Viikko on kulunut erilaisissa askareissa niin kotona kuin muuallakin. Vettä on satanut välillä taivaan täydeltä ja kerrankin taukoamaton lotina pihamaalla on tuntunut mukavalta. Lumi ja jää on sulanut hurjaa vauhtia. Tietenkin olen käynyt avustamassa tuota sulamistapahtumaa siirtämällä lunta pienempiin kasoihin ja paikkoihin, joista se on jo sulanut. Lisäksi olen ahkerasti hakannut käytäviltä jäätä sitä mukaa, kun se on alkanut lohkeamaan. Ei kyllä meidän piha ole milloinkaan aiemmin ollut näin lujassa jäässä - ja paksussa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että kevät meidänkin puutarhaan joskus tulee, vaikkakin lunta on paikoitellen vielä paljonkin. Suorastaan tolkuttomasti alapihalla johtavilla portailla, jonne sitä on yläpihalta talven mittaan kolattu.
Parin viikon ajan lähistöltä kuului jonkun työkoneen pörinää aamusta iltaan, mutta eipä ole tullut käytyä katsomassa, mitä siellä suunnassa tapahtuu. Naapurit valistivat, että mustikkametsässä on menossa metsänharvennus ja eilen tukkikuormia alkoikin kulkea tiellä tiheään. Tänään sitten päätimme käydä katsomassa, millaista jälkeä metsässä on saatu aikaan. Tukit on pinottu tien viereen ja osa tosiaan ja kuskattu poiskin. Sen sijaan metsään on jätetty oksat ja muut ilmeisesti metsäteollisuudelle kelpaamaton aines. Yleensähän myös tämä hakkuujäte on kuskattu johonkin sopivaan paikkaan pinoiksi myöhemmin pois vietäväksi. Toivottavasti näin tapahtuu tässäkin tapauksessa, sillä nyt metsässä kulkeminen on paljon vaikeampaa kun ajoittain pitää loikkia oksakasojen lomassa ja ylitse.
Pelkäsin, että metsässä olisi rujompaakin, mutta yllätyksekseni siellä ei oltu laitettu kaikkea tasaiseksi avohakkuuksi vaan metsä tuntui edelleen ihan oikealta metsältä. Muutama vuosi sitten toinen lähiseudun metsä vedettiin puuttomaksi. Mitä nyt muutama koivu sinne jätettiin yksinään huojumaan. Tuo paikka on minusta niin kovin surullisen näköinen, eikä laisinkaan kutsu luokseen. Lisäksi siellä oli jokin työkone möyrinyt oikein kunnolla ja maapohja oli pitkään ylösalas myllätty. Nyt siellä jo kasvaa kaikenlaista matalaa heinää ja risukkoa.
Monin paikoin länsirannikolla on uutisten mukaan tulvia. Vaikka täällä Uudellamaalla on lunta ollut todella paljon, ei minusta vettä ole ojissakaan mitenkään normaalia enempää. Ovathan nuo tienvarren ojat täynnä vettä, mutta ottaen huomioon lumen nopea hupeneminen, ei tuota vettä luulisi tulviksi saakka löytyvän. Meidän pihassa maa on kyllä vielä jäässä ja siksipä onkin varsinainen ihme, miten nuo sipulikukat pystyvät pukkaamaan itsensä pintaan.
Nämä - todennäköisesti narsissin piipot on kuvattu pari päivää sitten. Edelleen penkeissä on vielä jonkin verran lunta, mutta niin vain nuo piipot tuolta lumen keskeltä itsensä valoa kohti tuovat. Nyt ei enää parane mennä tallustelemaan kukkapenkkeihin lapion kanssa vaan varovasti jollain varrellisella välineellä kenties pikkaisen lunta voisi kasoista tasaisemmaksi tasoitella. Tai sitten jättää loput auringon sulatettaviksi. Huomiseksi on nimittäin luvattu auringonpaistetta ja se voisikin olla tämän harmaan viikon jälkeen ihan piristävää.
Rinteessä nuo "Ei-Scillat-vaan-olivatko-ne-Kevättähtiä" aloittelevat kukintaansa. Mielenkiintoista, miten paljon niitä kaikesta mylläyksestä huolimatta kesällä tuohon rinteeseen jäi. Sipuleita oli sadoittain ja varmasti niitä meni paljon myös kompostiin. Osan istutin pitkin tonttia, mihin vain keksin niitä tyrkätä. Ja osa jäi tietenkin rinteeseen.
Yläpihan kukkapenkit ovat täynnä koivun oksia. Niitä on aina tullut talven mittaan kasapäin ja niin ehti tulla tänäkin talvena, koska koivu koki matkansa pään vasta kevättalvella. Toinen olopihan kukkapenkeistä, rinne ja alapiha ovat järkyttävän näköisiä; täynnä sahanpurua, koivunoksia ja kaikenlaista roskan roipetta. Lisäksi hangella tallusteltiin ahkerasti koivun kaatamisen, pätkimisen ja pois kuskaamisen ajan, joten alapihalle on tallaantunut tiivis polku, joka taitaa sulaa viimeisenä. Toivon mukaan sentään ennen juhannusta. Paikoitellen alapihalla jo pikkuisen pilkottaa paljas maa. Vielä ei kuitenkaan ole viisasta mennä haravan kanssa kukkapenkkejä rapsuttelemaan, sillä lumen alta paljastuva maa on erittäin märkää. Jos vain saan multasäkistä irrotettua riittävän ajoissa multaa, katan sillä syksyiset lehdet kukkapenkeissä ja unohdan koko haravoinnin. Sinnehän maatuvat.
Sainpa vihdoin väsättyä muutaman kortinkin. Oikean käden gangliopatista huolimatta olen iltaisin tehnyt ristipistotöitä. Patti arastaa jonkin verran, ei siis anna unohtaa itseään, mutta onneksi ei kuitenkaan säre. Enpä jaksa alituiseen juosta lääkärissä tyhjennyttämässä pattiani, sillä hetihän tuo näyttää täyttyvän uudelleen. Olkoon siinä, kunnes alkaa riittävästi ärsyttämään ja rajoittamaan tekemisiäni.
Lapsen hepan diagnoosiksi tuli hermovaurio, joka lienee niitä pahimpia mahdollisia vaivoja ravihevosen elämässä. Yksi jalka on likimain kokonaan poissa pelistä. Viikko sitten sattunut onnettomuus sai meikäläisenkin mielialan sen verran matalaksi, että olen ollut jotenkin saamaton. Haahuilen sinne tänne, mutta saan hyvin vähän näkyvää aikaan. Sitä kun toivoo lapsilleen hyvää elämää ilman suuria kompastuksia ja sitten kun niitä kuoppia lasten elämässä eteen tulee, suree ja murehtii kuin omiaan.
Olen käynyt blogeja lukemassa ja hienoja kuvia katsomassa, mutta kommentointi on tainnut jäädä olemattomiin. Huomasin, että olen saanut uusia lukijoita, joista olen kovasti iloinen. Toivotankin lämpimästi tervetulleiksi Cherin, Pelaguun ja Taina T:n.
Viikonlopun alkajaisiksi taas vaihteeksi yksi turkulaisvitsi. Viettäkää mukava viikonvaihde!
Puristavat kengät
Turkulainen osti uudet kengät, mutta pani ne heti kotiin päästyään
kaappiin.
-Mikset sinä käytä uusia kenkiä? miehen vaimo ihmetteli.
-Olkoon nyt
jonkin aikaa kaapissa, turkulainen tuumi.
Myyjä sanoi, että ne puristavat pari
ensimmäistä viikkoa.
* * *
