Puutarha sairastaa

Puutarhassa ei aina kaikki ole hyvin. Runsaan etanapopulaation ja kirva-armeijoiden lisäksi erilaiset homesairaudet näyttävät iskeneen tulevaan satoon. 

Karviaishärmääkö?

Åkero-omenapuussakin jotain vialla?

Lintu - siis ihan oikea sellainen - oli pyrähtänyt pikkuvessan ikkunalaudalle ja pudottanut toisen siellä nököttäneistä keramiikkalinnuista. Tipulta lohkesi pyrsö ja pää. Oli tainnut oikea lintunen säikähtää, koska oli jättänyt paikalle hätäkakat.

Kun tuossa kesäpäivän pimeyttä Ukkokullalle harmittelin, hän totesi: "Ei haittaa, kun on itse tarpeeksi välkky!" Niin, mitäpä siihen lisäämistä.

Sadepäivän jorinoita

Pikkupuutarhan polku on hetken aikaa siisti

Eilisen aurinkoinen ja lämmin päivä salli Pikkupuutarhan siivoamisen jatkamisen. Rikkaruohot lähtivät helposti märästä mullasta, lauantai-illan rankkasateesta oli ainakin tällä tavoin hyötyä. Kahden päivän kovan urakan jälkeen Pikkupuutarha on nyt hetken ajan siisti ja polut ovat selkeästi nähtävissä. Kunpa kaikki kauniit kukat kasvaisivat yhtä vikkelästi kuin monet rikkaruohoiksi luokitellut kasvit. Kitkin voikukkaa, ahomansikkaa, niittyhumalaa, hiirenvirnaa ja monia muita, joita en äkkipäätään tunnistanut. Ahomansikka on kaunista, niittyhumala on kaunista ja hiirenvirnakin on kaunista, kunhan eivät kasva keskellä varta vasten ostettuja ja huolella istutettuja perennoja.

Talviot ovat hetken omalla reviirillään

Malttamaton luonteeni näkyy hyvin puutarhassani. Istuttaessani jotain kukkalajia, en millään jaksa odottaa sen kasvua ja tilan ottamista vaan harrastan monistamista eli tungen joukkoon muista kukkapenkeistä jaettavaksi sopivia kukkia. Tämä on johtanut siihen, että minulla on kaikkea kaikkialla. Ei siis mitään hienoja ja harkittuja perennapenkkejä, joissa eri lajikkeet kukkisivat toukokuusta syyskuuhun tuuheina ja tiiviinä puskina etualan pienimmistä taustan korkeimpiin. Enpä tiedä, mihin olet vuosikaudet multasormeani tökkinyt, mutta tuntuu kuin vasta muutaman viime vuoden aikana olisin löytänyt jonkinlaisen punaisen langan, jota kykenen seuraamaan tulevinakin kesinä.

Möyriminen mullassa ei aina ole ongelmatonta. Milloin lapionvarsi kopsahtaa kipeästi varpaille, milloin iso kivi vyöryy jaloille, ihon alle tunkeutuneista ruusunpiikeistä ja nokkosen poltteesta puhumattakaan. Niin ja kutiavat hyttysenpaukamat tai paarmanpuremat sekä kaikenlaiset muut nirhaamat ja mustelmat. Mahtoiko minulla olla lapsenakaan niin kolhiintuneet raajat kuin nykyisin pyrkiessäni täyttämään puutarhaunelmaani.

Monen kesäperinteeseen kuuluu mattojen ja vuodevaatteiden pesu. Meidän räsymatot ovat niin pieniä, että pystyn pesemään niitä omassa pesukoneessa aina tarpeen tullen, vaikka monta kertaa talven mittaan. Vuodevaatteitakin tulee pestyä muulloinkin kuin kesällä. Mutta kesäpyykkiin liittyy silti jonkinlaista ylimääräistä puhtauden tuntua. Täkit ja tyynyt raikastuvat kuivuessaan kesäauringon poltteessa ja iltatuulen vireessä. 

Siihen nähden, miten paljon tänä kesänä on satanut, olen saanut hienosti pyykättyä peittoja, verhoja ja muita raskaampia tekstiilejä. Eilen pyöri useampi koneellinen ja suurimman osan sain myös ennen iltaa viikattua pois narulta. Viimeinen koneellinen jäi kuitenkin narulle roikkumaan. Tarkoitus oli hakea ne ennen nukkumaanmenoa sisälle, mutta tyystin unohdin. Niinpä ne ovat yön aikana alkaneessa sateessa imeneet itseensä niin paljon märkyyttä, etteivät sisälläkään ihan heti kuivu.

Tuo Pikkupuutarhan siistimisurakka ja Vasemmanrinteen kunnostus imivät kyllä mehut muutamaksi päiväksi eteenpäin, eikä juuri nyt ole minkäänlaista intoa astua saappaisiin ja noutaa lapio kellarista. Lisäksi ulkona sataa. Ei kaatamalla eikä tihuttaen vaan tasaisesti ripsuttaen, ja taivaskin on niin läpitunkevan harmaa, ettei sade ihan heti taida lakatakaan. Siis puutarha ja puutarhuri levätköön. Tauko saattaa olla hyväksikin, koska nyt on aikaa miettiä noiden naapurin miniältä saamieni lahjakasvien sijoituspaikkoja ja sen pressujen alla lymyävän uuden kukkapenkin tulevaa olomuotoa. Ja voisihan sitä vaihteeksi askarrella korttejakin.