perjantai 31. toukokuuta 2019

Luontoäidin tekemiä

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipi

Jos on puutarhurin kesä värien juhlaa, on se myös muotojen sinfoniaa. Ympärilleen vilkaisten näkee lukuisia vihreän eri sävyjä. Kun tarkentaa katseensa yksityiskohtiin, tulee erilaisten ja jännittävien muotojen moninaisuus esiin. Kumartukaa, katsokaa lähelle, vaihtakaa katseen suuntaa. Voitte tehdä löytöjä.
 
Lilium - vaan mikä?

Luontoäidillä on valtava repertuaari siveltimiä ja kyniä. Viivotinta ja harppia tuskin laisinkaan. Vapaalla kädellä luontoäiti sirottelee pyöreitä muotoja sinne ja tänne. Päällekkäin, alekkain, toistensa lomaan. 

Alchemilla - Poimulehti
  
Toisinaan luontoäiti tanssii kevein askelin sivellin kädessään polveilevan musiikin tahdissa. Kasvien lehtiin tulee poimuja ja uurteita, joihin kaste- ja sadepisarat jäävät hetkeksi levähtämään.
.
Rodgersia podophylla - Liuskavaleangervo

Jonain päivänä luontoäiti on käynyt tapaamassa vanhoja ystäviään. Näiden kasvoilla risteilleet rypyt ja juonteet ovat jääneet luontoäidin muistiin ja hän haluaa ikuistaa kasveihin kunnioituksensa pitkää elämää kohtaan.
 
Lilium Sweet Surrender
  
Vähän väsyneenä luontoäiti pudottaa vahingossa siveltimensä juuri sen vihreään väriin kasteltuaan. Roiskeet hajoavat, kuin hienoin ilotulitus ja kas, siinä on liljat nousemassa mullasta kohti kesän kukintaa.

Oxalis

Nostettuaan pudonneen siveltimensä, siinä ei enää olekaan tarpeeksi vihreää väriä. Ei haittaa, ei ollenkaan. Syntyy käenkaali, jonka lehden ytimeen ei vihreää tarvitakaan. Miten soma oivallus.

Parthenocissus - Villiviini

Ahkerana ja aikaansaavana luontoäidillekin tulee joskus päänkivistystä. Niin paljon ja nopeasti on saatava kauneutta ja runsautta puutarhaan. Salamien sävyttämä päänsärky saa luontoäidin rypistämään otsaansa ja siinä se on, sahalaitainen villiviinin lehti. Ilo jälleen uuden luomisesta vie luontoäidin päänsäryn mennessään ja hän jatkaa ilosta hypähdellen matkaansa sivellin kädessään.

Sempervivum - Mehitähti
  
Äiti se on luontoäitikin. Siveltimellään hän synnyttää puutarhan täyteen kauneutta. Kivikkoiseen rinteeseen hän pyöräyttää ensin mehitähtiemon, joka pian lähettää lapsiaan maailmalle pitkin kivien rakoja.

Begonia

Aurinkoisena päivänä luontoäidillä on runsaasti energiaa jaettavaksi ympärille. Tarmoa täynnä hän ottaa kaikkein täyteläisimmän kynänsä vetäen sillä begonian lehteen suonia risteilemään tyvestä kohti reunoja. Jotain vielä puuttuu. Laitetaanpa lehteen burgundin punaista, vai olisiko tuo viittaus syksyn ruskaan, vaikka kesässä vielä ollaankin.

Allium - Laukka

Nuput ovat luontoäidille mieluista piirrettävää. Ne voi laittaa pyöreiksi, valmiiksi poksauttamaan kukan täyteen kukintaan. Niin houkutteleviksi, että luontoäiti itsekin miltei nappaa laukannuput iltapalaksi naposteltavakseen.

Clematis Columnella
  
Kärhöjen kohdalla luontoäiti vähän vakavoituu. Hän ravistaa leninkinsä helmasta siitepölyn ja luumunkukan terälehdet pois. Kärhöt ovat melkein kuin puutarhan kuninkaallisia. Niiden parissa on käyttäytydyttävä hieman arvokkaammin ja keskityttävä nupun luonnostelemiseen, jotta siitä tulisi yhtä hienostunut, kuin tulevasta kukastakin. Hyvin onnistuu. Luontoäiti on tyytyväinen kauniiseen kädenjälkeensä.

Pelargonia

Kesäkukkien muotoileminen ei ole yhtään sen helpompaa kuin monivuotisten kasvienkaan. Niille luontoäidillä on kuitenkin enemmän aikaa, sillä hän voi aloittaa työnsä jo taimitarhojen kasvihuoneissa. 

Paljon luontoäiti on jo saanutkin valmiiksi. Suotakoon hänelle lepohetki ja käydään sillä välin omassa puutarhassa ihailemassa hänen tekojaan.

Huomenna alkaa kesäkuu ja kesä. Hyvää viikonloppua ja toukokuun viimeistä päivää kaikille!