Aikoihin en ole kyyhkyä nähnyt, ainoastaan kuullut. Viime päivinä naapurimetsiköstä on kuulunut melkoinen huhuilu, jota ehdin jo hiukan kaipaillakin. Tänään aamukahvin aikaan näitä lehahti kaksin kappalein marjakuusen alle maata nokkimaan. Pokkarikamerassa on sen verran zoomia, että kuvaan saattaa saada muutakin, kuin pieniä pisteitä kaukaisuudessa ja sen ehdin napata käsilaukusta. Tämä on ainoa vähänkään onnistunut kuva, mutta pitihän se tänne arkistoida myöhempien aikojen varalle.
Sepelkyyhkyn - tai oikeastaan minkä tahansa kyyhkyn nähdessäni minua aina naurattaa ensimmäiset vuodet täällä asuessamme. Pitkään ihmettelin, kuinka pöllöt huhuilevat aivan lähistöllä päivät päästään. Sitten eräänä päivänä kyyhky lensi kotikoivun oksalle ja alkoi siinä tapansa mukaan huhuilla varsin äänekkäästi. Silloin tajusin, että ei todellakaan ole kyse pöllöstä, vaan kyyhkystä.
Kovin paljon en erehdystäni kenellekään mainostanut, kunnes kerran tuli huhuilusta juttua ystäväni kanssa. Hän oli niinkään luullut kotinsa metsiköstä kuuluvaa ääntelyä pöllöistä lähteväksi, kun joku oli häntä valistanut kyseessä olevan kyyhky.
Tietämättömyyteen paras lääke on tiedon lisääminen. Mistäs sitä tietää olevansa väärässä, ellei kenellekään mitään mistään hiisku. Turha pelätä itsensä nolaamista. Oikean tiedon kanssa eläminen on huomattavasti mukavampaa.
