sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Flunssan kaatama


Kunnon syysflunssa tuli ja vei työkyvyn. Viikkoon en ole saanut juuri mitään aikaan. Tosin pihamaalla on etupäässä satanut vettä tai ollut muuten vain todella märkää. Kun yöt käyttää yskimiseen, niistämiseen ja töhnäisen pään tyynyn puolelta toiselle siirtämiseen, ei päivällä pahemmin enää jaksa eväänsä liikauttaa. Eilinen auringonpaiste kuitenkin houkutteli sen verran ulos, että lakaisin terassin ja irroitin pihakatoksen kankaan kuivumaan ja kellariin vietäväksi. Pari kesäkukkaakin siinä sivussa joutui kompostiin. Ukkokulta ahkerana tyhjensi molemmat biokompostorit ja kärräsi multa-aineksen marjapensaille. Karkeammaksi jäänyt aines pääsi lehtikompostoriin jatkamaan mullaksimuuttumista.

Eilen oli tutun pikkutytön 8-vuotisjuhlat ja hänelle piti väsätä synttärikortti. Se olikin ihan mukavaa puuhaa ja saatoin olla itseeni tyytyväinen saatuani kortin valmiiksi askartelusession päätteeksi. Tarkoitus oli tosin tehdä vähän useampikin kortti saman tien valmiiksi, mutta voimat hupenivat ylenmääräiseen niistämiseen ja köhimiseen leikkaamisen ja liimaamisen lomassa.


Synttäreille kutsutut lapset olivat naamiaisasuissa; juhlaan saapui niin seriffi kuin vankikarkurikin. Samoin paikalle tuli useampi pitkähäntäinen kissa ja yksi soma flamencotanssijatar. Päivänsankari oli sonnustautunut pirun mustapunaiseen pukuun, mutta harmaanmustat hiuksensa hän luovutti äidilleen ja pirunsarvensa taisivat jäädä jo alkumetreillä pöydän reunalle. Tarjolla oli herkullista suklaakakkua, monenlaisia piiraita ja tietenkin karkkia ja erilaista naposteltavaa.
Kekkereitä vietettiin tallin yläkertaan remontoidussa suuressa tilassa, jossa juhlasomisteena oli mm. lukuisia ilmapalloja. Enpä huomannut kysyä, oliko kenties lapsivieraille suunniteltu leikkejä; pullon pyöritystä tai aasinhäntää. Joku lapsista nappasi kuitenkin ilmapallon ja ryhtyi se kädessään jahtaamaan toisia lapsia sillä seurauksella, että koko lapsilauma juoksi hikipäässä hippasilla ilmapallojen kanssa. Tämä ilmapalloleikki osoittautui niin innostavaksi, ettei siitä meinannut tulla loppua laisinkaan. Itse asiassa minun poistuessani kekkereistä lapsilauma jatkoi ilmapalloleikkiään.

Tuttavani on muutaman vuoden kasvattanut tavallisesta suomalaisesta männyntaimesta bonsaimäntyä. Talveksi hän upottaa kasvin ruukkuineen hiekkaan. Tällainen pieni puu siitä on tullut; valitettavasti en vain muista ikää. Aikomukseni oli matkia tuttavaani ja niinpä viime kesänä istutin myös pienen männyntaimen purkkiin. Hyvin se pärjäsi kasvimaalla talven yli ja juhannuksen maissa pääsin sen vuosiversoja vähän leikkaamaankin. Tuossa muutama viikko sitten päätin kuitenkin siirtää männyn maan multiin ja istutin sen naapurin aidan viereen kunnon maahan vartta kasvamaan. Josko siitä aikanaan tulisi yhtä hieno puu kuin tontin toisessa kulmassa oleva, rajamännyksikin kutsuttu puu nykyisin on. Samaisen bonsaimännyn omistajan pihalla oli tällaista erikoisen näköistä apilaa. Vielä en ole ehtinyt kasvikirjoista nimeä etsiä. Tämän väristä apilaa voisin mielelläni laittaa vaikka insipiraatiota odottavaan rinteeseeni. Netistä löysin nimenkin eli kyseessä on todennäköisesti Trifolium incarnatum eli Veriapila. Euroopassa hyvin yleinen, mutta Suomessa käytetty yleensä puutarhojen koristekasvina. Yksivuotinen.


Kenties olen aiemminkin kertonut, että pihallamme ei ole juurikaan kiviä. Tämä tien puolen pikkupuutarhassa könöttävä pikkujärkäle on naapurin kunnallistekniikkakaivannosta. Kaivurikuski olisi kuskannut kiven ties minne hävitettäväksi, mutta onneksi satuin juuri silloin paikalle. Kysyin, voisiko kiven nakata jotenkin meidän puolellemme ja onnistuihan se. Kaivurikuski vaihtoi toisenlaisen kauhan ajokkiinsa, nosti sen kivineen korkealle ja pudotti lastin kauniisti juuri siihen paikkaan meidän pihamaalle, johon sen olin toivonutkin. Hienoa!

Kivessä on muutama matala kolo, joihin olen laittanut mehitähteä ja mm. sammalleimua. Muut sammaleet kiven pintaan ovat tulleet ihan omia reittejään. Juuso-kissalla on tapana käydä istumassa kiven laella ja tiirailemassa maisemia. Yleensä se pyrkii myös vierittämään pienet kivet tieltään pois. Minä käyn ne sitten kasvien joukosta etsimässä ja nostan takaisin paikalleen. Onpahan kummallakin sitten tekemistä, kun kiusaa toinen toistaan.

Tänään kävin tapani mukaan mittailemassa pihamaalla kamerani kanssa. Nämä "ajatusreissut" tuottavat yleensä uusia ideoita ja jalostavat jo aiemmin syntyneitä projektisuunnitelmia. Sateiden ja flunssan vuoksi tekemätöntä työtä pihalla on yllin kyllin, mutta tältä päivältä saa jäädä. Pikkupuutarhassa ihailin kiven päälle kasvaneita sammalia oikein lähemmin. Tuo oranssinruskea taitaa kyllä olla jonkinlaista sientä. Hauskannäköistä kuitenkin.
Harmi, etten nykyisin saa lähikuvia kunnolla onnistumaan, sillä tällä pienellä pläntillä oli monenlaista sammalta; pitkää ja pätkää. Mutta niin sileää kuin paraskin sametti.

 Talon toisen pään seinustalla on kasvanut tämä villiviini vuosikausia. Minusta se ei ole sen enempää imukärhivilliviini kuin tavallinen villiviinikään. Tai sitten se on kumpaisenkin sekoitus. Juuri paria metriä korkeammaksi se ei ole koskaan kasvanut, mutta tekee loppukesästä näitä marjoja, jotka vielä muuttuvat luumunvärisiksi. Linnut niitä käyvät napsimassa, mutta eivät yhtä ahkerasti kuin esimerkiksi aronioita tai pihlajanmarjoja. Tänään mietin, pitäisikö köynnös ensi kesänä siirtää johonkin toiseen paikkaan ja mikä voisi olla sille suotuisa sijoituspaikka?
  
Olen ihastunut erilaisiin pergolarakennelmiin. En välttämättä kaipaa paikkaa, johon voisin itse mennä istumaan vaan lähinnä pergolatyyliin rakennettua puista tukea, johon voisi kerätä joitakin kauniita tai muuten mielenkiintoisia köynnöksiä. 

Haa, nyt juuri välähti mieleeni, millaista pergolasysteemiä voisin ajatella. Se kävisi erinomaisesti alapihallemme. Hyöty olisi moninainen, sillä siten voisin taas pienentää nurmikon määrää eli vähentää sammalta. Ja toisaalta voisin taas istuttaa hiukan erilaisia kasveja. Mieleeni tullut ajatus täytyy kyllä heti kirjata johonkin, jotta sen voisi ensi kesänä toteuttaa. Jollen kirjaa, se kyllä katoaa sinne omituiseen paikkaan, johon tuppaavat menemään kaikki yllättäen unohtuvat ideat.
 
Hopeatäpläpeippiä ( Lamium maculatum) ostin vuosi sitten syksyllä Honkkarin alennusmyynnistä. Se oli aika surkean näköinen, mutta tuumasin sen kenties virkistyvän maahan päästyään. Ja niin myös totisesti kävi. Yhdestä ainoasta pienestä taimesta olen jo tämän kesän aikana ehtinyt monistaa useaan paikkaan näitä mättäitä, jotka tuntuvat leviävän varsin tehokkaasti. Ennen en oikein välittänyt tällaisista kasveista, joiden lehdissä on näin paljon vaaleaa. Minusta tuntui, että sellaiset näyttävät jotenkin valjuilta. Onneksi aatokseni ovat muuttuneet, sillä tämä hopeatäpläpeippi tuntuu olevan varsin mainio kasvi ja olen siihen kovasti tykästynyt. Se kukki hienosti kesällä, mutta näyttää kukkivan uudelleen näin syksylläkin. Tai sitten se kukkii kaiken aikaa, mutta ei ole saanut pihallani rauhaa, kun olen sitä kaiken aikaa siirtämässä ja jakamassa uusiin paikkoihin.

No, kasvioppaan mukaan hopeatäpläpeippi kukkii kesä-elokuussa ja on nopeasti leviävä maanpeitekasvi. Lisätään jakamalla. Eli arvioni osui oikeaan kukkimisen suhteen ja sen muun suhteen olen vain toiminut vaistonvaraisesti nappiin.

Syksyn lapiohommat taitaa olla vähäksi aikaa osaltani tauolla, sillä sain kutsun pieneen käsioperaatioon. Oikeaa kättäni vaivanneelle rannepinteelle näytetään tiistaina puukkoa eli hermo vapautetaan pinteestä. Sitten pitäisi loppua särky, pistely ja puutuminen. Leikkaus ei ole suuri, mutta arvatenkin käsi on jonkun aikaa kipeä. Tuskin sillä nyt ainakaan lapiota saa ruveta heiluttamaan. Toivottavasti käsi toipuu nopeasti ja pääsen sentään haravoimaan syyslehtiä, joita onkin leijaillut maahan jo runsain mitoin. Ja olisihan sitä ollut monta muutakin urakkaa ennen talvea, mutta ainakin vähän aikaa saa hyvällä omalla tunnolla syventyä lukemisen maailmaan.