maanantai 6. toukokuuta 2019

Vanha puutarhamyymälä uudella paikalla


Puutarhaihmiset tietävät pääkaupunkiseudulla  toimivan laadukkaan puutarhamyymälä Muhevaisen (Kerava, Helsingissä Pirkkola ja Kontula, Espoossa Suurpelto).  

Espoon myymälä Matinkylässä suljettiin viime syksynä alueella jatkuvien mittavien rakennustöiden vuoksi. Hiukan jo hirvitti, pitääkö jatkossa kasvien perässä ajaa Helsingin puolelle. Vaan ei onneksi, sillä Muhevainen avasi pari viikkoa sitten uuden myymälän Espoon Suurpeltoon. Minulle melkeinpä parempi sijainti, kuin aiemmin Matinkylä.


Sateisena toukokuun ensimmäisenä torstaina suunnistin Suurpeltoon ostoksille ja samalla myös tutustumaan uuteen Muhevaisen myymälään. Kehä II:lta oli helppoa ja kätevää kurvata suoraan myymälän parkkipaikalle. Hiukan jopa jännitti, miten kasvit on saatu ojennukseen ja tilat valmiiksi vastaanottamaan asiakkaita. Ei hätää, hyvin oli kaikki saatu esille ja ajan kanssa alue varmasti vain paranee.


Tietenkin pyörin aluksi hämmentyneenä ja vähän eksyneenä sinne tänne. Aika pian pääsin jyvälle kasvien sijoituslogiikasta. Sitten jo seurasikin hirvittävä ja tuttuakin tutumpi "tuo minun pitää saada ja tuo ja tuo ja tuokin" -kohtaus. Olin laatinut ostoslistan, jossa oli tarkoitus pysytellä, mutta nippa nappa se onnistui. Ihanuuksia oli ympärillä ihan liikaa.


Taimet ovat hyvinvoivia ja vankkoja. Mielestäni valikoimakin on jo näin alkuun laaja. Varmasti vielä paranee, kunhan kausi pääsee kunnolla vauhtiin ja kasvit löytävät paikkansa uudessa myymälässä.


Varsinaisen myymälärakennuksen viereisellä aukiolla ja monien taimihyllyköiden oheen on aseteltu ajankohtaisia kasveja ja houkutuskokoelmia.


Alueelta löytyy myös kasvihuone, jossa nyt oli kesäköynnösten taimia (mm. kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa ja keijunmekkoa) ja runsaasti erilaisia yrttejä ja hyötykasvin taimia.





Kuvan yrttisellerien lisäksi löytyi latva-artisokkaa ja monia muita hyötykasveja, jos omat kylvöt ovat vaikka epäonnistuneet.


Mm. monista kivikko- ja maanpeitekasveista oli koottu houkuttelevia esittelylavoja. Kiva katsella saman kasvityypin eri versioita ja miettiä, mikä niistä sopii omaan pihaan. Vai ottaako jokaista.


Olin enemmän kuin pyörällä päästäni, sillä ostoksiin varaamani aikaa oli aivan liian vähän. Teki mieli hyöriä kuvaamassa, mutta samalla olin kuin kissa pistoksissa kaikkien houkutusten keskellä. Itse asiassa tämä oli kevään ensimmäinen taimimyymäläkokemukseni ja olin talven aikana tyystin unohtanut, miten helposti hurahdan herkkujen keskellä.

  
Tarkoitukseni oli ostaa jalosyreeni Louis Späth (Syringa Vulgaris-Ryhmä ’Louis Späth') ja sen myös ostin. Toisen ostoksen piti olla kevätatsalea, mutta sen sijaan mukaan lähtikin ruskaheisiangervo 'Amber Jubilee'. Huh, kyllä oli vaikeaa valita. Vaan nyt ei kannata murehtia, sillä vastahan kasvukausi on aluillaan ja syksyyn mennessä ehtii monta toivetta toteuttaa.


Pois lähtiessä tajusin, että tarkemminkin myymälän valikoiman olisi voinut kiertää ja katsella. Sisätilojen ruukut ja tarvikkeet unohtuivat kokonaan. Ensimmäinen käynti ei kuitenkaan tule jäämään viimeiseksi, joten seuraavilla kerroilla kierrokset uusiksi.

Mainittakoon, etten ole sopinut yhteistyöstä Muhevaisen kanssa. Olin vain niin innostunut uudesta puutarhamyymälästä ja edelleen sekaisin keväästä, joten pyysin luvan ottaa kuvia kertoakseni blogissani uudesta myymälästä.