perjantai 22. syyskuuta 2017

Se kukkii!

Syysvuokko - Anemone hupehensis

Yksi ainut kukka riittää täyttämään puutarhahörhön päivän ilolla ja onnella. Sellainen on syysvuokon kukka, jota olen odottanut ties kuinka pitkään. En vain yhtä kesää tai vuotta, vaan useamman. Aika monta syyvuokkoa olen puutarhaani istuttanut ja aina ne ovat häipyneet heippaa sanomatta. Olen kokeillut vähän eri paikkoja, vaan lopputulos on ollut sama, terve vaan, ei me täällä tykätä olla ja asua.


Nyt ensimmäisen kukkansa avanneen syysvuokon olen istuttanut toissa kesänä alapihan Kiemurapenkkiin. Viime kesänä katselin kasvin lehtiä ja tuumin, että ihan näyttävät syysvuokon lehdiltä. Kun nuppuja ei tullut, unohdin koko vuokon. Vaan nytpä on tullut nuppuja ja vihdoin yksi niistä avautui. Jippii!!! Muutama muukin nuppu pullistelee ja hienoa, jos aukeavat. Olen kyllä ihan ylen onnellinen tästä ainokaisestakin. Kunpa syysvuokkoni nyt selviäisi tulevastakin talvesta ja päättäisi jäädä viihtymään.

Toinen hyvältä näyttävä syysvuokko on yläpihan Allaspenkissä. Sen ostin kesällä ja siinäkin on muutama nuppu. Yhtään en häneltä mitään vaadi, vaan olen pelkästään iloinen, jos päättää nuppunsa vielä tässä syksyn koleudessa avata. Tosin sellainen vieno unelma näiden syysvuokkojen suhteen olisi, että joskus näkisin oikein kunnon pehkon kukkivan omassa puutarhassani. Vaikka sellaisen, jonka näin vuosi sitten Berliinin Gärten der Welt -puutarhassa.


Viikonloppuna alapihalla touhutessani Ukkokulta osoitti taivaalla kulkevaa isoa kurkiauraa. Linnut olivat niin korkealla, että nippa nappa kamerallani sain niistä kuvan. Kurkien ääniäkään ei kuulunut. Pari päivää sitten kuulin joutsenten töräyttelyä taivaalta, mutta niitä en onnistunut paikallistamaan. Kummasti tällaiset havainnot saavat sydänalassa läikähtämään. Eipä ihminen kovin paljon tarvitse kokeakseen mielihyvää.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
 

54 kommenttia:

  1. Voi miten mukavaa että puhkesi kukkaan ja odotus palkittiin♥ On kyllä kaunis!! Leppoisaa ja aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde ja hyvää viikonloppua sinullekin! Säätiedotuksissa on luvattu aurinkoa ja kesäisiä lämpötiloja, joten hyvältä näyttää.

      Poista
  2. Voisi sanoa, että kärsivällisyys palkitaan! Lintuauroissa on jotain tavattoman haikeata. Sanonkin niille aina, että tulkaa keväällä takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä minunkin pitää ryhtyä toivottelemaan kurkiparvia tervetulleiksi keväällä. Tulisivatkohan sitten vähän normaalia aiemmin?

      Poista
  3. Ompa mukavoo kun syysvuokko ilahutti kukinnallaan. Tiällä vessai puotti kukat van uusia nuppuja on vielä aukiimatta. Syysmuutto linnuilla on alakanu ja isoja hanhiparvia on tiälläkin nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraaviksi päiviksi on luvattu mukavan lämmintä. Toivotaan, että se edesauttaa meidän kummankin syysvuokkojen nuppujen avautumista.

      Poista
  4. Se on ihana! Omastakin puutarhasta löytyy. Olin unohtanut sellaisen istuttaneeni ja ilo oli suuri kun se puhkesi kukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtuneiden kasvien kukkimaan intoutuminen ilahduttaa kaksin verroin. Hienoa, että syysvuokko kukkii sinunkin puutarhassasi.

      Poista
  5. Ihana kukka! Ai, sullaki on ollu ongelmia sen kans, mullaki. Jos kattelis sille taas uuren paikan ja kokeelis keväällä. Jos munki sinnikkyys joskus palakittaas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut moneltakin, ettei syysvuokkojen kanssa onni ole suositunut. Kannattaa siis sitkeästi yrittää, josko sopiva paikka vihdoin löytyisi.

      Poista
  6. On se tuo syysvuokko vaan niin ihana!! Kaunis ja oikukas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis on. Kunpa keksisi sen taian, millä syysvuokon saisi varmasti kotiutumaan.

      Poista
  7. Ihanaa, odotus palkittiin! Tuo sai ihan hörähtämään, että häipyvät heippaa sanomatta. Syysvuokoilla on tapana tehdä juuri niin :-D Ihanaa, että jokunen sitten asettuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan lohduttaa kuulla, että heipattomat lähdöt kuuluvat syysvuokkojen tapoihin. Aion kyllä taistella moista käyttäytymistä vastaan, kunnes saan ne viihtymään meilläkin.

      Poista
  8. Oi, ihanaa! Syysvuokko on niin herkkä ja kaunis.
    Minä olen kerran istuttanut sellaisen meille. Talvimärkyyden pelossa istutin sen ehkä liian kuivaan paikkaan, eikä se enää seuraavana vuonna jaksanut nousta maan pinnalle. Mulla on jotenkin huono menestys kaikkien vuokkojen kanssa. Arovuokkokin innostui vasta viime kesänä kasvamaan meillä, vaikka olen istuttanut sitä moneen paikkaan ja monta kertaa. Ainoastaan luonnon sini- ja valkovuokot kukoistavat aivan mahtavasti. Eikä niiden kukoistuksella ole minulla kyllä osaa eikä arpaa.
    Kaunista, aurinkoista ja ihanaa tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, miten ihana teidän mäkenne on keväällä vuokkojen kukkiessa. Arovuokko kotiutui meille heti ja on vallannut alaa tarmokkaasti. Mikä ihme tässä syysvuokossa on niin ongelmallista. Sitä en ymmärrä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. On se ihana ja sitä ihanammalta tuntuu, kun on osoittautunut hankalaksi kasvatettavaksi.

      Poista
  10. Minusta on aina niin haikeaa kun kurjet ja varsinkin joutsenet lähtevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niiden lähtö saa haikeutta mieleen. Onneksi keväällä on sitten samanmoinen ilo ensimmäisten kurkien ja joutsenten saapuessa.

      Poista
  11. Minäkin sain pari vuotta sitten vihdoin hankituksi ostohetkellä kukkivan syysvuokon. Viime kesän kukinnasta ei kannata pahemmin edes mainita. Nyt syysvuokossa on muutama nuppu, mutta nähtäväksi jää pääsenkö nauttimaan kukinnasta kuten sinä.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että luvassa oleva auringonpaiste ja lämpö saisi meidän kummankin syysvuokot kukkimaan. Nuppuja on lukuisia ja osa ihan viittä vaille avautumassa, vaan eivät vaan avaudu.

      Poista
  12. Onnea vuokostasi! Minun uhkea syysvuokkoni kukki jo ostaessani sen, mutta hiipui pikkuhiljaa pois. Vaaleanpunainen syysvuokko on kukkinut jo muutaman kuukauden, katsotaan, selviääkö se talvesta... Eilen oli kaunis puutarhapäivä ja hanhi- ja kurkiparvet olivat valinneet ylityspaikkansa meidän pihan kulmilta. Piti jatkuvasti vilkutella niille ja seurata ylilentoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimmat syysvuokkoni olen ostanut kukkivina ja ovatkin kukkineet hienosti loppuun, mutta seuraavana vuonna niistä ei ole enää näkynyt lehteäkään. Nyt nämä kaksi elossa olevaa on kumpikin ostettu ja istutettu keväällä taimina, joten toivotaan, että siinä olisi niiden selviämisen taika.
      Sinulla onkin ollut upeaa katseltavaa. Ei sitä millään malta sisälle lähteä, jos kurkia ja joutsenia kulkee talon yli.

      Poista
  13. Sydäntäni läikäytti niin tuo valtava kurkiaura kuin tuo ihanainen syysvuokko! Jossain puutarhassa se kasvaa reippaasti jopa leviten, ei meilläkään. Ihanaa että saat nauttia upeasta kukinnasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lintujen syysmuutto tuo mieleen valtavaa haikeutta.
      Syysvuokko tuntuu olevan varsin oikullinen kasvi, mutta toisaalta se haastaa kokeilemaan onnistumista sen kanssa.

      Poista
  14. Olen iloinen kanssasi että sait viimein syysvuokon kukkimaan. Meillä se kasvaa ja leviää aikalailla. Pitkään on kukkinut tänäkin syksynä. Vieläkin on täydessä kukassa ja on todella kaunis.Niin ne Kurjet tällä viikolla lensivät meidänkin yli. Täältä 100 kilometrin päässä Falköpingissä on kuulemma ennätys määra kurkia pysähtynyt syömään. Tavalliseti niitä on siellä keväällä kun tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun upeassa puutarhassasi kaikki kukkii runsaasti. Myös syysvuokot. Näissä puutarha-asioissa toivoisin välillä asuvani jossain vähän otollisemmassa paikassa.

      Poista
  15. Ihanan ilahduttavaa kun syysvuokko päätti kukkia ja ehtikin vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Toivottavasti muutkin nuput vielä avautuvat.

      Poista
  16. Somanen tuo syysvuokkosi. Käly osti juuri semmoisen ja jään odottamaan (vesi kiellä) siementaimia. Kurkiaurat tuovat syksyn, hyvää matkaa heille, nähdään taas ensi keväänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, hyvää matkaa ja nähdään taas keväällä!

      Poista
  17. Onnea syysvuokkosi kukinnasta! Minullakaan ei ole ollut kovin hyvää kasvukestävyyttä omilla syysvuokoillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytynee jatkaa syysvuokkoharjoituksia, kumpaisenkin.

      Poista
  18. Syysvuokkosi on ihana!
    Minäkin olen muutaman kerran yrittänyt, huonoin tuloksin. Ehkä taas uusi yritys ensi vuonna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei anneta periksi. Menee hän sitä rahaa kesäkukkiinkin....

      Poista
  19. Voi miten ihanaa! Mikähän näissä on sitten, kun oikuttelevat? Luin kyllä kirjasta, että keväällä pitäisi istuttaa, syksyllä ei ehdi niin juurtua kuulemma Suomessa. Ja oman kokemukseni mukaan juuri Hopeasyysvuokko robustissima on kestävin. Mutta nyt sinun näyttää viihtyvän ja onnellistuvan puutarhassasi, kaunis näky ja ilo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kevätistutus on tosiaankin se pointti, jolla syysvuokko menestymistä voi auttaa. Useimmiten olen istuttanut niitä loppukesästä, jolloin kukkivia on ollut tarjouksessa. Nämä kaksi elossa olevaa on istutettu alkukesästä, toinen jo edelliskesänä, joten toivotaan parasta.

      Poista
  20. Ihana syysvuokko <3 Meillä myös ollaan ihailtu useampana päivänä lintuauroja. Valkoposkihanhet pitävät hurjaa meteliä ohi lennollaan. Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanhien huutelussa on puolensa. Silloin ne havaitsee hyvin.
      Tänään on ollut ihanan kesäinen sää. Toivottavasti saamme huomenna samanlaista.

      Poista
  21. Onnittelut syysvuokon kukkimisesta, eiköhän tuo viihdy kun kerran kukkii. Näin tänään yhtä ison hanhilauman lentämässä peltojen yli. Ja toisella pellolla joutsenia ruokailemassa. Ne kuuluu ehdottomasti syksyn nähtävyyksiin ja siirtymäriitteihin syksystä talveen. Vielä kuin viereinen pelto puidaan niin saadaan lintuja tähän ihan lähelle. Jos pellolle nyt edes pääsee märkyyden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään naapurikunnassa käydessämme katselimme matkalla, kuinka monella pellolla viljat yhä olivat korjaamatta. Kunpa nyt olisi kuivaa ja lämmintä, että raskaat puimurit pääsisivät pelloille.
      Totesit aivan oikein, sillä kyllä noiden isojen muuttolintujen näkeminen on osa syysriittiä.

      Poista
  22. Upea syysvuokko! Ihanaa, että odotus palkittiin. Minullakin syysvuokot ovat hävinneet kukkimatta ja tällä hetkellä niitä ei olekaan. Ehkä joskus taas kokeilen. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nirsojen kukkien istuttaminen on pään seinään hakkaamista, mutta aina täytyy vähän itseään haastaa.

      Poista
  23. Minulla ei ole koskaan ollut itselläni syysvuokkoa. Onko se nirso kasvupaikan suhteen kun olen lukenut useammassa plogissa siihen suuntaavia kirjoituksia, että jipii kun yksikin kukka ilmestyy. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä tarkkaan selvittänyt, mikä taika syysvuokon pärjäämisessä on. Ilmeisesti se vaatii pidemmän ajan juurtuakseen kunnolla, joten kevään tai alkukesän istutus voisi olla hyväksi.

      Poista
  24. Syysvuokko on kyllä kaunis, mutta ei se minullakaan menestynyt. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, mukavaa viikkoa myös sinulle!
      Ehkä syysvuokko tuntuu sitäkin kauniimmalta, kun se on niin oikullinen.

      Poista
  25. hei Between olin aivan yhtä haltioissani kun oma syysvuokkoni teki muutamia kukkia. luin jostain aiemmasta postauksestasi jonkin kommentin syysvuokon kasvuvaatimuksista. sillä perusteella siirsin pari viikkoa sitten vuokkoni. toivottavasti ei ottanut siitä nokkiinsa, vaan kukkii ensi vuonna runsaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että sinunkin syysvuokkoharjoituksia kukkii. Omani on avannut toisenkin kukan, mutta en ehtinyt sitä kuvaamaan. Syysvuokosta olen nyt saanut kaksikin tärkeää vinkkiä eli se kannattaa istuttaa keväällä tai alkukesästä, jotta ehtii juurtua kunnolla ja se tarvitsee syvän istutuskuopan. Kaksi syysvuokkoani sijaitsevat vähän erilaisissa paikoissa. Toinen, joka nyt kukkii, on kohopenkissä ja sen olen istuttanut toissa kesänä. Toisen istutin keväällä ja sillä on kyllä syvämultainen paikka, mutta pelkään sen olevan liian märkä pitkään keväällä. Aika näyttää. Toivotaan parasta meidän kummankin syysvuokoille.

      Poista
  26. Minäkin kompastuin tänään Honkkarin sipulikukiin ja näemmä ihan samoihin kuin sinä:). Pitäydyin kylläkin tiukkana ja ostin tällä kertaa vain 4 pussia. Allium Eros, Muscari Grape Ice ja 2*Eranthis cilicica!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sitä huonompaankin rahansa törsätä. Eranthis cicilicaa en Honkkarissa nähnytkään. Olisin varmasti ostanut.

      Poista
  27. Todiste siitä, että sinnikkyys palkitaan ja näin ihanan kukan muodossa. Itse olen jo luopunut toivosta saada syysvuokkoa menestymään, mutta tämähän antaa toivoa, jospa vielä yrittäisin :). Blogissani on sinulle haaste, toivottavasti ehdit osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä luovuta. Jouluruusujenkin kanssa taistelin monta vuotta ja vihdoin olen saanut ne pärjäämään. Saman taistelun aion käydä syysvuokkojen kanssa.
      Kiitos haasteesta! Se on jo ajastettu julkaistavaksi.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!