Tänään näkymä työhuoneen ikkunasta on varsin luminen. Ja lisää sataa kaiken aikaa taivaalta. Lunta on tullut runsaasti ja se on hyvin märkää ja painavaa. Aura-autokin huristi ohi aamukahvia juodessamme. Sitä ei ole kuluneen talven aikana kovinkaan montaa kertaa tapahtunut. Yhden käden sormet riittävät laskemisessa mainiosti.
Joinain keväinä tällaiset takatalvitapahtumat ovat saaneet mieleni matalaksi ja vähäinenkin lumi puutarhassa on harmittanut todella ankarasti. Eihän tuo nytkään kivalta tunnu, mutta luultavasti usean päivän ajan jatkunut lumisateen ennustaminen jokaisessa mediavempeleessä on auttanut orientoitumaan tähän säähän. Ja kuten olen jo monen blogissa kommentoinutkin, hyvä, että lumi sataa nyt eikä kuukauden kuluttua - jos on nimittäin sataakseen.
Koska luvassa on myös pakkasta, lienee parempi, että lumi peittää varhaisesta keväästä innostuneet piipot ja silmut lämpimään vaippaan vähäksi aikaa. Enpä usko, että tämä lumi kovin pitkään maassa pysyy.
Eilen kävin Somerolla, jossa näin parissakin paikassa joutsenia pellolla. Pakko oli pysähtyä niitä ihailemaan ja kuuntelemaan niiden kumeita törähdyksiä. Harmi, ettei minulla ole zoomia, jotta olisin saanut lähikuvia. Juuri, kun olin saanut itseni ja kamerani takaisin autoon, koko tuo yläkuvan joukko lähti lentoon ja kaarsi upeana joukkona tuonne metsän reunaan.
Paluumatkalla pysähdyimme Pusulassa sijaitsevan kosteikon reunaan ihailemaan levähtämään pysähtynyttä joutsenjoukkoa. Tuo mainittu kosteikko on kylläkin tien toisella puolella, jossa sijaitsee lintujen tarkkailemista varten lintutornikin. Tällä pellolla joutsenia oli todella paljon, mutta mitäpä niitä kaikkia samaan kuvaan ahtamaan, kun tuloksena olisi ollut lähinnä pieniä vaaleita pilkkuja harmaanruskeassa maisemassa. Noiden isojen lintujen katseleminen ja kuunteleminen sai rintaan lämpimiä väristyksiä. Kyllä luonto on ihmeellinen ja sen ilmiöiden seuraaminen aina yhtä koskettavaa.
