Uusi taimivauva on syntynyt. Ensimmäisen taimen mönkiminen esiin mullasta on joka kerta yhtä sykähdyttävä ilmestys. Olen tarkkaillut kylvöksiäni kurkkimalla niitä joka päivä. Mieli on tehnyt suorastaan tunkea sormet multaan ja vähän avittaa siementä kasvamaan. Puhaltaa ja tukea, että voimat varmasti riittäisivät kasvuun. Näin en ole tehnyt, mutta kenties potin äärellä henkäileminen hermostutti siemenen ja se päätti kuin päättikin rynnistää mullan pinnalle.
Toinenkin kelloköynnös on aloittanut matkansa kohti kesää. Niin paljon, kuin näistä taimivauvoista iloitsenkin, hiipii mieleen epäilys siitä, miten tulee käymään muiden siementen kanssa. Kylvin jokaiseen pottiin kaksi siementä eli yhteensä siis kahdeksan. Ovatko muut kaverit hitaampia? Vai ovatko kimpassa päättäneet, että "me ei vaan jakseta nousta". Huh, hirveää tämä odottavan aika. Kahden kelloköynnöksen varaan en aio jättäytyä. Jollei elämää ala mullan pinnalle lähiaikoina ilmaantumaan, teen uuden kylvön.
Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikki otti kopin bloggareiden siemenpussien runsautta käsittelevästä keskustelusta ja laittoi liikkeelle siemenkirjeen, jonka tuloksista olen jo päässyt nauttimaan. Olin listalla ensimmäisenä ja Tuulikin siemenkirje saapui postilaatikkoon jo viikko sitten. Vaikka tarkoitus oli lähinnä päästä omista ylimääräisistä siemenistä eroon, otin kuitenkin muutaman siemenen Tuulikin kiertoon laittamista pussukoista. Laitoin pussukkaan omia siemeniäni ja lähetin sen listan mukaisesti eteenpäin. Kiva ja toimiva idea, jota voisi harrastaa enemmänkin.
Sitten taimivauvoista possuihin. Poika on tullut äitiinsä ja sen huomaa siitä, että hän tykkää traditioista. Jouluna sain häneltä jälleen kerran pikkuruisen marsipaaniporsaan. Vuosia sitten kerroin Pojalle, kuinka isälläni oli lapsuudessani tapana ostaa meille jouluksi marsipaaniporsaat. En muista, kuinka monena jouluna possut saimme tai edes sitä, saimmeko kaikki sellaisen? Vai vaan minä? Marsipaanipossumuistoni jäi Pojalle mieleen ja hän otti tavakseen antaa minulle jouluisin pienen marsipaanipossun.
Possu on viettänyt jouluaatosta lähtien aikaa jääkaapissa. Muutama päivä sitten totesin, ettei se siellä kaapissa suinkaan liho ja possu pääsi iltapäiväkahvin ajaksi kukkaniitylle. Pitkään possuressu ei niityllä saanut kirmata, kun se joutui syödyksi. Tarkoitus oli käyttää possua marsipaanilisänä laskiaispullissa, vaan toisin kävi. Ehkä sitten ensi vuonna.
