Kevättä on ilmassa, aivan varmasti. Sen tietää muustakin kuin lisääntyneestä linnunlaulusta ja valoisaksi venähtävistä päivistä. Meillä nimittäin huonekalut ovat alkaneet etsiä uusia paikkoja. Enpä yleensä syyspimeällä niinkään tule ajatelleeksi, että sohva pitäisi vääntää toiseen asentoon tai jokin lamppu näyttäisi paremmalta vastakkaisessa nurkassa. Pontta tällaiseen vekslaamiseen tuli lähinnä suunnitelmista hankkia uusi telkkari. Meillä kun on kirjastohuoneessa sellainen pieni tietokonenäyttö, koska telkkuakin on jonkin aikaa katsottu lähinnä netin kautta. Kun nyt niistä uusintojen uusinnoista pitää oikein henkilökohtaisen veron muodossa maksaa, lienee paikallaan katsella ne vähät näkemisen arvoiset ohjelmat kunnollisesta telkusta. Sellaisesta, joka aukeaa kaukosäädintä napsauttamalla. Kunhan tuo Ukkokulta joskus kykenee päättämään, millaiseen tekniikkaan hänen tahtonsa taipuu.
Viikko sitten sain vihdoin hankittua makkariin uudet verhot. Niinikään Ikeasta bongasin mukavan rauhallista raitakangasta, jolla olin jo aiemmin päällystänyt pari tuolia. Kangas laskeutuu yllättävän kauniisti ja olen lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Ajatus on jossain vaiheessa maalata sängyn taustaseinä tummemmaksi. Sävy saattaa löytyä juuri tuosta raitakankaasta. Maalaaminen - tai paremminkin kaikkien tavaroiden tieltä pois raivaaminen vaatii sen verran ponnistuksia, etten ole asettanut itselleni mitään maalausaikataulua. Kunhan ehdin ja jaksan ja viitsin.
Siemenostoksilla käydessäni oli ihan pakko laittaa ostoskoriin myös tällaiset hauskat köynnöstuet. Sammakot ovat niin iloisia, että niitä katsellessa omakin ilme kääntyy hymyn puolelle. Köynnöstuille on aina pihalla ja puutarhassa käyttöä ja ellei ole, täytyy sitten keksiä, jotta pääsee sammakoita katsellessa ilahtumaan.
Olen joka vuosi miettinyt, mistä saisin sellaisia taimitikkuja, jotka kestävät ehkä seuraavankin kevään käytön. Ja jotka näkyisivät helposti ja joihin voisi itse kirjoittaa tekstit. Googlettamallakin yritin löytää hyviä kierrätysvinkkejä taimitikkujen valmistamiseen, mutta en kyllä löytänyt ainuttakaan. Meillä syödään niin harvoin eskimojäätelöitä, ettei niiden jädetikkujenkaan varaan ole voinut tämän ongelman ratkaisua laskea. Jossain blogissa näin iloisen värisiä taimitikkuja ja tuumasin, että sellaiset olisivat aika hauskoja. Torstaina kävin espoolaisessa rautakaupassa ja sielläpä oli rakenteilla varsinainen puutarhatavaroiden taivas. Noita taimitikkujakin oli monenmoista mallia ja määrää. Pitkään punnitsin, ostaisinko puisia, jotka kenties olisivat ehkä ekologisempi ratkaisu, mutta päädyin kuitenkin noihin värikkäisiin muovitikkuihin. Niitä oli pakkauksissaan määrällisesti enemmän ja tarkoitus on käyttää niitä pidempään, joten ehkä niiden hankkiminen kokonaisuutena on kuitenkin kestävämpi ostos.
Tiekarhu kävi eilen hinkkaamassa meidän lumista kotikatuamme. Onhan se ollut aika tavalla möykkyinen ja töyssyinen, mutta kuka olisi kuvitellut tien pinnasta lähtevän moinen määrä kovaksi hinkkautunutta lunta. Tienpenkat kasvoivat taas mahtavasti korkeutta, kun karhun perässä kulkenut traktori nosteli painavaa lumitavaraa sivuille. Nosteli ja nosteli, mistä nosteli. Meidän portilta traktori kauhaisi yhden haukkauksen painavia jäälohkareita ja jatkoi sitten matkaansa. Oli siinä Ukkokullalla lapioimista, että sai sisäänkäynnin järkevään kuntoon. Nyt sopisi tiellä kulkea entistäkin varovaisemmin, kun vallien yli ei risteyksissä näe tavallisia henkilöautojakaan, pienimmistä kulkijoista puhumattakaan.
Luulin, että tänään paistaisi aurinko, mutta ei puhettakaan. Niin paksu pilvikerros on koko ajan vanhan taivaan peittona, ettei voi valoisuudella kehua. Tosin päivän pidentyminen näkyy ja tuntuu jo melkoisen hyvin. Aamulla ei pitkään tarvitse pimeässä hapuilla ja iltaisinkin ilman lampun sytyttämistä pärjää todella pitkälle. Kävimme Ukkokullan kanssa tekemässä tunnin aamupäivälenkin ja sää oli tosiaan mainio. Ei tuulenvirettäkään ja pakkastakin vaivainen yksi aste. Linnut visersivät joka pusikossa ja harakoilla näytti olevan omat kisailunsa koivujen latvustossa. Saattoi hyvin kuvitella, että auringon säteet olisivat saaneet aikaan mukavia tip-tip-tip -ääniä puiden oksille lumen alkaessa hissukseen sulaa.
No, helmikuun viimeinen viikko on alkamassa ja siten siis tämän talven loppu alkaa häämöttää. Eihän se heti kesäksi muutu, vaan vielä on pitkä tie maan paljastumiseen. Taatusti vielä tulee takatalvimaisia pakkasia ja lumisateita, mutta kohta voidaan todeta, että kaikki se on vain vanhan surmaa.
Ja sokerina pohjalla, toivotan lämpimästi tervetulleiksi kaikki uudet lukijani. Kyllä lämmittää mieltä ja sydäntä, että horinoitani joku jaksaa tulla lukemaan. Mennään siis iloisella odotuksella kevättä kohti!!!
