perjantai 21. joulukuuta 2018

Muutama villasukka ja herra De Quervain taas kylässä


Merja Ojanperän Helmi-Orvokki on niin kaunis ja kiva malli, että sitä on tullut tehtyä syksyn aikana useampi pari. Näihin punaharmaisiin käytin 7veikkaa.


Helmi-Orvokkien jälkeen lepuutin päätäni ja tein ihan tavalliset nilkkasukat. Käytin varsiin laatikosta löytyneen Polkan jämäkerän ja siihen sopivan kirsikan värisen 7veikan. Jämälanka sekin ja onneksi kumpikin riitti juuri ja juuri näihin sukkiin.


Ohjemapistani löysin mallipiirroksen, jossa ei ole minkäänlaista nimeä eikä selitystä. Päätin kokeilla, millainen ruutupaperille piirtämästäni ohjeesta tulee. En siis ole mallia itse keksinyt, vaan luultavasti jostain napannut. En vain muista, mistä. 
Lankana käytin luonnonvalkoista 7veikkaa ja 3,5 puikkoja.


Pitsineule, joka koostuu 13 silmukasta/puikko

1. krs
1 o, langankierto, 4 o, nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli, 4 o, langankierto, 1 o

2. krs.
kaikki oikein

3. krs:
2 o, langankierto, 3 o, nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli, 3 o, langankierto, 2 o

4. krs
kaikki oikein

5. krs
3 o, langankierto, 2 o, nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli, 2 o, langankierto, 3 o

6. krs
kaikki oikein

7. krs
4 o, langankierto, 1 o, nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli, 1 o, langankierto, 4 o

8. krs
kaikki oikein

9. krs
5 o, langankierto, nosta 1 silmukka oikein neulomatta, neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, vedä nostettu silmukka yhteenneulottujen yli, langankierto, 5 o

10. krs
kaikki oikein

Toista kerroksia 1-10 niin monta kertaa, kuin haluat kuvion toistuvan. 


Kuvio on minusta kaunis ja sopii hyvin yksivärisiin sukkiin. 

Nyt on pakko pitää kutomisesta taukoa, sillä peukalo ärtyi jälleen kerran ja piti taas marssia terveyskeskukseen häädättämään herra De Quervainia eli ojentajajänteen tulehdusta eli tutummin jännetupin tulehdusta.
Lähestyvä joulu teettää monenlaista menoa ja hässäkkää, joten eiköhän peukalo saa nyt riittävästi levätä ja kutimetkin köllötellä korissaan.