 |
| Rosa pimpinellifolia - Juhannusruusu illalla ikkunasta kuvattuna |
Muutama päivä sitten ihastelin Tove Janssonissa siellä täällä avautuneita samettisen punaisia kukkia. Ihmeen runsaana Tove nyt kukkii, mutta juhannusruusupa laittaa kaikki muut kalpenemaan kukintakilpailussa. Nämä kuvat juhannusruususta otin vierashuoneen ikkunasta illalla puoli yhdeksän aikaan. Olin toki kulkenut Pikkupuutarhan ohi useamman kerran päivän aikana, mutta aina ilman kameraa.
Puutarhassani ei enää kasva köynnösruusua, kun sen virkaa toimittanut Pohjantähtikin heitti henkensä tappotalvena 2016. Juhannusruusun korkeat versot aikovat ilmeisesti ottaa köynnösruusun tittelin itselleen kivutessaan kärhöä varten pystytettyyn tukeen.
Juhannusruusu on tullut tontillemme vuosikausia sitten anopin lapsuudenkodista. Istutin sen alkuun talon sisäänkäynnin puolelle, nykyiseen Pikkupuutarhaan. Myöhemmin kaivoin ruusun pois siirtääkseni sen alapihalle Kaivoruusupenkkiin, jossa se edelleen asustaa. Juhannusruusun juuria jäi kuitenkin myös entiseen paikkaan, jossa ne ovat ryöpsähtäneet kasvamaan. Viime syksynä leikkasin samaiselta paikalta risuuntuneiksi muuttuneet norjanangervot mataliksi. Ne ovat jo hyvässä kasvussa ja ensi vuonna kukkivat jälleen valkoisina. Juhannusruusut mahtuvat hyvin angervojen lomassa kasvamaan ja kukkimaan.
 |
| Crataegus × media ´Paul´s Scarlet´ - Ruusuorapihlaja |
Ruusuorapihlajan hankintaan olen vuosi toisensa perään tyytyväinen. Viime vuonna se kukki ehkä enemmän, mutta paljon siinä on kukkia nytkin. Kirvoja ruusuorapihlajassa on pilvin pimein, kuten näyttää olevan monissa muissakin kasveissa. Ruusuissa etenkin. Löysin kyllä leppäkerttujakin, jotka toivon mukaan hoitavat osan kirvoista pois päiviltä.
Ruusuorapihlaja on venähtänyt viimeisen vuoden aikana melkoisesti. Kuvasta sen latvus on näköjään jäänyt pois. Ylimmillä oksilla kukkia ei olekaan. Ruusuorapihlajan sanotaan menestyvän parhaiten I-II -vyöhykkeillä. Kun se tykkää aurinkoisesta, jopa paahteisesta paikasta, uskon valitsemani paikan olevan tälle pikkupuulle oikein hyvä. Erään kuvauksen mukaan ruusuorapihlajan latvus on leveän pyöreähkö. Siinä tapauksessa minun puuni yrittää olla erilainen nuori, sillä sen latvus on kapean laihahko. Ehkä hän ikääntyessään muuttaa muotoaan.
Nyt kaikki viisaat voisivat valaista minua itselleni kehittämässäni unikko-ongelmassa. Kertokaapa kahden kuvassa olevan unikon lajikkeet, jos vain tiedätte. Kumpaakin puutarhassani kasvaa ja kukkii runsaana. Enemmän ehkä vasemmanpuoleisia rimssuhelmoja. Eräässä netistä löytämässäni yhteydessä vasemmanpuoleinen oli nimetty Papaver orientale 'Olympiaksi' ja oikeanpuoleinen Papaver orientale 'Allegroksi'. Molemmat ovat idänunikkoja.
Oikean puoleisella on vain yksinkertainen mekko ja nuppuvaiheessakin se on jo vähän erilainen. Vasemmanpuoleisen varret ovat hoikempia ja kiemurtelevat tasavalossakin sinne tänne. Oikeanpuoleinen taasen on tanakkavartinen ja sen nuppu paksumpi pienestä pitäen.
Miksiköhän vasta tänä kesänä pohdin näiden eroa? Unikko on kuitenkin kasvanut minulla jo vuosia.
Tämän kuvan näkymä saa ehkä perfektionistin niskakarvat pystyyn. Ei sitten mitään järjestystä tai toisiinsa sointuvia värejä. Jokunen keltainen leinikkikin on ahkerasta kitkennästä huolimatta saanut jalansijan unikoiden joukkoon. Unikot ovat tänä kesänä aivan valloillaan, kuten kuvasta näkyy.
Unikoiden hervotonta rentoilua lisää sekin, että leikkasin Vasenrinteen yläreunan aroniat huhtikuun alussa tapille. Olivat pitkiä hujoppeja, joissa lehtiä ainoastaan latvuksissa. Saman toimenpiteen aion tehdä Oikearinteen aronioille joskus myöhemmin. Aronia on olemukseltaan alaosasta varsin harva. Olen leikannut sitä voimakkaammin muutaman vuoden välein, jolloin se on hetken aikaa huomattavasti tuuheampi ja vehreämpi.
Akileijojen risteytyminen on puutarhaihmisille tuttu ilmiö. Näyttää siltä, että penkeistäni ovat hävinneet monet erityiset akileijat ja tilalle on noussut omanlaisiaan prinssejä ja prinsessoja. Monet kitkevät tavanomaiset akileijat pois välttääkseen risteytymisen. Olen toki kitkenyt ja kaivanut ihan lapiollakin niitä tavallisia lehtoakileijoja, joita kasvaa nykyisin vähän joka paikassa. En silti kovin systemaattisesti, sillä työ olisi pitänyt aloittaa jo vuosia sitten. Taidan olla pahasti myöhässä. Toisaalta asia ei ole minulle edes kovin tärkeä. Kaltaiselleni harrastelijalle riittää, että edes jotain kaunista kasvaa.
Kesä on vasta alussa ja moni akileijakin ehtii vielä kukkansa avata. Vaikka sanon tyytyväni yksinkertaiseen ja konstailemattomaan kauneuteen, kaipaan kyllä istuttamiani erikoisempia akileijoja. Tuottaahan niiden menestyminen mukavaa onnistumisen tunnetta ja iloa.
Toinen juttunsa on se, että muistanko ihan kaikki kasvit tismalleen siten kuin kuvittelen. Aukkopaikkoja katsoessani joudun usein pähkäilemään, mitähän tuossakin oli viime vuonna tai kenties jo sitäkin aiemmin. Harvoin kuljen puutarhassa laatimani kasviluettelon kanssa. Jotkut kasvit iskostuvat lähtemättömästi muistiin, mutta moni käy vain vilahtamassa ja katoaa taas jonnekin kasvimaailman unohtuneiden uurnalehtoon.
Tämä akileijakuva kertoo ehkä paremmin todellisuudesta, jonka kohtaan harva se päivä puutarhassa kävellessäni. Nämä akileijat vähät välittävät turvaetäisyyksistä rynniessään kriikunapuiden alustoille tai herukkapensaan kupeeseen. Viime vuonna kaivoin urakalla akileijojen tuhteja juurakoita pois marjapensasmaalta. Mielestäni tein aika hyvää jälkeä. Huihai, jokunen juurakko taisi jäädä ja siemenistä on kasvanut toinen mokoma lisää.
 |
| Syringa Vulgaris-ryhmä 'Moskovan Kaunotar' |
Edelliskesänä istutin jalosyreeni Andenken an Ludwig Späthin, jonka latvukset peura kävi keväällä popsimassa. Se ei siis kuki tänä vuonna. Isän hoivakodin pihassa ihastelin vielä melko pienikokoisia Ludwigeja, jotka olivat täynnä ilan purppuraisia kukkaterttuja. Omani kukki vuosi sitten muutaman tertun voimin, joten tiedän hyvää ja kaunista odottavani.
Viime vuonna toteutin toisen syreenihaaveeni istuttaessani Moskovan Kaunottaren Oikearinteen yläosaan. Se on vielä pikkuinen, mutta niin vain pukkasi kaksi isoa terttua. Parhaimmillaan Moskovan Kaunotar on ehkä silloin, kun tertun kaikki kukat eivät ole vielä avautuneet. Kun osa kukista on hennon vaaleanpunaisia helmiä. Oma moskovalaiseni on jo kukintansa loppusuoralla. Onneksi ehdin suojata tämän herkkyyden, sillä peura tapasi porhaltaa rinnettä ylös juuri syreenin vierestä.
 |
| Syringa Preston-ryhmä 'James McFarlane' - Isabellansyreeni |
Isabellansyreenini on kasvanut naapurin aidan kupeessa jo vuodesta 2014. Siinä on parhaillaan ennätysmäärä avautumassa olevia nupputerttuja. Muutenkin koko puska on kasvanut reippaasti ihan huomaamatta. Saahan sekin nykyisin enemmän valoa, kun enää ei tarvitse värjötellä kunnan metsikön varjossa.
Aidan toisella puolella sopivasti tuulensuojana kasvaa edellisten naapurien istuttama korallikanukka. Nykyiset naapurit eivät ole kanukkaansa koskaan leikanneet ja niinpä kanukka huitelee kolmessa neljässä metrissä. Parhaillaan naapurin korallikanukka kukkii kauniisti valkoisin kukin. Pensaan - tai puuhan se nykyisellään on - versot ovat vanhentuneina paksuja ja puumaisia ja niiden korallimainen puna näkyy vain heikosti.
 |
| Clematis Atragene-ryhmä 'Purple Dream' |
Sinisen alppikärhön jo lopetellessa tarha-alppikärhö Purple Dream aloittaa oman vuoronsa. Se on edellisvuosien tapaan täynnä pulleita nuppuja, jotka perjantain helteessä miltei silmissä poksahtelivat auki. Tässä on kärhö, joka kukkii näköjään vuosi toisensa jälkeen uskollisen runsaana. Helppo ja kaunis.
Muutkin kärhöt ovat nousseet kiitettävästi, vaikka useimpien jalokärhöjen kukintaa saa vielä hetken odotella. Pikkupuutarhan Ville de Lyon ei noussut enää viime kesänä, eikä siitä näy nytkään elonmerkkejä. Ehdin jo ostaa istuttaa sen tilalle uuden Villen.
Myös Pikkupuutarhan polun oikealle puolelle istuttamistani kahdesta onnettoman kokoisesta kärhötaimesta toinen taitaa olla mennyttä kärhöä. Kuvittelin menettäneeni Princess Katen, mutta kasviluetteloni mukaan menetetty saattaakin olla Purpurea Plena elegans. Jos tämä pitää paikkansa, suru ei ole niin suuri, koska talon toisella puolella jo kasvaa PPE. Pikemminkin ilo on melkoinen, jos Princess Kate on elossa. Siitäkin huolimatta, että toukokuussa markettipihalta neljällä eurolla ostamani Princess Kate on terhakoitunut kasvihuoneessa mukavasti.
Vaalean vihreää -blogissa oli vallan mainio kirjoitus standardeista. Monet meistä tuntuvat vaativan itseltään puutarhahommissa paljon tai piirun verran vielä enemmän. Tunnistan ja allekirjoitan ko. postauksesta omat standardini helposti. Ruohon leikkaaminen on vain yksi elementti puutarhan hoidossa, mutta siitä en kovin helposti tingi. Istutusalueiden rikkaruohojakin on helpompi sietää, kun nurmikko on leikattu. Runsaan tunnin leikkurin kanssa kävellessä saa kätevästi yleisilmeen siistiksi. Näillä helteillä nurmikko tosin on kasvanut vauhdilla, eikä leikkaus kerran viikossa riitä. Ainakaan minulle.
Lauantaiaamuna kävin täyttämässä kasvihuoneen vesisäiliön, jotta Blumatilla olisi jaettavaa niin kurkuille kuin tomaateillekin. Samantien päätin ruiskuttaa kasvilavat märiksi, jotta iltapäiväksi luvattu sade uppoaisi maahan helpommin. Siinä letku kädessäni huomasin kookkaan variksen loikkivan vuorotellen kummallakin puolella aitaa.Tämä kuva on otettu metrin päästä variksen nököttäessä kotikiven päällä.
En usko, että tämä on poikanen. Pikemminkin epäilen sen olleen vahingoittunut lintu, sillä lentäminen ei siltä onnistunut. Ankarasti räpistellen se pääsi juuri ja juuri aidan päälle laskeutuakseen sieltä puiston puolelle. Aamulla alapihalle mennessäni löysin nurmikolta mustia sulkia ja muistin kuulleeni varisten kovaäänistä keskustelua. Ehkä kaveri sai siinä rytäkässä niinsanotusti siipeensä.
 |
| Lilium martagon - Varjolilja |
Puutarhassa tapahtuu kaikenlaista edelleen vikkelässä tahdissa. Seuraavaksi odotellaan varjoliljojen avautumista. Taitaa tulla erinomainen varjoliljakesä.
PS.
Oletko jo huomannut, että blogissani on 10-vuotisarvonta 17.6. saakka.
