Tuon kuvan pionin ostin kaksi vuotta sitten Taivassalon Pionien kodista, mutta nyt en löydä puutarhapäiväkirjastani nimeä ja hankintapäivää. Hämärästi muistelen nimeksi "Jan van Leeuwen". Samalla kertaa ostin kaksi muutakin, jotka ovat vielä nupussa. Noita pionejani ihastellessani on syntynyt ajatus uudesta pionipenkistä täysin aurinkoisessa paikassa. Nyt pionini ovat vain osan ajasta auringossa ja muut kasvit niiden toisella sivulla ovat vuosien mittaan kasvaneet niin suuriksi, että pionien tukeminen on hiukan työlästä. Tänä vuonna niin pionien kuin muidenkin kukkien varret ovat venähtäneet tavattoman korkeiksi ja perinteiset kukkatukeni ovat osoittautuneet hieman liian mataliksi. Kävin jo ostamassa muutaman tuen lisää, mutta eivät riittäneet, kun marjapensaatkin lykkäävät kypsyvistä marjoista painavia oksia maata kohti.
JAAKKO HEITTÄÄ KYLMÄN KIVEN
Vanhan viisauden mukaan uimavedet alkavat kylmetä Jaakon
päivänä 25. heinäkuuta. Siinä on pieni totuuden hiven, toisin kuin useimmissa
sääaiheisissa sanonnoissa. Yleensä sää muuttuu elokuun alussa vaihtelevammaksi
ja epävakaisemmaksi. Veden lämpötila vaihtuu kuitenkin ilmaa hitaammin. Vuonna 1753 Suomessa
tehtiin almanakkauudistus, jolloin siirryttiin 11 päivää eteenpäin ajassa.
Ennen uudistusta Jaakon päivää vietettiin siis 5. elokuuta, jolloin sanonnan
manaus kylmenevistä vesistä oli paremmin kohdallaan.
Eli jatketaan siis heinäkuu loppuun ilman sen kummempia syysunelmia.
Näitä Sormustinkukkia meidän puutarhassa nousee nyt siellä täällä. Olisihan se mukavaa, jos niitä kasvaisi samassa penkissä runsaasti, mutta onpahan kesässä mielenkiintoisia yllätyksiä, kun pohtii, mistä sormustimia kulloinkin kukkaan pukkaa. Kolme yksilöä pönöttää aika varjoisassa paikassa talon toisessa päädyssä ja muutama myös Aronia-pensaiden juurella. Tykkäisikö Sormustinkukka kenties pienestä varjosta? Toivooko se itselleen tukea ja suojaa? Tosin kolme yksilöä työnsi itseään ilmoille alapihalle johtavien portaiden välistä ja ne siirsin suosiolla kukkapenkkiin. Olisivat olleet todella avarassa paikassa ja tyystin keskellä ihmisten askeltamista.
Tämä kuvassa oleva yksilö on kyllä hurjan korkea. Täytyypä jossain välissä käydä laskemassa, kuinka monta sormustinta siihen aukeaa. Tuopa nyt väriä muuten vain vihreään kukkapenkkiin. Tosin Jaloangervoissa alkaa olla hiukan väriä, mutta sen sijaan Värililjat ovat vielä aika tiukassa nupussa ja Syysleimuissa ei kaikissa ole edes nuppuja.
Ja nyt juuri pälkähti päähäni ajatus, joka pitää heti tähän kirjoittamani eli en todellakaan aina ole oikeassa näiden kasvieni nimien suhteen, joten ilolla otan vastaan korjaavia mielipiteitä ja kommentteja.
Naapurin pihassa on tällainen pieni kuusi, jossa on kauniit, pehmeät neulaset ja hauskat, lilansiniset kävyt. Vielä en ole ehtinyt etsiä kuuselle nimeä, joten jos joku sen tunnistaa, olen siitä iloinen. Kuusi on tosiaan vielä pieni, mutta ehkä siitä kasvaakin suuren suuri puu. Naapurin kuusenkuvaa katsellessani, olen miettinyt, että pitäisi istuttaa pihamaalle enemmän ikivihreitä havuja. Muitakin kuin tuijaa tai tuiviota.
Kovin isoksi kasvavia puita en omalle tontille halua, koska ympäristössä on valtavia puita ja metsääkin. Viereinen metsikkö varjostaa jo nyt pihaamme merkittävästi ja toivomme kunnan lähivuosina karsivan sieltä isompia puita.
Metsikkö on ollut vuosien ajan kovassa käytössä ja sen läpi kulkee useita leveiksi ja koviksi tallaantuneita polkuja. Koska metsikköä ei ole koskaan mitenkään hoidettu, on siellä kaikenlaista puustoa sikinsokin hyvin tiiviisti kasvamassa. Osa puista on lahonnut pystyyn ja osa kaatunut kokonaisina tai latvastaan katkenneina.
Kunnalla on metsää niin paljon, ettei se pysty mitenkään kaikkea hoitamaan. Meidän metsikköömme kunnalla on suunnitelmissa rakentaa hiekkapintainen kulkuväylä tonttimme toiselle reunalle kunnostettavalle pallokentälle. Vaikka tuo väylä varmasti vähentää rauhaa tontillamme, toivomme sen siistivän metsää enemmän rakennetulle alueelle sopivaksi puistikoksi.
Löysin myös kadotetun Nauhuksen alapihan Ruusukivipenkistä. Sinne sen toissakesänä taisin kaivaa ja unohdin luultavasti saman tien. Olen tavannut kirjata uudet istutukset, jotta ne myöhemmin voisin tarvittaessa jostain tarkistaa. Kuinka ollakaan, tämä blogin kirjoittaminen on sekoittanut puutarhapäiväkirjani kasvien kirjaamisen osalta. Toki saatan jostain kasvista kirjoittaa liiankin kanssa, mutta siinä ohella joku toinen saattaa jäädä täysin unholaan. Jopa niin pahasti on käynyt, että olen mennyt istuttamaan uutta kasvia likimain toisen päälle. Vasta myöhemmin olen tajunnut, että näin tulin tuhonneeksi jonkun aiemmin istutetun kasvin, joka ei ole vielä ehtinyt nousta mullan pintaan. Tänä kesänä olen tuohon ongelmaan törmännyt yhden jos toisenkin kerran ja siihen täytyy tehdä parannus. En tiedä, miten muut menettelevät tai tapahtuuko tällaista kenellekään toiselle. Kun lapion kanssa heiluu alituiseen, näyttää tulevan myös haavereita. Mutta tyhmyydessä tehtyjä haavereita täytyy jatkossa välttää, kun siihen kerran on keinonsa.