perjantai 8. marraskuuta 2019

Laiskanpulskeaa isänpäiväviikonloppua


Olen onnistuneesti saanut pääni entistäkin tyhjemmäksi. Vapaa-aika kuluu kutimien ja kirjojen parissa, eikä blogiin synny mitään järkevää. Kerran viikossa sentään syvennyn kurssilla mindfulness'n saloihin, jonka ideana on oppia myös pitämään tyhjennetty pää tyhjänä. Näin leikkisästi sanoen.


Olen sentään harrastanut kulttuuria käymällä mm. Helsingin museonystävät ry:n 30-vuotisjuhlassa. Samalla kiersimme vasta avatun näyttelyn "Mieliala - Helsinki 1939-1945", joka esittelee kuvataiteen ja valokuvien heijastelemaa pessimismiä ja optimismia, ja laajemmin sitä visuaalista maailmaa, johon sodan oloissa oli totuttava. 

Juhlassa puhuivat yhdistyksen puheenjohtaja Kaarina Kuisma, museonjohtaja Tiina Merisalo, apulaispormestari Anni Sinnemäki ja näyttelyn kurattori FT, kirjailija Anna Kortelainen. Mielenkiintoista tietoa tuli valtavasti ja aika kului kuin siivillä. Näyttely on avoinna 30.8.2020 saakka.


Ensi viikolla on jälleen vuorossa RSOn torstaikonsertti. Toki olen aina pitänyt myös klassisesta musiikista, vaikka koen enemmän olevani rokki-ihminen. Olen kovasti iloinen, että lähdin avoimin mielin RSOn konsertteja kuuntelemaan. Valtaosa niistä on tähän mennessä ollut hienoja kokemuksia. Musiikin kuuntelun lisäksi seuraan mielenkiinnolla muusikkojen touhuja soitintensa kanssa ja eri kapellimestarien omintakeisia tyylejä johtaa orkesteria. Syyskuussa Joseph Haydnin ja Johannes Brahmsin sinfonioita johti 92-vuotias kapellimestari Herbert Blomstedt. Se oli huikean hienoa katseltavaa ja kuunneltavaa. Blomstedt osoitti, että ikä on vain numero, kunhan asenne on oikea.


Torstaiaamuna maa oli jälleen valkea ja taivaalta hipsui hiljalleen lisää lunta. Jääkö maahan vai ei, sen näemme jatkossa. Koko viikko on kulunut pikkupakkasessa, joten puutarhalle suonkin lunta peitteeksi ja suojaksi. Kaikenlaiset linnut ovat käyneet täyttämässä kupuaan ruokinta-automaateilla niin tiheään, että pian täytyy käydä ostamassa lisää siemeniä. Muutama punatulkku on ilmestynyt pihaan ja viherpeippojakin on taas käynyt vierailulla.


Lehtikaktukset innostuivat kaikki kukkimaan samanaikaisesti. Kolme vaaleanpunaista, yksi valkoinen ja yksi kirkkaanpunainen ovat pukeutuneet kukkamekkoihinsa pimeitä marraskuun päiviä piristämään.

Nouseva kuu 3.11.

Ensi viikolla on jälleen täyskuun aika. Sitä ennen vietämme sunnuntaina isänpäivää. Ajattelin laittaa jotain hyvää ruokaa ja siksi kokeilin jo ennakkoon netistä löytämiäni Cafe Engelin punajuuripihvejä. Olivat niin hyviä, että unohtui kuvaaminen.


Toivotan mukavaa viikonloppua ja kaikille ikään ja sukupuoleen katsomatta laiskanpulskeaa isänpäivää!