Kauan kaipaamani lohdutuspalkinto Uudenkaupungin Kukkamessuilta saapui eilen. Kauniisti pakatusta laatikosta löytyi Inger Palmstiernan "Kesäkukat - Väriloistoa puutarhaan" -kirja, joka tuli oikestaan juuri sopivaan aikaan. Tarkoitus on nimittäin ollut istahtaa alas oikein ajatuksen kanssa miettimään kesäkukkahankintoja. Paketissa oli lisäksi tulevien Kukkamessujen ohjelma ja Uudenkaupungin esite.
Tänään sataa ja on aika koleaa, mittarissa vain +3.3 astetta. Vaan ei haittaa, tällainen "jokatoinen päivä sataa ja jokatoinen paistaa" -tahti, sopii minulle tällä haavaa ihan hyvin. Tuleepa välillä kotonakin jotain tehtyä. Heti, kun sade lakkaa ja aurinko kipuaa taivaalle, meikäläisen valtaa niin suuri ulkokaipuu, että pihalle on ihan pakko mennä. Jollei muuta, niin ainakin nojailemaan haravaan ja kuuntelemaan lintujen mahtavaa konserttia. Erityisesti aamuisin ja iltaisin saattaa kuulla niin monenlaisia erilaisten lintujen ääniä, etten pysty niitä läheskään kaikkia tunnistamaan. Tänäänkin pysähdyin keskelle pihaa Hesari kainalossani kuuntelemaan ihan uudelta kuulostavaa pitkänlaista viheltävää linnunlaulua. Kun muuten koko maailma vielä tuntui olevan unessa ja ihmisten aiheuttamat äänet puuttuivat, tunsin olevani ikäänkuin jossain eksoottisessa lintutalossa.
Alkuviikosta rapsuttelin yläpihan kukkapenkkejä. Se osoittautui aika vaikeaksi, koska niin paljon uusia piippoja ja muuta mielenkiintoista tunki kärkiään mullasta. Päätinkin rapsuttelun sijaan lisätä tuoretta multaa syksyn lehtien ja muun karikkeen päälle kukkapenkkeihin. Niistä tuli ihan siistin näköisiä ja sinnehän kaikki syksyinen maatuu. Vaikka multaa tyytyisi ripottelemaan vain silmänlumeeksi, hupenee isokin säkillinen nopeasti. Koska oma multani oli vielä osittain jäässä, hain kaupasta viisi säkillistä multaa ja siitäkin on jäljellä enää kaksi säkkiä. Muiden sisältö on ohuesti levitetty yläpihan kolmeen kukkapenkkiin.
Eilen kiertelin tutustumassa "päivän uutuuksiin" ja kaikenlaista tosiaan mullasta jo kurkistaa. Maksaruohot ovat alkaneet saada väriä ja särkynyt sydänkin puskee alapihan kiemurapenkissä, vaikka siinä vielä edellisenä päivänä oli lunta. Tulppaanit kasvavat hurjaa vauhtia ja narsisseissa on nuput vaille avautumista. Tuskin kuitenkaan nyt avautuvat, kun on niin koleaa.
Varjoyrtissä ja vuorenkilvessä on nuput. Kumpaisenkin lehdet on kuin suuremmankin taistelun jäljiltä. Vaikka lunta on ollut paljon ja paksu hanki suojannut kasveja, runteli loppukevään toistuvien yöpakkasten ja aurinkoisten päivien voimakas vaihtelu kasvien maanpäällisiä osia. Päivällä lumi osittain suli ja jäätyi sitten paksuksi kanneksi kasvien päälle. Ihmeellisesti vain nuo kukat ovat kevään ruljanssista selvinneet.
Joka kevät joutuu valmistautumaan mahdollisiin menetyksiin eli kaikki kasvit eivät selviydykään talvesta. Onneksi on myös niitä positiivisia yllätyksiä ja sellaiseksi eilen osoittautui penkkiin syksyllä kaivamani jalohortensia, jonka oksassa oli selvät lehdensilmut. Eikä vaan yhdessä oksassa vaan useammassa. Olin jotenkin aivan varma, ettei niin hieno kasvi selviä kovasta talvesta eikä etenkään vielä rankemmasta keväästä. Mielenkiinnolla seuraan jalohortensiani edistymistä.
Kevätkaihonkukkaa olen ennenkin kehunut, mutta taidanpa kehua vielä uudenmmankin kerran. Se on nimittäin aivan mahdottoman kiitollinen ja sinnikäs kasvi. Juuri, kun kevätkaihonkukan hennon vihreät lehtiruusukkeet ovat alkaneet ponnahdella karikkeen seasta, siihen ilmestyy jo nuppujakin ja nuput aukeilevat saman tien luoden lemmikinsinistä väriä pitkin puutarhaa. Kevätkaihonkukan kukinta on oikeastaan aika pitkä, sillä se vihertyy ja kukkii vaiheittain riippuen siitä, miten lämpimässä ja otollisessa paikassa se sijaitsee. Kevätkaihonkukkaa on hyvin helppo lisätä sen tekemistä rönsyistä ja niinpä meidän pihalla sitä on vähän joka paikassa. Erinomaisena peittokasvina se viihtyy hyvin mm. pensaiden alla ja lähtee kasvamaan melkeinpä millaisesta rönsynpalasta tahansa.
Myös kielot ovat jo muutaman senttimetrin mittaisia. Ne ovat meidän pihalle levinneet viereisestä kunnan metsiköstä. Tässä paikassa saavat minun puolestani ihan vapaasti olla, mutta muualle en niitä mielelläni lähde siirtämään, sillä kielo on todella kova leviämään ja siitä näyttää sen jälkeen olevan vaikea päästä eroon. Se on ihan nätti lehtivaiheessa ja kukapa kielonkukkaa tai sen tuoksua vastustaisi. Sen sijaan loppukesästä lehti menee nopeasti ruskeaksi ja koko kasvusto rumentaa pian kasvupaikkansa. Suunnitelmissani onkin istuttaa tälle kieloalueelleni jotain, joka "istuisi" takana alkavaan metsikköön.
Eilen aurinko paistoi lämpimästi ja näin tämän kevään ensimmäiset valkovuokkoni Espoossa, Bembölen kahvituvan viereisessä rinteessä. Kuva on surkealla kännykkäkameralla näpätty, mutta pakkohan sinne rinteeseen oli kivuta ja käydä ikuistamassa nuo ihanat kevätkukat.
Bembölen kahvitupa on ihan mukava kahvi- ja lounaspaikka varsinkin kesäaikaan, jolloin ne kahvit voi juoda esimerkiksi pihamaalla. Kahvituvan historia ulottuu 1700-luvulle ja moni espoolainen ja vanhaa Turuntietä kulkenut muistaa paikan varmasti jo lapsuudestaan. Aika usein Kahvituvalla on tullut itsekin käytyä. Kesän lisäksi toinen hyvä pistäytymisaika on syyskylmät, jolloin salin isossa takassa loimuaa lämmittävä tuli. Koska Kahvitupa sijaitsee liikenteellisesti hyvin tavoitettavassa paikassa, lähellä Jorvin sairaalaa ja Ikeaa ja sillä on omanlaisensa autenttinen ympäristö, toivoisin, että paikan sisustukseen - tai paremminkin siisteyteen - kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Kauniit kukkatapetit pienemmän salin puolella on rumasti läiskäiset ja likaiset. Pitkät räsymatot kaipaavat pesua ja niihin tuppaa joka kerran kompastumaan. Luultavasti poistaisin myös pöydiltä tekokukat tusinavaaseissaan ja panostaisin pihan istutuksiin. Jotenkin on surullista, että niin potentiaalisesti ihana paikka on ikävästi rupsahtanut, etten sanoisi epäsiisti. Aika pienellä panostuksella paikan viihtyvyys lisääntyisi merkittävästi.
Viikkosiivous on suoritettu ja sisäkukat kasteltu. Sen jälkeen otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut ja toiset verhot sekä ompelin ystävän synttärilahjan valmiiksi. Siitä pitääkin ottaa kuva myöhemmin kerrottavaksi. Juuso meni ulos jo aamukahdeksalta, silloinhan ei vielä satanut. Kun imurointi ja muut siivoushommat oli saatettu loppuun, sopi Juusonkin tulla sisälle. Se on kuin pieni lapsi, runsaasti raitista ulkoilmaa saaneena ja ruokakupin tyhjentäneenä nukahtaa syvään uneen. Vaikka Juuso tuntuu inhoavan kovia ääniä, kuten nimenomaan imuria ja ompelukonetta, ei sitä nyt haitannut laisinkaan, vaikka surrutin ommelta aivan sen vieressä. Siinä tuo ihana karvakatti kuorsasi ajoittain hyvinkin äänekkäästi häiriintymättä laisinkaan kovaäänisestä ompelukoneesta.
Työhuoneessani on kaksi vanhaa keittiön tuolia. Narupunosistuimiset tuolit on aikanaan ostettu Tampereelta, Keijärven mielisairaalasta. Tuolla nimellä paikka tuskin enää tunnetaan, mutta vielä 80-luvulla sairaalan myymälästa saattoi ostaa potilaiden tekemiä tuotteita ja Tampereella asuvan ystäväni vinkistä löysimme nuo tuolit. Eivät olleet kalliita ja ovat totisesti kestäneet hyvin aikaa ja kulutusta. Nyttemmin kaksi noista tuoleista on jätetty työhuoneeseeni oikeastaan nimenomaan siksi, että Juuso tykkää nukkua vaihdellen jommalla kummalla tuolilla. Olen laittanut narupunosistuimen päälle pehmeän istuintyynyn ja sen päälle froteepyyhkeen, joka on helppo laittaa pyykkiin harmaannuttuaan kissankarvoista. Etenkin näin keväisin ja myös syksyllä Juuso tuo tassuissaan kaikenmoista roskaa ja kyllästyin nyhtämään niitä irtokarvojen lisäksi istuintyynyistä. Juusokin tuntuu tykkäävän froteepyyhealusesta.
Saatuani ompelutyöt loppuun, siistin työpöytäni ja siinä vaiheessa Juuso vaihtoi asentoaan kääriytyen kerälle. Sillä on mielenkiintoinen valikoima erilaisia nukkuma-asentoja ja ollessaan oikein tyytyväinen, se kellahtaa usein selälleen tassut kohti taivasta. Joskus se oikein nautiskelee selällään venytellen, kiskoen itsensä pitkän pitkäksi ja samalla unohtaen nukkumapaikkansa rajallisuuden pudoten tuolilta. Kissahan putoaa onneksi aina jaloilleen, mutta hivenen hölmistyneen näköinen Juuso tällaisen pikaherätyksen jälkeen usein on. Ehkä hivenen loukkaantunutkin, kun mammakulta nauraa sen hölmöilyille.
Maanantaina menemme Juuson kanssa eläinlääkärille rokotettavaksi. Sen hinta on vielä kohtuullista, mutta tavan mukaan eläinlääkäri avaa Juuson suun ja ryhtyy puhumaan hampaiden rassaamisesta ja muusta hammashoidosta. Kylämme eläinlääkäri on erikoistunut koirien hampaisiin. Monet tuttuni sanovat tämän lääkärin aina löytävän aihetta erilaisiin hammashoitoihin, oli lääkärikäynnin syy mikä tahansa ja siksi he menevät mieluummin rokotuttamaan kissansa jonnekin muualle. Viimeksi Juuson hammashoito tuli maksamaan yli 400 euroa, joten kyllä kirpaisee. Etenkin näin kevään korvalla, kun olisi niin paljon muitakin rahanreikiä.
* * *
Huomasin jälleen saaneeni kaksi uutta lukijaa. Toivotan Amalian ja Molleyn lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja koska vappu lähestyy, on hyvä valmistautua aiheeseen vaikka yhdellä vitsillä, joka kuuluu tällä kertaa näin:
Erään kaupungin puisto-osastolla on ollut erikoinen työtahti. Eräs eläkkeellä oleva kaupunkilainen katseli kahta miestä, joista ensimmäinen kaivoi pienen kuopan ja siirtyi kaivamaan seuraavaa kuoppaa kymmenen metrin päähän. Perässä tuli mies, joka peitti
edellisen kuopan ja hetken odotettuaan hän peitti seuraavankin kuopan.
edellisen kuopan ja hetken odotettuaan hän peitti seuraavankin kuopan.
Eläkeläinen seurasi touhua kolme tuntia ja meni sitten kysymään miehiltä:
- En oikein ymmärrä, mitä te teette. Voisitteko selvittää asian minulle?
Ensimmäinen mies vastasi:
- Kuule, meillä on tässä normaalisti kolmen miehen tiimi. Minä kaivan kuopan, seuraava istuttaa siihen puun, ja viimeisenä tuleva peittää kuopan ja tasoittaa mullan puun ympärille. Tänään on istuttaja sairaana, mutta eihän se saa sitä tarkoittaa että me kaksi seisoisimme
koko päivän tumput suorina.
* * *
Samalla toivotan kaikille pihatöille sopivaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua!
.
