sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Lämmikettä varpailla ja lukuravintoa sielulle


Iltojen pimentyessä ja säiden kylmetessä puikot ja lanka etsiytyvät sohvannurkassa istuvan naisen hyppysiin vääjäämättä. Olen jo pidempään suunnitellut jonkun kivan neulepuseron aloittamista, mutta mieluinen malli ei toistaiseksi ole tullut vastaan. Niinpä mennään edelleen näillä pienneuleilla, joita tehdessä ajatukset voivat harhailla vaikka seuraavassa kesässä.

Raitasukat ovat aina ajankohtaisia ja mukavia tehdä. Kuvan sukkiin valikoitui tummanharmaa, valkoinen ja viininpunainen. Triosta muodostui rauhallinen kokonaisuus. Kudoin varren hieman tavallista pidemmäksi, jotta nilkatkin pysyvät lämpiminä.

Matalavartiset pitsisukat kudoin vihreästä (väri 039 korsi) 7veikasta. Pitsimalli on FB:n Villasukat villitsee -ryhmästä.

Paljon käytetyt punasävyiset villasukkani hiutuivat pohjista hyvin ilmastoiduiksi "verkkosuksiksi". En alkanut varsiin uutta jalkaosaa tekemään, vaan kudoin kokonaan uudet sukat. Varsiin käytin vanhaa 7veikan Raita-lankaa. Raita-lankakerän koko määritteli varren pituuden. Punnitsin kerän ja jaoin sen kahdeksi pieneksi keräksi, jolloin molempiin sukkiin riitti saman verran lankaa.

Lupaan monen monta kertaa tehdä uusia sukkia myös itselleni. Jostain kumman syystä näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan itselle tarkoitetut lähtevät jonkun toisen jalkoja lämmittämään. Nämä uudet punaiset vein heti kuvaamisen jälkeen vaatekaappiini, josta ne eivät kovin helposti vieraille kulkeudu. Varsinkin, kun aion laittaa ne illalla jalkaan.


Vaihteeksi pipoja. toinen ruskeasta (väri 691 turve) ja toinen luonnonvalkoisesta 7veikasta. 
Mallineuleena Suvikumpu -blogista löydetty kuvioneule, johon olen kovin mieltynyt. En ole vielä päättänyt, teenkö näihin tupsun. Moni tykkää tupsuttomasta mallista.
 

Edellisten pipojen tapaan kivalla mallilla mustasta 7veikasta tehty pipo. Laatikosta löytyi musta-harmaa tekokarvainen tupsukin, jonka kiinnitin pipoon napilla siten, että tupsun saa halutessaan pois.

Kaikissa kolmessa pipossa silmukkamäärä on 120. Resorissa oikeat silmut on kudottu takareunoistaan, jolloin tulee napakka ja kaunis resori. Puikkoina sukkapuikot 3,5 ja pyöröpuikot 60 cm.


Lukeminen ei suinkaan lopu  kesäkaudellakaan. Syksy ja talvi kyllä lisäävät lukemista merkittävästi. Harvoin olen niin väsynyt, että ryhtyisin illalla sänkyyn mennessäni heti nukkumaan. Ei, uni tulee paremmin, kun edes muutaman sivun ennen valojen sammuttamista lukee. 

Kuvan kirjoja en ole vielä ehtinyt edes aloittaa. Syksyn uutuuskirjojen anti on tänäkin syksynä runsasta. Mielenkiintoisia opuksia on tullut ostettua ja lainattua kirjastosta. Veljenvaimo muisti minua jälleen kerran mieluisalla kirjakaupan lahjakortilla. Siitä käytin jo osan tuoreen Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan Annie Ernauxin kirjaan "Isästä ja äidistä". 

Sorbus ulleungensis Dodong - Tuurenpihlaja

Tänä vuonna syksyyn solahtaminen sujui kerrankin aika kivuttomasti. Osansa varmasti on mieltä kohottavalla reissulla ystävän kanssa Italiaan ja ilman muuta kerrassaan upealla ruskalla. Osallistun kevätkauden tapaan jälleen kerran viikossa mukavien rouvien kässäkerhoon, joka puikkojen suihkimisen ohella toimii myös sosiaalisena tapahtumana. Iso plussa on annettava lisäksi rouvien kokkaustaidoille. Johan tässä itselläkin on herännyt uudenlainen kiinnostus kokeilla mielenkiintoisia reseptejä.
 

Lämpimiä varpaita ja antoisia lukuhetkiä teillekin!