perjantai 31. tammikuuta 2020

Näitä mukamas haluan...



Parissa blogissa on ollut mainio google-hakuun perustuva postaus. En tiedä, kuka idean on alulle laittanut. Itse bongasin sen Hirnakan torppa ja Unelmia ruusuista -blogeista.

Googleen laitetaan haku sanalla "haluan" ja lisäksi oman etunimen ensimmäinen kirjain. Koska omaa kirjaintani on käytetty jo pariinkin kertaan, laitoin toisen nimeni etukirjaimen.

PS. Kuvitan postauksen viime kesänä omassa puutarhassa kasvaneiden akileijojen kuvilla.



Haluan armeijaan

En halua armeijaan, onneksi ei tarvitse sitä vaihtoehtoa ajatellakaan. Maailmanpoliittinen tilanne on nyt sen verran epävakaa ja pelottava, että toivoisin ihmisten panostavan enemmän rauhan edistämiseen, kuin sotaisiin ajatuksiin.


Haluan avioeron

No, en todellakaan halua avioeroa. Vasta kuukausi sitten juhlittiin Ukkokullan kanssa pyöreää hääpäivää. Välillä on hetkiä, jolloin tekisi mieli lukita Ukkokulta pariksi viikoksi kellariin. Pian hänet sieltä kuitenkin ylös hakisin. Onko sellaisia parisuhteita olemassakaan, joissa jatkuvasti ollaan kaikesta samaa mieltä ja halutaan nyhjätä toinen toisissaan kiinni? Jos on, toivottavasti yksimielisyys on vapaaehtoista ja tasapuolista. Olen niin tottunut hämäläisen hitauden suvereenisti hallitsevaan Ukkokultaani, etten millään jaksaisi opetella jonkun täysin toisenlaisen miehenpuolikkaan kummallisuuksia.


Haluan aivastaa

Halustako aivastaminen onkin kiinni? Eiköhän nenä ala kiivaasti kutista pölyn sinne eksyessä tai flunssan tehdessä tuloaan. Myös täpötäydessä konserttisalissa alkaa usein hurjasti aivastus tehdä tuloaan juuri silloin, kun kapellimestasi nostaa tahtipuikkoaan. Aivastuksen tuloa kiihdyttää ilmoitus, että juuri alkamaisillaan oleva esitys tallennetaan, jonka vuoksi yleisöltä pyydetään ystävällisesti erityistä hiljaisuutta. Äätshiiii.... 


Joululomalta palatessani hämmästelin lentokoneen stuertin käytöstä. Hän oli juuri avaamassa matkustajalle vichypulloa, kun hänen nenäänsä alkoi kutittaa. Stuertti aivasti kämmeneensä, jolla hän sitten jatkoi vichypullon avaamista. Teki mieli huikata, että pese kätesi ja vaihda pullo.  

En ostanut stuertilta mitään. Tosin en olisi ostanut ilman aivastustakaan, sillä edessäni istuva matkustaja rytkäytti penkkinsä selkänojan melkein otsaani kiinni heti taivaalle päästyämme ja siinä se oli laskeutumiseen saakka. Jaksan kyllä istua lyhyen lennon ilman vichyäkin.


Haluan aloittaa sijoittamisen

Joka kevät aloitan sijoittamisen. Ensin sijoitan siemeniä multaan, sitten multapotteja kylppärin allaskaapin alle, myöhemmin ikkunalaudoille ja vielä myöhemmin kellariin kasvilampun alle. Näissä sijoituksissa onnistuessani jatkan kasvien sijoittamista niin kasvariin, kasvimaalle kuin muualle puutarhaan. Kasvihuoneesta ja kasvimaalta saan yleensä korkoa tomaatteina ja kurkkuina. Muualta puutarhasta lähinnä tuoksuina ja kauniina näkyminä. Kannattaa siis harjoittaa sijoitustoimintaa.


Haluan auttaa/haluan auttaa ihmisiä

Ilman muuta haluan auttaa. Olen liiankin altis lupaamaan apuani muille ihmisille sillä seurauksella, että lopulta juoksen pää kolmantena jalkana sinne tänne kokien huonoa omaatuntoa, kun en ehdi omia asioitani hoitaa ajallaan. Aina ei auttamisesta seuraa hyvä mieli. Pääsääntöisesti niin kuitenkin käy, joten jatkossakin haluan auttaa.



Haluan auttaa lapsia

Jos lapsia tähän maailmaan saattaa, on heitä myös autettava. Tosin siinäkin on ymmärrettävä, milloin auttamisesta tulee karhunpalvelus. Lasten aikuistumiseen kuuluu itsenäistyminen ja kyky ottaa vastuu omasta elämästään. Loputtomiin ei voi luottaa siihen, että iskä ja äiskä hoitaa. Jossain vaiheessa järjestys pyllähtää ylösalaisin. Tuleekin lasten vuoro auttaa ikääntyneitä vanhempiaan. Toivottavasti pysyn viimeiseen saakka tolpillani ja järjissäni. Toivottavasti myös viimeiseen saakka ymmärrän, että lapsillakin on oma elämänsä, eivätkä he kaipaa vanhempien jatkuvaa sotkeutumista asioihinsa.


Haluan adoptoida lapsen

En halua. Olen kaksi lasta saanut aikuiseksi, joten muut pähkäilkööt suvun jatkamisen parissa. Toisinaan pohdin kissan adoptoimista jostain eläinsuojeluyhdistyksestä. Sitten palautan mieleeni, että kissattomuudessakin on hyvät puolensa ja luovun adoptiomietteistä. Naapurin kissa vierailee sopivan usein pihamaallamme ja kesällä sisälläkin. Kutsun sitä adoptiokissaksi. Lähipiirissä on myös useita kivoja katteja, joita pääsen rapsuttamaan ja toisinaan enemmänkin hoitamaan.


Nämä eivät ole mustavalkoisia akileijoja, vaan yläoikealla Nemo ja kahdessa muussa kuvassa Loki. Tyttäreni mainiot kissaveljekset.



Haluan alistua miehelle 

Johan on toive, eikä kovin minun mieleeni. Olen aina ollut melko itsenäinen - ja itsepäinen. Arvostan itsenäisyyttä, alistamista en laisinkaan. En miehelle, en naiselle, en millekään. Jotkut alistuvat kohtaloonsa. Joskus se voi olla pakon sanelemaa, mutta silti herää epäilys, olisiko sittenkin olemassa vaihtoehto...




Haluamisen kohteet tulee ja menee. Juuri nyt kahvihammasta kolottaa, joten siirryn keittiön puolelle lataamaan kahvinkeittimen ja kurkistamaan jääkaappiin, josko sieltä jotain särvintä kahvin kanssa löytyisi. 

Huomenna alkaa helmikuu ja olemme askeleen lähempänä kevättä ja kesää. Niitä odotellessa imetään voimaa vaikka viime kesän kuvista.


Tämä ei ole haastepostaus. Halutessasi voit toteuttaa idean omassa blogissasi.