lauantai 25. lokakuuta 2014

Siirrytään taas talviaikaan


Ensimmäinen joululehti tipahti postilaatikkoon. Enää ei voi perääntyä, joulu tulee vääjäämättömästi. Onneksi sentään talvi väistyi täällä etelärannikolla vähäksi aikaa ja nyt voi taas vaikka istuttaa sipuleita. Luultavasti hurautan kerran vielä nurmikolla lojuvat lehdet silpuksi. Omenapuista ja syreeneistä eivät kaikki lehdet ole vielä tulleet alaskaan. 
 

Viime viikolla oli päivälläkin pientä pakkasta ja parina päivänä navakka tuuli puhalsi pilvet pois taivaalta päästäen auringon hetkeksi paistamaan. Sain haravoitua alapihan, mutta nyt siellä on jälleen runsaasti pudonneita lehtiä. Paksuimmat kerrokset ja etenkin vaahteranlehdet on kuitenkin haravoitu, joten loput voi jättää vaikka kevääksi. 


Pihalle ei nyt ole niin kiire, sillä suurin osa syystöistä on jo tehty. Nyt voisi ryhtyä suunnittelemaan tämän vuoden joulukortteja. Käytin pitkästä aikaa lauantain aamupäivän leipomalla korvapuusteja, joten taidankin istahtaa sohvalle tutkimaan eilispäivän kirjamessujen saalista ja nauttia pari lämmintä korvaria iltapäiväkahvin kera. Juuso jo odottelee mammaa rapsuttelemaan korvantakaa. 

Muistakaahan, että taas on talviaikaan siirtymisen hetki. Kellonviisarit siis tunti taaksepäin, kohti edellistä kesää. Katse kuitenkin tulevaan kesään, eikös niin!