Yllä oleva ikkunanäkymä on parhaillaan selkäni takana. Kuvassa ei taida ihan näkyä taivaalta taukoamatta satava lumi. Ei mitään jättikokoisia jalkarättejä vaan hienoakin hienompaa pakkaslunta. En nyt yhtään enää lisää lunta viikonlopun myräkän jälkeen olisi kaivannut. Mutta jos sitä pitää sataa, parempi, että sataa nyt eikä sitten maaliskuun lopussa tai hiukan ennen vappua. Onhan ainakin maailma taas lumesta valkeanaan eikä viime viikon tympeän likaiset tienvarret pahemmin pääse herkempääkään silmää häiritsemään. Pikkaisen tietysti mietityttää, mihin kaiken uuden lumen käytäviltä ja portilta työntää, kun tilaa ei ole muuta kuin ylöspäin. Mahtaako maailma sataa lumesta umpeen. Me täällä maan pinnalla kasaamme lunta yhä korkeammalle ja taivaalta sataa uutta niin paljon, että pian pilven lonkareet ovat kiinni noissa kinoksissa. Siinä sitä on taas ihmettelemistä, kun toivoo auringon osaavan jostain rakosesta meitä maan pinnalla asuvia kurkistavan.
Viime viikon "keväthelteissä" sulamissurkeuttaan irvistänyt lumiukko oli eilen muuttunut lähinnä valkoiseen lakanaan pukeutuneeksi haamuksi. Tänään en olekaan ukkoa muistanut katsella, olisiko jo kadonnut uuden lumen pehmoiseen paljouteen.
Aamulla klo 8.30 meidän mittari näytti -20.4 pakkasastetta ja hyiseltähän se tuntui. Hetken ehti aurinkokin paistaa ennen tätä uuden uutukaista lumisadetta ja pakkanen lauhtui tuonne vajaan kymmenen hujakoille. Kävin järjestelemässä perjantaina vuokraamaani kirppispöytää ja toteamassa, että jokunen tavara oli onneksi löytänyt uuden omistajansa. Aikamoisen mylläkän ostajat pöydälleni olivat viikonvaihteessa saaneet ja siinähän sitten aikaa vierähti kamakasaa siistiessä ja pari uutta hintalappuakin piti kirjoittaa kadonneiden tilalle.
Paljon olen jo siemeniä multaan kätkenyt, mutta vielä olisi kylvettävää. Kaikilla en niin kiirettä pidäkään. Ehtivät taimet vaan turhaan venyä liian pitkiksi ja sitten tuppaan niihin hermostumaan, kun ei niitä liian aikaisin ja hentoisina voi pihallekaan tyrkätä. Pitkästä aikaa on kuitenkin sellainen kiva kutkutus, että tänä vuonna tämä siemennyshomma onnistuisi edellisiä vuosia paremmin. Ainakin olen nyt paneutunut tehtävään intensiivisemmin ja pyrkinyt olemaan huolellinen. En myöskään ole tunkenut saman kasvin siemeniä potteihin ylettömästi, vaan yritän säilyttää malttini ja mieluummin keskittyä kokeilemaan, mikä onnistuu ja mikä kenties ei onnistu. Jätin myös pusseihin talteen muutamia siemeniä myöhempää käyttöä varten.
Viime torstaina leikkasin Kriikunapuita noudattaen saamaani vinkkiä, jossa neuvottiin leikkaamaan luumut ja kirsikat helmikuun loppuun mennessä. Samalla tuli kahlattua omenapuiden alla ja todettua, että jänöjussit olivat ehtineet popsia ainakin Huvituksen alimpia oksia. Huvitus on matalakasvuinen ja leveä, joten sen suojaaminen on aika vaikeaa ja rusakko ylettyy runsaslumisina talvina kevyesti sen alimpiin oksiin. Tallasin lunta omenapuiden ympäriltä matalammaksi ja jätin myös muutamia kriikunan oksia pystyyn lumihankeen, josko puput tyytyisivät niihin edes vähäksi aikaa. Meidän kriikunoidemme suhteen on käynyt sama moka kuin omenapuissa. Puut ovat päässeet kasvamaan liian korkeiksi ja tiheiksi. Pitäisi vaan rohkeasti leikata puita silloin kun ne ovat vielä pieniä. Näin leikkaamistarve jää vähäisemmäksi, eikä etenkään isompien oksien harvennusta tule eteen. Miten sitä on alkuun niin varovainen ja kuvittelee säästävänsä puita. Yhtäkkiä huomaa useammankin leikkaushetken menneen kirkkaasti ohi ja sillä välin puut ovatkin venyneet taivasta kohti.
Jotta päivän postaus ei ihan harmaasävyiseksi päättyisi, laitan vähän väriterapiaa viimeisten silmäysten piristykseksi. Kyllä vaan kukkien maailma on ihmeellinen, kuten oheisen Iriksen hienot yksityiskohdat osoittavat.
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!
