keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Nuppuja, kukkia ja kauneutta yllin kyllin

Ruusuorapihlaja - Crataegus 'Paul´s Secret'

Kyllä voikin luonto olla nyt kaunis. Lämmön vuoksi kaikki kasvaa ja kukkii suorastaan pikakelauksella, joten päivässä pitää tehdä monta kierrosta ehtiäkseen nuuhkia ja nauttia kyllikseen ennen kukkien kuihtumista. Varmasti moni kasvi ja koko puutarha hivenen kärsii sateettomuudesta, mutta toisaalta varsin moni tuntuu laittavan parastaan.

Sen sijaan, että murehtisin hidasta kasvua ja kenties puuttuvia kasvejakin, keskityn iloitsemaan monista ihanuuksista. Ruusuorapihlajan istutin 2015, eikä se ole kertaakaan kukkinut kunnolla. Kerran siinä oli runsaasti nuppuja ja kirvat pistelivät ne sujuvasti poskeensa. Viime marraskuinen märkä lumitaakka katkaisi ruusuorapihlajastani ison ja merkittävän oksan repäisten runkoon pahan haavan. Hoitotoimenpiteistä huolimatta ajattelin, että taisin menettää puuni. Ainakaan niin ei vielä ole käynyt, sillä nyt puu kukkii kauneimmillaan. Lukuisia nuppurykelmiä on jo auennut ja lisää aukeaa tulevinakin päivinä. Ihana pieni puu, aivan ihana.

Sinivaleunikko - Meconopsis

Siemenestä kasvatettu sinivaleunikko pukkaa tuhtia nuppua lehtiensä keskeltä. En ole varma, onko tämä tavallinen taivaansininen sinivaleunikko, vaiko kerran aiemmin kukkinut lilasävyinen. Ympärillä on muitakin sinivaleunikon lehtirykelmiä, mutta niissä ei tostaiseksi ole nuppuja näkyvillä. Onpa jännittävää nähdä, minkä värinen kukka tästä avautuu. Ja onpa palkitsevaa ihailla itse siemenestä kasvatettua kukkaa.

Idänunikko - Papaver orientale

Idänunikot ovat ryhdistäytyneet vauhdilla ja niiden nuppuja pullistelee siellä täällä. Tavallisesti idänunikko kukkii ennen monia muita, mutta nyt se taitaa jäädä kakkoseksi, kenties kolmoseksikin monen muun kasvin suhteen. Ei haittaa. Pääasia, että kukkii.

Minun idänunikkoni käyttäytyvät täysin villisti. Kuinkahan monta kertaa olen niitä istuttanut ja siirtänyt keskemmälle olopihan kukkapenkkiä. Edelleen vain muutama suostuu siinä kasvamaan ja kukkimaan. Kummallisesti ne askeltavat pionien ja aroniapensaiden väliin. Sinänsä saavat siellä kasvaa ja kukkia. Niitä olisi vain helpompi ihailla, kun olisivat etualalla. Ehkä ne ovat ujoja.

Särkynytsydän - Dicentra spectabilis

Särkynytsydän kukkii joka vuosi komeasti, mutta tänä vuonna aivan erityisen runsaana. Pensas on kasvanut kokoa ja päättänyt pukata näkyville kukkavanan toisensa perään, yhtäaikaisesti ja upeasti. Olen kuullut monien inhoavan särkynyttäsydäntä. Aivan rauhassa saavat sitä inhota. Minusta se on jännittävä kasvi. Miten luonto voikaan muotoilla rivin särkyneitä sydämiä ihmisten ihasteltavaksi.


Edelleenkään en ole saanut säädeltyä kasvarin kastelujärjestelmää sopivaan tahtiin, joten päivittäin tulee istuttua askartelemassa sen parissa. Samalla hivelen tomaatin lehtiä ja varsia ja tiirailen niiden tanakkuutta ja kukkia. Yllättäen löysin jo ensimmäiset raakileetkin. Kypsyvät tai eivät. Tässä vaiheessa minulle riittää sen ihmetteleminen, että ennen toukokuun päättymistä kennokasvarissani on ensimmäinen raakiletomaatti. Siinä on taivastelemista kerrakseen.

Varjolilja - Lilium martagon

Myös varjoliljat ovat lähellä kukkimista. Karvaisia nupputuppaita on runsaasti. Viime kesänä istutin valkoisia varjoliljoja, jotka jostain syystä olivat kadonneet puutarhastani. Jännityksellä odotan, onko yksikään niistä selvinnyt talvesta. Vai ovatko kaikki jälleen tummanpunaisia. Ei haittaa sekään, mutta toki olisi kiva nähdä niitä valkoisiakin vaihteeksi.

Kuolanpioni - Paeonia anomala

Tämä postaus on nyt silkkaa ihanuutta toinen toisensa jälkeen. Viime kesänä sain päähäni yhdistää eri kohteisiin istutetut pionit Olopihalle, jossa niitä on kätevin ihailla. Kaivoin siis Allaspenkkiin uuden ja ihan oman osion siirrettäville pioneille. Siirsin Kiemurapenkistä Ruusupionin, Pikkupuutarhan Kivipenkistä Kuolanpionin ja Coral Charmin. Lisäksi istutin kesän ruukussa viettäneen Turun messuilta ostetun Alexander Flemingin samaan ryhmään.

Sielu sykkyrällä pelkäsin talven vievän yhden tai useamman pionin. Nyt näyttää, että kaikki ovat selvinneet enemmän kuin hyvin. Parasta, että kukkiakin on jo tullut ja tulee lisää. Iloisin ja onnellisin taidan olla Kivipellon Sailalta saadun Kuolanpionin selviytymisestä. Se toki nousi Kivipenkissäkin tomerana ylös, mutta ei kukkinut. Nyt se asustaa uudessa paikassaan ensimmäistä kesää ja pukkaa kaunista kukkaa. 

Monta unohtumatonta puutarhaystävää on löytänyt kasvin muodossa paikkansa kukkapenkeistäni. Sailaa en toki unohda muutenkaan, mutta nyt hän on konkreettisesti seuranani istuessani pergolan reunalla pionia ihailemassa. Kiitos Saila-ystäväni!

Ruusupioni - Paeonia veitchii

Myös ruusupioni näyttää viihtyvän uudessa paikassaan paremmin, kuin aiemmin Kiemurapenkissä. Sekin kukkii nyt kahden kukan voimin. Kukinto on aika lailla saman näköinen kuin Kuolanpionissakin, mutta kasvu on matalampaa ja lehtikin vähemmän liuskoittunut.

Paeonia Sarah Bernhard

Vuosikausia puutarhassani asustavissa muissakin pioneissa on jo tuhdit nuput. Sarah näyttää siltä, että kohta se poksauttaa kukkansa auki. Yleensä olen laittanut tuet pioneille jo siinä vaiheessa, kun ne vasta kasvattavat varttaan. Nyt en ole ehtinyt. Tänään hain pionituet terassinkulmalle, jotta asia ei unohdu. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kukat aukeavat, tulee yleensä kunnon rankkasade ja se jos mikä katkoo painavat kukkavarret. On siis oltava ajoissa valmiina.

Arovuokko - Anemone sylvestris

Kukkien ihanuudesta voisi puhua loputtomiin. Taidan kuitenkin tältä erää lopettaa tähän, jotta ette ihan kyllästy tähän ihanuus-sanalla kyllästettyyn vuodatukseen. Tapaturmat eivät todellakaan ole mitään suositeltavia elämänkouluja, mutta pakollisen pysähtymisen voi ottaa myös positiivisesti. Ainakin saan nyt ihan luvan kanssa keskittyä kauneuden ahmimiseen. Se on ehdottomasti hurmaavaa ja terapeuttista. Suosittelen ilman pään kolautamista ihan kaikille.
 

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kasvimaatouhua


Kasvihuoneessa on päivisin niin kuuma, ettei siellä kovin pitkään voi edes istua. Muutamana iltana olen viritellyt tukinaruja tomaateille, jotka ovat jo innostuneet kukkimaan. Koskaan aiemmin minulla ei ole ollut näin komeita tomaatintaimia, vankkoja ja terveitä. Kiitos siis jälleen kerran erinomaiselle kasvihuonevalaisimelle, jonka avulla taimikasvatus hoitui ikkunattomassa ja hieman viileässä kellarissa.

Aiempina vuosina tomaattini ja kurkkuni ovat kasvaneet kasvarissa laastipaljuissa. Huolestuin niistä mahdollisesti liukenevista haitallisista aineista ja siirryin elintarvikemuovista valmistettuihin mustiin laatikoihin (Ikean Trofast), joiden koko on 42x30x23. Ompelin laatikoihin suodatinkankaasta salaojapussit, jotka täytin lecasoralla. Porasin ylivuotoreiät reunoille muutaman sentin korkeudelle pohjasta. Kuhunkin laatikkoon istutin kaksi tomaattia. Laatikoiden koko olisi voinut olla isompi, mutta toisaalta niiden liikuteltavuus tarvittaessa on huomattavasti helpompaa.

Kurkku Beth Alpiha

Tomaatit siirsin kasvariin jo ennen onnettomuuttani. Sen sijaan kurkut Ukkokulta istutti niille varaamiini Trofast-laatikoihin ja siirsi kellarista kasvariin ollessani sairaalassa. Tämä toukokuu on ollut siinä mielessä uskomattoman lämmin, että öisinkin on selvinnyt muutamia ensimmäisiä kertoja lukuunottamatta ilman lämmitystä. Toki viritin kasvariin harsoista teltat, mutta niitäkään ei montaa kertaa ole tarvittu. Kasvarissa on minimi/maximi-mittari, josta voin seurata myös yölämpötiloja. Ulkona on matallimmillaan ollut noin +3 astetta, mutta hatarassa kennokasvarissani aina vähintään +9 astetta, ilman lämmitystä.


Talvivalkosiputlitkin ovat jo reippaassa kasvussa. Hyvin ovat pärjänneet jo useamman vuoden kasvimaalaatikossa. Viime syksynä luovutin Ukkokullan talvivalkosipuleille yhden laatikon, jonka korkeus koostuu kahdesta päällekkäin laitetusta lavakauluksesta. Syvyyttä siis riittää reilusti ja alla on vielä aiempina vuosina kasvimaana toiminut multatila.


Viikolla saimme vihdoin myös kylvettyä muihin kasvimaalaatikoihin hyötykasveja ja ilman muuta kukkia. Yhdessä laatikossa oli runsaasti pikkuruisia kurkkuyrtin taimia, joiden nyhtämisessä kului tovi. En siis jatkossa aio enää milloinkaan istuttaa kurkkuyrttiä paikkaan, jossa en halua sen myöhemminkään asustavan. Luultavasti jokunen kurkkuyrtti huolellisesta perkaamisesta huolimatta ilmestyy porkkanoiden ja salaattien väliin, vaan ehkäpä saan ne ajoissa pois nyppäistyä.


Laatikoiden päälle viritin sähköputkien avulla kaksinkertaiset harsot. Aiemmilta vuosilta olen oppinut, että harsot pitävät paremmin lämmön laatikoissa ja estävät myös tuholaisten joukkoesiintymiä sekä ilman kautta ilmaantuvien rikkaruohojen valtausyrityksiä. 

Aidan takana näkyy taustalla olevat kiviröykkiöt, joita arkisin kipataan tietyömaalta puistoalueelle väliaikaissäilytykseen. Meillä ei nykyisin tarvita laisinkaan herätyskelloa, sillä talo tärähtää rytmikkäästi heti ensimmäisen kuorman myötä viimeistään aamuseitsemältä. Noista valtavista kivilohkareista saisi komean kivimuurin ja ties mitä koristeellisia rakennelmia, mutta mieluummin kuulemma rahtaavat murikat pois.


Jotta kylvötyöt eivät liikaa rasittaisi, pidin välillä taukoja ihmetellen ympäristöä ja pohtien, miten etenen kulloisessakin projektissa. Sattumoisin kurkkasin kasvarin tuuletusikkunasta ja löysin uudenlaisen perspektiivin.

Yhtenä iltana sain myös kastelusysteemin viritettyä kasvarin tomaateille ja kurkuille, mutta viime vuotiseen tapaan sen säätämisessä taitaa taas mennä tovi jos toinenkin.

Poutapilvi - Euphorbia hypericifolia

Yhtenä päivänä haimme myös kesäkukkia terassin kukkalaatikoihin. Minulla oli jälleen kerran mielestäni pätevä istutussuunnitelma, mutta totuttuun tapaan hullaannuin puutarhalla ja lipsuin suunnitelmastani. Tällä kertaa tosin siten, että ostin kukkia vähemmän, mitä piti. En jaksa jatkuvasti kinua Ukkokultaa kuskiksi, joten istutin esikasvatuksessa olleita freesioita ja muita kasveja osaan kukkalaatikoista. 

Sirosta poutapilvestä olen aina pitänyt. Enpä tosin tiennyt, että se on sukua joulutähdelle ja kuuluu tyräkkikasveihin. Kukat ovat valkoisiksi värittyneitä ylälehtiä.


Pariin pergolan reunalla olevaan laatikkoon istutin pelaguistani ottamia pistokkaita. Laatikot ovat sateelta suojassa, mutta kuitenkin koko päivän aika paahteisessa paikassa. Pistokkaat ovat hyvässä kasvussa ja osa jo pukkaa nuppujakin. 


Laatikoiden kiinnityssysteemit ovat helpot ja säädettävät, mutta eivät kaikkein kauneimmat. Tämäkin asia olisi pitänyt miettiä tarkemmin pergolaa rakentaessa, mutta asiaa voi toki kehittää ja parannella myöhemminkin. Nyt katsoin tärkeimmäksi saada kukat näytille ja eiköhän pelaguut kasvaessaan ja kukoistaessaan vedä huomion pois kiinnitysruuveista.


Erityisen ihastunut olen ollut mukuloista kasvattamiini oxaliksiin eli käenkaaleihin tai onnenapiloihin. Tällä kasvilla on monta lempinimeä. Kukka on aika pieni ja viehättävä, mutta upeinta näissä kasveissa on minusta lehdet. Samaisessa kasvissa vieläpä kahdenlaista kuviota.


Lääkäri kirjoitti minulle sairaslomaa myös vanhempieni omaishoidosta. Se on tarpeellista monestakin syystä, eikä yksistään siksi, etten julkisilla liikennevälineillä yksinkertaisesti pääse riittävän nopeasti ja kätevästi vanhuksia auttamaan. Nyt on kuitenkin osoittautunut, etteivät vanhukset pärjää ilman kunnon turvaverkostoa. Niinpä täytyy heti maanantaina ryhtyä painostamaan kotihoitoa ottamaan vanhukset uudelleen palvelunsa piiriin, vaikka he puoli vuotta sitten heivasivat vanhempani omilleen. Vähintäänkin lääkityksen kanssa on ongelmia suorastaan pelottavassa määrin.


Toivotan kaikille oikein mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa. 

Olen käynyt jo ahkerasti lukemassa blogejanne,mutta tabletti jumittaa jostain syystä niin tehokkaasti, että kommentointi on edelleen lapsipuolen asemassa.
 

perjantai 25. toukokuuta 2018

Kesä jo toukokuussa


Sairaalassa maatessani harmittelin ulkona vallitsevaa kesäistä lämpöä. Kuvittelin jääväni ihan kaikesta paitsi. Käytännössä hyppäsin pari puutarhaviikkoa täysin yli ja toki menetin monien sipulikukkien parhaimman kukinnan. Vaan enpä jaksa menneitä asioita murehtia. Parempi suunnata katse eteenpäin ja nauttia ihan jokaisesta hetkestä, jonka aurinkoinen sää ja kaunis luonto meille nyt tarjoaa. 


Puutarhassa on äärimmäisen kuivaa. Maa on koppuraista ja paikoin jopa halkeilee. En ole koskaan harrastanut perennojen kastelua. Vain juuri istutetut ansaitsevat säännöllisen kastelun juurtumisen edistämiseksi. Samoin oikein pitkinä hellejaksoina olen laittanut iltaisin sadettimen päälle. Sellaisia jaksoja on kuitenkin ollut kovin harvoin. 

Päähäni on iskostunut vuosia sitten Arno Kasvin lausahdus jossain tv-ohjelmassa. Hän nimittäin totesi, että mikäli perennoja kastelee jatkuvasti, niiden juuret jäävät pintaan, jolloin ne kärsivät ja kuolevat pienemmästäkin kuivuudesta. Jos taasen jättää perennojen kastelun lähinnä istutuksen lähiaikaan, kasvit tunkevat juurensa syvälle ja selviävät vaikeammistakin kuivuusjakoista.

Tulipa Synaeda Amor

Kuivuudesta on myös se hyöty, etteivät rikkaruohot ole päässeet näyttämään voimiaan. Miljoona vaahteravauvaa yrittää ahkerasti vallata alueita mitä kummallisimmista paikoista. Ne pitääkin nyhtää mahdollisimman pieninä, sillä saatuaan vähän mittaa myös juuri kasvaa vahvaksi ja vaatii voimaa irrotakseen.

Hiukan näyttää siltä, että myös monet perennat kasvavat  hitaasti. Toisaalta elämme vasta toukokuun loppupuolta, joten monesti tähän aikaan vuodesta ei ole näinkään vehreää ja kukkaistaa, kuin nyt. Hyvin vielä ehtivät päästä vauhtiin.

Tulipa Esperento

Kun puutarhassa ei saa eikä jaksa pahemmin työskennellä, on ollut aikaa tehdä tarkistuskierroksia ja pysähtyä tarkkailemaan yksittäisiäkin kasveja. Yllättävän hyvin näyttävät kaikki selvinneen talvesta. Ruusupensaat tosin ovat kärsineet, sillä monista pensaista joutuu leikkaamaan runsaasti kuivuneita oksia pois. Onneksi kaikki kuitenkin näyttävät tekevän lehtiä oksien alaosiin. Jokusessa ruusussa on jo nuppujakin.


Toimeliaana ihmisenä olen joutunut jatkuvasti komentamaan itseäni pysymään paikallaan ja malttamaan mieleni. Välillä on tuskallista, kun Ukkokulta on niin perusteellisen hämäläinen ja saadakseni apua, pitää osata pyytää. Ihan mielellään hän auttaa, mutta miten se avun pyytäminen voikaan olla niin vaikeaa. Taidan kuvitella pääni olevan läpinäkyvä ja kaikkien ajatusten piirtyvän siellä selkeästi muiden luettavissa.


Vaikeaa on myös tottua siihen, että on merkitävissä määrin toisten avun varassa. Pääsenhän minä bussilla liikkumaan, mutta asioiden hoitaminen julkisilla liikennevälineillä täällä periferiassa ei ole ihan yksinkertaista. Ei siksikään, kun on koko elämänsä tottunut toimimaan itsenäisesti ja enemmänkin jeesaamaan muita, kuin olemaan itse autettavana. Olen siis jälleen kerran jonkinlaisessa elämänkoulussa.


Joka päivä olen tehnyt sentään joitakin pieniä ja kohtalaisen keveitä tehtäviä. Torstaina pesin terassin ja pergolan lattiat ja itse asiassa kaikki vaakapinnat. Tieremppa ja siitepöly tuottavat kaikille pinnoille keltaisen katteen. Pölisevää ainesta on turha harjata, sillä se vain pyörii ympärillä laskeutuakseen tismalleen samaan paikkaan takaisin. Parempi on letkuttaa vedellä pinnat puhtaaksi ja samalla voi täyttää kastelukannut ja kellarista terassinkulmalle sijoittamani vesisäiliön. Ikkunat pesin pääsiäisenä, enkä niihin aio nyt puuttua. Se on ihan turhaa. Odotan, kunnes työmiehet alkavat syksyllä asfaltoida teitä. Ehkä pöly silloin helpottaa. Siihen saakka voi laskea sälekaihtimet peittämään pahimmat samentumat.


Monet valittavat kuumuutta ja kuivuutta. Varmasti huonovointisille kuumuus tuottaa hankaluuksia. Kuivuuskin aiheuttaa monenlaista vaikeutta, mutta luontoa on mahdoton määräillä. On vain sopeuduttava ja koitettava iloita parhaista puolista.

Minä pidän lämmöstä ja valosta. Kevät ja kesä ovat minusta parhaimipia vuodenaikoja. Nautin siitä, että voin tepastella pihamaalla ilman paksuja vaatteita ja katsella ympärilläni kukkivia kasveja. Miten ihanaa onkaan aamuvarhaisella kuunnella avoimesta ikkunasta kuuluvaa lintujen konserttia. 


Aurinkoista ja kesäistä toukokuun viimeistä viikonloppua teille kaikille!
 

tiistai 22. toukokuuta 2018

Vihdoin kotona

Koristeomenapuu - Malus purpurea 'Aamurusko

Lämmin kiitos kaikille ihanista sanoistanne ja tsempistä maatessani sairaalassa. Pari kertaa yritin kännyllä päivittää blogiani ja kommentoida niin teidän blogejanne kuin vastata omaan blogiin tulleisiin kommentteihin, mutta netti pyöri niin älyttömän hitaasti, ettei hommasta tahtonut tulla mitään. Lisäksi olen ollut aika lailla surkeassa kunnossa, joten katsoin parhaaksi keskittyä tyynyn halaamiseen ja toipumiseen.

Koristeomenapuu - Malus purpurea Royalty

Pääsin vihdoin eilen kotiin jatkamaan toipumista. Sairaalassa aika tulee pitkäksi ja pian sitä tuntee itsensä riittävän hyväkuntoiseksi palatakseen kotiympäristöön. Eilisillan puutarhakierros ja tämän päivän yritys saada jotain konkreettista aikaan on kuitenkin osoittanut, että olen melko heikossa kunnossa. On siis otettava lääkärin ohjeistus tarkasti ja keskityttävä lepäämiseen ja kunnon kohentamiseen.

Omena Valkeakuulas

Mattoon kompastumisen aiheuttama aivotärähdys, kallonmurtuma ja sisäinen verenvuoto ovat onneksi alkaneet hyvin parantua. Näyttää siltä, että minulla oli onni mukanani, eikä vakavasta vammasta jää pysyviä haittoja. Pärjäsin monenlaisissa testeissä ja kokeissa hyvin. Muussa tapauksessa minua ei edes olisi kotiutettu. Sairasloma on kuitenkin heinäkuun alkuun ja jälkitarkastuksia sekä seurantaa luvassa. Ikävintä kesäni kannalta on se, että sain ainakin kolmen kuukauden ajokiellon, jota täsmennetään jälkitarkastuksissa joko vähentäen tai lisäten. 

Arovuokko - Anemone sylvestris

Toki olin ohjeistanut Ukkokultaa pitämään huolta puutarhasta. Kasvariin siirtämiäni tomaatteja oli kasteltu ja nurmikkokin kertaalleen leikattu. Kahden viikon ahkerien käsien uurastuksen puute kuitenkin näkyy selkeästi joka nurkalla. Ehkä osa tyytymättömyydestä on myös sisäsyntyistä, sillä sairaalan ikkunasta ulos katsellessa on harmittanut todella paljon nähdä auringon hellivän luontoa ilman, että pääsisin siitä millään tavoin osalliseksi. Nyt tuntuu, että kahden viikon tekemättömyys suorastaan huutaa joka nurkalla ja silti minun pitää vain tyytyä köpöttelemään rauhassa kaiken ohi kumartumatta nyhtämään ainuttakaan rikkaruohoa.

Keltareunapikarililja - Fritillaria michailowskyi

Sairaalareissun ja helteiden vuoksi menetin tänä kesänä valtaosan sipulikukkien kukinnasta. Kirjopikarililjat ja monet muut ovat jo rupsahtaneet ja tulppaanitkin alkavat olla viimeisillään. Puutarhan maa on rutikuivaa. Siinä on tietysti se hyvä puoli, etteivät rikkaruohotkaan ole saaneet niskaotetta. Kahdessa viikossa luonto on räjähtänyt vihreäksi ja vehreäksi ja kukinta on taatusti edistynyt pikakelauksella. 

Räjähtäneet hyasintit

Meikäläisen olo on yhtä räjähtänyt, kuin olopihan Allaspenkin kukkineiden hyasinttien ulkoasu. Kahdesti olen aamupäivän aikana kiertänyt talon, mutta kolmas kerta jääköön illansuuhun. Tieremppa on aktiivisimmillaan ja melu ja pöly on sen mukaista. Sen verran sain tämän hetken suunnitelmia eteenpäin, että kaivoin suorakylvettävät siemenpussukat esille odottamaan pääsyä kasvimaalaatikoihin.

Lemmikit - Myosotis sylvatic

Ihanaa, että saan parannella itseäni oman puutarhan hyvässä seurassa. Aion tässä hissukseen käynnistellä itseäni ja palata aktiivisemmin kommentoimaan blogejanne. Lukenut kyllä olen, joten suurin piirtein olen edelleen kartalla siitä, mitä puutarhamaailmassa tapahtuu.

Iloa, eloa ja runsaasti terveyttä teille kaikille!
 

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kotikin voi olla vaarallinen paikka


Viikko sitten tiistaiaamuna kaaduin keittiön lattialla lyöden pääni ja kylkeni parkettiin. En tiedä, kompastuinko mattoon vai liukastuinko. Ukkokulta oli vartin verran kissan kanssa pihalla ja sisälle palattuaan löysi minut huonovointisena lattialta.

Torstaihin saakka olin vuoteenomana kärsien päänsärystä, pahoinvoinnista ja huimauksesta. Lopulta mies soitti terveysneuvontaan, jossa kehotettiin soittamaan ambulanssi.

Minut toimitettiin päivystävään sairaalaan tutkittavaksi. Olin saanut pahan aivotärähdyksen, kallonmurtuman ja kallon sisäisen verenvuodon sekä kylkiluiden murtuman. Päivystävä lääkäri lähetti minut Töölön sairaalan neurologiselle osastolle seurantaan. Vammassani on mahdollisuus aiheuttaa aivojen turvotusta. Täällä on laitteet ja ammattitaito, mikäli minut olisi pitänyt leikata. Leikkaukseen ei ole tullut tarvetta ja vamma on alkanut parantua. En kuitenkaan pääse kotiin, vaan minut siirretään jatkoseurantaan lähemmäksi kotia.

Ulkona on upea hellesää ja tulppaanit ovat alkaneet kukkia kotipihalla. En pääse niitä hetkeen ihastelemaan. Se ei minua sureta, sillä olen iloinen siitä, että olen hengissä ja toivun vakavasta loukkaantumisesta.

Ihania kevätpäiviä teille kaikille! Palaan taas langoille, kunhan kotiudun.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Riku Cajander: Vanhat tutut ja hankalat vieraat


Riku Cajander: Vanhat tutut ja hankalat vieraat
Maahenki Oy, 2018

Sain luettavakseni Riku Cajanderin uusimman kirjan, joka käsittelee tulokas- ja vieraslajeja Suomen luonnossa. 

Jääkauden jälkeisinä 10.000-13.000 vuosina Suomessa tavattavat kasvit ja eläimet ovat muualta tulleita tulokkaita, maahanmuuttajia. Myös me ihmiset. 

Meillä elävät eliöt, jotka ovat saapuneet tänne itsenäisesti ja eläneet täällä kenties tuhansia vuosia, voidaan määritellä maamme alkuperäislajeiksi. Ihmisen mukana, matkustamisen, kaupan ja merenkulun väiltyksellä ennen 1500-1600 lukua kulkeutuneita kasveja ja eläimiä kutsutaan muinaistulokkaiksi. Edellä mainitun ajanjakson jälkeen saapuneita lajeja nimitetään uudistulokkaiksi. Monien muinais- ja uudistulokkaiden esiintyminen on Suomessa jo täysin vakiintunut.

Vieraslajeiksi kutsutut kasvit ja eläimet ovat yleensä tulleet ihmisen mukana joko tarkoituksellisesti tai tahattomasti. Vieraslajikäsite on hieman liukuva ja menee osittain päällekkäin uudistulokkaiden kanssa. Osalla vieraslajeiksi listatuista kasveista on Suomessa jo usean sadan vuoden historia.

Kirja on jaettu selkeästi yleiseen tekstiosioon, kasviesittelyihin ja lopussa oleviin asiantuntijoiden näkemyksiin vieraslajeista. Kasviesittely on jaettu sivun reunan värikoodein eriteltyinä erittäin haitallisiin vieraslajeihin (punainen värireuna), tarkkailtaviin tai paikallisesti haitallisiin vieraslajeihin (oranssi värireuna) sekä kolmantena muinais- ja uustulokaskasveihin (vihreä värireuna).

Kunkin kasvin kohdalla on esitelty lyhyesti sen historia ja kasvuolosuhteet sekä tunnistamisohjeet ja määritelmät siitä, onko kasvi hyödyllinen, neutraali vai suorastaan haitallinen. Kirjan hienot kuvat ovat Riku Cajanderin itsensä ottamia.

Tämä kirja on hyödyllinen opas vieraslajien tunnistamiseen ja niistä keskustelemiseen. Koin kirjan näkökulman kannustavaksi ja myönteiseksi. Suosittelen jokaisen puutarhaihmisen luettavaksi ja kirjahyllyyn tarvittaessa esille otettavaksi.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sammaleilla tanssahtelua


Facebookin puutarharyhmässä on viime päivinä päivitelty nurmikon sammaleisuutta. Sammaleen syntymiseen vaikuttavat monet asiat, kuten varjoisuus, kalkin ja muiden ravinteiden puute ja maan tiivistyminen. Olen kylvänyt meidän nurmikolle kalkkia ja tehnyt pahimpiin paikkoihin reikiä täyttäen niitä hienolla hiekalla. Olen myös uusinut pahimmilta kohdilta vanhaa nurmikkoa. Ennen en sentään voinut valoa nurmikolle enempää tarjota. Nyt sekin ongelma on poissa. Vaan nykyisin ei edes se sammal nurmikolla häiritse. Onpahan kauniin vihreää, eikä tarvitse sen kummempia hoitotoimenpiteitä.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Saattaa olla, ettei runsas valokaan pelasta meidän nurmikkoa sammaloitumiselta. Luultavasti se tiivistyy ihan sen vuoksi, että näin keväällä hypin tasajalkaa ilosta yhden jos toisenkin kukkapenkin äärellä. Niin tein vapun alla löytäessäni sinivaleunikon karvaisen olemuksen kurkistamassa kukkapenkistä. Eikä vaan yhden, vaan sen toisenkin ja vielä peräti kolmannen pikkuruisen lehtiparin. 

Sinivaleunikon menestyminen tuottaa vähän samanlaisia onnentunteita, kuin jouluruusun kukkien ilmestyminen sulavan lumen keskeltä. Tai ehkä peräti vähän suurempaakin onnea. Monille puutarhureille vaikeammatkin kasvit ovat niinsanotusti peruskauraa, mutta tällaiselle mämmikouralle ja itseoppineelle hörhölle yksi sinivaleunikko tuottaa lottovoiton kaltaisen tunteiden ilotulituksen.

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris

Toinen merkittäviä riemunkiljahduksia ja nurmikkoa tiivistävää tasajalkatallaamista aiheuttava ilmiö on tarhakylmänkukan versojen ilmestyminen rinteen scillojen sekaan. Ihan ihmepaikkaan olen tämän yksilön tyrkännyt kasvamaan, mutta jostain syystä en ole raaskinut häntä poiskaan siirtää. Sen sijaan pyrin näistä hölmöistä istutuspaikoista oppimaan siten, että ostan uusia yksilöitä sijoittaen ne säällisemmille asuinsijoille.

Kuva on epätarkka, koska en vain jaksanut märässä maassa kontata saadakseni riittävän selkeän kuvan. Toisinaan kameran tarkennus johonkin pieneen yksityiskohtaan on äärimmäisen vaikeaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että kamerani kerta kaikkiaan kyllästyy jossain vaiheessa puutarhakierroksiini ja sisälle päästäkseen lopettaa yhteistyön totaalisesti. Näissä tilanteissa taitaa naapurinkin korvia kuumottaa, kun manaan kamerani käytöstä. Yleensä minä annan kameralle anteeksi ja epätarkkaan kuvaan tyytyen tallustan sisälle lepuuttamaan niin kameraa kuin itseänikin.


Ensimmäinen tulpunnuppu on ilmaantunut näkyville. Tuplasti terapiaa -blogin Pirjo kertoi unohtaneensa talven aikana, minne ja mitä sipuleita hän on syksyllä maahan laittanut. Itse olen täällä moneenkin kertaan mainostanut hienoja istutuslistojani. Eipä niistä listoista paljon iloa ole, jos ne makaavat mapissa työhuoneen hyllyssä.

Tänä keväänä muistamattomuus mullasta työntyvien kukkien nimistä ja sijainneista haittasi muutaman vaivaisen päivän. Kerran jo kaivoin istutuslistan mapista ja nostin sen terassin pöydälle ottaakseni mukaan puutarhakierrokselle. Enpä muistanut ottaa, vaan ei haitannut. Olen keskittynyt ihastelemaan jokaista ilmoille ilmestyvää kukkaa. Turha käyttää energiaa sen vahtimiseen, nouseeko juuri tuon kukkapenkin ensimmäisestä kolmanneksesta yksi vai viisi krookusta. Mitä suotta murehtia niitä, jotka syystä tai toisesta eivät nouse. Parempi iloita jokaisesta, joka nousee kukkimaan ja kaunistamaan puutarhaa.

Pystykiurunkannus - Corydalis solida - piiloutuu pikkusydämen taakse.

Kirjoitan tätä postausta vappupäivänä. Ulkona sataa vettä, on satanut koko päivän. Asteita on +7 ja tuuleekin. Aina välillä käännän työtuolin katsoakseni ulos puutarhaan. Siellä on vielä paljasta ja värejäkin aika vähän. Silti näkymää jaksaa katsoa kerta toisensa jälkeen. Puutarha keväisessä paljaudessaankin on kaunis. Harmaus ja kulmikkuus on väistymässä. Vain yksi tai kaksi lämmintä päivää ja puutarha täyttyy vihreydestä ja vehreydestä.

perjantai 4. toukokuuta 2018

Taimikasvatuskokeilun tuloksia

Kevätkirjotähti - Scilla forbesii

Tänä keväänä en ole ehtinyt paneutua taimikasvatukseen samalla innolla, kuin aiempina. Sen sijaan se, mitä olen kasvattanut, on onnistunut edellisvuosia paremmin.

Päätin panostaa lähinnä tomaattien ja kurkkujen esikasvatukseen. Muutama isosamettikukka sopi joukkoon hyvin. Ikkunalautatila on kortilla ja sähköpatterien vuoksi muutenkin huono ratkaisu. Meillä on iso kellari, mutta siellä ei ole ainuttakaan ikkunaa. Lämpötila kellarissa vaihtelee ilman lämmitystä +11-15 asteen välillä. 

Kasvihuonevalaisin 400 W Päätin kokeilla taimikasvatusta kellarissa ja siihen sain innoituksen Kukkia ja koukeroita -blogin Tuulikin vinkistä, kun hän kertoi erään yrityksen myyvän käytöstä poistettuja ja huollettuja kasvivalaisimia edullisesti. Tilasin Tuulikin vinkkaaman ammattitason valaisimen viime syksynä. Tammikuussa Ukkokulta kiinnitti valaisimen kellarin kattoon ja perustin taimikasvattoman sen alle vanhalle keittiönpöydälle.

Kylvin siemenet ja annoin niiden itää sisällä. Taimet olen vienyt kellariin vasta koulimisen jälkeen. Kasvivalaisin tuottaa jonkin verran lämpöä, mutta ei laisinkaan niin paljon, kuin kuvittelin. Osittain siihen varmasti vaikuttaa kellaritilan suuruus. Yhden valaisimen lämpö häviää neliöihin ja betoniseiniin. 

Valaisinta ei sen tehokkuuden vuoksi voinut liittää tavalliseen jouluvaloajastimeen, joten aamuin illoin on pitänyt kipaista kellariin sytyttämään ja sammuttamaan valo. Vain kerran pari tehtävä on unohduksen vuoksi viivästynyt. Kertaakaan en ole unohtanut kokonaan lamppua sytyttää tai sammuttaa. Valaisin on ollut päällä noin 12 h/vrk. Meillä kellariin ei pääse sisäkautta, joten valaisimen rämpyttely on tuottanut myös mukavia luonnonilmiöiden tarkkailuhetkiä, kun aamusella on tullut kuunneltua lintujen konserttia ja iltasella tähysteltyä kuutamoa.



Pelkäsin kellarikasvattamon olevan liian kylmä pienille taimille. Helmi-maaliskuun pakkasilla Ukkokulta kävi kellarissa olevaa porinmattia muutaman kerran lämmittämässä. Ei sillä suurta vaikutusta lämpötilaan ollut, sillä taimitarhani sijaitsee porinmattiin nähden kellarin toisessa päässä. Kylmimmillään lämpötila taimien läheisyydessä painui öisin +11 asteeseen. 

Huoleni on osoittautunut turhaksi. Tomaattini eivät milloinkaan ole olleet niin komeita ja tanakkavartisia, kuin ne nyt ovat. Viikko sitten huomasin parissa tomaatissa niiden lehtien käpristymistä. Se voi olla seurausta yö- ja päivälämpötilojen suuresta vaihtelusta, mutta myös liiallisesta lannoituksesta ja kastelusta. Ensitöikseni vähensin lannoitusta. Katsotaan, onko sillä vaikutusta.



Tomaattien seurana kasvaa nyt myös kurkuntaimia. Lisäksi latvoin kuusi sisällä talvehtinutta pelaguutani ja tökkäsin niistä saadut yhdeksän piskokasta multaan. Kaikki ovat lähteneet kasvamaan. Samoin latvoin pistokkaina ostamiani verenpisaroita ja kaksi latvusta ainakin on lähtenyt kasvuun. Myös yksi keijunmekko on hyvällä alulla ja kuusi siemenkirjeestä saatua ruusunätkelmää, jonka siemenet taitavat olla Tulpalsti terapiaa -blogin Pirjolta. Hän epäili siementen itävyyttä. Hyvin itivät, kiitos vain. 

Sisällä ikkunalaudalla kasvavat kelloköynnökset ja Kivipellon Sailalta saadusta siemenpussista kylvetyn tuoksuherne Cupanin taimia. Kiitos Saila!

Kosmokset, kesämalvikit ja muut kesäkukat kylvän suoraan maahan. Hyvin ne ovat aiempina vuosina ehtineet kukkimaan. Perennoja en tilanpuutteen vuoksi juurikaan sisällä nykyisin esikasvata. On helpompaa kylvää ja koulia perennoja kesäaikaan ulkosalla ja siirtää sitten syksyllä vahvistuneet taimet kukkapenkkeihin. 



Näyttää siis siltä, että kokeilu taimien kasvattamisessa kellarissa onnistuu. Ansio siitä on hyvän kasvivalaisimen ja kiitokset kuuluvat valaisinvinkin antaneelle Tuulikille. Tämä ei ole yhteistyöpostaus, mutta hyvää ja hyödyllistä kannattaa ehdottomasti jakaa. Mikäli sinua kiinnostaa, kasvivalaisimeni löytyi Viherpeukaloista ja niitä näyttää olevan siellä nytkin (69,95 + postimaksut). 

Tätä postausta kirjoittaessani mieleen syttyi ajatus siirtää kasvivalaisin kellarissa lähinnä huonekaluvarastona toimivaan huoneeseen. Ja ostaa sille kaveri, joka tehostaisi taimikasvatusta entisestään. Vau, miten innostava ajatus!