Kumpi kesällä ärsyttää enemmän, sade vaiko koleus? Runsaina annoksina kumpikin, mutta minua ainakin sade häiritsee enemmän. Kylmästä selviää pukemalla enemmän vaatteita ja yleensä pihalla työskennellessä tulee hiki, jolloin kovin paljon vaatetta ei ylipäätään tarvita. Toki sateeltakin voi suojautua sadetakilla ja kumisaappailla. Sateenvarjon kanssa puutarhassa työskentely alkaa jo olla aikamoista sirkustouhua.
Sateessa ei vain töistä tahdo tulla mitään. Multa liimautuu lapioon ja kohta lapio painaa enemmän, kuin nostaa jaksaisi. Nurmikkoa ei voi ajaa kovin märkänä, sillä ruoho lakoontuu leikkurin alla ja lopputulos on surkea. Sadetakki hiostuttaa inhottavasti ja sade valuu pitkin naamaa niin, ettei kasvoja kuivatellessa ehdi töitä tekemäänkään. Eikä silmälaseihinkaan toistaiseksi ole pyyhkijöitä kehitetty. Eikä huurteenpoistoa. Niinpä nyt sitten istutaan tietokoneen äärellä kuluttamassa aikaa sen sijaan, että lyhentäisin ulkona pihatöiden listaa.
Lauantaina sain autotallipäädyn käytävän ja huoltopihan hiekkapinnat siivottua. Käytävän leveys oli kutistunut kapeaksi poluksi kasvien rehottaessa kulkuväylällä ja rikkojen vihertäessä hiekkakäytävällä. Karsin vuorenkilpiä kovalla kädellä, sillä niillä on kummallinen tapa kasvaa sivusuunnassa ja siten ne roikkuivat enemmän käytävällä, kuin penkissään. Tuivioistakin leikkasin ruskettuneita kärkiä pois, mutta kuten kuvasta näkyy, vielä jäi leikattavaa.
Hiekkakäytävän siivouksesta muodostui varsinainen intervalliurheilu, sillä säännöllisin välein taivas täyttyi mustista pilvistä ja vettä tuli hetken ajan kaatamalla. Onneksi navakat tuulenpuuskat ilmoittivat lähestyvästä sateesta ja ehdin juosta pergolaan odottamaan sadekuuron loppumista. Eivät ne kymmentä minuuttia kerrallaan kestäneetkään ja saatoin mennä jatkamaan työtäni. Välillä aurinko paistoi lämpimästi ja kuivatti sateen jäljet siksi, kunnes uusi rankkasade pyyhkäisi yli tienoon.
Rikkaruohoista ei suuria kuormia syntynyt, sensijaan sammaloitunutta kivituhkaa oli turha jättää käytäville kasvamaan uutta sammalta. Pahimmin ruohottunut hiekka-aines sai lähteä. Hiekkapintaa jäi vielä sen verran, ettei ainakaan tänä kesänä tarvitse uutta kuormaa tilata. Pian se on kuitenkin edessä. Vielä on puolet hiekkapinta-alueista siivoamatta. Askel kerrallaan on hyvä edetä. Ei tunnu niin puuduttavalta urakalta.
Sidoin myös kurjenmiekkapöheikköjä lyhteiksi, kuten aiempinakin kesinä. Tässä vaiheessa kesää lehdet alkavat reposottaa ja varsinkin käytävien reunustoilla kasvavat kaatuvat kulkuväylille. Etenkin sateisina päivinä tuntuu inhottavalta, kun märät lehdet pyyhkivät kulkijan paljaita jalkoja.
Tässä vain pieni osa leikatuista vesiversoista |
Perjantai-iltana leikkasin omenapuiden vesiversot. Yleensä olen tehnyt sen jo heinäkuun puolella, mutta nyt en vain ole ehtinyt. Neljän ison omenapuun vesiversojen leikkaamiseen saa aikaa uppoamaan melkoisesti. Oma operaationsa on korkeiden tikkaiden asettelu siten, että oksia vahingoittamatta pääsee hyvin kiipeilemään korkeimpien oksien tasolle. Erinomaisena apuna toimivat teleskooppivartiset oksasakset. Niillä ulottuvuutta sai mukavasti lisää. Kaikkein korkeimmalla olevat vesiversot poistin maasta käsin pitkävartisella oksaleikkurilla.
Ihan vain elämää helpottavaksi vinkiksi kaikille omenapuita istuttaville ja kasvattaville: leikatkaa niitä omppupuita ajoissa niin, etteivät ne pääse liian korkeiksi. Korkean omenapuun hoitaminen on hankalaa ja työlästä. Ja ne hedelmätkin on helpompi poimia inhimillisen korkuisesta puusta. Itse heräsin omenapuiden oikeaan leikkaamiseen ihan liian myöhään ja nyt sitten saan kiipeillä tikkailla riittävästi.
Puutarhamme tuorein omenapuu, nuorehko valkeakuulas taitaa olla enemmänkin koristebonsai, kuin hedelmäpuu. Kertaakaan se ei ole kukkinut, eikä siis hedelmistä ole tietoakaan. Se myös kasvaa äärimmäisen hitaasti. En muista, milloin tämän puun olen istuttanut, mutta kyllä sillä ikää meidän puutarhassa on jo ainakin 7 vuotta ellei enemmänkin. Tästä puusta leikkasin lähinnä ylöspäin kasvavat versot ja muutamia pitkiksi venähtäneitä oksia lyhensin. Lisäksi laitoin muutamiin oksiin painoja taivuttaakseni niitä alaspäin.
Salkoruusu - Alcea rosea |
Viime kesänä kasvatin siemenestä salkoruusun, joka teki kyllä nuput, mutta ne eivät ehtineet avautua. Salkoruusu nousi keväällä terhakkaana ja nyt nuppuja on ilmestynyt ja perjantaina alkoi jo värisävykin tulla esiin. Juuson kulkemista on pitänyt vähän vahtia, sillä Juuson juoksunaru osuu napakasti näihin pitkäksi venähtäneisiin kasveihin. Pelkään joka kerran Juuson könytessä päikkäripaikaltaan leikkimökin terassilta taloa kohti, ettei kissan juoksunaru vaan riivi nuppuja mennessään.
Salkoruusu - Alcea rosea |
Eilen kukka avautui kokonaan ja nyt tästä työhuoneen ikkunasta ulos katsoessani näen, että pian avautuu seuraavakin kukka. Hiukan jännitti värisävy, sillä yhtään en muista, mitä lajia olen kylvänyt. Laatikossa on yhä yksi pussillinen salkoruusun siemeniä, mutta se pussi on avaamaton ja kukat kerrannaisia. Salkoruusua en ole aiemmin kasvattanut. Ehkä varastosta löytyvän pussukan siemenet täytyy ensi keväänä laittaa multaan.
Perjantaina, saatuani vesiversourakan loppuun, menin vielä sulkemaan kasvarin ovea. Onneksi vilkaisin sisälle vähän tarkemmin, sillä yhden kurkun tukinaru oli kurkkujen painosta katkennut ja romahtaessaan vetänyt myös toisen kurkun pitkin pituuttaan lattialle. Onneksi kumpikaan verso ei ollut mennyt poikki. Piti kuitenkin tyhjentää varsia painavista kurkuista ja lahjoittaa pari jötkälettä naapurillekin, sillä ei sitä kurkkuakaan ylenmäärin jaksa syödä. Samalla muistin tarkastaa myös kurpitsasadon ja sitäkin jo löytyi. Enkä ole edes muistanut käydä pölyttäjiä auttamassa, joten hyvin pärjää kurpitsa ilman minuakin.
Radiossa luvattiin huomenna alkavalle viikolla vähän parempaa säätä. Ainakin vesisateiden pitäisi vähetä. Hyvä niin, sillä moni työ kaipaa tekijäänsä. Nurmikko piti tänään leikata ja täyttää kasvarin vesisäiliö. Hiekkakäytävien siivous kaipaa jatkoa. Samoin täytyy siistiä käytäville sateen lamottamia kasveja. Oksia on kertynyt silputtavaksi ja piakkoin pitäisi kesän aikana täyttyneet lehtikompostit kääntää syksyä varten. Se olopihan kukkapenkki on ehdottomasti uusittava tänä syksynä, jotta saan ruukuissaan istutusta odottavat perennat maahan.
Kunnan metsän kaatuminen aiheutti meille uuden riesan. Haapa versoo nyt talon metsänpuoleisessa päädyssä mitä omituisimmissa paikoissa. Meidän puolella haapaa ei ole ollut enää vuosikausiin, mutta rajalle jäi pystyyn pari komeaa yksilöä. Onneksi versot lähtevät helposti nykäisemällä, mutta samaan paikkaan niitä kasvaa vikkelästi myös uusia. Juurien kaivaminen maasta on mahdotonta, sillä juurilla on mittaa varmasti kymmeniä metrejä ja samalla joutuisi kaivamaan ylös puoli tonttia. Työt eivät siis tekevältä lopu. Ja jos loppuvat, joku keksii kylllä uusia.
Viime kesänä en kylvänyt yhtään krassia. No, nyt sitä on sitten senkin edestä. Valtava pöheikkö, joka vyöryy viljeylaatikon reunojen yli vallaten tilaa ympäristöstä. Vähempikin olisi kenties riittänyt, mutta onpahan kerrankin krassinkukkasia. Ja krassin tuoksustakin tykkään. Ei siis valittamista.
Mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille!
"Ja sateettomia elokuun päiviä." Toivoo eräs lämmöstä ja kuivasta tykkäävä kissa.