Moni varmaan muistaa messuilla myytävän Japanin ihmekukan. Porkkanan muotoisen juurakon, joita oli tarjolla klönttihintaan. Myyjän mukaan kukkii takuuvarmasti sadoin kukkasin ja värejäkin oli tarjolla lukuisia. Toissa keväänä Tampereen puutarhamessuilla hurahdin tehokkaan myyjän aktiiviseen markkinointiin ja ostin kymmenen juurakkoa. Valkoista, punaista, oranssia, mutta en keltaista. Viime kesänä tuloksena oli muutama 20 sentin vihreä puska, ei siis kukkia. Ei minkään värisiä.
Tänä keväänä löysin taas nuo porkkanat ja lykkäsin pariin kesäkukkaruukkuun. Ja nepäs alkoivat kasvamaan ihan hurjaa vauhtia. Toisesta ruukusta ehdin siirtää muut kesäkukat ajoissa pois, tuo yksi petunia jäi sinne juurelle kököttämään. Toisessa ruukussa tämän ihmekukan kera kasvaa kituuttaa neilikkaruusu. Kunpa olisin laittanut joko ruusun tai juurakot eri purkkiin, sillä nyt ruusu alkaa olla alakynnessä. Koska ihmekukkaan on ilmestynyt nuppuja ja ruusukin kukkii parhaillaan, en raaski häiritä kummankaan rauhaa. Ihan vielä.
Vaan eipä minun ihmekukistani ainutkaan näytä olevan sen enempää valkoinen kuin punainenkaan. Ei edes oranssi. Ihan ehtaa keltaista pukkaa. Myyjän mainitessa, että tulee satoja kukkia, minun mielessäni levisi upeiden kukkien meri, joka peitti alleen kaikki muut näkymät. No, onhan tuo kukka ihan nätti. Tosin aika kaukana siitä satojen kukkien muodostamasta tuoksuvasta merestä. Mitäpä tässä ruikuttamaan. Itse antauduin höynäytettäväksi. Ensi kesänä koitan muistaa tökätä porkkanamukulat suoraan maahan. Sellaiseen paikkaan, josta saatan ne hyvin syksyllä kaivaa vietäviksi kellariin talvehtimaan. Jos niistä maan voimalla kasvaa tuollaisia puskia, kuin näissä kesäkukkaruukuissa, niin mikäs siinä.
Tänään sain ravisteltua osan viime aikoina olkapäitä painaneesta saamattomuudesta ja lähdin aamupalan jälkeen pihamaalle kaivuhommiin. Päätin vakaasti, että jotain näkyvää on iltaan mennessä saatava aikaan. Siirsin olopihalta, sireenien edustalta aikanaan siihen istuttamani mahoniat pois. Vähemmän aurinkoiseen paikkaan ja myös paikkaan, jossa en talvisin tapaa talsia näitä ikivihreitä pensaita käydessäni laittamassa linnuille ruokaa. Itse asiassa luulin pensaita olevan yksi, mutta kaksi niitä kyllä maasta kaivoin. Juuret eivät olleet kovinkaan tiukassa ja siirtäminen onnistui kohtalaisen helposti. Leikkasin pensaista pisimmät oksat pois edistääkseni juurtumista. Mahonioiden uusi sijainti on puistopäädyssä, jossa on toki ihan valoisaa, mutta kuitenkin metsikön suomaa varjostusta. Luulisin, että uusi paikka olisi alun alkaenkin ollut parempi mahonioille.
Toinen syy noiden mahonioiden siirtämiseen oli sopivan paikan raivaaminen kasvimaalla istutusta odottaville perennoille. Siemenestä kasvattamani kissanmintut, valkoiset myskimalvat, punahatut, alppipiikkiputket ja pari uutta akileijaa ovat jo parin viikon ajan kiljuneet pois pääsyä kasvimaalaatikosta. Sinne ne olivat juurtuneet jo niin tehokkaasti, että piti käyttää pientä väkivaltaa saadakseen muovipurkit irti mullasta. Sain ne hyvin istutettua uuteen kotipaikkaansa ja otin niistä jo kuvankin, mutta en kyllä kehtaa kuvaa ihan vielä julkaista. Etenkin kissanmintut ovat kasvaneet puolimetrisiksi hujopeiksi ja nyt ne nojailevat vähän sinne tänne hujan hajan. Kävikö tässä niin, etteivät ne enää jaksakaan seisoa suorassa, kun olivat päässeet niin hyvään kasvuvauhtiin kasvimaan ahtaudessa? No, kerrankin sain tosi tuhteja taimia, kun on tullut manailtua noita markettien kesäpihojen puolikuolleita tarjouksia.
Taisin päästä uurastuksen makuun, sillä iltapäiväkahvien jälkeen hain kellarista sahan ja ryhdyin kitkuttamaan tuota keskellä näkyvää kuollutta kriikunaa nurin. Hetken jo hikipäässäni meinasin lähteä hakemaan Ukkokultaa kera moottorisahansa, mutta sitten päätin, että johan tässä ollaan puolivälissä ja niin lopulta kaatui kriikuna. Olen miettinyt, mikä sen tappoi. Tuliko sille jonkinlainen jakomielitauti, kun niitä kriikunan taimia on alkanut ilmestyä ympäri nurmea sinne tänne. Jäljellä on vielä kaksi kriikunaa alapihalla ja yksi yläpihan pikkupuutarhassa. Nyt täytyy vielä ratkaista, mitä teen kriikunan juurelle istuttamalleni Multi Blue -kärhölle. Siirränkö sen johonkin toiseen paikkaan vai ryhdynkö kehittelemään sille uuden sorttista tukea. Mieli kyllä tekisi jotain fiksun näköistä tukirakennelmaa, mutta eipä taida Ukkokulta olla kovin iloinen uusista työrupeamista.
Enää ei kasvimaalla ole ihan näin tungosta, kun nuo perennat on kiikutettu uusille asuinsijoille. Kehäkukkaa kuitenkin pukkaa aika lailla ja samoin tillä sekä tammenlehtisalaattia. Neljästä laatikosta kaksi on minun ja kaksi Ukkokullan, joka kylvi punajuurta ja porkkanaa. Hän kyllä epäili, ettei välttämättä ole enää kovin innostunut hyötyviljelystä, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Hyvinhän siellä punajuuret ovat alkaneet pörhistyä eikä porkkanakaan paljon perään jää. Ja nyt, kun minä olen päässyt tuon siemenestä kylvämisen ja kasvattamisen saloihin, saatankin ihan mielelläni ottaa ensi keväänä pari laatikkoa lisää omaan käyttööni. Ken tietää....
