Kallellaan olevan pihakoivun kaatamisesta on ollut jo jonkin aikaa puhetta ja Ukkokulta oli siitä maininnut naapurillekin. Yllättäen torstaina iltapäivällä naapurin keskimmäinen poika oli ajanut vanhempiensa pihaan ja Ukkokullan portilla nähdessään kysynyt, voisiko tulla katsomaan niitä kaadettavia puita. Siinä sitten katsastuksen päätteeksi Ukkokulta oli kysynyt, milloinkas naapurin poika ehtisi puita kaatamaan, johon tämä oli todennut, että kävisikös vaikka heti. Niin sitten moottorisaha laitettiin laulamaan ja pihakoivun lisäksi maahan jymäytettiin myös naapurin aidan vierestä iso pihlaja.
Pihakoivun ydin näytti olevan terve, vaikka pelkäsimme puun lahoavan pystyyn. Siitä on parin viime vuoden kuluessa pudonnut ilman sen kummempia myrskytuuliakin isoja oksia. Aikanaan taloa rakentaessamme jouduimme tuomaan tontilla melkoisesti täyttömaata, jolloin koivun tyvi jäi aika syvälle tuon maa-aineksen sisään. Eräs asiantuntija sanoi, että koivu saattaa kuolla heti tai sitten kasvattaa uusia juuria ylemmäksi. Ilmeisesti se niin teki, sillä 26 vuotta puu on selvinnyt. Selvästi se on kallistunut, mutta suurin syy kaatamiselle lienee koivusta syntyvä mahdoton määrä erilaista roskaa. Ukkokulta on läpeensä kyllästynyt alituiseen katon ja rännien siivoamiseen, enkä minäkään kyllä ihan hirveästi puun menetystä sure. Ympäristössä on runsaasti kaiken sorttisia puita, isoja ja pieniä, koivujakin, joten koivu sai nyt mennä.
Puun kaataminen rakennetulla tontilla ei ole mikään yksinkertainen juttu. Tarkasti nytkin piti miettiä, mihin kaadon suuntaa, ettei tulisi isoja vahinkoja. Jouduin kuitenkin uhraamaan alapihalla kasvaneen tuijan, se oli pienin paha. Jokunen aroniapensaskin vaurioitui ja ehkä myös alapihan ruusupensaat, mutta ne kestävät leikkausta. Omenapuiden varjelemisen laitoin ykköskriteeriksi ja kyllähän taitava puunkaataja osasi hommansa.
Juuson juoksulangalle on nyt mietittävä uusi paikka; ehkä se väliaikaisesti ainakin sidotaan tuonne leikkimökin harjaan kiinni. Juuso on kovasti tykännyt kynsiä koivun runkoa, mutta tuo korkea kanto saa kyllä kesään mennessä mennä. Koivun kasvaessa tuo runko on lähestynyt enemmän ja enemmän terassin reunaa ja kaventanut kulkuväylää. Kottikärryillä on saanut taiteilla pensaiden ja koivunrungon välissä.
Aamulla hain lehden postilaatikosta ja ihmettelin, miten kahden puun kaataminen onkaan saanut pihalle valoisamman ilmeen. Tuo naapurin aidan vieressä oleva pihlaja taisi häiritä enemmän naapuria kuin meitä ja nyt en taida pyykkiä ripustaessani kuulla mustarastaan laulua, sillä se tapasi istua juuri tuon pihlajan latvassa. Toivottavasti linnulle kelpaa naapurin puolella kasvava kuusi, vaikka se ei olekaan ihan yhtä korkea.
Ukkokulta siivosi pihlajan oksat ja rangan sillä välin kun minä kävin ruokakaupassa. Kauppakäynnin jälkeen minä taasen lähdin riipimään koivua alapihan lumihankeen. Ulos mennessäni pakkasta oli vajaa -3 astetta, mutta työskennellessäni huomasin, että vähitellen työn touhussa kastuneet rukkaset alkoivat jäätyä. Pakkanen oli siis kiristynyt. Tunnin ajan luntakin satoi niin paljon, että maailma oli ihan harmaana. Silmälaseissa touhuaminen lumisateessa ei ole niitä hauskimpia puuhia, sillä linssien huurtuessa en välillä nähnyt yhtään mitään.
Lähes kolme tuntia vilahti vikkelästi, mutta vielä jäi runsaasti puutalkoita seuraavillekin päivillä. Sisälle tullessani olin kyllä ihan naatti, sillä oksien katkominen ja pöllien raahaaminen hangessa oli aika rankkaa puuhaa. Saappaissa oli kilo lunta kumpaisessakin ja villasukista saattoi vääntää vettä. Ei muuta kuin suoraan suihkuun ja perjantai-iltaa viettämään.
