torstai 11. helmikuuta 2021

Kevään kaipuu -haaste 2021

 

Viherrin -blogin Eeva ja Anun puutarha -blogin Pioni laittoivat minulle Kevään kaipuu -haasteen. Haasteen on laittanut liikkeelle Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogin Tiiu. Lämmin kiitos haastajille ja haasteen liikkeelle laittaneelle Tiiulle. 

Mikäs sen mukavampaa näin hankien keskellä elellessä kuin paneutua keväisiin kuviin.

Siemenistä ja kylvöistähän se puutarhahörhön kevät jo alkaa. Pian joulun jälkeen rapisevat pussukat ilmestyvät hyppysiin, jolloin saakin itseään pidätellä, ettei se kuuluisa mopo karkaa heti alkuunsa. Tammikuussa voi aloittaa ylimääräisten höyryjen päästämisen kylvämällä chilejä, paprikoita ja vaikkapa kelloköynnöksiä.

Suikeroesikko 18.2.2020

Normitalvena lumi peittää tienoon helmikuussa ja usein vielä maaliskuussakin. Viime vuosina normitalvet ovat kaikonneet ja lunta on varsinkin maan eteläisimmissä osissa vähän. Talvi 2019-2020 oli Etelä-Suomessa käytännössä lumeton. Muutamana päivänä satoi kevyt kerros lunta sulaen sitten nopeasti kokonaan pois. Pakkastakaan ei isommin ollut, mikä tietenkin helpotti kasvien talvehtimista.

2.3.2020

Lumi- ja pakkastalvina meidän pihan kevättöihin on kuulunut lumen levittäminen sulamisen edistämiseksi. Käytävien jäiseen pintaan hakkaamme uomia puroille. Mitäpä sitä ei tekisi kevään edistämiseksi.

Pystykiurunkannus Beth Evans 13.3.2020

Lumi ei ehdi kunnolla edes sulaa, kun puutarhahörhö jo kulkee pihassaan katse kohti maata. Tilusten kartoitus on tehtävä monta kertaa päivässä, sillä joku mullasta tunkeva piippo on saattanut ilmestyä näkösälle juuri silloin, kun puutarhahörhö ansaitsee elantoaan tai viettää ruokatuntia. Maailma ei suinkaan siihen kaadu, että jonkun piipon ilmestyminen jää kirjaamatta. Voi se silti horjuttaa vuosittaisten tilastojen paikkansapitävyyttä.

Peura- ja jänisverkko 20.3.2020

Kevät on kaikin puolin positiivista aikaa. Jokainen uusi päivä tarjoaa iloa ja väriä elämään. Pakko sanoa, että muutama harmikin kevääseen sisältyy. Jänikset ja peurat koikkelehtivat ahkerasti nauttimassa puutarhan tuoreista antimista. Kevätkukkien kauneuden ihailulle on siitä syystä asetettava pikkuisia esteitä ja rajoitteita. Krookuksia kuvatessa puutarhahörhön on puntaroitava, ottaako verkot ja muut vempaimet pois, vai jättääkö stailaukset tekemättä.

Sen lisäksi, että kevät aktivoi puutarhahörhön konttaamaan maan tasolla sipulikukkia bongaamassa, laittaa se myös kaikenlaisen työn ja toiminnan liikkeelle. Enää ei riitä pelkkä ruokakaupassa käyminen. Samalle reissulle on sopivaa yhdistää käynti rautakaupan tai puutarhamyymälän ulkopihalla täyttämässä takakontti multasäkeillä ja monenmoisilla tarpeellisilla välineillä. Lämmön lisääntyessä puutarhamyymälät täyttyvät houkuttelevista taimista, jotka houkuttelevat tutkimaan - ja ostamaan.

Nokkosperhoset 7.4.2020


Piippojen ja perennojen heräämistä vahdatessa pääsee seuraamaan myös hyönteisten ja lintujen keväistä pörräämistä. Mustarastaan luritus on yksi kevään hienoimpia ääniä, joka pysähdyttää kuuntelemaan. Kalenterin kulmaan ilmestyy harva se päivä uusia havaintomerkintöjä. Milloin ovat kurjet lentäneet talon yli, milloin jokin pikkulintu istahtaa syreenin oksalle. Linnut, perhoset ja kaikki pikkuötökät ovat kasvien kannalta tärkeitä ja siksi olennainen osa puutarhahörhön kiinnostuksen aihepiiriä.

Jouluruusujen takatalvi 15.4.2020


Suomalaiseen kevääseen kuuluu erottamattomasti myös takatalvet, jotka saavat mielen hetkeksi painumaan alavireeseen. Valkoiseen aamuun herääminen huhtikuussa aiheuttaa halun paeta takaisin peiton alle. Yhä lämpenevä maa ja korkealta paistava aurinko tekevät ihmeitä sulattaen lumet. Reippaat kasvit ravistelevat painavan rännän harteiltaan ja jatkavat kasvuaan ja kukkimistaan iloiten ylimääräisestä kostukkeesta juurillaan.

Tuurenpihlaja 21.4.2020

Keväällä puutarhassa ja luonnossa kulkiessa on avattava silmät selälleen ja katsottava kaikkea ihmeellistä ihan läheltä. Miten erikoisen kauniita yksityiskohtia siten voikaan havaita. Kasvien työntyminen mullasta ja silmujen vapautuminen kuoristaan tarjoaa ihmeitä kerrakseen. Vaikka kuinka tietäisi ja tunnistaisi jokaisen istuttamansa kasvin, keväällä niiden pörröinen olomuoto saa hetken miettimään "mitä kummaa tuosta nousee?"

Tulppaanit 30.4.2020

Kevät on täynnä uutta tuoreutta, tuoksujen huumaa ja äänien runsautta. Kaikki aloittavat heräämisen ja kasvun kiivaassa tahdissa. Eilisen millimetri on tämän päivän sentti tai viisi. Keväällä ei malttaisi olla poissa kotipihasta päivääkään, viikoista puhumattakaan. Kaikki on tuttua jo edellisiltä vuosilta, mutta silti ihan uutta jokaikinen kevät. Puutarhaa harrastamattoman saattaa olla vaikea ymmärtää sitä intohimoa, joka puutarhahörhön valtaa lumien sulamisen myötä. Se on vakava sairaus vailla vertaa. Tauti, jolta ei kannata suojautua.

Balkaninvuokko 2.5.


Monen kasvuvyöhykkeen maassamme toukokuu on etelässä jo lähellä kesää. Vuodesta riippuen voi olla hyvinkin lämmintä. Kukkapenkkien multa alkaa olla kasvien peitossa. Ensimmäiset sipulikukat ovat siirtyneet keräämään voimia tulevien vuosien kukintaan ja antavat tilaa tuoreimmille ja isommille kasveille. Kevätkukkien hennot värit väistyvät räiskyvämpien avatessa leiskuvia terälehtiään.

Suikeroesikko 14.5.

Uuden kasvukauden kynnyksellä oleminen on askel askeleelta etenemistä. Joka päivälle riittää jännitettävää. Itävätkö kylvöt, onko myyrät syöneet sipulit, milloin on riittävän lämmintä taimien kasvihuoneeseen siirtämiseen, miten perennat ovat selvinneet talvesta. Tulevan kesän sää on suuri kysymysmerkki. Puutarhahörhö toivoo lämmintä ja sopivasti sateita, etteivät kädet veny kastelukannuja siirrellessä. Ja aina syksyllä voi todeta, että olipa ihana kevät ja kesä, oli se millainen tahansa.

Tulipa Show Case

Puutarha on juuri nyt tulvillaan lunta. Paljon mahdollista, että lisääkin vielä saamme. Päivä on pidentynyt mukavasti, aurinkokin paistaa jo korkealta. Ensimmäiset taimet odottavat koulimistaan. Lumi sulaa ajallaan täydentäen pohjavesiä ja paljastaen maan täyttymään vihreydestä ja vehreydestä. 

Vuoden parhaat ajat ovat edessä. Että voikin kaivattu kevät olla hienoa aikaa!

Metsätulppaanit 28.5.2020
 
Haastan mukaan seuraavat blogit:
 

Haasteen saa ottaa myös ilman haastetta.

Idänunikot aroniapensaissa 30.5.2020

Haasteen on laittanut liikkeelle Puutarhahetki -blogin Tiiu ja  haasteen tarkoituksena on kerätä postaukseen itselle merkityksellisiä keväisiä kuvia. Kuvien ei ole pakko olla kukista ja puutarhasta, vaan kaikki keväiseksi mieltämäsi käy.

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)

- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera

- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

- käy kirjoittamassa postauksesi Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvat silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki, jotta Tiiu ne löytää.

Omena Huvitus