Terveisiä täältä aikaansaamattomien joulunodottajien maailmasta. Sain sentään joulukoristelaatikon rahdattua kellarista varastoon odottamaan, mutta siitä on vielä matkaa sen laatikon avaamiseen ja sisällön penkomiseen. Näinkö tässä käy, että tänä jouluna mennään lähinnä erilaisilla valoilla, joita niitä toki on vähän joka nurkassa.
Katselin eilen teemalta dokumenttia, jossa korostettiin valon vaikutusta ihmiseen etenkin näin pimeään aikaan. Toki päivänvalolla on tärkein vaikutus ja merkitys, mutta valo ylipäätään on todella tärkeää ihmiselle. Paitsi se sininen valo, jota tuikkii jokaisesta läppäristä, tabletista ja kännykästä. Se tutkitusti vaikuttaa negatiivisesti unirytmiin ja vaikeuttaa mm. nukahtamista. Kun tuo päivänvalo näyttää nyt olevan kovasti kortilla, on ilo sytytellä hämärää karkoittamaan kaikenlaisia jouluvaloja.
Löysin kaapista viime vuonna ostetun valmispiparitalon ja pari tuubia koristekuorrutetta. Ajattelin laittaa talon kasaan, mutta laiskuuttani päätin tehdä liimauksen niillä koristekuorrutteilla. Tulipa aikamoinen sotku. Talo vapisi ja vapisi ja lysähti kasaan. Eikä vaan yhtä kertaa, vaan lukuisia. Kuorrute valui pitkin seiniä ja lopulta ainoa päämääräni oli saada se pysymään pystyssä. Ulkonäöstä viis. Ei pitäisi ryhtyä piparitalohommiin ilman intensiivistä paneutumista ja innostusta aiheeseen. Eiköhän tuo syötyä tule.
Ilmeisesti piparitalohommani oli niin sekasortoista sähläilyä, että Juusokin päätti jäädä sitä keittiön pöydälle seuraamaan. Ainahan sitä on mukavampi puuhailla, kun on juttuseuraa tarjolla ja vihdoin piparitalokin lopetti huojumisensa ja pysyi pystyssä. Aika parantaa, pätee tässäkin tapauksessa. Ajan kanssa pysyvät piparitalotkin pystyssä. Kunnes tulevat syödyiksi.
Muuta merkittävää en sitten olekaan saanut aikaan. Kamerakin on pysynyt hyllyssä ja ulkokuvat ovat viime viikolta. Myös nuo ylimmässä kuvassa olevat pajunkissat. Eivät siis viime keväältä vaan kauppareissuni varrelta viikko sitten. Tänään huomasin samaisessa paikassa vielä enemmän pajunkissoja, mutta en ehtinyt jäädä niitä kuvaamaan.
Ja aivan oikein, viime postauksen tikkakuva on kuin onkin harmaapäätikka. Kuten monet kommentoijat olivat huomanneet. Vihertikka on aika saman näköinen, mutta huomattavasti harvinaisempi.
Kiitos kaikille ihanille postaajille. Olen teidän juttujanne käynyt lukemassa, mutta kommenttikieleni on ollut niin tukossa, ettei tarinaa ole riittänyt juuri muille jaettavaksi. Nyt toivotan kaikille mukavaa viikonloppua ja myös joulunodotusta. Sieltä se tulee vääjäämättä.
