keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Vähempikin keikkuminen riittäisi

Corydalis solida 'Beth Evans' -Pystykiurunkannus
 

Kevät keikkuu nyt niin voimallisesti, että kohta alkaa päästäkin vipata. Tuulikellostakin katkesi naru ja koko klkuttava vempain löytyi pusikosta. Tiistaiaamuna heräsimme valkeuteen. Lunta oli tullut muutama sentti, eikä se edes aamupäivän aikana sulanut. Iltapäivällä sentään vanha maa alkoi taas olla vallitseva elementti, vaikka ajoittain lumihiutaleita on lennellyt vaakatasossa.

Iris Katherine Hodgkin - Kevätkurjenmiekka


Pikainen puutarhakierros riitti, sillä väripilkut olivat vähissä. Krookukset olivat käärineet nuppunsa tiukkaan suppuun ja talventähdetkin näyttivät enemmän keltaisilta palluroilta kuin pikkuisilta auringoilta. Näpit jäässä katselin tärkeimmät paikat. Tuuli ujelsi korvissa ja paukutti naapurin lipputangon narua niin, ettei toivoakaan mistään hentoisemmista äänielämyksistä.

Eranthis cicilica - Talventähti

En edes uskalla ääneen kehua näkemiäni kukkia, jottei nekin tule syödyiksi. Jänikset ovat papanakasoista päätellen istahtaneet kanttausuriini kuin ruokapöydän ääreen konsanaan. Onhan se mukava pitää kyynärpäitä pöydän reunalla samalla kun kiskoo helmililjoja ja scilloja ristihuuliinsa. Toistaiseksi talventähdet ja kevätkurjenmiekat on jätetty rauhaan.

Ribes nigrum 'Pohjan Jätti' -Mustaherukka

Kasvien herääminen joka kevät on ihmeellisen innostavaa seurattavaa. Mustaherukkaa ei paljon viluta, vaan se on jo silmut pullollaan valmiina tuottamaan uutta satoa. Toivon mukaan saan taas loppukesästä kerätä mukavan kulhollisen näitä Pohjan Jättejä.

Rubus articus - Mesimarja


Lappalainen etelässä
-blogin Nila toi minulle viime kesänä kivoja kasveja. Joukossa oli myös mesimarjaa, jonka istutin yhteen lavakauluksista. Paikka on tälle kasville turhan lämmin ja aurinkoinen, mutta parempaakaan ei nyt ollut tarjolla. Enpä olisi uskonut, että se on näin varhainen herääjä. Viikko sitten mullan pinnalla oli vielä tuhti lumikerros. Ehkä suojaisan lumen alla oli lämmin paikka aloitella kasvua.

Hydrangea serrata 'Blue Bird' - Safiirihortensia


Safiirihortensia on ELOSSA! Jippii. Ei se kuollut edellisenäkään talvena, mutta aiheutin sille ylimääräisiä sydämentykytyksiä siirtämällä kasvin viime kesänä alapihan syysomenan lähelle. Ennen safiirihortensia asusti Pikkupuutarhassa, joka ei minusta ollut sille hyvä paikka. Pikkuinen puska on viettänyt talven verkon suojassa. Saa olla siellä vielä jonkin aikaa, kun jänikset näyttävät mellastavan sen läheisyydessä.

Ribes sanquineum - Ruusuherukka


Entäpä tämä punasilmuinen kaunotar! Hereillä hänkin, kuten toinenkin samaan aikaan ostamani ja istuttamani ruusuherukka. Minulla oli ruusuherukka aiemminkin, mutta sen sain kuolemaan istuttamalla sen ensin täysin väärään paikkan ja korjaamalla sitten erehdykseni kuolemaan johtaneella siirrolla. Tällä kertaa suunnittelin istutuspaikat huolellisemmin, ainakin niin vielä kuvittelen. Toivon näkeväni ruusuherukan kauniin kukinnan. Jollen tänä keväänä, niin ehkä sitten seuraavana.

Dicentra spectabilis - Särkynytsydän

Särkynytsydän kurkkii sekin jo Kiemurapenkin mullasta. Kuten kuvasta näkyy, en ole kukkapenkkejä siivonnut. Leikkasin lokakuun lopulla vieressä kasvavaa tuijaa ja roippeet ovat yhä paikallaan. Haravoimisen kaltaista rapsuttamista ei nyt kannata ajatellakaan. Tuuleen lentävät kaikki ajatusta keveämmät roskat.

Kaupasta tarttui mukaan kuvan kukkajuurakot tai sipuleita ne kai enemmän ovat. Tarhakriinumista tai keijunliljasta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Kuvissa näyttävät kauniilta ja jotain juttuja löysin netistä kummastakin. Taisin taas hankkia itselleni hoidettavia, sillä kumpikin kaipaa talvilepolämpötilaksi 10-15 astetta. Vinkkejä näiden kasvien elossa pitämiseksi saa vapaasti antaa.

 

Valoisat illat kutsuvat yhä enemmän ulkohommiin, mutta kutimetkin etsiytyvät käsiin. Vein isän hoivakodin kirpparille pinon sukkia, pipoja ja muutaman tumppuparin sekä mm. kynttilöitä. Kirpparimyynnillä on tarkoitus rahoittaa kotieläinpihan vierailu vanhusten iloksi. Aiemmin hoivakodissa on käynyt mm. laama, kanoja, pupuja, lammas ym. Toivottavasti rahaa kertyy ja eläinvierailu toteutuu. Hoivakodin vanhusten elämä on varsinkin näin korona-aikaan aika vaisua. Olen odottanut säiden lämpenemistä, jotta voin viedä isän ulos kävelemään. Lumisessa ja liukkaassa ympäristössä sokean kanssa käveleminen on hankalaa.

Pääsiäinen on vietetty. Pyhiksi ostamani keltaisten tulppaanien kimppu on edelleen kaunis ja hyväkuntoinen. Seuraava juhlimisen aihe onkin sitten vappu. Sitä ennen voi juhlistaa iloitsemalla kevään edistymistä vaikka joka ikinen päivä.