Niin nämä päivät hurahtavat kiivasta tahtia. Aamulla ajattelee, että tänään teen sitä ja tätä ja sitten onkin jälleen iltapäivä, eikä puoliakaan suunnitelluista hommista ole tullut tehtyä. Viime viikonlopun talviaikaan siirtymisen jälkeen pimeä tulee nyt aikaisemmin ja valoisa aika hupenee hetkessä. Lokakuun loppupuoli on ollut hyvin lämmin, viime yötä ja tätä päivää lukuunottamatta. Parhaina päivinä mittari on kivunnut +10 asteeseen ja mukana roikkuneet käsineet on pitänyt tunkea takin taskuun. Alkuviikolle luvattu syysmyräkkäkin taisi ohittaa meidät Baltian kautta ja saimme vain jokusen aikaa vettä oikein kunnolla. Levittihän se normaalia navakampi tuuli haravoimattomat puunlehdet pitkin pihaa ja toki myös irroitti syreenien lehdet - vihdoin ja viimein.
Eilen saimme vihdoin irroitettua sen verran yhteistä aikaa Ukkokullan kanssa, että pääsimme kunnon päiväkävelylle. Pitkän parisuhteen paras puoli on samanlainen ajatusmaailma ja eilen huomasimme useammankin asian kohdalla ajatustemme kulkevan aivan samoja reittejä. Toinen kun sanoi jotain, oli siihen pakko todeta, että juuri olin sanomassa ihan samaa. Tuli tehtyä pitkä kävelyreissu ja oltua ulkona oikein kunnolla.
Vuosia suunnitteilla ollut tieremontti on vihdoin lähestymässä meidän kotikulmia. Aina ei uudet tuulet tuo pelkästään parannuksia, sillä tuossa yllä oleva kaivuri on raivannut tieltään pois upeat kriikunat, syreenit ja pari vanhaa vaahteraa. Tähän on tulossa kevyen liikenteen raitti ja ehkä myös korttelileikkipaikka, mutta silti valmistelutyöt ovat melko massiiviset.
Ehkä sittenkin olisin mieluummin halunnut jatkaa kävelyretkiä tällaisessa maisemassa. Kesän alussa reitin varrella tuoksuivat vanhat syreenit ja loppukesästä saattoi poimia kypsyviä kriikunoita. Tällä paikalla on saattanut ihailla vanhojen vaahteroiden upeaa syysväritystä ja keräillä niiden lehtiä askartelua varten. Todennäköisesti uusi raitti päällystetään asfaltilla ja menee totisesti useita vuosia, ennen kuin minkäänlainen kasvusto saavuttaa tällaista vihreää runsautta, josta olemme nämä kuluneet vuodet saaneet nauttia.
Aivan tuon edellisen paikan läheisyydessä kasvaa näitä upeita lehtikuusia. Osa niistä on jo kaadettu, kuinka käynee näille vielä pystyssä oleville. Toki on mukavaa, että kotinurkkamme saa vihdoin kunnon katuvalaistuksen ja villinä surraava liikenne pyritään laittamaan jonkinlaiseen kuriin. Silti ihmettelen, onko tarpeellista rakentaa valmiille asuinalueelle niin mahtavia baanoja,kuin mitä tämä meidän rakennusprojektimme näyttää tekevän. Lähellä sijaitsevalta ranta-alueelta on kaikkien talojen vanhat orapihlaja-, kuusi- ja syreeniaidat kaadettu, jotta tilalle saataisiin monta metriä leveä tie jalkakäytävineen. Asukkaat eivät tällaista massiivista tierakentamista halunneet, mutta ei heitä kuunneltu. Kevyempikin ratkaisu olisi ollut heille riittävä, ehkä se olisi tullut myös sen verran halvemmaksi, ettei niin paljon kunnan työntekijöitä tarvitsisi ensi vuonna irtisanoa tai lomauttaa.
Kylän halki kulkee vanha Turuntie, jonka varteen kymmenisen vuotta sitten rakennettiin vihdoin kevyen liikenteen reitti. Silloin käytiin kovaa kinastelua, pitäisiko tuo komea kuusirivistö säilyttää vai kaataa. Kuusiaidan säilyttämisen puolella oli niin paljon kannattajia, että yhdistetty kävelytie-pyörätie rakennettiin kulkemaan kuusiaidan viereen ja hyvin siinä on mahtunut kulkemaan. Kovalla tuulella ja etenkin sateella huomaa, miten paljon isot kuuset suojaavat kulkijaa.
Eilen tehtiin tosiaan pitkä ja mukava kävelyretki, mutta siitä toiste. Tänään oli aamulla jälleen alapiha valkoisessa huurteessa pakkasyön jäljiltä. Sen sijaan, että olisin suunnitelmani mukaan lähtenyt haravoimaan, ryhdyinkin siivoamaan sisällä. Viime viikolla jäivät normaalit viikkohommat väliin, kun oli useampana päivänä vanhempien kyydityksiä. Tälle viikolle osui vain yksi käynti silmäklinikalla isän kanssa. Kahden viikon kuluttua hänelle tehdään glaukoomaleikkaus toiseen silmään.
Nyt on koti siivottu, lakanatkin vaihdettu ja ehdin vielä pihalle sen verran haravoimaan, että syysmyrskyn lennättämät lehdet on haravoitu. Lopetellessamme päiväruokaa, huomasin marjakuusen alla jälleen vipinää. Kaikenlaisia pikkulintuja on käynyt päivittäin napsimassa auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Onpa siellä välillä istunut oravakin piilottamassa ruokaa multaan. Tänään vierailulle lennähti kaksi punatulkkua, jotka kyllä ilahduttivat tosi paljon. Järkkärissäni ei ole zoomia, joten kuvaamisessa oli tyydyttävä pokkarin zoomaukseen. Sainpa kuitenkin ikuistettua nuo palleroiset tulkut.
