Perjantai on mielessäin...

Eilen ehdin olla ehkä vartin ulkona ennen kuin sade jälleen alkoi. Sisulla kärräsin autotallin päädyn käytävältä pari kärryllistä vaahteranlehtiä pois, jotta eivät kulkeutuisi kenkien mukana sisälle. Sitten palasin sisälle, sillä sateessa työskentely ei välttämättä ole niitä hauskimpia hommia. Varsinkin silmälasien kanssa joutuu koko ajan pyyhkimään huurtuvia laseja ja silti näkymä on sumuinen ja hatara. Annoin periksi, vaikka muuten olisi ollut mukava ulkoilla puutarhatöiden parissa. Sade antoi hyvän syyn käydä kodin kimppuun ja imuroin huushollin läpikotaisin, vaihdoin jopa lakanat.

Yöllä näin monia unia, mutta yksi jäi erityisesti mieleen. Olin ystäväni luona kylässä, talossa, jollaista en koskaan ole missään nähnyt. Ystäväni puutarhassa kukkivat syysleimut ja pensasruusut elokuun alun malliin, vaikka unessa oli selvästi tämä päivä eli lokakuun puoliväli. Ihmettelin ääneen ystävälleni, kuinka upea hänen puutarhansa onkaan, johon hän tokaisi tontin valinnalla olevan olennainen merkitys kukinnan jatkumiseen pitkälle syksyyn. Hänen talonsa oli tosiaan aurinkoisessa rinteessä, jossa valoa ja lämpöä varmasti riitti aamusta iltaan. Silti ihmettelin kovasti, kuinka oma puutarhani on jo täysin valmistautunut pakkasiin ja lumeen ja samanaikaisesti ystäväni puutarhassa kesä jatkuu täysillä. Juttelin juuri tämän ystäväni kanssa eilen puhelimessa ja hän mainitsi, kuinka ei töiden jälkeen enää mitenkään ehdi pihalle mitään tekemään. Kummallisia nuo unet toisinaan.

Juuso haistelee ulkoilmaa

Tänään mietin kovasti, mitä kivaa tekisin. Koti on siivottu ja ulkona märkää. Mitä keksisin? En keksinyt mitään ja lähdin pihalle. Oivallinen päätös, sillä siellä kuluikin huomaamatta tunti toisensa jälkeen. Huristin ruohonleikkurilla nurmikon läpikotaisin, lähinnä tuli silputtua lehtiä, mutta olihan nurmikkokin kasvanut. Alapihalla oli todella märkää, vesi ei taida imeytyä enää mihinkään vaan lilluu aivan pinnassa. Yllättävän hyvin sain silputuksi kasapäin varisseita vaahteranlehtiä, vaikka oletin joutuvani ensin niitä haravoimaan pois leikkurin tieltä. Puissa ei ole enää kovinkaan paljon syyslehtiä, joten haravointikin alkaa olla tältä syksyltä loppusuoralla. Ukkokulta vielä pesi ruohonleikkurin ja vei sen kellariin talvivarastoon.

Keskiviikkoillan lenkkimaisema

Sain myös hiukan rapsutettua Pikkupuutarhaa. Varaparkkipaikalla kasvaa iso vaahtera, jonka lehdet putoavat pikkupuutarhan käytäville. Niitä ei yksinkertaisesti voi jättää sinne mätänemään, sillä siihen menisi vuosi ellei enemmänkin. Mieluummin haravoin päällimmäiset pois ja laitan kompostoitumaan. Kompostista sitten riittää materiaalia myös Pikkupuutarhaan eli tavalla tai toisella nuo vaahteranlehdet palautuvat takaisin lähtöpisteeseensä. Siinä haravanvarressa tiiraillessa löysin myös varsin kauniin värisiä lehtiä ja ryhdyin keräämään niitä koriin. Muutaman ruusun voisi vielä väkertää, kun kerran ei ole materiaalista puutetta.

Paljon on kaikenlaista kellariin vietävää ja joitakin perennojakin leikkasin pois mätänemästä. Joka syksy käyn itseni kanssa keskustelua siitä, kannattaako jättää kukkapenkkeihin niitä "talventörröttäjiä" vai ei. Yleensä kuitenkin päädyn leikkaamaan törröttäjät pois, sillä etenkin yläpihan penkit sijaitsevat siten, että niihin sataa paljon lunta ja vielä enemmän niihin joudutaan kolaamaan lunta käytäviltä. Niinpä on turhaa jättää mitään pakkashuurretta varrelleen odottamaan, koska ne kuitenkin jäävät paksun lumikerroksen alle ja keväällä on vain enemmän pois siivottavaa. Näin syyspimeiden aikaan emme juurikaan enää vietä aikaamme pihalla. Siellä on pimeää ja märkää, ei sinne tee mieli muuta kuin kenties viemään kynttilä ikkunantakaista pimeyttä valaisemaan. 

...sitä samaa lenkkimaisemaa toiseen suuntaan.

Vaikka aamulla ulos lähtiessäni en ollut laisinkaan valmistautunut uurastamaan pihalla, aika kuitenkin kului kuin siivillä. Ukkokulta huhuili minua syömään ja totesi kellon olevan pitkälle iltapäivässä. Jossain vaiheessa aamupäivän aikana aurinko vilahti pilvien takaa pikakäynnille, mutta sen jälkeen pilvien väri kaiken aikaa tummui, mutta ei kuitenkaan satanut. Lokakuiseksi päiväksi aika lämmintä, sillä mittari näytti miltei +11 lämpöastetta. 

Sisälle palattuani laitoin pihavaatteet suoraan pesukoneeseen ja sukelsin itse suihkuun. Ukkokulta tarjosi höyryävää pastaa, jonka seuraksi hän oli avannut punaviinipullon. Ja siinä ruokapöydässä istuessani vilkaisin ikkunasta ulos todetakseni, että ulkona satoi. Erinomainen ajoitus; reipasta ulkoilua pihatöiden parissa ja sitten saattoikin aloittaa viikonlopun viettämisen hyvillä mielin. Olin kyllä ajatelut meneväni vielä kuvaamaan ulos, mutta kukas sitä nyt väkisin sateeseen, ehtiihän sitä...

Perjantai on mielessäin...Mukavaa viikonloppua kaikille!

Ystävyys on kuin perhosen lento,
niin hauras, kaunis, ihmeen hento.
Vaan hoivaapa sitä ja huolta kanna,
sen suurempaa lahjaa ei elämä anna.

 

.