, mutta tilaa alkaa vähitellen kertyä. Oikea ranne alkaa olla kipeä hiiren naputtelusta, mutta onpahan tasapuolinen olo, kun vasenkin ranne on jo entuudestaan kipeänä. Tässä välissä olisi pitänyt tehdä yhtä sun toista muutakin, mutta minkäs mahdat, kun koko ajan takaraivossa nakuttaa tämä kuvahomma ja tarve saada se pois päiväjärjestyksestä.


Tulipa sitten tänne etelärannikollekin lunta ja varsinaisella voimalla. Lähdimme perjantaina ajamaan pikkuveljen synttäreille Saloon, vaikka kaikki säätieteilijät kehottivat pysymään poissa auton ratista. OIkeastaan ajokeli oli odotettua helpompi. Myrskytuuli hiukan ravisteli autoa ja tietenkin lumi pöllysi aivan valtavasti, mutta liikennettä oli hyvin vähän eikä mihinkään kiire. Tien pinnassa ei lumi pysynyt, joten asfaltti ei tuntunut liukkaalta. Saloa kohti ajettaessa lumisade väheni, vaikkakin tuuli pyöritti sitäkin vähää vaakasuorassa. Paluumatka oli hiukan raskaampi pimeyden vuoksi. Lumisateessa ei juurikaan pitkistä valoista ole hyötyä, mutta jälleen kerran hissukseen ajellessa pysyimme hyvin tiellä. Jälleen kerran ihmettelin kovasti muiden autoilijoiden kiirettä säässä kuin säässä. Ajoin sallittua 80 km:n nopeutta, mutta ohitseni piti jokaisen volvomiehen päästä.


Eilen sitten piti lähteä heti aamusta lumitöihin. Mikä kumma tässä meidän pihassa on, kun tänne tuntuu kaikki lumet pakkautuvan. Ihan kunnolla sai kolaa ja lapiota työnnellä, että kulkuväylät tulivat käveltävään kuntoon. Paikoitellen lunta tuntui olevan 30-40 cm, paikoitellen sitten vähemmän. Kevyttä tuo pakkaslumi oli, mittari kun näytti -10 pakkasastetta.


Lumitöitä tehdessämme ihmettelimme Ukkokullan kanssa täysin vieraan näköistä pikkulintuparvea, joka sirkutti talipötkön kimpussa. Mustat nappisilmät valkeassa päässä ja hiukan punerrusta kyljissä. Löytyihän niille nimikin sisälle päästyä. Lintukirjasta tunnistimme vierailleen joukon Pyrstötiaisiksi. Kuvaa en pikkuisista lintusista saanut otettua. Muutenkin pihakuvistani tuli kovin pimeitä. Kesällä istutettu kuusiaita näkyy nyt paremmin kuin kesällä konsanaan. Ja näyttää toki varsin hassulta minimaalisen kokoisena. Pupujussikin näyttää käyneen kiertämässä omenapuiden kupeella.


Ylimmässä kuvassa on näkymä työhuoneen ikkunasta eli se olkoon joulukuinen kuva "Kuusi kuvaa kesään" sarjaan ja toiseksi ylin on kuukausittainen kuvani puutarhaportista.
 

17 kommenttia:

  1. Kaunista ja talvista teillä. Huoh, mulla on tuo kuvienpienneys tekemättä ja maksan sitä samperin kuukausimaksua. Eihän niitä vanhoja kuvai tallessa ole, pitäis kaikki uusiksi tallentaa ja vekslata, pah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on ihan karmean iso urakka, mutta nyt jo onneksi puolessa välissä. Itse kuvien pienentämiseen ei paljon aikaa kulu, mutta vanhojen kuvien korvaaminen uusilla. Varsinainen joulunalusstressi.

      Poista
  2. Hei, ei vanhoja kuvia tarvitse pienentää, kuin siinä tapauksessa, että haluat tallettaa Picasaan joitakin kuvia suurenpina. Alle raja-arvon (pidempi sivu alle 800 pikseliä) olevia kuvia voit tallentaa vaikka olisit saanut ilmoituksen, että yhden gigan tila olisi täynnä. Et vain voi tallentaa enää isompia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vo kiitos Kruunuvuokko! Hyvät neuvot ovat niitä parhaita, mutta nyt sain tämän kyllä liian myöhään. Toivottavasti joku muu pääsee hyödyntämään neuvoasi. Minulla on tallennustila 0 gigaa.

      Poista
  3. Täällä myös tuiskasi ihan komean määrän lunta viikonlopuksi ja pakkanenkin huitelee nyt -18 asteessa,hrrrrrrrr!
    No,olipahan ainakin hyvä keli panna vettä maitotölkkeihin ja viedä ne ulos jäätymään lyhtyjen tekoa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muistutuksesta, pitääpä kantaa vesiämpärit pihalle jäätymään.

      Poista
  4. Kauniilta ja puhtaalta näyttää pihasi.
    Nyt se siis muuttui valkoiseksi.

    Meilläkin täällä länsiruotsissa on nyt lunta.
    hyvää Adventin aikaa sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Sylvi, vaikka vähän myöhässäkin.

      Poista
  5. Teillä onkin enemmän lunta kuin täällä Savossa. Täällä on nyt pakkasta 18 astetta. Tsemppiä kuvien pienennys urakkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tuo lumi myös pysyy. On niin paljon valoisampaa ja kauniimpaa. Ja tsempistä kiitos, homma on vihdoin hoidettu.

      Poista
  6. Oi teitä onnekkaita, kun olette nähneet pyrstötiaisia. itse en ole koskaan nähnyt niitä luonnossa.

    meilläkin on samanlainen piha, jolle lumet kertyvät...

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi, olivat kyllä kauniita lintuja ja niiden tapa sirkuttaa kiinnittikin ensinnä huomiota. Harmi, ettei ollut kameraa käsillä.

      Poista
  7. Meillä on sitten samat touhut Picasassa menossa. On se onnettoman hidas urakka, kun satamäärin kuvia pienentää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Satu, lähes 1300 kuvaa pienennetty ja vaihdettu blogiin. Ja nyt juuri huomasin, että profiilikuvanikin on kadonnut.

      Poista
  8. Pyrstötiaiset ovat mainioita kavereita. Aivan kuin pumpulipalloja, joihin joku on tökännyt pyrstön ja kaksi tummaa silmää. Pyrstiksiä YouTubesta :).

    VastaaPoista
  9. Aijai, linkki jäi! http://www.youtube.com/watch?v=JyoGB6QTsVY

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!