Viikko hurahti niin, etten ehtinyt kissaa
sanoa. Sunnuntaina noudin kirjakaupasta tilaamani kärhökirjan, maanantaina
kävimme perheen voimalla avustamassa anoppia Tampereella pakkaamisessa. Hän on
muuttamassa 30 vuoden Tampere-mutkan jälkeen takaisin Espooseen. Tiistaina olin
kahden ystäväni kanssa Tallinnassa. Teimme pyhiinvaellusmatkan käsityöihmisten paratiisiin eli Karnaluksiin. Kahdelle meistä matka oli ensimmäinen, yhdelle
toinen. Olin tuttujen neuvosta tehnyt ennakkotilauksen netissä ja ilmoittanut
noutavani tilauksen henkilökohtaisesti. Tilasin kaksi metriä aidakangasta ja
runsaan nipun moulinelankoja. Enpä vain arvannut, millainen määrä kaikkea ihanaa käsityötarvikketta
minua odottaa. Ensikertalaiselle kauppa saattaa olla vaikea löytää, sillä
sisäänkäynnin sivussa on vain pieni kilpi ja kauppa sijaitsee rakennuksen
toisessa kerroksessa – tai oikeastaan kolmannessa, sillä toisessa on
toimistotilat. Taksit tuntevat tietenkin osoitteen ja nyttemmin jopa syyn,
miksi suomalaiset suuntaavat suoraan Hermanni ykköseen. Mekin otimme heti
satamasta taksin, koska aikaa ei ollut paljon käytettävissä. Taksikuski
vitsaili, että suomalaisnaiset tulevat Tallinnaan liikematkalle ja menevät
ostoksille käsityökauppaan.
Kolmannen kerroksen metallioven auettua
näkymä sai minut haukkomaan henkeäni. Hyllyt notkuivat mitä erilaisimpia
käsityötarvikkeita: nauhoja, helmikorutarvikkeita, lankoja jos jonkinlaisia,
poppanakudetta, ruusua ja rusettia, nappeja kaikissa mahdollisissa väreissä,
työkaluja erilaisten käsitöiden työstämiseen. Alkuun pyörin hyllyjen välissä
näpräämässä ympärilläni olevia tavaroita. En oikein tiennyt, mistä aloittaa.
Päälle painoi rajallinen aika, laiva ei meitä odottaisi, jos unohtuisimme
silkkinauhojen pariin. Vähitellen pystyin hahmottamaan, mitä ehkä eniten
tarvitsisin. Tällä ensimmäisellä kerralla, sillä pakkohan tuollaiseen paikkaan
on tulla toistekin. Onneksi meistä kolmesta Hellu oli ehtinyt jo kerran
Karnaluksissa käytyään antaa joitain neuvoja, kun yllyin hämmentyneenä
pyörimään tyhjän panttina hyllyjen välissä.
Sen lisäksi, että Karnaluksista löytyy
kaikkea mahdollista käsityön tekijöille, ovat hinnat suomalaisen mittapuun
mukaan erittäin edullisia. Esimerkkeinä mainittakoon ostamani aida-kangas,
jonka metrihinta oli 6,90 e (Suomessa 25 e/m), moulinelankatokka 0,45 e ja
monet nauhat 0,06 e/m. Karnaluksissa hintoihin lisätään 20 %:n alv,
nettihinnoissa se on jo lisätty. Lisäksi on syytä mainita, että kaupassa käy
vain ja ainoastaan käteinen raha. Ei siis minkäänlaiset pankki- tai luottokortit.
Käytimme valikoiman tutkimiseen kaksi
tuntia, kunnes huomasimme, että alkaa tulla kiire. Tarkoitus oli ostaa
paluumatkalla vielä ennen laivaan nousua satamasta jotain pientä. Onneksi käsityökaupassa ei ollut kovin paljon
asiakkaita, joten pääsimme helposti kassalle. Etukäteen tilaamieni tavaroiden
laskemiseen ei mennyt kauaakaan, mutta koriin keräämäni nippelit ja nappelit
piti kassan yksitellen näpytellä kassaan ja joihinkin vielä etsiä hinnat
hyllyistä. Pieniä tavaroita, kuten esimerkiksi nappeja ostettaessa, on kassalle
otettava mukaan koko kyseinen nappiputkilo hyllystä, jotta kassa saa hinnat ja
koodit nopeasti tarvitsematta juosta pitkin kauppaa. Mainittakoon vielä, että
myyjät osasivat hyvin suomea ja olivat erittäin avuliaita ja ystävällisiä, mikä
ei minun kokemukseni mukaan aina ole niin itsestäänselvää Virossa.
Saimme tilattua samassa rakennuksessa
olevasta baarista taksin paluumatkalle. Satamaan kyllä jaksaisi kävelläkin tai
sitten matkustaa bussilla tai ratikalla, mutta aikaa meillä oli tavattoman
vähän. Ehdimme tehdä pikaiset tuliaisostokset sataman liikkeistä ja sitten
olikin ja palattava laivaan. Jälleen kerran totesin, ettei tavalliselle
päiväristeilylle kannata suunnitella kovin monen asian hoitamista. Karnaluksin
ostosretki on kyllä ihan oma ohjelmanumeronsa, jolle kannattaa varata runsaasti
aikaa. Ja jos mahdollista, tehdä netissä tilaus, jonka sitten noutaa
liikkeestä.
Keskiviikko olisi ollut järkevää jättää
edellisten päivien kiireestä toipumiseen, mutta vuorossa oli äidin ja isän
asioiden hoitamista. Viimein torstaina ehdin pihahommiin. Tontin ja tien
välinen raja-alue kasvoi taas pitkää rikkaruohoa, joka oli siivottava
trimmerillä. Sen jälkeen ruohonleikkuri laulamaan ja alapiha siistiksi. Ja kun
vauhtiin pääsin, tyhjensin yhden kypsyneen kompostin marjapensaille ja käänsin
toisen kompostin jatkamaan kypsymistään. Pienen lounastauon jälkeen siivosin
vielä perennapenkkejä ja haravoin hiekkakäytäviä. Lopuksi istutin
sisääntuloterassin kahteen isoon ruukkuun syyskrysanteemit.
Kulunut viikko on ollut lämmin ja aurinkoinen,
ajoittain jopa helteinen. Perjantai-iltapäivällä mustat pilvet purjehtivat
taivaalle ja seisova ilma purkautui ukkosena, joka ei kuitenkaan kovin kauaa
kestänyt. Sen verran kovasti kerran pari rysähti, että Juuso pakeni sängyn alle.
Menin köllöttämään sängylleni dekkarin pariin ja hissukseen Juusokin kömpi sängyn alta ihan kiinni minuun. Se ei lainkaan tykkää ukkosen paukkeesta ja näytti sillä olevan myös jonkin verran hellyysvajetta, kun olin ollut niin vähän kotosalla kissaani rapsuttamassa.
Ukkosen kumu etääntyi vähitellen ja pilvet roiskaisivat lyhyen sadekuuron. Sen
jälkeen aurinko paistoi jälleen, mutta lämpötila putosi jonkun verran.
Elokuu on vasta puolessa, mutta eittämättä
ilmassa on syksyn tuntua. Koulujen alkaminen toki tuo oman osansa kesän
loppumiseen, mutta kyllä säällä on erityisen suuri merkitys. Vaikka päivät ovat
olleet lämpimiä, on joinakin aamuina ollut varsin koleaa. Seitsemän plusasteen
kostea aamu tuoksuu todellakin ihan joltain muulta kuin kesältä. Elokuiset
illat ovat pimeitä, mutta koleus vähentää pihalla olemisen mahdollisuuksia
entisestään. Harmi. Vaan ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Päivisin kotikulmilla on todella hiljaista ja rauhallista, kun koululaiset ovat opinahjoissaan ja aikuiset töissään. Ensimmäisinä koulupäivinä ihmettelin omituista hiljaisuutta, kunnes tajusin, ettei missään nitise tramboliini, ei pahemmin hauku koirat eikä pärise mopot.
Omenat kypsyvät ja syysleimut kukkivat.
Purppurapunalatvat odottavat edelleen perhosia, joita en toistaiseksi ole
nähnyt ainuttakaan. Radion luonto-ohjelmassa kerrottiin kesän olleen epäedullinen
perhosille, mutta on niitä kuulemma jokunen kuitenkin liikkeellä. Meidän
pihalla lepattaa vain pahviperhonen. Suurempia istutustöitä ei nyt ole
suunnitelmissa. Ehkä vielä syksyn aikana siirrän pari havua, saa nähdä.
Viherpeukaloiden syysluettelo aiheutti pientä vipinää, kun jouduin tekemään
valintoja ihanien kukkasipulien ja olemassa olevien rahavarojen välillä. Tilaus
on nyt tehty ja sitten vain odotellaan sipulien saapumista.
Usein käy niin, että juuri kun jostain puhuu tai jotain miettii, se hetken päästä tavalla tai toisella silmiin osuu. Niin kävi myös noiden perhosten suhteen. Illalla kirjoittelin, ettei perhosia ole odotuksesta huolimatta näkynyt ja eikös tänään kaksi neitoperhoa pörräillyt purppurapunalatvoissa. Olin parhaillaan keittämässä karviaisista hyytelöä, kun satuin vilkaisemaan keittiön ikkunasta ulos aurinkoon ja siellähän nuo neitoperhot olivat kuin tilauksesta mettä imemässä kukissani. Siitä paikasta nappasin kameran ja lähdin pihamaalle kuvaamaan kauan kaivattuja perhosia.
Ja vihdoin Neitoperhoset saapuivat |
Syysleimuja olen aina ihaillut niin Ruotsissa kuin koto-Suomen ruotsinkielisillä alueilla. Toki syysleimu kuuluu kotoisiin perinneperennoihin ja vanhoilla pihoilla sitä lienee kasvatettu iät ja ajat. En tiedä, miksen sitä itselleni istuttanut omakotiasumisen alkuvuosina. Vasta vierailtuani Bromarvin alueella eräänä kesänä, ihastuin siellä jokaisella pihalla upeina loistaviin syysleimuihin. Kun monet puutarhakasvit ovat jo kukintansa lopettaneet, syysleimu vasta aloittelee ja jatkaa pitkälle syksyyn. Minun leimuryhmäni näkyy parhaiten keittiön ikkunasta ulos katsoessani ja lisäksi tuovat iloa tiellä ohi kulkeville. Ehkä joku heistä saa samanlaisen kipinän hankkia omaan puutarhaansa muutaman leimun.
Syysleimut kirjaimellisesti leimuavat |
Myös jaloruusut kukkivat pitkälle syksyyn. Vaaleanpunainen Kimono on yhden satsin nuppujaan avannut ja kuihduttanut. Nyt se pukkaa uusia nuppuja ja ehtii hyvin levähdyttää ne ilokseni ennen syyskylmiä.
Kimonon nuput |
Muutaman päivän poissaolo tietokoneelta ja erityisesti puutarhablogien parista on vaatinut tanakan istumisen tietokoneen ääressä, sillä niin paljon oli mielenkiintoisia päivityksiä niissä lukuisissa blogeissa, joita olen ottanut tavakseni seurata. Jos olisin vielä ryhtynyt kaikkia kommentoimaan, tuskin ehtisin tänään laisinkaan pois koneeltani. Niinpä päätin laittaa yhteisesti kaikille jonkun mukavan puutarharunon. Seisoin kirjahyllymme ääressä ja etsin sopivaa runokirjaa. Niitä kyllä riittää, mutta mistään en löytänyt puutarharunoja. Niinhän siinä aina käy, että sitä et löydä, mitä olet etsimässä. Sen sijaan käsiini tarttui ystäväni antama, Pirjo Santosen toimittama ja Juliette Clarken kuvittama "Kissojen ystävän muistikirja". Sieltä valitsin seuraavan runon:
...kun se käveli ... se venytti itsensä pitkäksi ja laihaksi
kuin pikku tiikeri ja piti päänsä korkealla nähdäkseen
ruohon ylitse aivan kuin se kulkisi viidakossa.
Sarah Orne Jewett