sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Türin kukkamarkkinoilla


Nyt on sitten Türin kukkamarkkinat nähty ja koettu. Eikä yhtään hullumpi reissu, vaikka pitkä ja tapahtumarikas päivä imi eukkoparasta viimeisetkin mehut. Sirpan 1003 puutarhaa -blogista kanssa nousimme oman kylän pysäkiltä järjestetyn bussikyydin matkaan kukonlaulun aikaan. Kahden tunnin laivamatka ja puolentoista tunnin bussimatkustaminen mukavassa seurassa sujui hyvin. Odotukset olivat korkealla, vaikka en ollut edes laatinut mitään pakollista ostoslistaa tai ylipäätään asettanut erityisiä tavoitteita markkinoiden suhteen.

Türi on pienehkö taajama ja siellä sijaitsevalle markkina-alueelle johtaa kapeahko katu, jonka varressa on lähinnä matalaa omakotiasutusta. Sisäänkäyntejä alueelle on ilmeisesti useampi, sillä minä näin ainakin kolme maksupistettä. Sisäänpääsy maksaa 2 euroa ja jokainen saa käteensä rannekkeen, jota näyttämllä pääsee takaisin sisään, mikäli on käynyt vaikka välillä viemässä tavaraa autolle.


Markkina-alue on valtava. Menimme sisään portista, jonka jälkeen oli ensin pitkä rivi jos jonkinlaista myynti- ja esittelykojua. Niitä emme jääneet ihmettelemään, vaan jatkoimme tarmokkaasti kohti kasvihoukutuksia. Näin alueella myös ison, aidatun leikkialueen lapsia varten. Lisäksi oli esiintymislava ja siellä ohjelmaa, johon emme niinikään paneutuneet. 

Kaipasin alueesta jonkinlaista opaskarttaa, jonka avulla olisi voinut helpottaa kulkemista ja keskittymistä itse kasveihin. Karttaa emme kuitenkaan löytäneet, mikäli sellainen oli edes julkaistu. Niin kesäkukat, hyötykasvit, havut kuin perennatkin olivat toinen toistensa lomassa. Jokaisella tuntui olevan vähän kaikkea myynnissä.  Osa myyjistä oli asettunut isojen puiden varjoon, mutta osa oli täydessä auringon paahteessa.


1. Sää

Sää oli mitä parhain ja sillä olikin suuri merkitys reissun onnistumisen kannalta. Sade olisi vaikeuttanut ostosten tekemistä ja markkinoiden pitopaikkana toimiva laaja nurmi-multa-hiekka-alue olisi todennäköisesti muuttunut silkaksi liejuksi. Sadeviitta oli repussa mukana, mutta onneksi sille ei tullut käyttöä.


2. Kasvien kuljettaminen

Sirpa on käynyt Türin kukkamarkkinoilla aiemminkin, joten häneltä sain erittäin käyttökelpoisia vinkkejä kasvien kuljettamista varten. Niinpä minulla oli matkassa kaksi muovilaatikkoa kansineen. Laatikot kiinnitin perässä vedettävän kauppakärryn runkoon sammakoilla. Sopivana vetolaitteena toimii myös olutkärryt tai pienikokoiset nokkakärryt. Tokihan vaati hieman asettelua ja taiteilua saada kasvit sijoitettua laatikoihin ja sen vuoksi pitikin välillä etsiä väljempi tila, jossa saattoi järjestellä ostoksiaan. Rakennelma piti olla myös helposti purettavissa, sillä auton ruumaan se ei korkeutensa puolesta mennyt. Ja todennäköisesti olisi vieläpä kaatunut. 

Kärryviritelmän huono puoli oli se, ettei niiden kanssa voinut ihan kaikkein kapeimpiin kasviväleihin mennä ja toisaalta eipä kärryjä viitsinyt yksinäänkään jättää käytäville ihmispaljouden tielle seisomaan. Painavista multaruukuista huolimatta kärryjä oli kevyt vetää.

Meillä oli mahdollisuus käydä välillä viemässä ostoksia auton ruumaan, mutta matka linja-autojen pysäköintipaikalle oli aika pitkä ja käytettävissä aikaa vähän, joten päädyimme kiskomaan ostoksia mukanamme koko markkina-alueella olon ajan.


3. Ruokailu, wc-tilat

Syöminen tuppasi jäämään toisarvoiseksi, sillä kiinnostavaa katseltavaa oli käytävä toisensa perään. Alueella oli erilaisten ruokakojujen keskittymä. Päivänvarjolla varustettuja pöytiä ja tuoleja oli useita, mutta vapaiden paikkojen löytäminen olikin sitten oma probleemansa. Ruokatarjonta oli grillityyppistä makkaraa ja perunaa. Istuinpaikkaa etsiessämme löysimme hieman erillään olevan kojun, jossa myytiin 3 eurolla kalakeittoannoksia kera mustan leivän. Sen voimalla jaksoi taas jatkaa.

Kasvimyyjien väleissä oli kojuja, joissa myytiin leivonnaisia, säilöttyjä kurkkuja, mansikoita ja juotavaa. Vatsansa siis saattoi täyttää ostoskävelyn lomassa ja tuliaisiksikin olisi voinut syötävää hankkia.

Alueella oli lukuisia bajamaja-tyyppisiä vessoja. Odottelu toimi yhden jonon periaatteella sujuvasti. Vessoissa oli käsihuuhde ja vessojen vieressä kylmävesihana käsien huuhtelua varten. Jonottaessani huomasin, että vessojen edustalla kulki täti-ihminen toimittamassa vessapaperia tyhjentyvien rullien tilalle. Mukaan kannattaa kuitenkin ottaa paperipyyhkeitä ja mielellään jotain, millä voi tarvittaessa käsiään pyyhkiä. Jo pelkästään porottava aurinko ja multaisten kasvien käsittely sai kaipaamaan useampiakin käsipesutilaisuuksia.

 
4. Pysäköinti

Markkinoiden ajoittuminen viikonloppuun merkitsi tietenkin valtaisaa ihmismäärää ja runsaasti autoja. Henkilöautoja oli pysäköity ihan joka nurkkaan. Linja-autoille oli osoitettu pysäköintipaikat hiukan sisäänkäynneistä eteenpäin, mutta ei mitenkään ylettömän kauas. Pysäköinti näytti olevan maksutonta.


5.Ostokset

Alue on iso ja kasvimyyjiä paljon. Tietenkin on hyvä etukäteen miettiä, mitä aikoo ostaa, mutta täsmällisiä kasvilistoja ei kannata tehdä. Jonkun tietyn kasvin etsiminen ja löytäminen voi olla vaikeaa ja johtaa pettymyksiin. Minä lähdin avoimin mielin katsomaan, mitä eteen tulee. Niinpä taisin kokea enemmän positiivisia yllätyksiä, kuin osasin odottaakaan. 

Mukaan kannattaa varata käteistä rahaa, sillä en nähnyt ainuttakaan maksukorttipäätettä. Tosin en niitä etsinytkään. Parhaimmiksi osoittautuivat 5, 10 ja 20 euron setelit. Myyjillä oli kyllä hyvin vaihtorahaa. Myyjät kertoivat kasveista ja ylipäätään palvelu oli huomattavasti ystävällisempää, mihin on tottunut vaikkapa Tallinnassa käydessä. Kukaan ei tyrkyttänyt yhtään mitään ja kun asiakas oli ostopäätöksensä tehnyt, myyjä löytyi helposti. Hän laittoi kasvipurkin muovipussiin ja parissa paikassa jopa avusti sen sijoittamisessa kärryviritelmääni. Kasvit ovat hyväkuntoisia ja kasteltuja. Moni todella hyvässä kasvussa, mutta toki oli myös pienen pieniä taimia. 


Suurin osa taimista oli ruukuissa ja monissa oli nimilaput latinankielisine nimineen. Paljon näki kyllä laputtomiakin taimia tai sitten nimi oli myytävien kasvien lomassa. Luonnollisesti useissa kasveissa ensimmäisenä on niiden vironkielinen nimiasu, joka herätti monia hauskoja hetkiä. Paljon näki myös paljasjuurisina myytäviä kasveja. Jonkin verran näin myytävänä yksittäisruukutettuja kukkivia tulppaaneja.

Hinnat tuntuivat paikoin ihan meidän tasoisilta. Yllätyksiäkin tuli kuitenkin jatkuvasti vastaan ja ne juuri ovat näiden markkinoiden herkkua. Jos olisin ollut omalla autolla liikkeellä, olisin ostanut kesäkukkia ja hyötykasveja, sillä ne olivat edullisia. Tomaatintaimet olivat todella vankkoja ja lajikkeita löytyi pilvin pimein. Kesäkukka-amppelit olivat paikoin huiman isoja ja hinta vähintään 10 euroa meidän vastaavia edullisempia.


6. Valokuvaus

Toki otin kameran reissuun mukaan, mutta kuvaaminen osoittautui hankalaksi. Painavan kameran roikottaminen kaulassa vaikeutti kyykistymistä tutkimaan maassa olevia taimipurkkeja. Jos taas kameran laittoi reppuun, ei sitä sieltä ehtinyt ja viitsinyt alituiseen esiin kaivamaan. Ihmisiä oli joka puolella valtavasti, joten kuvauspaikan löytyminen oli vaikeaa. Suurin syy vähäiseen kuvamäärään ja surkeaan laatuun oli yksinkertaisesti se, että ajatus, katse ja kiinnostus pyöri kaiken aikaa kasveissa ja kuvaaminen jäi ihan toisarvoiseksi. Jos aikaa olisi ollut toinen mokoma, olisi voinut ensin hoitaa ostoskuviot ja sen jälkeen tehdä kuvauskierroksen.


Yhteenvetona

Türin kukkamarkkinoille kyllä kannattaa mennä. Ihan vaikka vain katselemaan, sillä ainakin minusta oli tavattoman sykähdyttävää nähdä niin valtaisa määrä kukista ja kasveista innostuneita ihmisiä. Paikalla oli niin miehiä, naisia kuin kokonaisia perheitä lastenvaunuineen. Oli mummoa, vaaria ja kielten sekamelskaa. Suomalaisia monta bussillista ja yksityisautoilijat sen päälle.

Monta kertaa mietin, että varmasti Suomessakin olisi markkinarako vastaavalle tapahtumalle. Vaikkapa elokuussa, jolloin kotipuutarhurit ovat jo ehtineet jakaa ja purkittaa omia kasvejaan. Silmiinpistävää Türissa olikin nimenomaan se, kuinka paljon siellä näytti olevan kotipuutarhureita ja pienkasvattajia myymässä tuotteitaan. Vähemmistönä olivat suuret ammatti- ja kauppapuutarhat.


Jos ja kun seuraavan kerran lähden Türin kukkamarkkinoille, menen vaikkapa Tallinnaan jo torstaina, jotta pääsen lähtemään kohti Türia heti perjantaiaamuna. Luultavasti markkinoiden ensimmäisenä päivänä on arjen vuoksi vähemmän väkeä ja aamulla auton saattaisi saada lähdemmäksi. Silloin voisi ostaa huolettomammin tavaraa ja käydä niitä välillä viemässä autoon. Markkinat ovat kolmipäiväiset ja perjantaina ne avautuvat klo 9, lauantaina ja sunnuntaina klo 8. Laiva- ja bussimatkan sekä muun sähellyksen vuoksi pääsimme markkina-alueelle vasta puolen päivän jälkeen ja paluumatkalle piti lähteä jo neljältä, joten kiirettä piti. 


Mitäkö tarttui minulle tuliaisiksi puutarhaan? Ei sentään nuo kuvan koristeomenapuut, jotka matkasivat bussin takaoven portaikossa.


Ensimmäinen ostos on sinikukkainen atsalea, jonka lapussa lukee Rhodo 'Moerheim'. Se maksoi 16 euroa.


Toinen ostos on tillipioni, jollaisesta olen pitkään haaveillut. Kevätmessuilla sellainen oli, mutta suolainen 55 euron hinta hääti minut myyntitiskin ääreltä pois. Türin pioni maksoi 20 euroa. Sille meinasi käydä vahinko, kun kärry kaatui ja purkki putosi maahan. Hiukan multaa lähti purkista, mutta kasvi on edelleen hyvässä kunnossa.


Lehtosinilatvaa saa toki kotimaastakin, mutta kun nyt sellainen neljällä eurolla vastaan tuli, en voinut vastustaa. Puutarhassani on valkoista, mutta ei tätä sinistä. Jotenkin on tuntunut hassulta puhua lehtosinilatvasta ja katsella valkeaa kukkaa. Sekin asia on sitten korjattu.


Seuraavaksi ostin neljällä eurolla jumaltenkukan. Niitä oli paljon myynnissä ja kerrankin onnistuin säästämään edes vähän, sillä sama kasvi maksoi seuraavalla myyjällä euron enemmän. Säästö se on pienikin säästö.


Lopuksi kärryyn sujahtivat vielä kuvassa vasemmalla Primula marginata 'Holden variety' (3 €), jonka lehtien särmikkyyteen ihastuin. Keskellä Gentiana verna eli kevätkatkero ja siitä maksoin 4 €. Oikealla Campanula betulifolia eli koivukello, 4 €. 

Pari kasvia vielä olisi mahtunut, mutta puhti ja aika alkoi käydä vähiin. Aamulla lähdin kotoa vartin yli viisi ja palasin aika tarkkaan klo 24. Laiva oli ääriään myöten täynnä ja ilmeisesti kaikki muutkin laivat päätellen aamulla satamaan pysäköityjen autojen määrästä. 

Oli kiva reissu ja iso kiitos siitä kuuluu mukavalle matkakumppanille eli lämpimät terveiset 1003 puutarhaa -blogiin.
  
 

47 kommenttia:

  1. Kiitos kattavan tapahtumaraportin jakamisesta! Tällaiset ovat tosi hyödyllisiä, jos/kun joku muukin joskus suunnittelee lähtevänsä samaan tapahtumaan. Varmasti aivan ihanat markkinat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin vähän tietopohjaisemmin juuri siksi, että joku saattaa ensi vuonna hyötyä vinkeistä. Kiva reissu oli.

      Poista
  2. Kiitos tästä matkakuvauksesta. Mukava oli tätä lukea, ihan kuin olisi ollut itse matkalla mukana. Kiva kun löysit hyviä ostoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänkin ostettavaa olisi ollut, mutta aika ja kantokyky tulivat vastaan.

      Poista
  3. On me kohdattu Türissa jonkun myyjän kohdalla, muistan nuo laatikot kun ajattelin että olisi itsekin pitänyt ottaa mukaan taas kärryt ja laatikot kassien sijaan. Viime vuonna oli mies kantajana mukana niin pääsin helpommalla :)

    Alueen karttoja sai lipunmyynnistä, pöydältä sai ottaa. Itse jo hahmottaa niin ettei enää karttaa tarvitse mutta tuli se silti otettua. Viime vuonna olin Türissa perjantaina. Väkeä oli ihan yhtä paljon kuin lauantaina vaikka menimme ekalla laivalla ja olimme markkinoilla ihan ajoissa. Kasvivalikoima oli ehkä perjantaina hieman laajempi, yksityisillä myyjillä on tietysti rajattu määrä kasveja ja halutuimmat menevät jo perjantaina. Itse mietin josko menisi joku vuosi sunnuntaina, voisi saada taimia todella halvalla kun myyjät alkavat laskea hintoja, osa alkoi laskea hintoja jo lauantaina iltapäivästä, tiesivät että suomalaiset lähtevät kohta.

    Pysäköinti on omalla autolla ihan arpapeliä mihin auton saa, tänä vuonna jouduttiin vähän kauemmaksi, kerran käytiin viemässä välillä taimia autoon. Positiivista ettei pysäköinti maksa mitään.

    Minustakin on ehdottomasti sellainen paikka jossa kannattaa käydä, ihan jo kokonsa takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisään mennessä ei huomattu kysyä karttaa ja toisella sisäänkäynnillä niitä ei näkynyt olevan. Ilmankin pärjäsi, mutta alkuun olisi ehkä kartan avulla välttänyt turhaa haahuilua.

      En tosiaan nähnyt vastaavia laatikkoviritelmiä muilla, kuin meillä ja monessa kohdassa ihmiset niitä oivallisiksi kehuivat. Silti tuntuu jotenkin huikealta ajatella, että siinä ihmispaljoudessa kohtasi tietämättään tuttuja - ainakin virtuaalituttuja.

      Hyvä pointti, ettei perjantai välttämättä ole sen parempi päivä. Sunnuntaita mietin juuri samoin perustein, kuin sinäkin eli varmasti moni haluaa päästä varastosta eroon ja myy ne halvemmalla.

      Pysäköintiongelmista huolimatta omassa autossa on hyvänä puolena se, että voi noudattaa omaa aikataulussa ja ostaa niin paljon kasveja, kuin tilat sallii. Bussissa oli toki hyvin tilaa, mutta tavaran rahtaaminen oli silti hankalampaa.

      Sain paljon hyviä vinkkejä matkakumppaninilta ja päätin jakaa kokemukseni, jotta joku muukin niistä hyötyisi. Huomaan, että tästä kokemustenvaihdosta saan vielä lisää käyttökelpoista tietoa, jota niin minä kuin muutkin voivat hyödyntää vastaisuudessa. Kiitos Katja!

      Poista
  4. Tuolla kun pääsis käymään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kävi myös viihteestä, vaikka fyysisesti rankka reissu olikin. Taidan mennä toistekin.

      Poista
  5. Olipa hyvä postaus.
    Varmasti mukava reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava ja jo nyt suunnittelen ensi vuodeksi uutta reissua.

      Poista
  6. Hyvä ja kattava postaus Türin kukkamarkkinoista sekä erinomaiset vinkit, mitä kukkamarkkinoilla kävijän kannattaa ottaa huomioon.
    Matka kukkamarkkinoille oli kaikin puolin onnistunut. Vaikka matkapäivä oli pitkä, niin aika kului nopeasti samanhenkisessä seurassa. Between, kiitos mukavasta matkaseurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko Katjan kommentin? Täytyy vissiin muuttaa suunnitelmaa ja ryhtyä pohtimaan sunnuntaivaihtoehtoa mahdollisella seuraavalla markkknareissulla.
      Oli kiva kokemus, jonne rohkaistuin lähtemään, kun sain sinusta matkakaverin. On se aina mukavampi samanhenkisessä seurassa.

      Poista
    2. Katjan vinkki on hyvä mennä markkinoille sunnuntaina, kun aikoo ostaa paljon taimia, jotta saa edullisemmin taimia.
      Löysin markkina-alueen kartan netistä. Tässä linkki: http://www.tyrilillelaat.ee/?page_id=1143
      Ensimmäisellä kerralla kiersin vain punaisella merkityn taimed ja istikud -alueen, nyt kiersimme markkinoita huomattavasti laajemmalla alueella.

      Poista
    3. Kartta olisi ollut mukava lisä, mutta hyvin pärjättiin ilman sitä. Ja itse asiassa perennoja, havuja ja kesäkukkia oli sikin sokin vähän jokaisella myyjällä.

      Poista
  7. Oi että, tuolla täytyy päästä joskus käymään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli helpompi ja mukavampi reissu, kuin etukäteen kuvittelin. Suosittelen.

      Poista
    2. Kiitos tästä postauksesta. Kerroit kaikki oleelliset asiat. Tämän luettuani voisin ensi vuonna lähteä matkalle.

      Poista
    3. Mari, ajattelinkin kirjoittaessani, että tiedosta voi olla ensi vuoden matkaajille hyötyä ja iloa.

      Poista
  8. Reissukokemustasi lukiessani, varmistui se, että kyllä perjantai on parempi päivä käydä Turissa. Me oltiin jo perjantaina 9.30 portista sisällä ja oli ihanan väljää! Perjantaina lipunmyyntipisteessä oli alueen karttoja jaossa. Ja ruokailemaankin pääsi tosi hyvin!
    Kivoja kasveja olet löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin pitäisi päästä heti aamusta kasveja katselemaan. Aamupäivän reissaaminen verotti hiukan jaksamista.

      Poista
  9. Kiinnostava reissu! Voi kun joskus pääsisi tuonne, mutta mun työt haittaa harrastuksia juuri tähän aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa jonain vuonna sinullakin on vapaata juuri markkinoiden aikaan. Elämä on välillä aika ihmeellistä.

      Poista
  10. Kiitos matkavinkeistä! Täytyy laittaa reissu haavelistalle. Ja hei, tällaiset samanlaiset tosiaan Suomeen jo vaikka ensi syksynä! Kuka alkaisi järkätä?...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Türissa on harvinaisempiakin kasveja, mutta varmasti meillä riittäisi kiinnostusta vastaavaan tapahtumaan. Jos ihmiset jaksavat reissata Viroon eri puolilta Suomea, miksei johonkin sopivaan kohteeseen omassakin maassa.

      Poista
  11. Teillä oli kyllä aika tiukka aikataulu markkinoilla. Vaikka eipä siellä itsekään paljon enempää aikaa vietä, on kuitenkin mukavampi kiertää kun ei tarvitse tuijottaa sitä kelloa. Mentiin ensimmäisellä mahdollisella laivalla Tallinnaan ja viimeisellä Suomeen. Siinä jäi paljon hyvää aikaa kierrellä rauhassa kahteen kertaan koko alue (siis puutarha-alue) ja vielä tehdä ruokakauppaostoksetkin.

    Sunnuntai olisi varmaan hyvä päivä käydä myös tuolla, koska myyjät alkoivat jo siinä lauantain myyntipäivän lähestyessä loppua laskea hintoja. Tietty valikoima ei ole enää yhtä kattava.

    Türin markkinat on kyllä hauska ja kiinnostava tapahtuma. Sellaista minäkin Suomeen toivoisin. Onhan täällä kaikenlaisia pieniä taimitoreja, mutta varmaan olisi tilausta tuollaiselle suuremmallekin tapahtumalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bussissa oli menomatkalla sählinkiä, jonka vuosi lähtö satamasta kohti Türia myöhästyi tunnilla. Matka oli kuitenkin ihan kiva näin ensikertalaiselle ja seuraavan reissun osaakin tehdä vaikka omin päin.
      Varmasti löytyisi kiinnostuneita ihmisiä vaikkapa elokuulle järjestettävään tapahtumaan. Jaksaahan porukka nytkin reissata lahden toiselle puolelle, niin mikä ettei lähemmäksi.

      Poista
  12. Kertomuksesi nostaa intoa lähteä käymään markkinoilla.
    Olen kuullut muiltakin mukavia juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan hyvin myönteinen kokemus. Nyt jo mielessä ajatus ensi kesän uusinnasta.

      Poista
  13. Kiitos, tämä lisäsi intoa lähteä joskus tuonne katselemaan tarjontaa. Meillä täällä pohjoisessa oli viikonloppuna tarjolla pienimuotoisemmat messut, ensimmäistä kertaa Ruukissa järjestetyt. Mukava oli kuitenkin sielläkin tunnelma ja täytyy nostaa hattua järjestäjille, paikallisille kyläaktiiveille. Jotenkin hienoa, että kun isot messut Oulussa peruttiin ja oltiin jäämässä ilman messuja, niin saatiin jotain personallisempaa tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta on tärkeää, että puutarhatapahtumia järjestetään ympäri Suomen. Tämä on pitkä maa, eikä kaikilla ole mahdollista ajella pitkiä matkoja.

      Poista
  14. Kiitos matkakertomuksesta! Hyvä tietää, jos joskus pääsisin siellä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein positiivinen kokemus ja mielessä jo ajatus uusintakäynnistä ensi kesänä.

      Poista
  15. Olisi mukavaa päästä itsekin samantapaiselle reissulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että toiveesi joskus toteutuu. Reissu oli mielenkiintoinen kokemus, vaikka ei olisi ostanut kasvin kasvia.

      Poista
  16. Kuulostaa mukavalta reissulta! Olin Türissä kolme vuotta sitten. Minustakin oli kiva, että niin monet myyjät myivät omia jakotaimiaan. Ihana tuo sininen atsalea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan mukava reissu. Atsalea tuli melkeinpä vahingossa. Nyt pitää keksiä sille hyvä paikka.

      Poista
  17. Teillä on ollut hyvä reissu! Tuonne pitäisi melkein lähteä omalla autolla. Tai jos ei messuille, niin ihan vain taimisto- ja puutarhakierrokselle. Täytyykin alkaa suunnittelemaan tällaista keikkaa, kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla autolla minäkin taidan seuraavan reissun tehdä. Ihan vaikka sen vuoksi, ettei tarvitse miettiä 40 muun ihmisen aikataulua.
      Nyt katseleminen jäi vähänlaiseksi, kun aikaa oli kovin vähän, mutta kyllä sinne kannattaa mennä ihan vain nautiskelemaankin.

      Poista
  18. Mukava kun näytit reissustasi kuvia. Silmäniloa ja mielenkiintoista oli. Uskon että todella nautit, vaikka väsyttävääkin oli. Nautittavaa puutarhaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1003 puutarhaa -blogissa on lisää kuvia. Minulla kuvaaminen jäi vähän retuperälle, kun mielenkiinto upposi kasveihin.

      Poista
  19. Ajattelin kirjoittaa siten, että postauksesta olisi myös muille iloa ja hyötyä mahdollista markkinareissua suunnitellessa.

    VastaaPoista
  20. Kuulostaa kivalta reissulta! Suomessakin tosiaan olisi varmasti tilausta tällaiselle tapahtumalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti vastaavanlainen tapahtuma vetäisi porukkaa. Meillä sen ajankohta voisi olla vaikka elokuussa, jolloin kasvit ovat jo ehtineet kasvaa ja niitä on ehditty jakaa. Ei niiden puitteiden niin kummoiset tarvitse olla, kuten tuolla Türissa huomasin.

      Poista
  21. Siinäpä oli kattava tietopaketti tuonne matkaaville. Hurjasti näyttää olevan ostettavaa. Ihmeen maltillisen määrän ostit kasveja, houkutus oli varmaan suuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Houkutus oli suuri, mutta laatikoihin ei kovin paljon kasveja mahtunut. Pari pientä ehkä olisi vielä mennyt, mutta sitten loppuikin jo aika.

      Poista
  22. Kiitos tarkasta raportista! En ole koskaan siellä käynyt, mutta hienoa tuo matka olisi kokea. Varmaan menisin perjantaina omalla autolla, niin ei ole niin täyttä alueella.
    Kivoja kasvilöytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalla autolla kulkemisesta olisi ainakin se etu, että kasvien kuljettaminen olisi helpompaa ja niitä voisi välillä viedä autoon. Perässä rahtaaminen oli hieman hankalaa.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!