Onneksi omalta kylältä löytyy sopivia kävelylenkkejä, ettei joka kerran tarvitse samaa reittiä talsia. Myös metsiin pääsee helposti, eikä tarvitse edes ajaa autolla suuntaan tai toiseen. Ihan tien toisella puolella olevien talojen takana alkaa iso metsäalue, jossa riittäisi tutkittavaa laajemminkin.
Tallustimme Ukkokullan kanssa peräkanaa hiljaisessa metsässä. Sitä tavallista intervalliulkoiluahan meidän kävelylenkkimme ovat, koska pysähdyn vähän väliä tähtäilemään kameralla näkymiä, kun taas Ukkokulta jatkaa matkaansa. Hänet kiinni saadakseni joudun laittamaan töppöstä toisen eteen rivakassa tahdissa.
Luonnossa liikkuminen on sekä mukavaa että mielenkiintoista. Kaiken aikaa päässä syntyy kysymysmerkkejä, kun en osaa riittävästi tulkita luonnon ilmiöitä. Enkä tunnista puoliakaan näkemistäni linnuista tai sienistä.
Niin luonnossa liikkuminen kuin puutarhaharrastuskin saavat minut kerta toisensa jälkeen ihmettelemään, miten rajaton voi olla ihmisen tiedonjano ja oppimisen tarve.
Havunneulasten kattamalla polulla on pehmeää askeltaa. Välillä on ihan pakko katsella polun yli ristiin rastiin kulkevia puiden juuria ja ihmetellä niiden muodostamia kuvioita. Toisinaan taas silmät seilaavat ympäröivässä kasvillisuudessa löytäen monenlaista katsottavaa.
Lähimetsä on alueen asukkaiden suosima marjastus- ja sienestyspaikka. Paljon siellä kulkee myös koirien ulkoiluttajia ja ihan vain ulkoilijoita, kuten me. Silti vastaantulijoita tai ohitse kulkijoita on todella harvoin. Metsässä saa ihan rauhassa kulkea. Ei ole tungosta mihinkään suuntaan.
Vaikka syksy ei ole ollut erityisen sateinen, polku oli varsinkin alavilla paikoilla märkä ja lietteinen. Isompien polkujen rinnalle on syntynyt kiertopolkuja, jotta kulkua voi jatkaa jalat kuivina.
Kuljimme tällä kertaa pidemmän reitin, jonka toinen pää sijoittuu vanhalle pururadalle. Lähellä asunut maanomistaja tapasi ylläpitää polkua ja kattaa sitä säännöllisesti hakkeella, jota ilmeisesti syntyi hänen hoitaessaan metsää. Sinänsä suurin osa metsäalueesta on saanut kasvaa luontaisesti ja vain reuna-alueilla on tehty hakkuita. Nyttemin pururadasta huolehtinut henkilö ei ole enää tekemässä vapaaehtoistyötään. Kosteimpien kohtien yli kulkeneet puusillat ja pitkospuut ovat vähitellen lahonneet, minkä vuoksi kulkija joutuu enemmän loikkimaan päästäkseen kuivin jaloin eteepäin.
Vaikka olemme kulkeneet saman reitin lukuisia kertoja milloin mistäkin suunnasta aloittaen, on jokainen kerta ainutlaatuinen. En lainkaan kyllästy ihastelemaan samoja kiviä ja kantoja, sammaleen vihreyttä ja mäntyjen suoria runkoja. Viime vuosina talvetkin ovat olleet niin leutoja, että harvoin lunta on ollut liikaa poluilla kulkemisen esteenä. Sankka metsä estää lumen kinostumisen paksuiksi massoiksi ja toisaalta myös kulkijat tallovat nopeasti polulle sopivan kulku-uran.
Tämän metsälenkin jälkeen luin uutisen pohjoisessa ammutuksi tulleesta pyöräilijästä. Meidänkin metsissä harjoitetaan metsästystä ja laukauksia on viime aikoina sieltäkin kuulunut. Ehkä seuraavalle metsälenkille etsin kaapista kirkkaanpunaisen pipon, jotta minua ei mustassa ulkoiluasussani sekoiteta peuraan tai hirveen.
Tunninkin lenkki luonnossa tuottaa melkoisen annoksen mielihyvää. Pelkästään se, että on saanut itsensä liikkeelle, on kiitoksen paikka. Plussana on mukava lämmön ja raukeuden tunne, kun veri kiertää ja pää on tuulettamisesta keveä.
Ulkoilun ja luonnossa liikkumisen terveysvaikutukset on tutkimuksin todistettu (UKK-instituutti - Ulkoilututkimus — luontoympäristö ja liikunnan hyvinvointihyödyt).
Metsään on tullut jo syys,
lohduton yön hämäryys,
vaan hongat huokaillessaan
suojaavat kukkia maan.
Hongiston suojaan on jäänehet pienoiset;
metsäorvokit nuo syksy unhoitti laasta pois.
Yksinäin alla päin saavun kukkien luo,
poimin ne armaallein.
Anteeksi saan,
tien onnelaan,
tunnen taas löytänein.
Metsäkukkia
Kansansävelmä, sanat Anu Tuulos
