Siivosin kodin pääsiäiseksi, kuten toki teen joka viikko muutenkin. Matot tuulettuivat ulkona auringonpaisteessa ja pölytkin pyyhin huolellisesti. Juuson hiekkalaatikon pesin ja vaihdoin siihen kokonaan uudet hiekat. Silti keittiössä haisi päivä toisensa jälkeen kissanpissalta. Tai ainakin melkein.
 |
| Rento päiväuniasento. |
Juuso ei ole koskaan pissinyt sisälle ja mietin, onko vanhuus tehnyt sille tepposensa. Tunnollisesti kissa menee joka kerran kodinhoitohuoneessa sijaitsevalle laatikolleen ja tapansa mukaan ilmoittaa siellä käyneensä äänekkäästi naukumalla. Olemme siivonneet tuotokset hiekkalaatikolta yleensä heti tai ainakin pian huomattuamme Juuson laatikolla käyneen.
 |
| Minuako tässä nyt syytetään! |
Etsin hajun lähdettä joka paikasta, mutta en vain löytänyt. Välillä sitä ei havainnut laisinkaan, välillä tuoksu taas löyhähti voimakkaana. Pääsiäispäivänä vihdoin tajusin, että maljakkoon keittiön pöydälle asettamani leikkonarsikkikimppu sitä hajua levittelee. Ei se nyt ehkä ihan kissanpissan hajua ole, mutta ei mitään miellyttävääkään.
 |
| Tuli hiki ikkunalaudalla... |
Sain leikkonarsissikimpun äidiltä pääsiäisen alla. Täysin nuppuisena kimppu oli varsin vaatimaton, mutta huoneenlämmössä avauduttuaan kukat ovat todella kauniita ja tuovat keväisen tuulahduksen kotiin. Hajua lukuunottamatta.
Kun oudon tuoksun lähde löytyi, se ei enää niin paljon ärsytä. Piileekö tässä hajutempauksessa taas yksi elämänopetus? Epämiellyttävät asiat muuttuvat vähintäänkin siedettäväksi, elleivät peräti kauniiksi ja hyväksyttäviksi, kun tietää niiden alkuperän ja syyn. Niin tai näin. Narskut ovat ja pysyvät keittiön pöydällä, kunnes lakastuvat.
