Ei ollenkaan tylsää

Nyt on niin kuuma, että uusien kukkien istutus saa odottaa. Enkä ole vielä täysin päättänyt niiden uutta sijoituspaikkaakaan. Etupihalle - takapihalle - etupihalle...  Eilen tuli taas räpsittyä kuvia kukista, lähinnä niiden kukinnoista. Minkä sille mahtaa, että ne kiehtovat vuodesta toiseen. Sammalruusukin kukkii jälleen, samoin etupihan jaloruusu Kimono. En vain lakkaa ihmettelemästä kukkien kauneutta; pionin tai ruusun kukinto tai mikä tahansa kukka. Kun sitä läheltä katsoo, ei voi olla ihastelematta tätä luonnon järjestystä.

Jalokallioisen ostin viime kesän lopulla Honkkarin alennusmyynnistä. Mielessäni olen sekoittanut sen Kaunokaiseen eli Bellikseen, jonka kukinto on samantapainen, mutta tämä jalokallioinen on huomattavasti korkeampi. Nyt kukka odottaa siirtoa suotuisampaan paikkaan, pois etupihan tuija-aidan läheisyydestä. Se ansaitsee paremman paikan.

Viimekesäinen tarjousostos, Sammalruusu on melko matala, mutta kukkii innokkaasti. Luulin sen varren ja kukkanupun pientä sammalpeitettä kirvoiksi, vaan onneksi eivät olleet. Muissa ruusuissa kirvoja on kyllä liikaakin.

Jaloruusu Kimono

 

Kimono on kiitollinen kukkija, uusia nuppuja muodostuu ahkeraan, eikä se ole kovin kärsinyt kirvoistakaan. Kirvoja kyllä sen nupuissa on, mutta silti nuput eivät tuhoudu ja kukat aukeavat ajallaan täydellisinä. Pientä moitetta itselleni siitä, etten ole ottanut kaikkien kasvieni tarkkoja nimiä muistiin. Latinankielisten nimien tietäminen auttaa taimikaupoissa, sillä aina ei suomenkielistä nimeä ole esillä. Ehkei kaikilla kasveilla edes sellaista ole.

Ketoneilikan (Dianthus deltoidea) yksittäinen kukka on pieni, mutta punaisena loistaa pitkälle.

Ketoneilikka on kiitollinen kuivan paikan maanpeitekasvi. Minun pihallani se ei ole laajentunut yhtä tehokkaasti kuin esim. Sammalleimu, mutta mukavan tiiviinä se kasvaa aurinkoisessa rinteessä.

Kärhöni on nupuilla.

Kuvan kärhö majaili yhden kesän terassilla isossa ruukussa. Kasvoi ja kukoisti. Syksyn tullen siirsin sen maahan, sillä edellinen kärhö ei ruukussa talvehtinut. Pikkupuutarhaani pystytin metallisen ruusukaaren, jonka toiseen pylvääseen istutin myös ruukussa kesän viettäneen Alppikärhön (Clematis alpina). Luulin kumpaisenkin heittäneen henkensä, vaan ei. Toukokuussa mullasta tunki ensi alppikärhö ja sitten tämä yksilö, jonka nimestä ja väristä en ole varma. Saattaa olla, että se on Jackmanii, tai sitten Rouge Cardinal tai sitten joku muu. Alppikärhö teki jo muutaman sentin pituisena yhden kukan ja sen jälkeen se on puskenut pituutta. Mielenkiinnolla odotan, millaisia kukkia näistä nupuista avautuu.

Helokki

Olopihan kukkapenkkiäni voisi kutsua gottage garden -tyyppiseksi. Siellä on vähän sitä sun tätä. Pari kesää sitten sain jonkinlaisen siisteyskohtauksen ja järjestelin kasveja ryhmittäin siten, että yhtä kukkaa olisi vain yhdessä kohdassa. Turhaa oli, sillä monet kukat näyttävät päättävän ihan itse, missä haluavat kasvaa ja kukkia. Ja sitten on niitä, jotka tuppaavat kasvamaan siellä sun täällä. Kuten akileijat, sormustinkukat ja unikot. Tästä turhaakin turhemmasta työrupeamasta oli kutienkin se hyöty, että opin tykkäämään sekasortoisesta penkistäni uudella tavalla. Mm. tämän Kultahelokin siirsin mielestäni hyvälle paikalle sillä seurauksella, ettei sitä viime kesänä näkynyt laisinkaan. Pelkäsin jo tappaneeni sen, mutta nyt tämän yksilön lisäksi penkissä könöttää kaksi ihan uutta vartta nuppuineen. Hienoa!

Sulkaneilikka

Sulkaneilikan sain kymmenen vuotta sitten vanhemmiltani heidän muuttaessa omakotitalosta kerrostaloon. Isä ei tiennyt kukan nimeä vaan kutsui sitä Kartanoruohoksi. Jotta osaisin istuttaa kasvin oikeanlaiseen paikkaan, ryhdyin metsästämään sille nimeä. Sataprosenttisen varma tuosta Sulkaneilikka -nimestä en ole, mutta neilikoiden sukuun se kyllä kuuluu. Se viihtyy hyvin auringonpaahteessa ja toimii myös maanpeitekasvina. Kiitollinen kasvi.

Tässä on seuraava työmaa odottamassa sijoitustaan. Hissukseen alkaa tulla ajatuksia, mutta onneksi tämä helle hidastaa niin ajatustyötä kuin estää lapiohommatkin. Kenties tulee tarkemmin mietittyä, minne näitä tyrkkää. Sieltä kylämarkkinoiltahan nämä mukaan tarttuivat. Katselin sopivia perhoskukkia pihalleni, ja mukaan tuli sitten muutakin. Fillarilla oli hauska kiikuttaa perennakasvit kotiin, mutta ehjänä tultiin kaikki.
 

Rodoja minulla on ollut hamasta alusta alkaen, mutta aina olen onnistunut ne tappamaan. Pihamme istutussuunnitelmaan rodoja oli piirretty ympäri taloa. Onneksi emme noudattaneet suunnitelmaa, sillä jokainen pensas olisi taatusti kuollut lumitalvien katolta pudotettavien taakkojen alle. Talon puistonpuoleisessa päädyssä on mukavan varjoisaa. Ainakin nyt, kun tuomi on kasvanut isoksi. Myös maaperä tuntuu suosivan rodon kaltaisia kasveja, joten sinne istutin pari vuotta sitten tämän puolikuolleen näköisenä kaupasta halvalla ostamani kasvin. Ja kuten kuvasta näkee, se on alkanut siellä viihtyä. Kukkia ei tänä keväänä tullut, mutta uusia lehtiä se on alkanut pukkaamaan ja näyttäisi nyt tekevän ensi kevääksi nupun alkujakin. Tässäkin jännitettävää tiedossa.

Minun kasvitietoni ei ole ammattilaisen tasoa. Ei lähimaillekaan. Ahkerasti kuitenkin haen tietoa kirjoista ja nykyisin enenevässä määrin myös netistä. Kulkiessani teillä ja turuilla vilkuilen  ympärilleni ja nähdessäni mielenkiintoisia kasveja, otan selvää niiden nimistä ja kasvuolosuhteista. Jos tykkään ja kasvi sopii suunnitelmiini, saatan sen hankkia. Voi tietysti ihmetellä, kuinka en näinä omakotivuosina ole tämän enempää oppinut. Onpa tullut käytettyä aikaa paljon muuhunkin ja paneutuminen pihaan on ajoittain ollut varsin löyhää. Aina on kuitenkin sisimmässä virinnyt into ja kiinnostus puutarhaan odottaen vain sopivaa hetkeä päästä valloilleen. Joinakin kesinä tuo into on pullahtanut enemmän, joinakin kesinä vähemmän. Mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän haluan paneutua pihaani. Myös ilmastomuutos, luonnon saastuminen ja ihmisen ympäristölleen aiheuttamat kielteiset vaikutukset pitävät minua tehokkaammin omassa puutarhassa. Halu pienentää hiilijalanjälkeä ja pyrkimys elää hivenen terveellisemmin onnistuvat kohdallani helpommin tällä tontillani. Kun mieli tekee viikoksi kahdeksi Roomaan tai johonkin muuhun kiinnostavaan kulttuurikohteeseen, voi korvikkeeksi tunkea hanskansa multaan. Ihan samahan se ei ole - hyvällä mielikuvituksella kelpaa kyllä.

Viileässä jaksaa ahertaa

Helteessä on ollut parin päivän viileämpi tauko. Sinänsä ihan kesäisen lämmintä, mutta liki 30 asteen auringonpaahteen jälkeen 10 asteen pudotus pilvisiin päiviin tuntuu merkittävästi. Näin parhaaseen kasvukauteen jo muutaman päivän laiskottelu tuppaa äkkiä näkymään puutarhassa. Sieltä ne rikkaruohot nostavat päätään ja monia perennoja täytyy tukea tai muuten niiden oloa kohentaa. Maanantaina siivosin Pikkupuutarhaani. Kevätkaihonkukat luikertelivat käytäville, ruusupensaat ja töyhtöangervot sekä pajuangervot kaatuilivat niin, ettei enää erottanut kulkureittejä. Hain kellarista vihreää aitaverkkoa, jolla sain mainiosti tuettua korkeuksiin huojuvat perennat. Surutta leikkelin kaihonkukkien versoja ja samalla noukin sieltä täältä joitakin rikkaruohoja. Täytyy todeta, että tiiviisti alustan täyttävä maanpeitekasvillisuus ja ahkera nyppiminen tuottavat vuosien mittaan palkintonsa. Aina löytyy jokunen väärään paikkaan tunkeutunut voikukka tai muu rikka, mutta mitään suurta ongelmaa niistä useimmissa paikoissa puutarhassani ei enää ole.

Sidoin myös olohuoneen ikkunoiden eteen rönsyilevää villiviiniä sen verran paremmin, etteivät kasvavat oksat kokonaan peitä näkymää ulos.

Eilen en tehnyt päiväseltään mitään, mutta iltapäivän jo kääntyessä illan puolelle intouduin lapiohommiin. Töyhtöangervo on levinnyt tontillamme sinne tänne. Yksi komea yksilö kasvaa metsikön puolella, leppään nojaten. Pienempiä poikasia löytyi omenapuiden alta. Niitä sitten siirsin pariin kukkapenkkiin, sillä aion lähipäivinä kärrätä haketta omenapuiden alle. Kun siis tapani mukaan laitan hakkeen alle kasteltua sanomalehteä, pysyvät hedelmäpuiden alustat siisteinä. Säästyn rikkaruohojen kitkennältä ja myös ruohonleikkuu on helmpompaa, kun ei tarvitse varoa vahingoittavansa puita. 

Puutarhastani metsän puolelle karannut Töyhtöangervo nojaa leppoisasti lepän runkoon.

Tämä Töyhtöangervon lapsukainen kasvaa Lumimarjapensaan vierellä. Siitä se saa vielä hetken komistua ja sitten siirrän sen johonkin parempaan paikkaan - jota en vielä ole keksinyt.

Kiemurapenkki alkaa olla siinä vaiheessa, että joko se kasvaa pituutta tai saa jäädä nykyiselleen. Leveyttä en sille enää lisää, koska sen hoitaminen on näin kapeana helpompaa.

Lapio kun oli käteen tarttunut, siirsin samalla vadelmapensaiden alle eksyneet kaksi Nauhuksen lasta talon puistopäätyyn rodojen seuraksi. Siellä on mukavan varjoisaa ja entisestään jo kaksi nauhusta odottamassa. Sopivasti hikisenä ja kädet mullasta mustana päädyin vielä perkaamaan kasvimaalta juolavehnää. Tilli, salaatti ja punajuuri olivat tukehtua rikkaruohoihin.

Punajuuressa on hauskat punaiset lehtiruodit.

Nyt salaattia syömään.

Tilliä joutaisi nyppimään ruokiin ja pakkaseen myöhempää käyttöä varten.

Kylämarkkinoilta ostetut perennat odottavat vielä istutusta. Täytyy vielä pohtia, minne niitä tyrkkään. Päässä risteilee ideoita, mutta jalostukoon hetken. Puutarhani alkuvuosina mietin, miten ihmeessä ihmiset voivat puhua kasviensa jakamisesta ja jopa pois antamisesta. Mielessäni näin isoja aukkoja kukkapenkeissä ja taimikaupan huikeisiin summiin päättyviä kuitteja kukkarossani. Jotenkin kuvittelin pienessä päässäni, että puutarhaan aina vain ostetaan uusia ja uusia kasveja täyttämään paikkoja. No nythän olen saanut todeta, että kasvit kasvavat monin eri tavoin. Toki ne nousevat ylös kohti aurinkoa, mutta leviävät sivuille, taakse ja eteenkin. Jotkut tekevät juuriversoja, jotkut siementävät ja mikä mitenkin. Ennen kuin huomaakaan, puutarha pursuaa vihreyttä. Isossa puutarhassa on mahdollisuus rakentaa uusia kukkapenkkejä, pensasryhmiä ja mitä kukin keksiikään. Pienessä puutarhassa tila voi nopeastikin täyttyä. Jotkut tykkäävät uudistaa puutarhaansa säännöllisin väliajoin. Puutarhalehdet ja -ohjelmat ovat täynnä vinkkejä uusista tiloista. Muodissa on rakentaa erilaisia "huoneita" puutarhaan ja monet näyttävät suorastaan kilpailevan erikoisilla ratkaisuilla. Onneksi jokainen saa toteuttaa itseään omien toiveidensa ja rahkeidensa mukaisesti. Ja onneksi kasvien kanssa touhutessa tieto ja taito lisääntyy kaiken aikaa. Jos jokin juttu ei toimi, sen voi muuttaa. Jollei tänä kesänä, niin joskus myöhemmin.