Kaikkea kannattaa näköjään kokeilla ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin kerran. Kasveista puhuttaessa ainakin minä näytän tarvitsevan harjoituskierroksia päästäkseni sinuiksi niiden kanssa. Viime vuonna idätin elämäni ensimmäiset kelloköynnökset. Talon seinustalle, isoon ruukkuun niistä selvisi peräti kaksi. Hyvin kasvoivat kesän aikana ja syksyllä hipoivat jo räystäslautoja. Yksi ainoa nuppu köynnökseen ilmestyi elo-syyskuussa, eikä sekään avautunut.
Viime kesänä kelloköynnös asusti talon seinustalla, joka on aurinkoisen lämmin ja suojaisa kasvupaikka. Sadevesi ei ruukkuun osunut, kuten ei kyllä osu nytkään. Viime kesä oli sateinen ja aurinkokin olisi saanut paistaa enemmän. Helteitä ei meillä päin ollut. Ehkä kesän olosuhteet eivät olleet otolliset kelloköynnöksen kukkimiselle.
Tänä keväänä laskin varman päälle ja kylvin kelloköynnöksiä mielestäni riittävästi. Jopa kahdessa erässä. Hyvin itivät takkahuoneen ikkunalaudalla ja alkoivat kasvaa ja kiemurrella purkkeihin asettamiani tukia pitkin. Tulplasti terapiaa -blogin Pirjon neuvoilla kieputin köynnöstä edestakaisin tukeen, jotta se ei takertuisi ympärillä oleviin kasveihin ja sälekaihtimiin.
Kovin monena päivänä en kelloköynnöstaimia karaissut ulkoilmaan, kun sää muuttui erittäin kesäiseksi. Istutin rotevat taimet kahteen isoon ruukkuun, jotka sijoitin kummankin puolen pergolan sisäänkäyntiä. Ajatus oli, että köynnökset kiipeilisivät puisia pylväitä pitkin yläilmoihin, mutta kovin hyvin kärhet eivät ole kuitenkaan puuhun ottaneet kiinni. Virittelin lisäavuksi juuttinarua, johon köynnös tykästyi oitis. Siitä huolimatta köynnös rönsyilee ja levittäytyy siten, että välillä sen läheltä kulkiessa kärhet tarttuvat hiuksiin.
Onko kesän aurinkoisuus ja lämpimyys ollut kelloköynnökselle mieleen, en tiedä. Hyvin se näyttää viihtyvän pergolan "ovensuussa" ja kiittää minua lukuisilla nupuilla. En edes osannut niitä vielä odottaa, mutta Tuplasti terapiaa -blogin Pirjon postatessa omassaan olevan nuppuja älysin ryhtyä tutkimaan omia köynnöksiäni ja löytyihän sieltäkin kukanalkuja. Lukuisia.
Alkuun nuput ovat pikkuruisia ja isommatkin naamioituvat vihreinä hyvin köynnöksen lehtien lomaan. Aika vauhdikkaasti nuput kasvavat ja niiden kehittyminen saa aikaan jännityksen kutinaa. Mielenkiinnolla odotan, kuinka nuo kaikkein pienimmät jaksavat kasvaa ja tuleeko niistä ylipäätään kellomaisia kukintoja.
Jo viime kesänä totesin, että kukki tai ei, kelloköynnös on kasvattamisen arvoinen kasvi. Tykkään todella paljon sen ulkoasusta; rehevästä lehdistöstä, punertavista varsista ja sinne tänne kiemurtelevista kärhistä. Tuntuu, että kelloköynnöksellä on itsetunto paikallaan, eikä se todellakaan halua seistä jossain sivussa huomaamattomana.
Sitä odotellessa mukavaa heinäkuun jatkoa kaikille!
