sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Meidän joulumme Espanjassa


Lappalainen etelässä -blogin Nila laittoi jo ennen joulua liikkeelle Meidän/minun jouluni -haasteen. Olimme lomalla Espanjassa ja hotellimme netti toimi todella surkeasti. En ollut selvittänyt mobiilidatani ehtoja, joten surffailu jäi vähäiseksi. Lisäksi lomaani kuului myös somepaasto. 

Toteutan haasteen kuitenkin nyt, vaikka monella ajatukset siintävät jo kirkkaasti keväässä ja kesässä. Joulu on joka vuosi edessä, eikä edellisestäkään vielä kauaa ole.


Joulu näkyi kaikkialla koristeina ja jouluvaloina. Liikkeissä oli Feliz Navidad -toivotuksia (hyvää joulua) ja kassoilla niin myös sanottiin. Puistoihin oli pystytetty jouluisia huvipuistolaitteita lapsille. Seimiasetelmia oli paljon. Toreilla oli isoja, usein lasisia laatikoita, joissa oli erilaisia jouluun liittyviä kuvaelmia. Malagassa oli parissakin paikassa markkinakoruja, joissa myytiin seimiasetelmien tekemiseen liittyvää materiaalia; hahmoja, maisemia, puita. Mitä vaan itse kukin keksii omaan seimeensä laittaa. Myös valmiita seimiä oli myytävänä, valaistuinakin


Joulukuusia oli vähemmän, mutta nekin hyvin koristeellisia. Varsinkin kaupunkien aukioilla ja isoilla kävelykaduilla oli valtavan kokoisia kartion muotoisia rakennelmia, jotka iltaisin valaistuina olivat näyttäviä joulukuusia.

Joulupuu Torremolinoksessa

Kotona olin laittanut jouluvaloja niin ulos kuin sisällekin. Pieni tekojoulukuusi koristeineen ja valoineen seisoi pikkujoulusta loppiaiseen eteisen sivupöydällä, kuten se on tehnyt jo vuosikausia. Varsinaisia joulukoristeita laitoin esille hyvin vähän. Sen sijaan joulupiparit, sinapin ja taatelikakkuja tein antaakseni niitä lahjaksi. Kävimme myös ennen matkaa syömässä perinteisiä jouluruoka ravintolassa.


Emme odottaneet lomalta kummoisia jouluun liittyviä traditioita. Hotellissa näimme ilmoituksen, että siellä järjestetään jouluillallinen aattona. Päätimme ilmoittautua, sillä päivän kulkemisista väsyneinä emme enää illalla välttämättä jaksaisi lähteä kaupungille syömään.

Illalliselle meno osoittautui hyväksi ideaksi. Suurin osa ihmisistä oli pukeutunut juhlavasti. Pöydät oli katettu ja koristettu kauniisti. Henkilökunta toivotti kaikki tervetulleiksi ja taustalla soi vaimeasti rauhallinen musiikki.


Tarjolla oli montaa erilaista sorttia, joista suurin osa voisi olla menussa ympäri vuoden. Hotellimme ravintolassa oli mielestämme hyvä kokki ja ruoka oli hyvin valmistettua ja maistuvaa sekä aina kauniisti esillä. Iloisen puheensorinan ja syömisen tiimellyksessä unohdin valokuvaamisen. Herkullista jälkiruokaa hain lisää ihan vain kuvatakseni muiston tilaisuudesta.

30 euroa/hlö ei tuntunut kovin kalliilta, sillä vaihtoehtoja oli runsaasti. Tilatessani ruoan kanssa lasilliset punaviiniä ja mineraalivettä, tarjoilija toi pöytään kokonaiset pullot todeten niiden kuuluvan hintaan.


Joulutähtiä oli kaikkialla. Eri värisistä joulutähdistä oli tehty asetelmia liikenneympyröihin ja puistoihin. Myös syklaameja oli paljon. Tuskin niitä joulun jälkeen pois revitään, mutta kirkkaanpunainen väri toi suomalaisen silmiin kivasti joulun tunnelmaa.


Tällaisia jeesuslapsen kuvia oli useilla parvekkeilla ja ikkunoissa. 


Fuengirolan Plaza de Españalla oli valtava pallo, jota illan pimeydessä oli kiva katsella. Pallo vaihtoi väriä ja sen läpi saattoi kulkea. 


Katujen ylle oli rakennettu toinen toistaan hienompia valaistuksia. Malagan Calle Marqués de Larios on todella näyttävä jouluna upeine valoineen. Käypä kurkkaamassa valokuvaaja Jorma Ursinin hienoja joulukuvia mm. Malagasta.


Joulu Espanjassa sisältää paljon mielenkiintoisia ja näkemisen arvoisia asioita. Niistä en ottanut etukäteen selvää, sillä emme varsinaisesti lähteneet viettämään etelään joulua vaan lomaa. Toiveemme toteutui likimain täydellisesti. Seuraavasta joulusta en yhtään tiedä, eikä tässä vaiheessa tarvitsekaan.

En haasta nyt ketään, mutta ilman muuta Nilan haasteen voi ottaa tästä tai käydä hakemassa se Lappalainen etelässä -blogista ja samalla katsella tunnelmakuvia Nilan kauniista joulusta. Kiitos sinulle Nila haasteesta!

Varpaat Välimeressä

Haasteeseen liittyy seuraava osio:
 
Kun/jos olet ottanut haasteen vastaan käy kirjoittamassa se Lappalainen etelässä blogin  
"Meidän, minun jouluni  -haaste kommenttikenttään, niin löydän juuri teidän, sinun  joulusi ja samalla pääset kurkkaamaan myös meidän jouluumme. Haasta niin monta blogiystävääsi mukaan kun haluat tähän todella jouluiseen haasteeseen.