Muutaman päivän sisällä on päästy kokemaan varsinainen säähyppy. Perjantaina aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja elohopea kipusi meidänkin pihamaalla yli 20 asteen. Siis harvinaisen lämmintä näin myöhäisenä ajankohtana. Aamupäivällä kävin otattamassa tikit pois kädestäni ja muuten tulikin sitten vain nautittua lämmöstä keinussa istumalla ja puunlatvoja tuijottamalla. Tänään vein kissan aamukahdeksalta pihamaalle ja kylmyys suorastaan hohkasi paljaisiin jalkoihin - tai olihan minulla tietenkin lipokkaat, mutta ei sukkia. Sisälle päästyäni tarkistin mittarin ja se näytti vajaata yhtä astetta. Yöllä on taatusti ollut pakkasen puolella. Nyt se siis alkaa, todellinen kylmyys. Jo muutamana päivänä olen laittanut sähköpattereita päälle ja iltaisin villasukat jalkaan. Kun taloa ei ole kuukausiin laisinkaan lämmitetty, alkaa vähitellen kylmenevä sää viilentää lattiat ensimmäisenä. Vaikka siedänkin hyvin kylmää, on nykyisin pakko vetää sukat jalkaan heti aamusta. Tosin yöunet tuntuvat tulleen sitäkin makeammiksi, kun makuuhuone on viileä ja jalassa kevyet pumpulisukat. Jaloistako hyvä uni alkaa? Kenties.
Eilenkin paistoi aurinko, ja lämpöäkin oli mukiinmenevästi. Leikkasin heti aamusta nurmikon, joka oli jo aika pitkää, mutta ei liian pitkää leikattavaksi. Leikkuri kulki joutuisasti ja samalla tuli silputtua melkoinen määrä puista pudonneita lehtiä. Alapihan koivu on pudottanut lähes kaikki lehtensä, kun taas yläpihalla seisova Kotikoivu on toki kellastunut, mutta vielä täynnänsä lehtiä. Vaahteroita on muutamia ihan omalla tontilla ja lukuisa joukko lisää viereisessä puistossa. Niitä valtaisan kämmenen kokoisia lehtiä riittääkin sitten ihan kyllästymiseen saakka. Vaahteranlehdet kun eivät helpolla maadukaan. Niiden tie lehdestä mullaksi kestää huomattavasti pidempään kuin millään muulla puunlehdellä. Muutamaan päivään ei ole satanut, joten käytävillä lojuvat lehdet ovat kuivia ja keveitä. Joskus sateella puunlehdet kiiltävät märkinä ja mustina, jolloin Juuso-kissa lähestyy niitä varovaisesti hiipien, kokeilee pitkän matkan päästä varovaisesti tassullaan, onko lehti kenties elävä ja sen vaarattomaksi todettuaan ohittaa lehden kaukaa kaartaen, kuin vaarallisimman vihollisen.
Nurmikon leikkauksen jälkeen olikin sitten aika laittaa runsas 200 kukkasipulia maan multiin. Joka kevät tuumin, että syksyllä olisi pitänyt istuttaa paljon enemmän sipuleita ja joka syksy manaan, kuinka taas on tullut rohmuttua liikaa istutettavaa. Syystä tai toisesta en vain pidä kukkasipulien istuttamisesta. Näin syksyllä useimmat perennat ovat vielä, jos ei nyt voimissaan, niin jotakuinkin näkyvissä omilla paikoillaan. Ja juuri niihin samoihin paikkoihin pitäisi saada kevään sipulikukkien loisto. En millään raaskisi kääntää perennoja nurin saadakseni sipulit niiden alle, lomaan tai mihinkään. Kuitenkin juuri perennojen ytimessä sipulit ovat minusta parhaimmassa paikassa, koska niiden kellastuvat lehdet jäävät vähitellen kasvavien perennojen lehdistön ja kukintojen alle. Ja jos osaisi istuttaa vaikkapa 20 sipulia yhtenä päivänä ja toiset 20 jonain muuna päivänä, ei hommasta tulisi aina niin mahdottoman työlästä. Ei, minun pitää tunkea kaikki samana päivänä multaan ja mielellään vielä kohtalaisen lyhyessä ajassa. Että ehtisi tehdä jotain muutakin pihamaalla.
Nyt sitten nuo runsaat 200 kukkasipulia on maan povessa ja tuon istutusurakan jälkeen ehdin vähän vielä haravoidakin. Sillähän ei sinänsä ole kiire, mutta kun niitä kuivia puunlehtiä tulee jatkuvasti kengissä sisään, vaikka kuinka pyyhkisi jalkojaan. Epäilen kyllä vahvasti, että meillä on joku, joka ei niin huolellisesti kenkiään ulkoportailla putsaa. Muuten en millään voi ymmärtää, miksi esimerkiksi varaston lattialla on niin paljon lehtiä, vaikka edellisenä päivänä on juuri huolellisesti imuroitu. Meillä on ollut parikin erilaista rikkaimuria, mutta kumpikaan ei ole täyttänyt tehtäväänsä. Joko niitä pitäisi koko ajan ladata tai sitten niiden imuteho ei laisinkaan riitä puunlehtien ja kenkien pohjissa tulleiden pikkukivien imuroimiseen. Lopulta vekottimet on hylätty turhakkeina. Tänä syksynä olen kuitenkin alkanut vakavasti miettimään jonkinsortin rikkaimurin hankkimista. Kaupoissa on sellaisia, joiden kanssa ei pahemmin tarvitse edes kumarrella. Varrellisia vekottimia, joita voi pitää koko ajan latausvalmiina. Valmiina hommiin. Meillä olisi varastossa juuri sopiva paikkakin sellaiselle. Ihan siinä työmaansa vieressä, sen maton äärellä, jota joutuu alituiseen rapsuttamaan roskista.
Haravoin talon ympäri kaikki hiekkakäytävät. Sen sijaan, että olisin rahdannut lehdet kottikärryillä kompostiin, haravoin ne pensaiden alle ja korkeampien perennojen joukkoon. Mädätkööt siellä ainakin kevääseen. Selittämätön siisteyshimoni saa aina syksyisin sen aikaan, että lopulta menen haravoimaan kaikki kukkapenkitkin. Se johtaa taasen siihen, että joudun lisäämään kompostia ja multaa ehkä liiankin usein perennoille. Tiedän, että fiksu ihminen antaisi lehtien maatua suoraan perennapenkkeihin, mutta intoni saada siisteyttä ympärilleni ja myös tarve rapsuttaa pihalla ensimmäisiin lumiin saakka, menee tuon fiksuuden ohi ja yli ja ties mitä. Nyt minulla on runsaasti multaa kevään varalle ja aion vihdoin jättää kukkapenkkien haravoinnin. Keväällä sitten lisään vain multaa ja avot, ravinteet ovat tallessa.
Joka kerran pihalle mennessäni, vien jotain kellariin talvisäilytykseen. Hyllyillä on ruukkua ja purkkia, seinällä roikkuu lapiot ja talikot poikineen. Pihalla tulee myös kierreltyä ihan vain katselemassa. Tallennan kuvia mieleeni talven varalle ja samalla pohdin, mitä on kesän aikana tullut toteutettua ja mikä on jäänyt tekemättä. Joskus on hyvä, ettei kaikkea tee ihan heti vaan antaa asian muhia ja mehustua. On käynyt niinkin, että jokin suunnitelma ei joko ole ollut laisinkaan toteutuskelpoinen tai sitten se on muuttunut melkoisestikin ennen valmistumistaan. Tänä kesänä piti kunnostamani toisen puolikkaan rinteestä. Sen verran sain aloitettua, että siirsin portaiden vierestä muutaman Vuorenkilven pois. Muuta ei tapahtunut joko siksi, ettei ollut riittävästi aikaa tai sitten siksi, ettei päässä ollut vielä oikein valmista suunnitelmaa. Ehkä on tarkoituskin, että ajatus saa muhia ja jalostua vielä jonkin aikaa.
En tiedä, onko nyt hyvä vai huono sienivuosi, mutta runsaasti sieniä kyllä meidänkin metsässä tuntuu olevan. Etenkin kärpässieniä olen viime aikoina nähnyt varmaan enemmän kuin vuosiin yhteensä. Pieniä ja palleroisia, suuria ja laakeita. Punainen hattu valkoisine pilkkuineen näkyy pitkälle. Ehkä niin on tarkoituskin, ettei kukaan huvikseen mene popsimaan myrkyllisiä sieniä. Harmi, että olen niin surkea sieni-ihminen, sillä sienet ovat kyllä hyvää ja terveellistä raaka-ainetta. Sekä halpaa eli likimain ilmaisia, jos ne viitsii itse käydä metsästä keräämässä. Ihana naapurini on taannut meille edes pari herkkuhetkeä tuomalla pussillisen juuri poimittuja Suppilovahveroita, joista olen pyöräyttänyt maukkaan piiraan.
Sienillä on varsin hauskoja olomuotoja. Etenkin isoiksi kasvaessaan ne vinksahtavat milloin mihinkin suuntaan ja saattavat muodostaa suuria mättäitä. Meidän pihalla on jonkun verran ammoisina aikoina kaadettujen puiden kantoja, joissa kasvaa jos jonkinlaista lahottajasientä. Seassa on lilliputtikokoista Sibelius-monumenttia ja suklaanruskeaa sacher-kakkulajitelmaa. Kumma, ettei ole tullut kuvattua noita taiteellisia muodostelmia omassa pihassa, vaikka alituiseen kameran kanssa ulkona kävelenkin.
Ehkä pitäisi myös perehtyä oluen valmistukseen, koska alapihan portin ympärille kietoutunut Humala on tehnyt runsaasti kukintoja, tai pähkylöitä tai mitä ne nyt ovatkin nimeltään. Vaatimattomia, mutta niitä on sitäkin enemmän. Ensi keväänä täytyy sitoa humala huolellisemmin porttiin kiinni, jotta se ei tarttuisi ohikulkijoiden vaatteisiin ja hiuksiin kiinni. Karheilla oksillaan tukkaan tarttuessaan se on kuin jokin tappajaköynnös, joka ei millään sallisi läpikulkua vahtimastaan portista.
