tiistai 3. kesäkuuta 2025

Yksi kun jättää niin toinen jo ottaa...

 

Otsikolla viittaan siihen, kuinka kukkaryhmä toisensa jälkeen ilahduttaa meitä kukinnallaan. Yhden kuihtuessa seuraava on jo valmiina aloittamaan. Tänä keväänä monien kasvien kukinta on kestänyt todella pitkään. Tämän vuoksi sellaisiakin lajeja on täydessä kukassa, jotka normikesänä odottavat omaa vuoroaan.

Unikot ovat kyllä aina aloittaneet kukintansa touko-kesäkuun vaihteessa. Kuten tekevät nytkin, tosin huomattavan runsaina.

Narcissus poeticus 'Actaea' - Valkonarsissi


Listakirjaukseni ovat osoittautuneet vähemmän tarkoiksi. Ehdin jo harmitella, etten istuttanut syksyllä yhtään 'Actaea'-narsissia, joista pidän paljon. Yllättäen löysinkin niitä Päivänliljapenkistä.  Aurinkoisena hetkenä en meinannut niitä heti edes huomata, kun vaaleat narsissit häipyivät taustalla - käytännössä ihan joka paikassa kasvaviin lemmikkeihin. Hämärästi muistan napanneeni kaupasta 'Actaea'-pussukan syksyn viimeisillä hetkillä.

Epidemium x youngianum 'Niveum' - Valkovarjohiippa


Lemmikkien varjoon jäivät valkovarjohiippojenkin kukat. Taisin tuijottaa kasvin lehtiä ja lemmikkejä liian intensiivisesti. Huomasin valkovarjohiipan kukat vasta ladatessani kuvia tietokoneelle. Kunhan sade loppuu, on mentävä katsomaan, josko kukat olisivat vielä kuvauskunnossa.

Spiraea 'Double Play Big Bang' - Tarhapensasangervo


Tätä tarhapensasangervoa ei onni ole suosinut. Vuosi sitten joku elukka kävi napostelemassa siitä kaikki tuoreet versot. Loput kuivuivat pystyyn. Paikka on kuiva, minkä ei pitäisi olla angervoille suuri ongelma. Liian moni samanaikainen onnettomuus oli puskalle ilmeisesti liikaa. Leikkasin pienen pensaan matalaksi toivoen sen selviävän. Senhän se sitten tekikin. Tänä keväänä siihen ilmestyi ensi pari punertavaa versoa ja pian jo enemmän. Tämän pikkupensaan paras puoli on sen upeat värit. Syksyllä se on erityisen hieno. Ansaitsisi näkyvämmän paikan puutarhassani, mutta mihin sen taas laittaisi? Ikuisuusongelma, joka ratkeaa vain lisää tilaa hankkimalla. Eli ei koskaan.

Imperata cylindrica 'Red Baron' - Hurmesilkkiheinä

Hätähousu kun olen, ehdin jo murehtia viime vuonna istutetun hurmesilkkiheinän menetystä. Kaikki kolme on kuitenkin noussut ja hyvässä kasvussa. Olipa onni, etten mennyt tätä rikkaheinänä kitkemään. 

Tomaatti 'Vilma'


Toukokuun viimeisellä viikolla tulikin eteen isompi ongelma. Kellarissa oleva pumppu, joka nostaa vettä 64 metriä syvästä kaivosta, ei käynnistynyt. Taloa rakentaessamme alueella ei ollut kunnallistekniikkaa. Sen saapuessa oma kaivo jäi puutarhan kastelukäyttöön. Se on ollut erinomainen ratkaisu myös taloudellisesti. 

Kesäajan kasteluletku kulkee yläpihalta alapihalle. Vettä tarvitessani käyn liittämässä ulkona olevan letkun kellarista tulevaan letkuun ja painan pumpun käyntiin. Täytän kasvihuoneen vieressä olevan 200 litran tynnyrin, jotta aina on vettä ammennettavissa. Kasvihuoneessa on 150 litran tynnyri, johon liitän Blumat-kastelujärjestelmän. Kasvimaata kastelen yleensä suoraan letkuun kiinnitettävällä suuttimella.

Ukkokulta tutki vikaa ja koitti sitä korjata. Ei onnistunut, koska pumppu vaatii sisäänsä uuden "pussin". Tänä päivänä ei niin vain soitetakaan johonkin firmaan apua ja varaosia kysyäkseen. Ei, nettisivuille on kirjoitettava ongelma ja odotettava firman yhteydenottoa. Jota ei koskaan tule. Voi myös yrittää löytää jälleenmyyjiä, joilla on harvoin mitään tuotetta varastossa. Ne pitää tilata. 

Kurkku 'Beith Alpha'

Onneksi lähikunnasta löytyi menneiltä vuosilta tuttu pumppuyritys, joka yhä toimii ja josta löytyi vallan erinomaista asiakaspalvelua. Löytyi myös tarvittava varaosa sekä sen lisäksi runsaasti neuvoja ja vinkkejä pumpun korjaamiseen. Esittivät vielä lopuksi pyynnön ottaa yhteyttä heti, jos ongelma ei heti ratkea.

Tuuliset ja lämpimät päivät ovat kuivattaneet kasvimaata ja tuoreita istutuksia tehokkaasti. Muita en pahemmin kastelekaan kuin äärimmäisessä kuivuudessa. Pohdin jo kauhuissani, joudunko kuskaamaan kasvihuoneeseen ja kasvimaalle kallista kunnan vettä. Ainoa reitti olisi vetää vesiletku talon tienpuoleiselta seinältä. Niin pitkää letkua meillä ei olekaan. Onneksi kahdessa 220 litran sadevesitynnyrissä on yhä vettä. Sunnuntaina kannoin kahdeksan 10 litran kannullista sadevettä yläpihalta kasvimaalle. Loput jätin siemeneksi odottamaan maanantaille luvattua vesisadetta. Ja pumpun korjaantumista. 

Majalispenkki eli entinen metsäruusun kasvualue

Majalispenkkiin kylvin pioniunikoita. Ne eivät ole vielä itäneet. Kylväessä kastelin alustan hyvin. Sittemmin kastelu on odottanut vesisadetta ja pumpun korjaantumista. Nurmikollekin olisi hyvä kylvää lisää siemeniä, jotta nurmi joskus vihertäisi. Sen verran runsaasti on tullut penkkiä kohentaessa ympäristöä tallattua, ettei siinä maan tiivistymisen vuoksi mitään ihan heti idäkään.

Ruusua kaivaessa maasta löytyi kuvassa näkyvä iso kivi. Sen allakin on kivi, mutta sen nostamiseen ei kaivurikaan kyennyt. Laitoin kiven päälle nurmijärveläisen ravivalmentajan hevosenkengistä hitsaaman pallon.  

Koristeomenan terälehdet Pikkupuutarhan käytävällä


Koristeomenat Aamurusko ja Royalty pudottavat terälehtiään. Pikkupuutarhan käytävät ovat saaneet uuden pilkullisen kesämeikin. Kaikki kasvitkin ovat saaneet osansa terälehdistä. Käytin sunnuntain Pikkupuutarhan siivoamiseen, mikä tarkoittaa voikukkien ja muiden rikkojen kitkemistä. Tänä vuonna voikukkia riittää käsittämättömän paljon. Niitä ilmestyy mitä kummallisimpiin paikkoihin heti, kun selkänsä kääntää.

Kevätkaihonkukka on rehevöitynyt ja vallannut tilaa sekin kaikkialta. Kitkin sitä joidenkin tärkeimpien kasvien ympäriltä, jotta niille tulisi tilaa hengittää. Ja kotiloilla olisi vähemmän lymypaikkoja. 

Varastossa olisi yksi säkillinen kuorikatetta, jota ajattelin laittaa kitkennällä vapautuneiden kasvien ympärille estämään kevätkaihonkukan intensiivinen leviäminen. Hiukan mietityttää kuorikatteen käyttö, kun se houkuttelee kotiloita. Kumpi siis parempi, tarjota kasveille enemmän ilmavaa tilaa vai kotiloille mieluisa kokoontumispaikka? Suo siellä vetelä täällä. 

Malus purpurea 'Makamik' - Koristeomena

Alapihalla, naapurin aidan läheisyydessä kasvava koristeomena Makamik kukkii kauniisti. Mielessäni puhun koko ajan pari vuotta sitten istutetusta koristeomenasta. Näin se muisti tekee tepposensa. Istutustietojen mukaan Makamik on istutettu keväällä 2020. Sen kukat ovat hyvin kauniit. Onneksi tästä ei tule jättiläispuuta (5-6 m), sillä en halua tuoda naapureiden puutarhaan varjoa. Päinvastoin, toivon puun tuovan heillekin iloa.

Malus purpurea 'Musta Rudolf' - Koriseomena 


Musta Rudolf aloittelee kukintaansa Aamuruskon jo lopettaessa. Tämä pikkupuu (3-6 m) on taas aivan täynnä nuppuja. Puun yksi hienoja ominaisuuksia on sen lehtien tumma puna. Syksyllä väri vain syvenee. 

Clematis alpina 'Willy' - Tarha-alppikärhö

Kärhöjen heräämisestä en ole vielä tehnyt raporttia. Äkkipäätä muistellen kaikki ovat elossa, kuka minkäkin kokoisena. Alppikärhö ja tarha-alppikärhöt jo kukkivat. Pikkupuutarhan sininen alppikärhö on vähän risuinen. Samoin 'Columella'. Olopihalla 'Willy' kukkii runsaana. Sen sijaan tarha-alppikärhö 'Purple Dreamissa' on tavallista vähemmän nuppuja. Se on myös aika risuinen, joten ehkä sitä on jossain välissä leikattava. Parastaan se onkin antanut vuosikausia.

'Willyn' ja 'Columellan' suhteen mietin, olenko sittenkin saanut saman kasvin eri nimisenä? Vai missä ero mahdollisesti piilee? Kukat, lehdet ja kasvutapa ovat minusta aivan samanlaiset. Sinänsä asialla ei ole suurtakaan merkitystä. Kukkivat ja kasvavat eri puolilla taloa eli tarvittaessa voi kärhöjä ihailla vaihtamatta paikkaa.

Convallaria majalis - Kielo 


 Viikonloppuna piti laittaa pioneille tuet. En ehtinyt. Jospa nyt alkuviikosta...

 Paljon aurinkoa ja lämpöä, sopivasti vesisateita eli ihanaa kesäkuuta kaikille!


21 kommenttia:

  1. Kukkivat unikot ovat niin hassun näköisiä, toisaalta ne näyttävät haurailta, mutta eihän ne sitä ole, muuten vaan huojuvat ja kiemurtelevat. Hevosenkenkäpallo sopii hyvin paikalleen. Se on kiva lisä kauniissa näkymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikot eivät ainakaan meillä seiso milloinkaan suorassa, vaan niiden varsi kiemurtelee milloin mitenkin. Nuokkuvat karvapallonuput ovat minusta ihastuttavia. Yritin niitä äsken kuvata. Kovan tuulen vuoksi ei tainnut kovin tarkkoja kuvia tulla. Uusi yritys vaikka huomenna.
      Hevosenkenkäpallo on ollut minulla jo muutaman vuoden. Nyt sille löytyi sopiva paikka.

      Poista
  2. Hevosenkenkä koriste on todella hieno! On ihanaa seurata, kun uudet kukat tulevat toisten tilalle ja puutarhan ilme muuttuu. Saa tervehtiä vanhoja tuttuja ja seurata, miten uudet kasvit sopeutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun mietin, miten tuota hevosenkenkäpalloa puutarhassa käyttäisin. Parhaimmillaan se taitaa olla ihan vain koristeena. Nyt sille löytyi hyvä paikka.
      Etenkin näin alkukesästä tuntuu, että maasta nousee ihan outoja kasveja. Hetken pähkäilyn jälkeen palautuu niidenkin nimi ja syntyhistoria.

      Poista
  3. Minä ihastelin juuri mukavasti runsastunutta valkovarjohiippaani, se on kaunis.
    Luulin pitkää toukokuun aikana, että talvi vei minun viime vuonna istuttamani hurmesilkkiheinät, mutta kyllä ne taitavat nousta kuitenkin. Väri on alkuun hyvin heinämäinen eli helposti niitä voisi luulla kitkettävien sakkiin kuuluviksi. Minun hurmesilkit eivät kuitenkaan ole vielä noin kauniisti värittyneitä kuin sinun, toivottavasti siitä muuttuvat kylmän kevään jälkeen.
    Kivi kiven päällä on hyvä idea koristepalloineen, eipä ainakaan vahingossa istuta siihen kasveja. Kaunis katseenvangitsija!
    Minun Willy taisi ottaa jalat alleen jo vuosi pari sitten eli en ole nähnyt sitä ensimmäisen talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti hurmesilkkiheinä on arkuutensa lisäksi myös hidas heräämään. Kiva kuulla, että sinunkin heinissäsi on jo eloa. Pieninä alkuina ne näyttivät ihan rikkaruohoilta.
      Kaivutyön ohessa löytynyt kivi on minusta hauskan muotoinen. Pikemminkin kuutio. Siitä tuli sopiva jalusta hevosenkenkäpallolle, enkä todellakaan siihen jatkossa mitään istuta.
      Mihin mahtoi Willysi kimpaantua? Äskeisellä kierroksella totesin kaikki kärhöt heränneiksi. Kerrankin on kevät, jolloin ei tarvitse niiden suhteen murehtia.

      Poista
  4. Tuo vesiasia on puutarhassa niin isojuttu! Maksullista kunnan vettä ei mielellään kasteluun tai autonpesuun käyttäisi vaan oma kaivo on arvossa arvaamattomassa ja hyvä, että löytyi kunnon putkimies, jolta löytyi varaosa ja neuvot, nykyään kaikki on vain netissä ja se harmittaa minuakin. Henkilökohtaista asiakaspalvelua saa hakea!
    Koristeomenapuut ovat todella kauniita ja niihin olen jälkiherännäinen, pari puuta haluaisin ainakin ja niille olisi paikkakin, täytyy tutkia tarjontaa ja tarjouksia, josko sopiva löytyisi.
    Alppikärhöt ovat ihania ja sitkeitä tyyppejä, aikaisin herääviä ja kukkivia. Minullakin on 'Willy', se koristaa yhtä katajaa ja löysin sen siementaimen, joka pitää pelastaa ja sillekin on paikka. Siementaimia löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista ja onhan se kivaa.
    Sadetta olemme täällä Pirkanmaalla saaneet ja melkoisia tuulia. Sadetta saa tullakin sillain lempeästi. Sään lämpenemistä odottelen, aika viileää on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme eläneet jännittäviä päiviä, kun Ukkokulta on vuoroin korjannut pumppua, vuoroin etsinyt varaosia. Pelkäsin ihan tosissani, miten saan kastelun hoitumaan ilman kaivovettä. Tänään Ukkokulta sai pumpun korjattua. Testattiin se heti käytännössä eli kasteltiin kasvimaata ja täytettiin alapihan tynnyrit. Eilisillan ja yön sade onneksi teki osuutensa täyttämällä yläpihan sadevesitynnyrit. Jaksan kiitellä ränniremontin yhteydessä hankittuja Rännirosvoja, joiden avulla sadeveden saa kerättyä. Yllättävän paljon vettä tulee tynnyreihin pienemmälläkin sateella.
      Ihmettelin juuri omaa alppikärhöä, joka sananmukaisesti leviää kuin Elanto. Se on tehnyt myös siementaimia, jotka kasvavat limittäin emonsa kanssa. Enää ei tiedä, missä on alku ja missä loppu. Minua ei sen vallattomuus häiritse ollenkaan.
      Hienoa, että teillekin on tullut sadetta. Tykkäisin tällaisesta rytmistä, että välillä sataa illalla ja yöllä. Ei päivätolkulla putkeen. Jatkuva tuuli ihmetyttää kovasti. Ei päivää, ettei vähintään puoli päivää tuulisi.
      Täällä aurinko paistaa ja on mukavan lämmintä. Lähetän sinulle annoksen samanlaista säätä.

      Poista
  5. Ihanaa kukintaa joka puolella! Täällä ovat vasta omenapuut alussa eikä idänunikoiden nuput raotu, mutta ei varmaan mene kauaa. Siellä on niin kaunista, kun on kukkia puissa ja maassa. Mikä määrä nuppuja Mustassa Rudolfissa!
    Ihana tuo teidän paikallinen yritys, toivottavasti pumpun korjaus onnistuu. Tuollaiset firmat ovat kultakimpaleita.
    Ihanan herkkä kuva valkovarjohiipasta ja lemmikeistä.
    Sopivan sateista ja paisteista kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kävin taivastelemassa, miten paljon joka paikassa kukkii. Ja miten rehevää on joka puolella. Kaikki tekee parastaan samanaikaisesti.
      Musta Rudolf on tämän päivän auringossa avannut nuppunsa. Niitä on aivan tungokseen saakka. Kuvaaminen oli hankalaa kirkkaassa auringonpaisteessa. Teen uuden yrityksen myöhemmin.
      Pumppu tuli tänään korjatuksi. Nyt se toimii entistä ehommin. Kasvimaa on kasteltu ja tynnyrit täytetty. Pumppufirma saa meiltä suuret kiitokset erinomaisesta palvelusta.
      Valkovarjohiipan kukat ovat niin kauniita. Kuin koruja.
      Sadetta ja paistetta toivotan sinullekin. Sillä tavoin puutarhurille sopivasti.

      Poista
  6. Asioita, jotka toimivat, tottuu pitämään itsestään selvinä. Vasta kun hajoavat, huomaa, että ne ovat tosi tärkeitä. Toivottavasti pumppu korjaantuu.
    Kärhöt ovat niin suloisia. Pistin omani mataliksi, kun olivat niin rötyisiä. Yksi taisi tykätä vähän kyttyrää, kun ei meinaa lähteä kasvuun.
    Koristeomenapuu ja Rudolf ovat myös todella näyttäviä! Samoin tuo hevosenkenkäpallo. Olen varmaan jo aiemminkin ihastellut noita varrellisia puitasi.
    Toivottelen energiaa puutarhahommiisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman vettä ja sähköä elämä muuttuu hankalaksi. Nyt ei sentään juomavedestä ollut pulaa, kuten vuosia sitten Tapaninmyrskyn aikaan. Tai olihan kyse kasvien juomavedestä. Näin alkukesästä kasvimaata on kasteltava, jotta siemenet itävät ja alkavat kasvaa. Ukkokulta sai pumpun tänään korjatuksi. Nyt se toimii ja huoli on siltä osin poissa. Mukavaa.
      Alppikärhöistä tulee aikaa myöten risukasoja. Olen omiani silloin tällöin leikannut. Älä vielä lannistu. Kärhösi saattaa hyvinkin herätä. Ne ovat oikullisia köynnöksiä.
      Todennäköisesti olet aiemminkin katsellut kuvia koristepuistani. Onnellisena niiden kauniista kukinnasta tyrkytän kuvia kyllästymiseen saakka lukijoillekin.
      Kiitos Sartsa, energiaa minulta löytyy, vaikka kieltämättä jatkuva puurtaminen käy fysiikan päälle.

      Poista
  7. Se on juuri kesäpihassa niin kivaa kun aina alkaa kukkia eri lajeja 💚
    Meillä on luonnonkukkiakin joita rakastan, esimerkiksi nurmitädykettä. 💙
    Kiva kielo - convallaria majoris. Meilläkin on 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Kukkiva piha on kesän suuria iloja. Nurmitädykettä löytyy meiltäkin. Tänään katselin, että viime kesän tapaan harakankellotkin ovat löytäneet tiensä pihaamme.
      Kielo on kaunis.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Anne! Lämmöstä ja auringosta on ehditty nauttia, vaikka osa päivästä menikin pumppua korjatessa.

      Poista



  9. Kevät ja kesä ovat puutarhassa ihanaa aikaa. Aina löytyy uutta ihasteltavaa jonkin kasvin puhjetessa kukkaan, toisen jo lopetellessa.
    Hyvä, että pumppu tuli korjatuksi. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosina myös syksy on jatkanut kesän kauneutta upealla ruskalla ja pitkällä leudolla jaksolla.
      Pumppu on nyt korjattu. Pientä säätöä se vielä kaipaa, mutta asia korjaantuu pian. Kasvimaan kastelu toimii taas, mistä olen oikein iloinen.

      Poista
  10. Kaunista ja rehevee on siellä. Tiälläkin alakaa varjohiipat kukkia ja tuota valakosta on miunkin penkissä. Alppikärhöt alakaa meilläkin kukkia, ois pitäny leikata ja ens keväänä on ehottomasti leikattava ne alas. Hyvä kun saitte apua pumppu ongelmaan. Kyllä on hankalaks männy tämmöset asiat, kun kaikki on netissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna on erityisen rehevää. Kaikki kasvaa korkeaksi ja leveäksi, kukkiikin valtoimenaan. Talvi oli kasveille suotuisa ja keväällä on tullut sopivasti vettä.
      Kasvien leikkaaminen aiheuttaa aina jonkinlaista epäröintiä, vaikka se on monille kasveille suorastaan välttämättömyys. Minunkin pitää tuo Purple Dream leikata. Alkaa olla aika risuinen ja kukkia lähinnä yläosassa.
      Pumppuongelma on korjaantunut. Asiakaspalvelun saaminen on työn takana. Tällä kertaa sinnikkyys palkittiin.

      Poista
  11. Unikkoja tekisi mieli silittää....
    Koristeomenan kukkai lohduttaa...vai lienevätkö onnenkyyneleitä?!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!