maanantai 6. marraskuuta 2023

Toimimaton Posti ja surkea asiakaspalvelu

 
Postin toimimattomuus harmittaa ja suututtaa ihmisiä. Niin myös minua. Olen aina käyttänyt postin palveluja ahkerasti ja hyvin se minusta toimi vielä runsas 10 vuotta sitten. Tänä päivänä kannattaa varautua viivästymisiin, jopa postin katoamisiin. Asiakaspalvelukin tuntuu olevan "vähän sinne päin" -mentaliteetilla harjoitettua.

Tilasin loppukesästä kukkasipuleita Hollannista. Prosessi oli kaikin puolin positiivinen kokemus siihen saakka, kunnes paketin piti saapua minulle. Tilaushintaan kuului kotiinkuljetus siten, että kuljetusyrityksen oli tarkoitus soittaa tarkempi toimitusaika. Kuinkas ollakaan, sain Postilta ilmoituksen, että paketti saapuu minulle ma-pe klo 8-16. Pakettia ei jätetä oven taakse, vaan minun on oltava se vastaanottamassa.

Kenellä on aikaa ja mahdollisuus vahtia maanantaista perjantaihin kokopäiväisesti paketin saapumista? Samaisessa saapumisilmoituksessa mainittiin, että voin käydä netissä muuttamassa toimitustapaa. Näin sitten tein, jolloin muutaman päivän kuluttua saapuneessa tekstiviestissä ilmoitettiin paketin olevan asiamiespostista noudettavissa. Noudin paketin.

En koe vaikeaksi noutaa itse pakettejani joko asiamiespostista tai pakettipisteestä. Mutta jos maksan kotiinkuljetuksesta, enkä sitä saa, koen tulleeni huijatuksi.

 
Tamperelaisen ystäväni luona ihailin hänen ostamiaan keittiötikkaita. Olen jo pitkään miettinyt kunnollisten keittiötikkaiden hankintaa. Viimeistään keittiöremontti kiihdytti tarvetta, kun yläkaappeihinkin tulee jotain tavaraa säilöttyä. Lamppuja on vaihdettava, palovaroittimen patteri on välillä uusittava ja verhojakin pitää välillä ripustaa.
Vanha puinen ja tueton keittiöjakkara on osoittautunut liukkaaksi, epävakaaksi ja turvattomaksi. Joka kodissa tarvitaan keittiötikkaita muuhunkin kuin yläkaappien tutkimiseen.

Meillä on paritkin alumiiniset tikkaat, kuten useimmilla pientaloasukkailla. Toiset tikkaistamme on maalitahraiset, enkä tosiaankaan halua pitää niitä näytillä. Ystäväni kodissa nätit tikkaat sen sijaan nojaavat keittiön seinään ja toimivat torkkupeittotelineenä silloin, kun tikkaita ei kiipeilyyn tarvita. Siitä innostuneena ryhdyin itsekin tikaskaupoille.

 
Etsimäni tikkaat löytyivät Hobby Hallista. Alumiiniset, puukuvioidut, tukevat ja hyvät, eikä kovin kalliitkaan. Klikkasin tuotteen ostoskoriin ja siirryin katsomaan toimitusehtoja. Joko maksuton nouto myymälästä tai kotiinkuljetus 14,90 €. Jälkimmäinen vaihtoehto sopi minulle sekä tapansa että hintansa puolesta. Sain sähköpostiin tilausvahvistuksen arvioituine toimituspäivineen. Ilmoituksessa mainittiin, että kuljetusyritys soittaa tarkemman toimisajan. Varauduin olemaan kyseisenä ja parina seuraavanakin päivänä kotona ja puhelimella tavoitettavissa. 

Ei tullut soittoa, ei tikkaita. Ei arvioituna päivänä, eikä seuraavinakaan. Sitten kilahti kännykkään tekstiviesti, että tuote on noudettavissa asiamiespostista. Samantien kilahti vähän muuallakin, nimittäin kiukkuhermossani. Siltä istumalta soitin Hobby Hallin asiakaspalveluun kysyäkseni, mitä tämä tällainen kotiinkuljetus oikein tarkoittaa. Asiakaspalvelija ei tuntunut ymmärtävän Suomen kieltä, eikä hän muutenkaan vaikuttavanut olevan kiinnostunut ongelmastani. Ilmoitti järjestävänsä asian ja naksautti puhelun poikki. Illalla sain tekstiviestin, jossa Hobby Hall ilmoitti tuotteen viivästyvän toimitusvaikeuksien vuoksi jopa viisi päivää. Tuumasin, että nyt he hakevat tilaamani tikkaat meidän postista ja tuovat ne minulle.

Vaan tikkaita ei kuulunut. Kunnes lauantaiaamuna sain postista muistutusviestin, että paketti on edelleen noutamatta. Siellä ne tikkaat happani meidän asiamiespostissa, josta ne sitten lauantaina hain.

 
Laitoin Hobby Halliin kirjallisen asiakaspalautteen, johon liitin heiltä saamani tilausvahvistuksen, heidän sivuiltaan kopioidut toimitusehdot, kuvakaappaukset tekstiviesteistä. Pyysin selitystä, miksi kotiinkuljetus ei toimi luvatusti ja miten he aikovat asian korvata minulle. Sain automaattivastauksen, jossa he kiittivät asiakaspalutteesta ja lupasivat käsitellä sen. Siinä se. Sen jälkeen ei ole mitään kuulunut, enkä usko kuuluvankaan.

Törmäsin netissä sivustoon, johon asiakkaat ovat kirjoittaneet Hobby Hallia koskevia kokemuksiaan. Aika masentavaa luettavaa. Erityisesti asiakaspalvelua moititaan laajasti. 

Kyse ei ole suuren suuresta summasta, mutta se ei ole tässä edes olennaisin asia. Tärkeintä on pettymys ja huijatuksi tulemisen kokemus. Kun jotain luvataan, niin myös tehdään. Yksinkertainen ja helppo periaate, jota itse pyrin noudattamaan elämässäni. Miksi se on niin vaikeaa monille yrityksille? Jatkossa lienee viisainta ennen tilaamista käydä tutustumassa yritykseen laajemminkin. Jos olisin lukenut sadat negatiiviset Hobby Hall -kokemukset, olisin hommannut tikkaat jostain muualta.

Hobby Hall kuului aiemmin Stockmannille, mutta nykyisin yritys kuuluu pääomasijoitusyhtiö Mid Europa Partnersille (konserniin kuuluu myös virolaisia, latvialaisia ja liettualaisia verkkokauppoja). Ehkä heille ei ole kovin tärkeää palvella suomalaisia asiakkaita hyvin.


Tikkaisiin olen tosi tyytyväinen. Kolmiaskelmaiset (saa myös neliaskelmaisina)
Tatkraft -tikkaat on valmistettu alumiinista. Ne on kevyet ja tukevat. Askelmat on käsitelty liukumattomiksi ja jalat on naarmuttamattomat ja liukumattomat. Säilytän näitä taittuvia tikkaita kodinhoitohuoneen kaapissa, josta ne saa nopeasti ja näppärästi käyttöön. Näitä ei sitten meidän huushollissa käytetä maalausremonteissa tai ulkona kausivaloja ripustaessa. Niihin kelpaa hyvin vanhat maaliroiskeiset tikkaat.

Tikkaista oli apua myös ikkunanpesussa. Tien puolen ikkunat pesin kaikki jo kuukausi sitten. Pihan puolen ikkunoiden ulkopintoja tulee pestyä useinkin, kun tuulen viskoma sadevesi kirjoo pinnat vikkelästi läiskikkäiksi. Pilvisessä hämäryydessä se ei haittaa, mutta auta armias, kun aurinko paistaa. Silloin ihan silmiä särkee katsella pilkkujen täplittämää näkymää. Nyt pesin kirjaston ja työhuoneen ikkunoista kaikki kuusi pintaa. Olo- ja takkahuoneen ikkunat pesin vain ulkoa. Välit ja sisäpinnat jääköön toiseen kertaan.


Lehtikaktus kasvattelee nuppujaan. Saisikohan sen kukkimaan myös toiselta puolelta, jos sen sijoittaisi tasaisemman valon piiriin? Nyt puolet isoksi kasvaneesta kaktuksesta katselee ikkunasta ulos, toinen puolikas jää varjoisemmalle puolelle.


Lokakuun viimeisenä viikonloppuna oli aurinkoista. Sen jälkeen onkin satanut vettä taivaan täydeltä. Jospa marraskuun ensimmäisenä viikonloppu olisi kuivempi, jotta pääsisin haravoimaan.


Lähes +10 asteen mittarilukemista huolimatta takka lämpiää ja poistaa sateiden aiheuttamaa kosteuden tunnetta oivallisesti.

Takan lämmittämisen lisäksi myös aktiivinen kynttiläkausi on avattu. Mukavaa marraskuuta kaikille!