Laitoin loppuviikosta lämpöpatterit päälle ja Juuso hoksasi heti, että ikkunalaudalla on jälleen lokoisaa köllötellä. Kyllä se taitaa vieläkin minulle olla kiukkuinen siitä, että puolitoista vuotta sitten siirsin sohvan pois tästä ikkunan edestä. Siellä sohvan selustan takana oli erinomainen paikka köllötellä nauttien tuosta patterin lämmöstä. Ulos näki hyvin ja saattoi naksutella siellä lentäville linnuille, toisaalta sohvan selkänoja suojeli unissaan lattialle kellahtamasta ja ehkä myös toi turvantunnetta, jota eläin yleensä ympärilleen hakee. No, joka tapauksessa lämmitysaikaan siirtyminen toi taas kissalle takaisin vanhan tiirailupaikan. Eikä kissat taida ylipäätään olla erityisen pitkävihaisia. Eiköhän se ole ihmisten ikioma ominaisuus.
Juuso ei muuten nuorempana koskaan nukkunut näin pitkin pituuttaan etutassut pään alla, kuten se nykyisin tuppaa tekemään. Se ei ole lihonnut, joten selitys ei liene liian iso mahakaan, niin ettei kerälle pääsisi. Tällainen nukkuma-asento on Juusolle yleinen niin lattialla, tuolilla kuin tässä ikkunalaudallakin - ja tässä asennossa se on nukkunut korkeintaan kahden vuoden ajan.
Kissan lempipaikat tai asennot eivät kuitenkaan olleet tuo otsikon tekniikkaongelma. Ei, vaan tämän bloggerin sääteleminen on ajoittain kummallista. Yhdessä vaiheessa en millään saanut sopivaa taustaväriä pysymään, vaan tuntui, että ohjelma säätelee oman mielensä mukaan. No, nyt värit ovat ja pysyvät, vaikka mitä tekisin. Kuvien lataamisessa näihin päivityksiin ei ole mitään ongelmaa. Sen sijaan kuvan saaminen esimerkiksi ylätunnisteeseen ei syystä tai toisesta tahdo millään onnistua. Ja bloggerin ohjeet ovat kyllä hiukan samaa tasoa kuin facebookissa; niin ympäripyöreät, että kukin saa tulkita niitä ihan itse haluamallaan tavalla, eikä niillä sittenkään ole mitään vaikutusta tai merkitystä.
Olen myös ihmetellyt noita robottitunnistuksia. Joinain päivinä joutuu tulkitsemaan kirjaimia ja numeroita yksi toisensa jälkeen, eikä mikään kelpaa. Ohjelma on kaiketi päättänyt, että ko. päivänä kommentteja ei robotit lähettele. Välillä tekisi mieli repiä hiukset päästä, kun kerta toisensa jälkeen ohjelma käskee todistamaan, etten ole robotti. Kyllä siinä vähitellen itsensä robotiksi tuntee, kun yrittää tulkita sinne tänne vinossa olevia kirjaimia mielessään ja tihrustaa silmät killillään tuhruisia numeroita. Ja sitten tulee näitä tällaisia päiviä, kuten tänään. Kirjoitat mitä tahansa, kaikki kelpaa. Ei mitään ongelmaa, vaikka kuinka tulkitsisi vaaleanvihreän neliön luvuksi 123, tai 231, tai 321 tai mitä vaan. Ehkä robotintunnistusohjelmassa on jokin ihmisälyä suurempi idea, jota tuskin koskaan tulen keksimään. Ei haittaa, ihmetyttää kylläkin.
Olen nyt käyttänyt tätä bloggeria runsaan vuoden ja ihan hyvähän tämä on. Kelpaa hyvin minun tarkoituksiini, mutta jotenkin olisi kiva myös kehittyä tekniikan hallinnassa. Toki olen monia juttuja oppinut, mutta pitkälti kyllä blogituttujen neuvojen avulla, yrittämisen ja erehdyksenkin kautta, enimmäkseen tuon erehdyksen. Kenties se on hinta ohjelman ilmaisuudesta. Kenties hyvää ei saa halvalla, puhumattakaan että ilmaiseksi.
Jollei löydy väriä omasta pihasta, täytyy lähteä sitä kylille etsimään. Oikeastaan koko kesän olen touhunnut etupäässä omassa pihapiirissä ja kylillä on tullut käytyä lähinnä kumipyörillä. Tänään lokakuun ensimmäinen aamu näytti harmaalta, mutta ei sentään satanut. Päätin lähteä ulkoiluttamaan köhäistä kroppaani ja kamera pääsi mukaan - kuinkas muutenkaan. Kostea ilma oli helppoa hengittää ja kulku kävi yllättävän rivakasti siihen nähden, etten ole lenkille aikoihin ehtinyt. Tosin, käyhän noiden puutarhavälineiden kanssa vehtailu yleensä ihan rankasta liikunnasta, joten ihan tyhjän panttina tässä ei suinkaan ole tullut istuttua.
Meidän kylällä on ihan kävelyetäisyydellä kolme järveä; ei suurensuurta, mutta mukavaa ilmettä ne tuovat ympäristöön. Vesi elementtinä on aika houkutteleva, joten täytyihän minun kulkea katsastamassa ainakin kaksi noista kolmesta lätäköstä. Samalla ajattelin testailla kamerasta taas uusia asetuksia, ja testasinkin, vaikkakin lopputulos ei suuremmin hätkähdyttänyt. Tuolla rannassa alkuun ihmettelin, että mikä siellä pohjassa saa veden tuolla tavoin laikkuiseksi ennen kuin käsitin, että taivaan pilvien harmaus se heijastuu veteen.
Alkuun myös Ukkokullan piti lähteä kanssani tälle aamulenkille, mutta hänelle tuli työeste ja niinpä pääsin nauttimaan ihan ikiomasta seurastani. Siitä oli ainakin sen verran etua, että saatoin pysähtyä milloin mihinkin tarvitsematta pohtia, että nyt se lenkkikumppani jo hermoilee mutkan takana, mihin minä jäinkään.
Monet puut ovat jo lähes lehdettömiä, mutta paljon näin ihan heleän vihreää kuin kesällä konsanaan. Kuvittelisin, että aurinko ja keveät yöpakkaset saisivat luonnon värit räiskymään, mutta nythän ei ole pahemmin ollut kumpaakaan. Sen sijaan vettä tulee yhtenään ja tuskin ehdin kenkiä kotiinpäästyäni riisua kun jo sade alkoi tälläkin kylällä.
Mietin tuolla kävellessäni, mikä saa osan vaahteroista loistamaan keltaisten ja punaisten eri sävyissä kun taas monet vaahterat ovat likimain ihan vihreitä edelleen. Matkan varrella oli myös vaaihteroita, joiden lehdet olivat pukeutuneet Marimekon pallokuosiin, joka lienee jonkinlainen ruostetauti.
Kierroksen puolivälissä saavuin toisen järven rantaan ja olin aikeissa mennä kuvassa näkyvän laiturin päähän kuvaamaan. Se jäi aikeeksi, sillä puulaituri oli sateesta märkä ja lisäksi sen pinnassa oli liiskaantuneita puunlehtiä. Liukastuin astuessani laiturille ja olin pyllähtää koleaan veteen. Eniten olisi harmittanut kameran kastuminen, joten jätin laiturin suosiolla odottamaan kuivempia päiviä.
Olin iloinen, että niin kamera kuin minäkin olimme edelleen kuivia ja ehjiä. Lisäksi olin saanut ikuistettua muutamia hienoja värejä ja yksinkertaisesti elämä tuntui harvinaisen tasapainoiselta ja rauhalliselta. Mikäs siinä, kun tienkin nimi sattui olemaan Hyvänmielentie. Piti oikein ryhtyä ynnäämään, mitä aiheita moiseen hyvään oloon tällä kertaa olisi. No, talon kaikki ikkunat on tältä syksyltä pesty ja puutarhassa on tehty se, mikä tässä vaiheessa on mahdollista. Lisäksi viikon kirpparipöydän myynti oli 190 euroa, vaikka hiukan harmittikin kantaa pari kassillista hyvää tavaraa takaisin. Olisiko hinnoittelumedoteissa kenties korjaamisen varaa? Flunssakin on jo voiton puolella ja vatsa täynnä hyvää kebab-ruokaa, jota kävimme Ukkokullan kanssa paikallisessa kuppilassa syömässä, kun kumpikaan ei viitsinyt ryhtyä ruoanvalmistukseen.
Kotipihalle palattuani kävin vielä ravistamassa omenapuita ja keräämässä päivän saaliin. Punakanelia ja Åkeröä on vielä puissa, mutta vähenemään päin alkaa omenasaalis olla. Huomenna ajattelin leipoa pari omenapiirakkaa ja sitä varten täytyy pilkkoa jokunen omena. Näin se pääsi alkuun jälleen lokakuu ja sen kunniaksi päivityskuva puutarhaportista.
