lauantai 16. kesäkuuta 2018

Pionikukinta alkaa

Kiinanpioni - Paeonia lactiflora 'Festiva Maxima'

Ensimmäinen kiinanpionini on avautunut. Uumoilin Sarah B:n olevan ykkönen, vaan Festiva Maxima oli kiireisempi. Seuraavasta tilasta Sarahin kanssa kilpailevat punainen Karl Rosenfield ja pinkki Louis van Houtte. Coral Charm tulee ihan perässä. Yleensä kiinanpionini kukkivat heinäkuussa. Nyt nekin ovat liittyneet tämän kesäiseen pikavauhtiin.

Lukinlilja - Hymenocallis festalis

Kolme lukinliljan sipulia ostin muutama vuosi sitten kevätmessuilta. Hyvin ovat talvehtineet kellarissa ja joka kesä olen saanut ne kukkimaan. Jakosipuleita kolmoset eivät ole tehneet (tekevätkö ollenkaan, en tiedä), joten kukkien määrä on pysynyt samana. Lidlistä ostin huhtikuussa vanhoille lukinliljoille toisen kolmen sipulin pakkauksen ja pian nekin avaavat kukkansa. 

Tykkään kovasti lukinliljan hauskasta ja erikoisesta ulkonäöstä. Tuoksukin on hyvä. Kukinnan jälkeen lehdet pysyvät kauan tanakoina ja vihreinä ja olenkin antanut niiden olla esillä siihen saakka, kun syksyllä on aika siirtää sipulit kellariin. 

Clematis 'Pink Fantasy'

Maahan istutetuista jalokärhöistä ensimmäisenä nuppunsa aukaisi Pink Fantasy. Tämä kärhö on viettänyt kesän 2016 isossa ruukussa ja syksyllä olen istuttanut sen Pikkupuutarhan köynnöskaaren kupeeseen. Viime kesänä se teki muutaman nupun ja samoin näyttää käyvän nytkin. Haaveena olisi, että jonain kesänä käynnöskaari täyttyisi pinkkinä kauas loistavista isoista kukista.

Harjaneilikka - Dianthus barbatus

Harjaneilikatkin aloittavat kukintaansa. Niillä on hauskan hidastettu avautumisrytmi. Ensin nuppurykelmästä yksi kukka, sitten toinen ja muut perässä. Olen idättänyt harjaneilikkani mix-siemenpusseista, joten nimiä näille kavereille ei ole. Jostain kumman syystä en ole onnistunut idättämään ostamiani tummia lajeja. Ehkä nämä eri sävyiset punaiset ovat voimakkaampia yksilöitä.

Idänunikko - Papaver orientale

Idänunikoiden kukinta on ollut harvinaisen pitkäjänteistä. Nuppuvaihe kesti pitkään ja nyt kukatkin jaksavat iltaisin sulkeutua ja aamuisin avautua päivä toisensa jälkeen. Luulisi, että auringonpaahteessa silkkipaperimaiset terälehdet kuivuisivat ja putoaisivat nopeasti pois, vaan ei. Hyvä niin, sillä tykkään näistä kovasti.

Iris - vaan kuka ja mikä?

Hortensiapenkissä kasvaa lilasävyinen, tavallista irista matalakasvuisempi iris. Tämän olen ostanut nettikaupasta Pink Parfaitina, joka kerrottuine, voimakkaan vaaleanpunaisine kukkineen muistuttaa melkeinpä ruusua. Alkuun vähän harmitti huomata, että penkistä nousee jotain aivan muuta, mitä on tilannut ja saanut. Harmitus on haihtunut, sillä tämä on sievä ja ansaitsee asua kukkapenkissäni.

Isotähtihyasintti - Camassialeichtinii Caerulea

Keittiön ikkunan alla on melko varjoisa paikka, jossa kasvaa kotkansiipeä ja kuunliljaa. Varjoisuuden vuoksi kasvit nousevat hitaammin. Tänä kesänä tässä paikassa kasvavat kuunliljat viihtyvät varjoisuuden vuoksi parhaiten. Muutama päivä sitten ohi kävellessäni silmäkulmaan pisti jotain outoa ja palasin takaisin katsomaan. Ei kai kuunlilja voi kukkia jo ennen juhannusta? Ei kuki kuunlilja, vaan sen lehtien lomasta ylös nousee syksyllä istutettu isotähtihyasintti. Olopihalla tätä korkeahkoa kukkaa on valkoisena. Olin tyystin unohtanut istuttaneeni sitä keittiöpenkkiin sinisenä.


Luvassa on aurinkoinen ja lämmin viikonloppu. Olkoon tässä järvellinen virkistävää vettä kaikille kuivuudesta kärsiville puutarhoille. Leppoisaa viikonloppua teille!