keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kerta kiellon päälle eli vielä tulppaaneja

Tulipa Abigaile

Puutarhassa tulppaanit jo lopettelevat. Olkoon tämä siis kuluvan kesän viimeinen tulppupostaus. Osa tulpuista oli edellisessä postauksessa vielä sen verran nuppuinen, että halusin laittaa kuvan avoimista kukista.

Tulipa Charming Beauty

Olisi voinut kuvitella, että tästä tulee huonompikin tulppaanien kukintavuosi. Talvi ei ollut paras mahdollinen sipuleille ja kevään alkaminenkin venyi harvinaisen pitkäksi. Vaan kun tulppaanit sitten alkoivat kukkimaan, odotus oli palkittu. Kyllä näiden kaunottarien vuoksi kannattaa syksyn viime metreillä taas pihamullassa kontata.

Tulipa China Town

Omituista kuitenkin, että kaksi tulppaanisatsia jäi kokonaan nousematta. Kriikunan alle istutin Apricot Parrotia ja Peach Blossomia, joista ensimmäinen ei noussut laisinkaan. Ei yhtäkään kukkaa. Samoin kävi Blueberry Icelle, jota istutin huvituksen alle. Sielläkin muut nousivat, mutta ei ainuttakaan Blueberryä. Mielestäni toimin kaikkien kohdalla samalla tavoin, mutta mikä lie mennyt vikaan?

Tulipa Exotic Emperor

Exotic Emperor on ehdottomasti jatkossakin hankittavien listalla. Upea, kerrottu tulppaani, joka kukki suhteellisen pitkään. Hedelmäpuiden alle istuttamisessa on näköjään monta plussaa. Pidän hedelmäpuiden aluset mulloksella (lukuunottamatta hippejä eli akileijoja ja sormustinkukkia sekä pioniunikoita, joita eksyy joka paikkaan). Perennapenkkeihin tulppaanien istuttaminen on vaikeaa, koska kaiken aikaa pitää varoa vahingoittamasta perennojen juuria. Hedelmäpuiden juurella on hyvää, avointa tilaa. Kuivuvat ja ruskettuvat tulppaanien lehdet eivät ehkä ole kauneinta katsottavaa, mutta ei niiden kuihtumiseen koko kesää kuitenkaan mene.

Tulipa Florosa

Istutin valtaosan tulppaaneista hedelmäpuiden naapurin puoleiselle sivulle, jolloin iltapäivän aurinko ei osu kukkiin yhtä voimakkaasti, kuin jos tulput olisivat toisella sivulla. Ison puun lehvästö antaa sopivasti suojaa ja tulppujen kukinta kestää pidempään.

Tujlipa Beach Blossom

Tulipa Pimpernell

Edellissyksynä istutin paljon tulppaaneja Ruusupenkkiin. Silloin ruusupensaat olivat vielä aika pieniä ja penkki näytti tyhjältä. Viime kesänä pensaille tuli jo vähän enemmän kokoa ja näköä ja nyt ruusupensaiden lehdistön kasvun myötä osa vanhemmista tulpuista suorastaan hukkui lehvistöön.

Tulipa Silver Parrot

Myös kuvaaminen ruusupenkissä osoittautui tänä kesänä hankalammaksi, sillä piikkisten ruusujen kupeessa on hankala kyykistellä. Istuttaessani tulppaaneja edellissyksynä, naapurin lauta-aita oli vielä paikallaan. Silloin kukat saivat aidasta suojaa ja toisaalta pääsin kuvatessani nojaamaan aitaan. Nyt aitaa ei ole, enkä viitsinyt alituiseen pomppia naapurin pihalla, joten kuvaamisessa oli haasteensa.

Tulipa Sun Lover

Sun Lover on vienyt sydämeni täysin. Tässä kukassa keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyt niin yhdessä kuin erikseenkin ovat hurmaavia. Kukka on kuin upea pioni. Lisäksi tämä tulppaani alkoi kukkimaan muita aiemmin ja kukki todella pitkään. Ehdottomasti jatkoon.

Tulipa Sweet Dessert

Sweet Dessertiä minulla oli aiemminkin ja myös sitä halusin istuttaa lisää. Ihana on hänkin ja varmasti pysyy listalla jatkossakin.
 
Tulipa Temple's Favourite

Temple's Favourite tuli bonuspussina, mutta voisin hyvinkin ostaa tätä tulppaania myös jatkossa. Hivenen liljamainen kukka ja korkean huiskea varsi. Kaunis!

Tulipa Triumph

Syvänpunainen Triumph on jäännös aikaisemmilta vuosilta. Muistan saaneeni sitä pussillisen vierastuliaisena. Sopii aivan mahdottoman hyvin muuten vielä vihreään perennapenkkiin.

Tulipa Triumph 'Purple Prince'

Purple Prince on hurmaavan värinen. Yksinkertainen ja aika korkea. Hänkin edellisten vuosien hankintoja, jonka vuoksi mullasta nousi vain kolme kukkaa.

Tulipa Voque

Voquesta tykkäsin vuosi sitten enemmän, kuin nyt. Kaunis on tämäkin, mutta paikka Mustikkapenkin päässä ehkä väärä. Ei päässyt tarpeeksi edukseen.


Tulipa Sylvestris - Metsätulppaani

Metsätulppaaneja täytyy myös laittaa lisää. Jospa niistä ajan mittaan tulisi oikein runsas esiintymä kaikkialle, mihin niitä istutankaan. Matala ja aistikas. Jos mahoniani olisi tänä vuonna kukkinut, tämä olisi ollut oiva kumppani viereiselle mahonialle.

Narsissi Mallee
Minun puutarhassani ei ollut narsissien kevät. Kovin paljon narskuja en syksyllä istuttanutkaan, koska panostin pikkusipuleihin. Jotka nekin tuottivat pienen pettymyksen. Lukuunottamatta niitä ihania talventähtiä, joiden luona konttasin kerran jos toisenkin. Muutama vanhempi narsissirypäs kukkii vuodesta toiseen, mutta etenkin alapihan uudet eivät ole sinne kotiutuneet. Kenties paikka on väärä. Muutamia ideanpoikasia onkin jo tulevaa syksyä ajatellen.
Narsissi Sailboat

Sailboat on aika pienikokoinen, suloinen narsissi. Pitkään luulin, ettei se nousekaan. Varsinkin, kun sen istutuspaikka oli merkitty ihan väärin. Ainakin sillä on sopiva istutuspaikka Ruusukolmiossa Ritausman ja Tornionlaaksonruusun välissä. Siellä sillä on mahdollisuus saada lisääntyä rauhassa, sillä aikomukseni ei ole mennä kaivelemaan ruusujen väliin sen enempää.

Narsissi Walz

Näistä isoista narsisseista, Walzista ja Malleesta en ole ihan varma. Edellisinä vuosina olen istuttanut useita, vähän samankaltaisia narskuja ja niiden nimet ovat menneet jo sekaisin. Ehkä jatkossa panostan enemmän pienempiin lajikkeisiin. Mieluummin runsaasti pieniä kaunokaisia, kuin muutama paksu hujoppi.

Tässä siis tämän kesän tulppaani- ja narsissimietteet. Nämä täytyy kaivaa esiin sitten syksymmällä, mutta vietetään nyt ihan kunnon kesä tässä välissä.